Moi! Onko teillä muilla samanlaisia ongelmia että olette hirveen yksinäisiä? Minulle kävi niin kun erosin että jäin täysin yksin.
Pariskunnat joiden kanssa oli liikkunut silloin vielä kun seurusteli jäi sille tielle. Eli exällä on uusi ja ne liikkuu nykyään keskenään ja minä olen siis yksin! Ei ole ketään kenen kanssa mennä vloppuisin minnekään! Kaikki seurustelee eikä käy enää missään..siis kaikki on menossa naimisiin tai hankkimassa lapsia. Eilen illalla oli todella surkea olo tämän takia. Kun tajusin etten ainakaan yksin mihinkään baariin lähde. Ja kukaan ei lähde mun kanssa enää minnekään. Tää on oikeesti aika hirveetä. Välillä on jopa sellainen olo ettei ole enää mitään annettavaa tähän maailmaan. En välttämättä sitä parisuhdettakaan halua. Sehän olisi sitten ikään kuin väkisin haettua jos sitä hakee sen takia ettei olis yksinäinen??? Kyllä tää elämä näyttää aika surkeelta kun ei ole muuta kuin työ ja koti ja kaikki yksin.
Semmoistakin on ollut havaittavissa, että mitä kauemmin on yksin sitä vähemmän kykenee olemaan sosiaalinen. Siihen on siis menty. Oon useesti miettinyt, pitäiskö sanoa itsensä töistä irti ja lopettaa koko hemmetin oravanpyörä ja lähteä jonnekin pois.
Elämä on siis loppujen lopuksi aika turhaa. Niin, tämmöiseksi ihminen sitten näköjään muuttuu kun ei ole ystäviä eikä elämää...
Moikka...
Pariskunnat joiden kanssa oli liikkunut silloin vielä kun seurusteli jäi sille tielle. Eli exällä on uusi ja ne liikkuu nykyään keskenään ja minä olen siis yksin! Ei ole ketään kenen kanssa mennä vloppuisin minnekään! Kaikki seurustelee eikä käy enää missään..siis kaikki on menossa naimisiin tai hankkimassa lapsia. Eilen illalla oli todella surkea olo tämän takia. Kun tajusin etten ainakaan yksin mihinkään baariin lähde. Ja kukaan ei lähde mun kanssa enää minnekään. Tää on oikeesti aika hirveetä. Välillä on jopa sellainen olo ettei ole enää mitään annettavaa tähän maailmaan. En välttämättä sitä parisuhdettakaan halua. Sehän olisi sitten ikään kuin väkisin haettua jos sitä hakee sen takia ettei olis yksinäinen??? Kyllä tää elämä näyttää aika surkeelta kun ei ole muuta kuin työ ja koti ja kaikki yksin.
Semmoistakin on ollut havaittavissa, että mitä kauemmin on yksin sitä vähemmän kykenee olemaan sosiaalinen. Siihen on siis menty. Oon useesti miettinyt, pitäiskö sanoa itsensä töistä irti ja lopettaa koko hemmetin oravanpyörä ja lähteä jonnekin pois.
Elämä on siis loppujen lopuksi aika turhaa. Niin, tämmöiseksi ihminen sitten näköjään muuttuu kun ei ole ystäviä eikä elämää...
Moikka...
Vastaukset 15
Vanhimmat
kyllä, jos olisi ystäviä joiden kanssa viettää viikonloput. Ei siinä olisi mitään ongelmaa, olisi seuraa ja kivaa tekemistä. Mutta sehän olisi liikaa pyydetty. Yksikseen minäkin viikonloput hengailen, ainakin suurimmaksi osaksi. Ihan perseestä. Enkä tiedä mitä tälle tekisi...
itse yleensä käyn vloppuisin jossain jumpassa ja sit pyrin nukkumaan muun ajan, koska muuten on niin surkea olo...odottaa vaan että arki alkaa ja pääsee töihin kun siellä ei ehdi miettiin asioita :)
enkä olis tosiaan ikinä uskonut että itelle käy näin...
Viikonloppuisin harrastukset, ehkä vähän työjuttuja, muutama kalja ja nukkumista. Onneksi kohta koittaa taas ihana arki.
yhdistäkää voimanne, ku teitä siinä kerran jo useampi kärsii vkonloppu-yksinäisyydestä! Mullakin oli aluks vaikeuksia, kun olin just muuttanut uudelle paikkakunnalle ja erosin 4v-suhteesta, mutta aktiivisuudella löysin sit uusia ihania kavereita..tosin olihan se aluks tosi tosi vaikeeta. tsemii teille!!
edeltäville kirjoittajille vanha ja kulunut mutta silti mielestäni pätevä ajatus"leikki":
Mitä jos tietäisit, että muutaman viikon/kuukauden kuluttua joudut loppuiäksesi pyörätuoliin tai elämään halvautuneena kaulastasi alaspäin. Miltä silloin tuntuisi ajatella näitä "hukkaan heitettyjä" viikonloppuja? Tulisiko mieleen, että olisi ehkä kannattanut elää täysillä jokainen päivä, jonka sai olla terveenä?
Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys - edes nuorelle - että aina tulee uusi huominen ja uusi viikonloppu tai uusi arkipäivä.
yksin minäkin jäin ja sosiaaliset kontaktit ovat suurimmaksi osaksi töistä. Parisuhteessa sosiaalinen elämä pyöri suurimmaksi osaksi kumppanin kautta. En toisaalta ole valtavan sosiaalinen muutenkaan joten en juuri nyt koe suurta tuskaa istuessani sunnuntaina koneen ääressä töitä tehden. Yksi lyhyt suhde on eron jälkeen takana ja sen ihanin anti oli itseasiassa ystävä jonka kanssa pystyy oikeasti asioista juttelemaan. Hän tosin asuu monen tunnin päässä....toivoisin tietenkin löytäväni myös omaan sielunmaisemaani sopivan kumppanin, mutta hankalaahan se on... Miesvaltainen ala, baarit ei kiinnosta yhtään, salilla en ole oikein kehdannut lähestyä ketään...tuntuu että on jotenkin tungetteleva. Vähän tyhjältähän se elämä aina välillä tuntuu. Sinänsä hassua sanoa näin miehenä, mutta halausta jäi eniten kaipaamaan. Sitä ei koskaan osannut arvostaa tarpeeksi suhteessa, mutta se on asia jonka puutetta ei itse kykene mitenkään helpottamaan.
Enhän minä tännekään (tai muillekaan palstoille) koskaan kirjoittanut aikaisemmin. Aloitin vasta, kun omassa elämässä oli tapahtunut rajuja muutoksia joita on halunnut prosessoida, mutta joille ei oikein ole ollut purkautumiskanavaa.
yksikseni. Joskus olen jopa ajatellut, että minusta olisi tullut hyvä etelänapamannertutkija tms. joka joutuisi kuukausikaupalla viettämään aikaansa yksin. Kirjat, leffat ja tämä netti riittää minulle aika pitkälle sen työssäkäynnin ja muiden arkiaskareiden lisäksi.
Eikö ole muita. Olenko ihan friikki. Niin joo, se erakon elämäkin on kyllä joskus käynyt vaihtoehtona mielessä.
hyvin yksin. Työ, muutama harrastus (liikunta, mökkeily, autoilu, lukeminen, TV ja nyt kuukauden verran olen kirjoitellut näille palstoille) riittää. Ravintoloissa en ole ikinä viihtynyt, kun en polta enkä juurikaan juo.
En ole rekisteröinyt edes nimimerkkiä, minusta on parempi vain osallistua keskusteluihin, koska seuraan aikaani tarkasti ja minulla on mielipide asiaan kuin asiaan.
Erakkoajatuskin on tullut mieleeni, mutta en ehkä sittenkään viihtyisi täysin erakkona. Tosin käyn usein mökilläni ja leikin siellä useimmiten yksin viikonlopun ajan erakkoa.
Olen kyllä ollut aikaisemmin aika sosiaalinenkin, mutta karvaat kokemukset muista ihmisistä ovat murentaneet uskoani ihmisiin. Itse olen mies, mutta mieskavereita en tarvitse. Naisista kyllä tykkään edelleenkin.
Erakkoluonne täälläkin. Olin aiemmin naimisissa, mutta en ole sittemmin edes yrittänyt kauheesti etsiä uutta, koska tiedän kokemuksesta että mua alkaa aina ahdistaa jatkuva yhdessä oleminen. En mä kestä yhdessäoloa kuin ehkä tunnin päivässä.
Pari kertaa vuodessa tulee sellainen tunne että olis mukavaa vaan kölliä sängyssä jonkun kanssa ja jutella kaikenlaista, elikkä kaipaa sitä että olis jollekin se tärkein ihminen; mutta se menee ohi muutamassa minuutissa, muulloin asia ei tule edes mieleen. Kavereita en ole koskaan hirveän usein tavannut mutta silti pidän yhteyttä, eli joskus harvakseltaan käyn istumassa iltaa tai lähden syömään, leffaan tms. Ne on enimmäkseen pariutuneet joten tahti on niillekin sopiva.
Sex drive on aina ollut matala, nuorempana kyllä juoksin naisissa minkä ehdin mutta se alko käydä vanhaksi aika nopeesti. On tässä sittemmin toki jotain juttuja ollut mutta yleensä jää vaan kova morkkis, kun en kuitenkaan halunnut seurustella. Eikä seksistäkään oikeen saa enää irti mitään kun ei todella kuitenkaan välitä siitä toisesta.
Joten mikäs tässä... saa elää ja tehdä just tasan tarkkaan mitä huvittaa, eikä ole edes onneton koska ei tunnu olevan samoja tarpeita kuin niin monella muulla. Tietty edelleenkin tapaan uusia ihmisiä oikein mielelläni, mutta mitään varsinaista pakkoa ei tunnu olevan.
Samanlaisia ollaan.
Itse en kyllä ole koskaan asunutkaan naisen kanssa kahta kuukautta pidempään. Seksuaaliset halut on aina olleet matalat ja naisten perässä en ole koskaan juossut. Muutama niistä on koettanut itseäni joskus ahdistella, mutta muutamalla onnistuneella väistöliikkeellä olen siviilisäätyni kyennyt säilyttämään.
Yksin olen minäkin, eron jälkeen yli 2 vuotta sitten jäi kontaktit vähäisiin ystäviin, eikä uusia ole tullut.
Olen erakoitunut, ja pidänkin yksinäisyydestä tiettyyn pisteeseen asti.. mutta paljon jää kokematta kun yksin ei ole kiva olla baareissa, reissulla tms
Tiedän että minussa on hirveän paljon piileviä hyviä asioita jotka tulevat esiin vain seurassa..
käyn ns puolitehoilla yksin ollessani.
En osaa olla ystävä - tuntuu jotenkin teennäiseltä.. tunnen olevani auttamattoman ulkopuolinen, ja yksin kulkiessa ihmisten ilmoilla tämä tunne vain korostuu.
En enää oikein osaa katsoa ihmisiä silmiinkään. Kännykkäni soi noin kerran viikossa.
Mulla olisi paljon annettavaa.. olen puhelias ja seuraan aikaani, olen huumorintajuinen ja hellä.
Mutta en näillä eväillä saa kontaktia keneenkään, pelkään muita.
...seuraa haluat löytää, mutta reaalielämässä ei tunnu paukut siihen riittävän, niin eikö tämä netti ole hyvä "päänavauskanava".
No en ota kantaa sen enempiä. Enpä ole nettiä siihen tarkoitukseen käyttänyt. Lähinnä vain ajankulukseni näpyttelen.
Itse en koe menettäväni paljoa, vaikka viihdynkin enimmäkseen yksikseen. Baarit ei edes kiinnosta, kun viina ja tupakki ei oikein maistu ja siitä seurastakaan ei ole niin väliksi. Harrastuksetkin on enempi yhden miehen harrastuksia. Mutta tuo on kyllä totta, että jos alkaa reissulle haluttaa, niin silloin kyllä toivois matkaseuraa. Yksin ei tule lähdettyä.
Korjataan sen verran, että en ole yksinäinen vaikka yksin viihdynkin. Kavereita, ystäviä ja sukulaisia kyllä on, mutta taitaa vain olla niin että he pitävät minuun enemmän yhteyttä kun minä heihin. Erakko mikä erakko. Koetan kyllä välillä pitää itekin yhteyksiä, jotteivät kyllästy minun erakkuuteen kokonaan. Sitten kyllä jäisin lopulta yksin.
Lopuksi helppo ohje antaa, muttei niin helppo noudattaa: Älä pelkää, se on turhaa. Ei ne muut ole sinua parempia ihmisiä.
nukuksissa aivan pienenä seimiin ja tarhoihin ja vanhemmat ovat aina poissa, niin silloin ei muodostu oikeastaan minkäänlaista sidettä perheen kesken ja se vaikuttaa myös mahdollisiin sisaruussuhteisiin.
Sitten kun sinkut on yksin ja parisuhteet rakoilee ja erotaan, ollaan totaalisen yksin.
Luulisi kaikilla ainakin melkein, olevan vielä vanhemmat elossa ja ehkä suhteellisen nuoriakin ja sisar tai veli tai useampia ja serkkuja ja pikkuserkkuja ja muita sukulaisia ja ystäviä.
Erilaisia tilaisuuksia on vaikka kuinka paljon,
elokuvia, teatteriesityksiä, musiikkitilaisuuksia, liikuntaa ja urheilua etc.
Monia. monia harrastuksia. Voi opiskella tai muuten vain lukea itseään kehittääkseen.
Ei missään muussa maailman maassa ihmistä jätetä kuin rukkasta. kehitysmaissakin on koko suuri suku siinä köyhyydessään tukemassa toisiaan. Vaikka on äärimmäinen puute materiasta. ei ole puute toisesta ihmisestä ja välittämisestä.
Suomessa on elintasoa, muttei elämisenlaatua kuin joillakin harvoilla.
Minä hoidin itse lapseni, enkä ole sitä koskaan katunut ja se kantaa läpi elämän.
Ei ole sinkkunakaan koskaan yksinäistä.
Mene sinne baariin.
Ole levollinen ja rauhallinen niin sinulle varmasti tullaan juttelemaan. Älä ole kuin sitruunan niellyt bitch joka rämplää kännykkää. Sellaiselle ei kukaan halua jutella.
Itse kärsin jossain vaiheessa samasta ongelmasta, viikonloppuisin monesti yksin. Vaikka kavereitakin on, tuntuu, että nykyisin tarvitsee melkein kuukausi etukäteen sopia tapaamisista. Sponttaanit kyläilyreissut ei ilmeisesti kuulu nykyiseen urbaaniin elämänmuotoon.
No kuitenkin, pääkaupunkiseudulla on useita erilaisia yhdistyksiä sinkuille. Olen ollut muutamassa tapaamisessa ja vaikka sieltä en ole puolisoa löytänyt, on se ainakin sosiaalista toimintaa. Lisäksi olin mukana pelkästään naisille tarkoitetussa yhteisössä, joka oli lähinnä perustettu yksinäisille sinkkunaisille, jotka halusivat seuraa baariin, teatteriin, leffaan. Erittäin toimiva omalla kohdalla. Nämä siis pk-seudulla.
Lisäksi on paljon kaikenlaisia harratuksia, joissa tutustuu ihmisiin. Rohkeasti vaan ihmisten ilmoille.