Tuntuu niin painostavalta, kun mies ei millään voi uskoa, etten ole kiinnostunut hänen edellisestä avioliitostaan olevan tyttären viime kesänä syntyneestä pojasta. Kyseessä on miehen ensimmäinen lapsen lapsi ja tein jo heti tyttären raskaana ollessa miehelleni selväksi, että hän saa pitää yhteyksiä ihan niin paljon kuin ikinä haluaa, kunhan ei sotke minua mukaan. En nimittäin ole koskaan pitänut lapsista, enkä vauvoista. Sain teinityttönä ihan tarpeekseni hoitaa sisarusteni lapsia, ja tajusin jo silloin ettei ainakaan lasten teko ole minun lajini. Eipä ollut mukavaa lykkiä kiljuvaa kersaa vaunuissa ja toivoa, että se nukkuisi pian tietäen että kaverit ovat samaan aikaan leffassa. Putosin aika tehokkaasti kaveriporukoista, kiitos suvun lisääntymisvimman!
Miksi siis olisin nyt varamummona lapselle, joka ei kiinnosta sitten niin pätkääkään.
Nyt mies eilen ihan muina miehinä ilmoitti, että hän on sopinut, että mennään porukalla syömään uudenvuodenaattona päivällä. Hän tarjoaa. Sanoipa vielä, että edellyttää minunkin olevan mukana. En mene, koska tämä kyseinen tytär on miehineen ja vauvoineen siellä. Mies yrittää väkisin tuputtaa minulle sitä vauvaa. Antakaa nyt neuvoja, miten saan miehen uskomaan vihdoinkin, että ei kiinnosta, enkä halua tavata tätä tytärtä vauvoineen. Meillä on ollut jo monta kädenvääntöä tästä asiasta, ja aina mies sanoo, että ok hän hoitaa yhteydet ilman minua, mutta aina se vain "unohtuu" ja sama vääntö alkaa aina uudelleen. Onko hänen niin vaikeaa ymmärtää sitä, ettei se sinappikone nyt kaikkien mielestä niin ihmeellinen ole.
Miksi siis olisin nyt varamummona lapselle, joka ei kiinnosta sitten niin pätkääkään.
Nyt mies eilen ihan muina miehinä ilmoitti, että hän on sopinut, että mennään porukalla syömään uudenvuodenaattona päivällä. Hän tarjoaa. Sanoipa vielä, että edellyttää minunkin olevan mukana. En mene, koska tämä kyseinen tytär on miehineen ja vauvoineen siellä. Mies yrittää väkisin tuputtaa minulle sitä vauvaa. Antakaa nyt neuvoja, miten saan miehen uskomaan vihdoinkin, että ei kiinnosta, enkä halua tavata tätä tytärtä vauvoineen. Meillä on ollut jo monta kädenvääntöä tästä asiasta, ja aina mies sanoo, että ok hän hoitaa yhteydet ilman minua, mutta aina se vain "unohtuu" ja sama vääntö alkaa aina uudelleen. Onko hänen niin vaikeaa ymmärtää sitä, ettei se sinappikone nyt kaikkien mielestä niin ihmeellinen ole.
Vastaukset 117
Vanhimmat
Minä olenkin vielä nuori enkä ymmärrä välttämättä kaikkea, mutta ensimmäiseksi mulla tulee mieleen että eikö sitä aina joskus voisi mennä itseensä ja olla muille mieliksi ? Voi ihme, sulla ei ollu lapsena kivaa, vauvat huutaa ja itkee jne yms. Onhan se vaikeaa olla osana toisen onnea mutta ihan oikeasti, voisiko sitä nyt edes uuden vuoden kunniaksi vetää naaman jakoavaimelle ja olla kiukuttelematta ? Kuitenkin tosta tekstistä tulee sellanen kuva että miehes on onnesta soikeana lapsenlapsestaan. Ehkä sitten lopetan elämässäni joustamisen kun olen vanhempi ja viisaampi mutta aika itsekkäältä musta toi sun tekstis vaikuttaa.
Mitenkäs se BB Perttu silloin asian ilmaisi kun se vanhempi naikkonen oli valitellut saaneensa spraittia eikä 7uppia mitä oli halunnut ? "voi v***ujen kevät, luulis nyt että on elämänkokemusta sen verran takana että v***n hailee kumpaa limpparia sitä juo"
Myös minulla on ollut takavuosina vähän samanlainen tilanne. Uskon keskustelun aloittajalla menevän miehensä kanssa hyvin muuten, vain tämä yksi asia hiertää. Meillä saatiin rauha aikaan siten, että keskustelin mieheni kanssa asiasta pitkään ja hartaasti. Sitten sain rauhan. Minun ei tarvitse näytellä olevani kiinnostunut mieheni tyttären lapsesta vain ollakseni jollekin mieliksi. Kyllä "väkisin miellyttämisenkin" huomaa ja siitä vasta paha maku jääkin. Mieluummin jää kokonaan pois tilanteista, joissa voisi tulla ongelmia, kuin menee vain jotakuta miellyttääkseen. Jokaisella on oikeus tehdä elämässä valintoja. Myös keskustelun aloittajalla, haistattelusi hänelle kertookin kaiken omasta henkisestä tasostasi.
Minäkään en pidä lapsista, en ole koskaan pitänyt ja tuskin tulen koskaan pitämään. Ne eivät kuulu elämääni. Ymmärrän aloittajaa täydellisesti.
Ei sitä kenenkään tarvitse ketään miellyttää oman itsensä kustannuksella, onnettomaksi siitä vain itse tulee.
Itse olen ollut tahdoton mielistelijä joskus, mutta nyt olen jyrkkä kuin kivikallio.
Ja uskokaa tai älkää, olen nyt paljon onnellisempi, kuin silloin, kun en osannut sanoa "ei" kun sukulaisten luokse menemisestä tuli kyse.
Kyllä sukulaisten kanssa pitää olla asiallisissa väleissä, mutta heistä ei tarvitse pitää.
Se on itsekästä, jos sen niin tahtoo sanoa, siinä olet oikeassa. Itsekkyys ei kuitenkaan ole se maailman pahin asia, päinvastoin.
Kyllä se tekee ihmisille pahempaa hallaa, se että tekee muiden mieliksi, kuin se, että tekisi omaksi mielikseen.
Itsekkyys kunniaan!
Ja minä onneton henkisen tasoni näyttänyt lapsi kun luulin että se joka parisuhteeseen ryhtyy joutuu tekemään myös myönnytyksiä. Naiivi eittämättä olen kun tällaista luulen.
Olen minäkin elämässäni nähnyt näitä ihmisiä keiden ihan vain pakko "väkisin miellyttää", siinä olet oikeassa että kyllä heidät huomaa. En vain ymmärrä mistä niitä sikiää kun minulla ei ole koskaan ollut ongelma olla onnellinen toisen puolesta. Ei minua kiinnosta rakit tuon taivaallista ja inhoan niitä. Aina kun näen ystäväni joka on nyt jonkun koiraboomin saanut kyselen heidän ja koirien kuulumiset, olen jopa käynyt muutaman kerran näitä rakkeja rapsuttamassakin.
Ymmärrän sinua hyvin, kun en itsekään pidä lapsista. Toki he ovat mukavia, kunhan vain pysyvät minusta kaukana.
Mutta toisaalta ymmärrän myös tätä teikäläisen ukkoa. Kuvittelen, että minulla on tytär, joka on ollut minulle aina hyvin rakas. Nyt silmäteräni on saanut pienokaisen, ensimmäisen lapsenlapseni. Uskon, että olisin aivan ylpeydestä ja ilosta sekaisin, jos näin hyvin olisivat asiani. Mutta (onneksi) eivät ole.
Ei sinun tarvitse osallistua mihinkään, mihin et itse tahdo. Ymmärrät, että ukollesi lapsenlapsi on hienoin asia, mitä maailmasta löytyy ja tuo ymmärrys riittää vallan hyvin.
Syy, miksi miehesi yrittää sinulle sitä lapsenlasta "tuputtaa" on varmaan se, että kun hän itse pitää lasta niin suuremmoisena ilon aiheena, haluaa hän jakaa ilonsa sinun kanssasi.
Herttaistahan tämä on, mutta herttaisuuksissakin voidaan mennä yli sietokyvyn.
Ukkosi varmaan ajattelee, että jos vain näkisit hänen lapsenlapsensa, ihastuisit sinäkin lapseen varmasti. Oletko kertonut ukollesi, minkä vuoksi suhtaudut lapsenlapseen niin vastahakoisesti?
Jos olet, niin onpa se riemu totisesti tehnyt miehestäsi sokean ja kuuron.
Hevosen voi viedä veden äärelle, mutta sitä ei voi pakottaa juomaan.
Sinä kuitenkin tiedät asiat itse paremmin ja tiedät, mitä kestät ja mitä et. Ei sinun tarvitse miehesi lastenlapsesta pitää, sillä sipuli.
Mutta mutta, miten saada umpikalloinen mies uskomaan, ettet halua olla tekemissä hänen lasten/lapsenlapsensa kanssa?
Se onkin vähän vaikeampi kysymys, mutta olisi pieni ehdotus: Kerrot hänelle rehellisesti sen, miksi et pidä lapsista ja sen, ettei sinulla ole juuri hänen lapsiaan vastaan mitään henkilökohtaista, et vain tunne oloasi hyväksi heidän seurassaan.
että se lapsi on ihminen, joka kasvaa aikuiseksi. Kun lapsi on teini tai nuori aikuinen, hän inhoaa sinua, jos olet vielä elossa ja miehesi kanssa. Älä odota muuta. Elämässä nyt joutuu olemaan vastenmielisten ihmisten kanssa tekemisissä. Voit sanoa napakasti, ettet ole tottunut pieniin lapsiin etkä ota syliin yms. Mutta ei pidä odottaa, että lapsi pitäisi sinusta aikustuttuaan, vaan hän tulee inhoamaan sinua ja syvästi. Itse muistan omasta suvustani vastaavan tapauksen, nyt ihmettelee, mutta minulla on täysi oikeus vihata ihmistä, joka inhosi minua lapsena, vaikka olin kiltti ja hiljainen lapsi, eikä minulla ole mitään velvollisuutta puhua sille ämmälle sanaakaan.
yhteydenpito tulee joka tapauksessa jäämään hyvin vähiin. Onneksi miehen toinen tytär on nyt valmistumassa ammattiin ja aikoo ensin mennä toiselle palkolliseksi ja sitten laittaa oman yrityksen. Niinpä hänellä lasten teko ei ole ajankohtaista lähimpään 7-10 vuoteen. En todellakaan ole tottunut pieniin lapsiin, enkä pidä heidän huudostaan. En siis halua olla heidän kanssaan edes samassa tilassa. Omien sukulaisteni jälkipolvea en ole koskaan nähnyt liioin. He tietävät, että heillä on minun nimiseni sukulaistäti, mutta eivät tiedä edes minkä näköinen olen.
pitää tai huomioida sitä mitenkään, jos jonkun kerran käytte joukolla syömässä. miten voi olla niin jyrkkä kanta, että et samaan tilaankaan voi yhden vauvan kanssa mennä? ei sulle tässä olla hoitovastuuta lykkäämässä, vauvan äiti tietänee asenteesi eikä suin surminkaan jättäisi lastaan sinulle hoitoon.
ei kenenkään tarvitse pitää lapsista, mutta tuo "pitäkää se kaukana minusta" -asenne on jo tosiaan liioiteltua.
on ujuttaa sitä pakettia minulle, jospa vaikka ihastuisin siihen. Enkä pidä pahemmin käärön äidistäkään, tekopyhä pappi. Puhuu toista ja tekee toista. Kuten papit yleensäkin.
kulkee kadulla tai kaupassa? minä en pidä ärsyttävistä tädeistä, enkä halua olla niiden kanssa samassa tilassa, mutta on niitä tekopyhiä ämmiä vain työpaikoillakin siedettävä.
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla tässä asiassa. Nykykakaroilla ei ole mitään kasvatusta, joskus tekisi kaupassa tempaista tukasta kiinni ympäri kauppaa juoksentelevia kakaroita. Ja se huuto, voi taivas. korvat menevät tukkoon. Nuorista äideista vaunuineen en sano mitään. En ihmettele, että kaikki fiksut nuoret naiset jättävät kakarat tekemättä.
kun kaikki huomio on lähtökohtaisesti siinä kersassa eikä yhdessäolossa noin yleisesti.
Menin kerran yksiin tupaantuliaisiin ja sinne yksi onneton otti kersansa (2 kpl) mukaan! Vaikka se oli selvästi aikuisten juhla. Muksut olivat vielä ehtineet siihen ikään että joka ikinen nippeli ja nappi kiinnosti. Sitäkin enemmän kun olivat oudossa huushollissa.
Mitäs muuta kuin koko poppoo sitten vain vahtimaan muksuja, sen sijaan että oltaisiin nautittu vapaasta yhdessäolosta, mikä oli illan tarkoitus.
että kun muutatte Suomesta pois, niin tytär perheineen saattaa alkaa lomailemaan kaikki lomansa teillä. Teillä kun on lapsenvahtikin tarjolla, ilmaiseksi tietenkin.
Kun hommaa sellaisen asunnon mihin ei mahdu lisää porukkaa ja hotellejakaan ei ole lähiseudulla, ei ole tällaista ongelmaa tiedossa. Yksi ystäväpariskunta pääsi "lomahotellin" pidosta eläkepäivinään, kun muuttivat pieneen kaupunkiin kauas turistivirroista ja hommasivat vielä kaksion. Jopas loppui sukulaisvirta. Ystävälläni oli hauskaa, sukulaisilla ei. Nythän he joutuivat lentojen lisäksi maksamaan myös hotellinsakin itse.
sellainen vanha täti, jonka mielestä hänellä on oikeus etuilla kaupan kassalla jos siellä on lapsi. Kaikki lapset eivät todellakaan kilju ja aika kultaa muistot. Omasta mielestäni pikkuvanhat lapset ovat kaikkein ärsyttävimpiä. Eikä minulla sitten ole pieniä lapsia.
kovin fiksusti kommentoi, jos oikein mietit!"En ihmettele, että kaikki fiksut nuoret naiset jättävät kakarat tekemättä." Olitko itse kovin asiallinen kommentissasi? Eli ts. sinun mielestäsi nuori nainen joka tekee lapsen on auttamattomasti tyhmä, ilman poikkeuksia? Et itsekkään vaikuta siinä tapauksessa kovin välkyltä jos noin mustavalkoisesti näät asiat. Väitätkö ettet koskaan ole nähnyt kaupassa vanhempia lapsineen niin että komentavat lapsiaan huonosta käytöksestä tai jopa vievät lapsen ulos kaupasta jollei muu auta? Täällä on sellainen ei fiksu äiti x3. :)
Olen huomannut, että monella naisella on jossain nuoruus ikävaiheessa negatiivinen asenne lapsiin. Se on myös monella muuttunut kun he aikuistuvat. (tätähän on vaikea myöntää) Toisilla nuorilla naisilla se vaan jää päälle tai sitten kuten aloittajalla - se on saattanut tulla lapsuus ajan traumoistakin. Ja kaiken lisäksi hyväksyy "traumansa" josta tulee kasvava kierre, eli ei kohta hyväksy samassa kaupassa tai alueella olevia lapsia tai jopa heidän vanhempiaan.
Omalla kohdallani on käynyt kuten alussa kerroin, en pitänyt lapsista, kunnes pikku hiljaa sitten kakskymppisenä. Nyt olen äiti kahdelle lapselle, joista toinen on jo aikuinen.
Elämä muuttaa meitä ja sen kuuluu muuttaakin.
Kyllä lapset on paljon muutakin kun kirkuvia ja vaativia kakaroita. Niitä asioita on vaikea yksiselitteisesti kertoa sellaiselle, jolla on vaan negatiivisia kuvia lapsista.
Lapsethan ovat ihmisen alkuja, kuten sinäkin olet ollut.
Joku vanha viisas isoäiti sanoi, että ihminen joka ei tunne itseään ei osaa rakastaa itseään eikä lapsia.
Me ihmiset nyt vain satumme olemaan erilaisia. Jotkut pitävät lapsista, jotkut eivät.
Miksi lapsista pitävien on niin mahdoton hyväksyä toisenlaisia ihmisiä?
Tuskinpa kukaan lapsista pitämätön yrittää käännyttää lapsista pitäviä toiselle kannalle. Päinvastaista saa kyllä jatkuvasti kuulla, eli lapsista pitävät yrittävät jatkuvasti käännyttää meitä omalle kannalleen.
En ymmärrä, miksi. Eihän se voi olla pois heiltä millään tavoin, jos joku muu nyt sattumoisin ei pidä lapsista.
Vai onko kyse siitä, että kuitenkin olette epävarmoja uskossanne? Vähän kuin jotkut lahkolaiset, joiden pitää kuljeksia ympäriinsä toitottamassa uskonsa autuutta ja käännyttämässä "vääräuskoisia" omaan lahkoonsa.
Antakaa meidän olla rauhassa!
sietämään ihmisiä, joista ei pidä. Et voi tietää, joudutko tämän henkilön kanssa tekemisiin myöhemmin, sillä mistäs tiedät, vaikka hänestä tulee sairaanhoitaja silloin kun sinä olet vanhus? Näistä lapsista kasvaa aikuisia melko nopeasti vielä.
Pari tuntia hiukan epämiellyttävää tilannetta, niitä nyt tulee vastaan jokaisella. Itse olen tehnyt vaativaa asiakaspalvelutyötä ja on ollut pakko päivästä toiseen sietää huutavia lapsia, kiukkuisia vanhoja tätejä tai humalaisia ukkoja. Ei se ole sen kummempaa. Ongelmasi on se, että teet asiasta isomman numeron kuin se onkaan. Ei sinun ole pakko mennä syömään ei toki, mutta oletko ollenkaan tullut ajatelleeksi, että ehkä sitä vauvan äitiäkin vituttaa se, että miehesi raahaa sinut sinne? Ehkä vauvan äitikään ei haluaisi olla kanssasi missään tekemisissä, aika todennäköistä onkin, mutta isänsä takia sietää sinua.
Siitähän tässä onkin kyse. Mies on moneen kertaan jo todennut hoitavansa yhteydet itse, minun ei tarvitse vaivaitua, koska ei näköjään innosta. Mennään pari viikkoa ja taas mies on tuputtamassa jotain menoa, minne minun pitäisi mennä hänen kanssaan ja kun tänä Maijakin on siellä vauvoineen. Jos minä olen asian tehnyt miehelleni selväksi jo moneen kertaan, miksei hän suostu hyväksymään sitä. Olen ollut aikoinaan sellainen liian kiltti lapsi, jota on pyöritetty muiden tahdon mukaan. Huomasin vasta aikuisena kuinka pahoin olin voinut. Annoin jopa omallekin suvulleni huutia kun pääsin vapauden makuun. Miehelläni on oikeus tavata lapsiaan ihan niin paljon kun hän haluaa, mutta nillä aikuisilla on jo omat menot. Minullakin on omia menoja ja harrastuksia joihin en yritäkään raahata miestä mukaan, vaikka joskus olisi mukavaa saada teatteriin kaveri matkaan, mutta turha yrittääkään. Riitoja välttääkseni menenkin yksin. Miksei mies voi mennä yksin tapaamaan jälkikasvuaan silloin kun tämä yksi tytär on mukana?
..niin kaikilla on kivempaa. Minä olen taas se tytär. Meillä ei ole pieniä lapsia, vaan ihan teinejä. Mutta isä raahaa naisystäväänsä (äitini on kuollut) aina tänne meille, ei yhtään huvita passata täysin vierasta ihmistä. Meillä ei ole kertakaikkiaan mitään yhteistä aihetta tai yhteistä puhuttavaa. Minusta ei ole yhtään väärin, että isä seurustelee, mutta onko sitä naista pakko raahata tänne, ei hänellä ole eikä edes pidä olla samanlaista sidettä kuin äidilläni. Samoin kun mennään isän luo, on X aina tuotava sinne että näkee ja minut ja minun perheeni. Kylmän kohteliaita olemme toisillemme, isäni mieliksi, vaikka kumpikin vaistoamme, ettemme toisistamme pidä.
tähän asiaan. Mielestäni heillä olisi paljon mukavampaa ilman minua. Minä kuitenkin vain mättäisin ruoan mahdollisimman nopeasti sisuksiini ja alkaisin sitten vilkuilemaan kelloa merkitsevästi.
Ehkä mieheni yrittää pehmittää minua siksi, että hänen toinen tyttärensä valmistuu ammattiinsa puolen vuoden kuluttua ja muuttaa sitten muutaman sadan kilometrin päähän. Häin tällä perheellisellä tyttärellä ei olisi Helsingin seurulla enää yöpaikkaa. Tietysti mies ajattelee, että kun näkisin pojan antaisin periksi ja voisivat sitten majailla meillä. Ei käy! Tässä iässä (kuukauden kuluttua 50 v!) haluan nukkua yöni rauhassa.
Soppaa paisuttaa vielä sekin, että tyttären äiti ei halua olla tähän tyttäreen missään yhteyksissä, joten siksi minusta väännetään väkisin mummoa.
Mieheni muihin lapsiin, jotka óvat myös jo aikuisia on minulla ihan asialliset suhteet, tähän toiseen tyttäreen jopa kaverilliset. Emme ole ylimpiä ystäviä, mutta tulemme erittäin hyvin juttuun. Ja se riittää, eikö totta.
että lapset ovat miehellesi tärkeämpiä ja kuuluukin olla, verisukulaisuus menee edelle. Epäilen, että sisimmässäsi olet mustasukkainen lapsesta ja miehen hänelle antamasta huomiosta. Mutta niin se vain menee, että uusi vaimo ei ole omia verisukulaisia tärkeämpi. Sinun ei tarvitse tavata lasta, mutta se, etteivät he saa tulla teille on jo itsekästä. Suhteenne ei kestä, sinä olet miehellesi vasta neljänneksi tärkein.
Mieheni on lapsilleenkin jopa minun kuulteni sanonut, että minä olen hänen elämässään ykkönen lapset tulevat vasta minun jälkeeni. Perusteli vielä niin, että lapset elävät jo omaa elämäänsä ja meillä on oma yhteinen elämämme. Lapset hyväksyivät asian täysin. He ymmärtävät, että oli aika, jolloin he olivat isälleen tärkeimpiä, mutta nyt heidän aikuistuttuaan on uusi vaimo ykkönen. Lisäksi joidenkin vuosien kuluttua lähdemme Suomesta pois viettämään eläkepäiviä lämpimämpään ilmastoon.
kauanko olette olleet yhdessä? Kuitenkin vuosien kuluttua tilanne voi olla toisin. Lisäksi moni valehtelee, varsinkin suhteen alkuajoissa. Aikuiset lapset eivät ehkä ole niin tärkeitä, mutta lapsenlapsi taitaa mennä sinun edellesi. Mustasukkaisuuttahan tuo näkyy olevan selvästikin, tiedän ihmisiä jotka eivät pidä lapsista enkä välitä itsekään, mutta ihmisen vihaaminen ei ole tervettä. Varsnkaan kun lapsi ei tee muuta kuin on olemassa, ainoa asia mitä sinulle tekee on juuri se, että vie miehesi huomioita. Arki tulee vastaan aina. Kyllä minä näen rivien välissä että ongelma on kuitenkin se, että miehesi huomioi lasta. Tässä vaiheessa vielä pelkää että sinä olet mustasukkainen, aiheellisesti varmaan. Mutta muutaman vuoden kuluttua voit hyvin jäädä kakkoseksi.
siis isän kanssa joistain asioista naisystävän selän takana. Yksi asia, mitä en hyväksynyt, on se, että naisystävä tulee kotitaloomme asumaan, jos he menevät naimisiin. Tähän on ihan looginen syy: jos isä kuolisi, niin leskelle jäisi asumisoikeus ja me lapset joutuisimme kuitenkin kulut maksamaan. Kovasti olisi ollut taloon tulossa, mutta isäkin kauhistui ajatusta, ettei talo menisikään hänen kuoltuaan lievästi vammaiselle veljellemme, joka kuitenkin kykenee talosta huolehtimaan ja asumaan itsenäisesti. Me muut olemme jo ajat sitten sopineet antavamme osuutemme lahjakirjalla hänelle. Inhottaa ajatuskin, että pitäisi maksaa jostain missä asuu ihan vieras ihminen. Isällä on kuitenkin sydänvika ja ikää, joten ei se ole niin karmeaa näistäkään asioista puhua. Tuttavallehan kävi niin, että nuorehko isä kuoli sydäriin mentyään uusiin naimisiin ja lapset maksavat, vieras ihminen asuu.
Muutenkin isä kyselee aina mielipiteiltä meiltä tyttöystävänsä selän takana, hänelle on tärkeää mitä me ajattelemme.
olemme viettämässä ansaittuja eläkevuosia jossain kaukana Suomesta. Hommaamme sellaisen asunnon, ettei sinne voi majoittaa vieraita.
miehen lapset eivätkä lapsenlapset eivät tule saamaan senttiäkään perintöä. Kaikki mitä omistamme on minun nimissäni ja avioehto sekä testamentti on tehty. Joten senkin vuoksi sitä sinappikonetta on turha tuputtaa minulle.
Näinhän se usein menee.
Miehesi on täysin tossun alla ja sinä olet itsekäs ihminen. Laitoitte miehesikin omaisuuden sinun nimiisi? No siinä käy niin, että lapset pistävät tämän asian riitelyyn ja voittajaksi tulee lakimies. Tiedän kaksikin vastaavaa tapausta.
Toisessa noista tapauksissa mies teki itsemurhan, kun ei nähnyt muuta poispääsyä tilanteesta. Ehkäpä pyritkin siihen. Ei ainakaan minkäänlainen rakkaus miestäsi kohtaan välity yhdestäkään viestistä, vaan kärttyisyys ja vihamielisyys muiden ihmisten olemassaoloa vastaan. Takuulla olisin minäkin hapan, jos sinun seuraasi joutuisin. Eikä minulle ole edellenkään pieniä lapsia.
ja minä taas asuin omassa asunnossani mennessämme yhteen. Kun ostimme nykyisen asuntomme, ei mieheni halunnut nimeään näkyviin mihinkään paperiin. Minä maksan asunnon lainankin. Siis lainankaan maksuun ei tarvita miehen rahaa. Eli ei ole mitään kieroilua tässä pelissä. Myöskin kaikki rahasto-osuuteni ja osakkeeni omistan yksin. Miehen lapsilla ei siis ole edes mitään laillista oikeutta omaisuuteeni.
Tulevat saamaan perintönsä sitten äitinsä kautta, ellei tämä sitten hassaa sitä jo omiin systeemeihinsä. Se asunto on vauhdilla taantuvalla paikkakunnalla, eli myydessä asuntoa ei siitä saa kohta enää kuin puolet siitä mitä aikoinaan maksoivat. Siellä eivät asuntojen arvot kohoa vaan laskevat.
Nehän on silloin sinun rahojasi ja sinun omaisuuttasi. Eipä niihin kenelläkään mitään oikeutta olekaan, tuskin edes rahojasi haluavat(?) En minäkään omaa omaisuuttani kenellekään "vieraalle" antaisi. Meilläkin olen rajanmnut mieheni 10 v lapsen ulos omasta osuudestani talosta ja muusta omaisuudestani. Myös vanhemapi ovat rajanneet testamentilla perinnön ainoastaan minulle, jottei käy niin, että mieheni lapsi on vanhempieni perinnössä samalla viivalla kuin heidän biologinen lapsenlapsensa.
juuri siksi että omaisuus pysyisi "omassa" suvussa. Helpoimmin jätetään testamenttimääräyksillä perimyksen ulkopuolelle juuri lasten uusien puolisoiden lapsia edellisestä liitosta ja lasten puolisoita. Tietysti testamenttia vastaan voi nostaa oikeusjutun, mutta eipä kannata heittää rahojaan kankkulan kaivoon. Vaikka olisi kuinka katkera pala nähdä kuinka jää osattomaksi "sisarusten" saadessa isoja perintöjä, on vain pidettävä suu kiinni ja nieltävä se katkeruus. Testamenttien teko on täysin laillinen juttu.
mitä kirjoituksessa annetaan ymmärtää. Jos olisit heti kirjoittanut, että kaikki omaisuus tosiaan on sinun, niin tottakai vastaukset olisivat olleet toisenlaisia.
Tiesit sen kyllä itsekin.
sinua ymmärrän. Kun sinulla ei ole omia lapsia, saatikka lastenlapsia, niin sinulle ei ole kehittynyt äidillisiä tunteita. Joillakin niitä on luonnostaan, mutta ei minulla kyllä ollut.
En pitänyt lapsista, varsinkaan poikalapsista, ennenkuin sain omia. Lapsenlapset ovat minulle kovin rakkaita, mutta ei minulla mitään hinkua vieläkään olisi ruveta vieraita lapsia hoitamaan. En myöskään jaksaisi kuunnella ja katsella lasten kiukuttelua ja huutoa.
En vain ole sillä tavalla lapsirakas kuin tiedän, että joku muu voi olla.
Lapset kuitenkin kasvavat nopeasti ja aivan huomaamatta heidän kanssaan pystyy keskustelemaan ihan järkevästi ja turha kiukuttelu on jäänyt pois.
Sinun sijassasi kuitenkin menisin syömään uudenvuodenaattona. Ethän sinä sitä vauvaa joutuisi hoitamaan. Tuskinpa sitä myöskään sinun syliisi tyrkättäisiin, vaikka ottaisitkin vähän pehmeämmän asenteen. Kyllähän he kaikki jo varmasti sinun suhtautumisesi ovat huomanneet.
Ei miehelläsi kuitenkaan mielestäni ole oikeutta edellyttää sinun mukanaoloasi, kun kerran tietää kantasi. Jo se, että hän meni tietämättäsi sopimaan tällaisesta tilaisuudesta, olisi saanut minut takajaloilleni. Jos sinulla tosiaan on seinä vastassa, niin sitten ei auta muu kuin panna kova kovaa vastaan ja selvittää asia rytinällä. Eihän tällaisesta asiasta voi jatkuvasti riidellä.
Nämä ovat hankalia asioita, joita ei täysin pysty ennakoimaan seurusteluvaiheessa.
Lähtötilanteemme on aivan sama. Miehen edellisen avioliiton tytär synnytti tyttären. Minä en itse koskaan hankkinut lapsia, sillä en vain pidä lapsista. Ne sottaavat, juoksevat, kiljuvat, riehuvat ja rikkovat - tietänet tunteen. Lisäksi lapset eivät ole koskaan pitäneet minusta vaan pelkäävät minua.
Pitkin hampain tutustuin mieheni lapsenlapseen. Pikkutyttö on ensimmäinen lapsikontakti, josta minulle todella tulee hyvä mieli. On hämmentävää, että hän isoisänsä puolesta ryntää minun syliini. Hän juttelee, tuo minulle kirjojaan, ei riehu ja käyttäytyy muutoinkin moitteettomasti. Tytärpuoleni tietää, etten välitä yleisesti ottaen lapsista, joten lasta ei tuoda meille tunneiksi hoitoon. Hän vierailee vanhempiensa kanssa - ja on sulattanut sydämeni.
Puolisoni on ollut positiivisen hämmentynyt siitä, että vihdoinkin olen löytänyt pikkuihmisen, joka vilpittömästi rakastaa minua. Ja minä häntä. Minun ei alkukankeudesta huolimatta tarvitse lähteä enää mukaan vain ollakseni mukava miehen tyttärelle ja miehelleni. Voin lähteä perhettä tapaamaan hyvillä mielin tietäen, että nappisilmä odottaa innostuneena minua.
Vanhakin koira oppii uusia temppuja, kannattaa kokeilla. Olen ylpeä ollessani mummopuoli.
Minä ainakin olen kokeillut montakin kertaa, mutta ei vain suju. En ole hassahtanut mihinkään lapseen. Korkeintaan nauran jotain hassua kuvaa.
Miksi tuollaista suhdetta pitäisi ihan väkisin vääntää, jos kerran ei kiinnosta? Miksi ei saa olla rauhassa, jos vain lapset ei satu kiinnostamaan?
Ihan kuin mukuloille tuputetaan vaikka silliä moneen kertaan ja pakotetaan "ainakin sun täytyy maistaa" - no mitä jos jo on maistanut moneen kertaan, eikä vaan tykkää? Eikö aikuinen voi hyväksyä sitä että toinen ihminen on erilainen.
Kaikki vaan ei satu tykkäämään samoista asioista. Eikö se ole hyvä että me ihmiset olemme niin erilaisia.
etkä teeskentele. Minä en ole koskaan pitänyt lapsista enkä koirista,mutta niinpä vain minusta tuli alan ihminen. Koirat ja lapset pitävät minusta,vaikka minä en kummemmin välitä niistä. Mutta,he vaistoavat, ettetn teeskentele!
Siis,kokeile,voihan olla, että saat lapsikaverin,joka pitää sinusta juuri sellaisena kuin olet. Eihän sun tarvi sitä hoitaa...ehkä sinusta tulee sen lapsen luottoihminen,jolle aikanaan kerotaan sellaista,mitä ei ukille kerrota.
Äläkä äitiä ajattele, se ei ole mikään paketti,voit vapaasti inhota häntä edelleen.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi pakottautua lasten seuraan, ellei heidän seuransa kiinnosta?
Minusta ainakin olisi hirveän kiusallista, jos joku lapsi rupeaisi pitämään minua jonkinlaisena luottoihmisenä, vaikken hänestä pitäisi ja hän näkisi sen. Ihan outo skenaario.
miehesi muihin rakkaisiin asioihin?
Mielestäni sinun ei tarvitse olla mieliksi miehesi tyttärelle. Eikä sinun tarvitse pitää lapsenlapsestakaan. Mutta minua jäi mietityttämään parisuhteen tarkoitus ylipäätään.
En minäkään tykkää jalkapallosta, enkä moottoripyöristä, enkä voisi vähempää olla kiinnostunut mieheni ammattialasta. Mutta minä rakastan miestäni ja siksi minä kunnioitan hänelle tärkeitä asioita, koska näen kuinka innoissaan hän niistä on ja kuinka iloiseksi ne hänet tekee.
Siksi minulle ei tulisi mieleenkään sanoa miehelleni halveksuvia sanoja hänen rakkaista harrastuksistaan tai hänen työstään, vaan kuuntelen, osallistun ja yritän ymmärtää. Samoin tekee hän minun harrastusteni ja työni osalta.
Ne ovat osa meitä ja siksi ne kuuluvat elämäämme.
Kun tapasin mieheni ja kuulin hänellä olevan tyttären, en voinut kuvitellakaan, etten olisi ottanut vastaan koko pakettia, koska ne tulivat mieheni mukana, vaikken lapsista erityisesti pidäkään. Samoin teki hän suhteessa koiraani.
Eli me siedämme, yritämme ymmärtää ja hyväksyä sekä myös jaamme ja osallistumme, koska me haluamme jakaa elämämme toistemme kanssa. Tämä periaate kuuluu meidän parisuhteeseemme.
rakkaina asioina. Mies oli nuorempana parikymmentä vuotta merillä ja ne vuodet veivät ystävyyssuhteet mennessään. Hän ei harrasta oikeastaan muuta kuin lukemista. Se taas on yhteinen intohimomme, luemme kumpikin melkoisen paljon. Minä kuitenkin jopa tuplasti enemmän kuin hän. Ehkä hän nyt yrittää jotenkin korvata tälle tyttärelleen sitä, että roikkui mieleltään hyvin sairaan naisen kanssa avioliitossa liiankin kauan. Siksi tämä vanhin tytär ja seuraavakin muuttivat kotoa pois heti kun se oli mahdollista. Kummatkin opiskelemaan mahdollisimman kauas kotoa. Nyt nämä tyttäret eivät pidä mitään yhteyttä biologiseen äitiinsä.
juuri tästä syystä miehellesi tyttäret ja heidän lapsensa ovat niin tärkeitä asioita. Ja siksi hän haluaa ne jakaa kanssasi.
Esitit alussa kysymyksen: Miten saat miehesi painostuksen loppumaan?
Minä esitän Sinulle vastavuoroisesti kysymyksen: Onko mitään, mikä saisi Sinut tulemaan miestäsi puolitiehen vastaan?
Minä nimittäin (täysin ulkopuolisena toki) tulkitsen miehesi "painostuksen" enemmänkin rakkaudenosoitukseksi Sinua kohtaan. Hän haluaa pitää Sinut mukana niissä asioissa, jotka ovat hänelle tärkeitä. Se on minusta kaunista ja arvostettavaa.
pahaa mieltä ja pettymyksiä .Tuskin suhde kestää tai toinen osapuoli on onneton .
Jos miehesi on kiltti hän ymmärtää sinua loputtomiin mutta tuskin on onnellinen .
Älä vaikeuta isän suhdetta lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa .
Parisuhteenne kuullostaa omituiselta .Miehesi tuntee varmaan olevansa yksin vaikka parisuhteessa onkin .
Mistä moinen pelko/inho lapsia kohtaan johtuu ?
Uskallan väittää että taustalla on jotain joka olisi tutkimisen arvoista ! Terapiaan vaan !
Pariterapiakin voisi tehdä suhteellenne hyvää .
koen mieheni toiminnan painostuksena. Hän tietää, että lapset eivät kuulu elämääni. Siitäkin huolimatta hän yrittää tuputtaa tätä sinappikonetta suurena ihmeenä minulle. Olen suvussani nähnyt aikoinaan niitä ihan tarpeeksi ja todennut ettei ole minun lajini. Oksettaa ajatuskin istua syömässä samassa pöydässä missä toinen imettää.
eikä halua niitä elämäänsä. Jo pikkulikkana pidin pienempiäni ärsyttävinä huutokoneina eivätkä ne koskaan pysyneet yhtään paikoillaan. Minä olin ilmeisesti hyvin kiltti ja helppo lapsi tässä suhteessa. Minusta lapsista hössötetään nykyisin aivan liikaa, pitäisi palata samaan systeemiin kuin oli ennen muinoin. Aikuiset hoitivat omia hommiaan ja kakaralauma paimensi toinen toisiaan. Ei tarvittu mitään tarhantätejä keksimään Nikopettereille ja Sannamaarioille tekemistä ja pyyhkimään räkää nenästä. Et ehkä ole koskaan ymmärtänyt, että nainen voi elää täyttä elämää ilman lapsiakin, julkisuudessakin on paljon naisia, jotka ovat suoraan ilmoittaneet, etteivät lapset kuulu heidän suunnitelmiinsa. Enkä ole koskaan sanonut miehelleni etteikö hän saisi käydä tapaamassa jälkikasvuaan ja näiden jälkikasvua milloin haluaa. Kunhan on juhlapyhät minun kanssani kotona. Tuskinpa hänkään enää jaksaisi joulua viettää kovassa hulinassa. Hänkin nauttii rauhasta ja hiljaisuudesta kun saa upottautua uuteen kirjaan.
miksi minun pitäisí tehdä jotain sellaista, joka on hyvin vastenmielistä. Olen lapsia kohtaan jopa hyvin aggressiivinen, elleivät tottele yhdellä silmäyksellä saattaa tapahtua mitä vain. Ympäristömme ylivillit pojat, jotka suhaavat fillareillaan taloyhtiömme parkkipaikoilla ovat jo tulleet tuon katseeni kanssa tutuksi. En halua mennä soittamaan heidän ovikelloaan ja hakea vastuullista autojen naarmutukseen. Ovat jo yhden naapurin kattoikkunan hajoittaneetkin. Harmi, ettei tuollaisille saa antaa kunnolla selkään. Kakaroilta pitää ottaa luulot heti pois.
Muuten, olen lapsesta saakka viihtynyt myös parhaiten aikuisten tai muutaman vuoden itseäni vanhempien kanssa. En koskaan ole tuntenut itseäni luontevaksi nuorempien parissa.
Itse olen nyt jo 40, enkä mitenkään erityisesti rakasta muiden lapsia vieläkään. Mutta muistan ikuisesti naapurin, joka huusi meille kun emme tehneet serkun kanssa muuta kuin leikimme autoilla kiltisti hiekkakasalla, ei ollut edes tontin rajalla. Tämä naapuri yrittää nyt olla mielin kielin, mutta hän on minulle pelkkää ilmaa. En sano edes päivää.
Olet nykyään 40 ja asut vielä saman tätin naapurissa ?
Eiväthän kaikki isovanhemmat ole lainkaan kiinnostuneita lapsenlapsistaan. Eivät käy katsomassa ja ovat aina lennossa omissa harrastuksissaan jos nuorempi väki pyrkii heitä tapaamaan. Osa kieltäytyy jyrkästi olemasta lapsenlikkoina lapsenlapsilleen. Ja tähän kaikkeen heillä on mielestäni oikeus. He ovat yhden polven kasvattaneet maailmaan ja se riittäköön, eläkepäivänsä saa jokainen elää kuten haluaa. Ja ovathan nykyajan isovanhemmista monet vielä työelämässä eikä sitä aikaa ja voimia välttämättä enää riitä melskaavien lasten kanssa touhuamiseen. Varallisuuttakin on niin, että lomilla voi matkustella pitkin maailmaa sen sijaan että seurustelisi lapsenlapsiensa kanssa.Ehkä nämä ovat sellaisia asioita, joista kaikki eivät halua puhua ääneen, vaikka ilmiö yleistyy.
Ei siinä ole outoa. Yksi toinen naapuri sieltä taas osti entisen kotitalonsa sisaruksiltaan, miksi se on outoa? Ei ole kaikkien pakko muuttaa. Maalla asuvat sukupolvikaupalla samoissa taloissa, lapsikulta.
Isäni asuu siinä talossa edelleen missä minä olen lapsuuteni viettänyt. Samoin naapureista 50-luvun taloissa joka toinen on edelleen samoja, nyt vanhoja ihmisiä. Kyllä niitä vanhoja naapureita näkee, vaikkei asuisikaa. Vai että oikein naurunremakka, oleko lapsi vai muuten vain tyhmä?
Mitenkäs me olemmekaan tulleet tulokseen että tällainen yleistyy jos siitä ei kerran missään puhuta ? Vai onko tämä taas näitä asioita jonka "kaikki tietää" ?
yhä useammin olen tietyissä perheasioihin painottuneissa lehdissä huomannut mielipidekirjoituksia, joissa valitetaan sitä että lähellä asuvilla isovanhemmilla ei ole aikaa lapsenlapsilleen. Ei oteta hoitoon, eikä yllätysvierailut ole toivottuja. Mummulla ja vaarilla on aina niin kovin kiire. Maailma on muuttunut ja nykyajan isovanhemmatkin ovat usein vielä eläkkeelläkin ollessaan varsin aktiivisia. Eivät he istu kotona kiikkustuolissa. Minäkin tiedän tuttavapiirissäni muutamia tällaisia perheitä. Nuoret valittavat juuri sítä, että edes lapsen sairastuttua ei saa omilta vanhemmilta apua. Heillä on milloin mitäkin kerhoa ja matkaa.
Minä en kyllä välttämättä muodostaisi maailmankuvaani lehden mielipidekirjoituksien perusteella. Enkä myöskään ole elänyt tätä nk. vanhaa hyvää aikaa mutta onkos silloin olleet yllätysvierailut toivottuja ja lasta on otettu aina mielellään hoitoon ?
En ota kantaa vielä siihen oletko oikeassa vai väärässä, voi hyvinkin olla että näin on. Mutta se että yleisönosastolla on kirjoitusten määrä lisääntynyt ei nyt mielestäni vaan ole kovinkaan vakuuttavaa lähdetietoa :D
Mitä jos tekisitte kompromissin; Lähdet miehesi mukaan uv:n ruokailuun ja seuraavan kerran kun olet lähdössä teatteriin, miehesi lähtee mukaasi?
Kumpikin saisi mitä tahtoo, ja jos näiden tapahtumien jälkeen toinen edelleen on sitä mieltä, että vastenmieliestä touhua, on ainakin sitä kokeiltu eikä toinenn enää mangu mukaan. Mä ainakin pyrin soveltamaan itse tällaista käytäntö parisuhteessani jos eteen tulee vastaavankaltaisia tilanteita. On toiminut meidän suhteessa.
toisen tyttären häissä istui tämä silloin vielä maha pystyssä ollut tytär samassa pöydässä kanssamme. Emme vaihtaneet sanaakaan keskenämme. Onneksi kälätimme muiden kanssa niin paljon, ettei sulhasen äiti huomannut mitään outoa. Teatterikin on jo kokeiltu, menen yksin mieluummin kuin kuuntelemaan sitä narinaa.
Kun olet miehesi valinnut, siihen tulee koko paketti mukaan. Lapset nyt vaan ovat tärkeintä elämässä, siinäpä se. Et kyllä ansaitse miestäsi, kun haluat vain kylmän kalkuloivasti rusinat pullasta.
Silloin kun hänen ainoa poikansa, joka on sitten viimeinen joka vie kyseistä sukua eteenpäin jos saa poikia aikoinaan, oli nuorempi piti mieheni häntä tärkeimpänä. Mutta kun poika tuli täysi-ikäiseksi kertoi mieheni pojalleen, että hän on nyt kakkonen, minä olen ja tulen aina olemaan se ykkönen. He istuivat silloisessa asunnossamme parvekkeella tupakalla eikä mies huomannut minun olevan kuulolla tämän keskustelun aikana. Poika totesi rauhallisesti, että hän ymmärtää asian ja luonnollista on, että se kenen kanssa aikoo viettää loppuelämänsä on tärkein. Muuten ei mistään tule mitään. Kypsää puhetta.
Oikeastaan toivon, että tämä uusi tulokas olisi kissoille allerginen. Siinäkin olisi yksi hyvä rajoite, miksei voi tulla meille. Meillä on kissa, meille kummallekin hyvin rakas, ja jos pitää valita pojan ja kissan välillä, valitsemme kissan.
provo!!! ei KUKAAN terve viisikymppinen voi ajatella noin....
Mies on kanssani toisessa avioliitossaan ja on tehnyt jo lapsilleen selväksi, että meille ei lapsenlapsia sitten hoitoon tuoda. Mies ei ole kovinkaan paljoa niistä edes kiinnostunut. Kuten ei ilmeisesti ollut aikoinaan omistaankaan niin järin innostunut. Lapset olivat enemmänkin hänen entisen vaimonsa projekti. Kyllä mies käy silloin tällöin katsomassa lapsiaan ja lapsenlapsiaan, mutta esim. joulun hän kuittasi kortilla. Ei ostanut lahjoja kenellekään muille kuin minulle yhden. Totesi vain että hänen lapsensa tienaavat nyt tuplasti sen mitä me yhteensä, joten hoitakoon itse lahjansa. Hänellä ei ole siihen intoa eikä velvollisuuttakaan ole.
päätelmään kun lukaisin ketjun...joko provo tai sitten kyseessä vähemmän terve yksilö...oisko persoonallisuushäiriö kyseessä... aloittajan kaltaisen henkilön on paras elää ja asua yksin, niin ei tule ristiriitoja...
Ihan tosi? Miksi? Eikö tähän maailmaan mahdu sellaisia, jotka eivät pidä
- lapsista
- koirista
- humalikoista
- janssoninkiusauksesta
- Jari Sillanpäästä
- roosasta
- hajuvesistä
jne.
Käsitätkö idean?
tarvitse pitää kaikesta, mutta se miten tulee toimeen ja suhtautuu niihinkin, joista ei pidä kertoo paljon ihmisen perusluonteesta.
Ns normaali ihminen opettelee sietämään kohtuuden rajoissa ja varsinkin rakkaudessa yhtä ja toista ja siitä huolimatta hän ei kärsi...
Toki mielipiteitä mahtuu maailmaan...
Käsitätkö itse sitten idean? Eihän sellaista ihmistä voi ollakaan, joka hymyilee kaikille ja kaikkialle, mutta silti hänen seurassaan voit olla levollinen.
että sinäkin olet aikoinaan ollut juuri samanlainen ällöttävä sinappikone ..eikös olekin outo ajatus .
Teidän täytyy miehesi kanssa istuutua pöydän ääreen pitämään perhepalaveria .Tehkää sopimus asioista joissa on vielä epäselvyyttä .
Mutta minusta sinun pitäisi ymmärtää että tässä on nyt isommat asiat kysymyksessä kuin sinun lapsivihasi .Parisuhde ei toimi noin .Eikä tuo ole rakkautta .Suosittelen iltalukemisiksi parisuhdekirjoja ja kirjoituksia rakkaudesta !
Jos et mene puolitiehen vastaan voi olla että jäät yksin .
yhtään sellaista ihmistä, joita en halua. Enhän ole ollut enää omaankaan sukuuni missään yhteyksissä kohta 15 vuoteen. En kaipaa heitä. Ystäviä minulla on riittämiin, heitäkin tapaan harvakseltaan, mutta aina juttu on jatkunut siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Sehän kertoo jo jotain ystävyyden laadusta. Olemme jo kumpikin joustaneet, minä olen opetellut sietämään miehen mieltymystä olueen ja hän taas sitä, että haluan kotona paikkojen pysyvän edes kohtuullisen siistinä. Aina se ei onnistu, ja silloin räjähtää riita. En voi tajuta mikseivät miehet voi laittaa tyhjiä leikkelepakkauksia roskiin, vaan jättävät ne ajelehtimaan pitkin pöytiä. Likaisia astioita on kerrassaan mahdotonta laittaa heti käytön jälkeen koneeseen jne. Kyllä hän sitten siivoaan jälkiään, kun olen naputtanut asiasta, mutta useinmiten saan vastaukseksi vain ihmettelyä siitä, miksi kotona yleensä pitää olla siistiä.
...Olet joustanut sen verran että miehesi saa juoda olutta ? Mielestäni paistinpannussakin on enemmän joustavuutta kuin tuossa lauseessa.
Jotenki minulla on ollut aina tapana lajitella joustaminen kahteen eri lokerikkoon "oikeajoustaminen" ja "leikkijoustaminen". Tämä sinun dilemmasi menee lokeroon 1 ja "annan mieheni juoda olutta" menee lokeroon 2.
ja itsekäs ihminen tuo alkuperäinen on. Ei hänen tartte tykätä lapsista, en itsekään ole ihastunut pieniin lapsiin, mutta en minä vihaakaan. Vaikea kuvitella, että noin äksy ihminen osaisi mitään kauniita käytöstapoja. Nämä kasvatuksen haukkujat ovat just niitä, jotka saavat meidät asiakaspalvelijat haukkumaan, kuten se joka toissapäivänä huus kassalla kun ei ollutkaan tarjouksessa se tuote minkä hän otti vaan toinen tavara. Ei noita itke tai ihaile, vaan ne ovat hohhoijaa taas nÄitä täydellisiä maailmannapoja, joiden mielestä he tekevät kaiken oikein ja muut väärin. Varmaan hatuttaa niitä tyttäriä kun tuota joutuvat katsomaan, ei ihme jos näyttävät hapanta naamaa. Mutta eivät nää peiliin osaa katsoa.minäminäminä-ihmiset.
Täähän on ihan sama kuin vaikka moottoriurheilu. Siitä joko tykkää tai sitten ei. Vihata ei tarvitse, mutta olisiko jotenkin "oikein" että mies pakottaa vaimonsa moottoriurheilukisoihin, vaikka tämä ei siitä yhtään tykkää ja asia on tehty selväksi?
Miksi juttu olisi jotenkin eri, kun on kyseessä juuri lapset?
Jos kerran ei satu tykkäämään lapsista, niin miksi kenenkään pitäisi altistaa itsensä semmoisille pakkotapaamisille?
Ihmiset ovat hyvänenaika kerta kaikkiaan erilaisia. Annetaan kaikkien elää elämänsä ihan rauhassa ilman pakkotekoja ja teeskentelyä jooko.
Meillä ei lapsuudenkodissa nimittäin olutta lipitelty edes jokaisen saunomisen jälkeen. Olut kuului ja kuuluu mielestäni edelleenkin räkäisiin kulmakuppiloihin ja on syrjäytyneiden juoma. Tyhjiä olutpulloja en halua edelleenkään katsella tiskipöydällä vaan miehen on laitettava ne heti muovikassiin, jossa ne sitten kuskataan kauppaan. Hän on ymmärtänyt kantani, kun olen kertonut hänelle suoraan sen, ettei lapsuudenkodissani liioin siedetty kaljan kittaamista. Uskon ketjun aloittajan tehneen ison myönnytyksen salliessaan miehensä juoda sitä oluttaan kotona. Toinen vaihtoehto olisi tietysti se räkälä, mutta minä en voi edes ajatella sellaista vaihtoehtoa että mieheni istuisi sellaisessa. Kylältä kyllä löytyy yksi ihan hirveä paikka. Mies kävi siellä kerran ja minä kurkkasin ovesta sisään, kun hain häntä sieltä kotiin, mies nimittäin istui odottamassa minua kampaajalta tien toiselta puolelta.
miehet teatteriin/konserttiin tai sen sellaiseen, vaikka miestä ei yhtään kiinnosta. Mutta sehän onkin ihan eri asia, kun kyseessä on vaimon tykkäämä juttu.
No tottakai mikäli lapsenlapsesi ja moottoriurheilu on sinulle yhtä läheisiä asioita niin: kyllä, periaatteessa tämä on sama asia. Tosin vain lapseton ja idiootti voi olla tuollaista mieltä.
Selvästi mielipiteesi oluenjuonnista on oikea ja olet joutunut tekemään hirveän henkilökohtaisen uhrauksen oluenjuonnista perheessäsi.
Ilmeisesti oletkin teini. Päättelen tämän törkeästä kielenkäytöstäsi.
Hyvin päätelty. Minä päättelen että sinä olet jo eläkkeellä. Toivottavasti arvasin yhtä päin vittua kun sinäkin.
Mutta jospa oikein pinnistäisit ja yrittäisit lukea mitä kielenkäyttöni seassa sanon ja kommentoisit sitä. Etkä vain kaivaisi tuota oi niin ylivertaista henkistä tasoasi kaapista ja alkaisi sillä puukottamaan minua.
Miksi sinulla on tarve käyttää törkeyksiä puhuessasi vieraiden ihmisten kanssa?
Tee itse omat päätelmäsi. Me muut olemme jo ehtineet sen tehdä, eikä päätelmä ole kaunis.
Olen huomannut että käyttämällä törkeyksiä puhuessani vieraiden ihmisten kanssa saan enemmän huomiota ja se antaa minulle persoonaa.
Miksi sinä voivottelet minun kielenkäyttöäni enemmän kun keskustelet siitä mitä minä sanon ? ja miksi puhut itsestäsi monikossa ? Ehkäpä henkinen ikäsi onkin suurempi vain koska lasket yhteen kaikkien teidän henkisen iän ?
Tarve käyttää törkeyksiä puhuessa vieraiden ihmisten kanssa on yleensä lapsekkuuden merkki.
Aikuinen ihminen pystyy ilmaisemaan itsensä ilman törkeyksiä.
Mielestäni sinulla on täysi oikeus olla menemättä. Olet kantasi tehnyt asiallisesti selväksi, ei ole mielestäni oikein painostaa sinua. Itselläni on lapsia, mutta ymmärrän sinua kuitenkin. Monet täällä vetävät herneen nenäänsä, koska on kyse lapsista. Jos kysyisit jonkin muun asian suhteen mielipiteitä kuin lasten, vastaukset varmaan olisivat sinulle myötämielisempiä. Jos kuvittelen itseni miehesi tyttären paikalle, pystyisin hyväksymään sinun pois jäämisen aivan rauhallisesti, jokaisella on oikeus pitää lapsista tai sitten ei, ei se veloja tee yhtään sen huonommiksi ihmisiksi. Ja tyttären paikalla ollessani, jos yhteiseen pöytään tulisit kokisin asian ennemminkin niin, että miksi ihmeessä tulit, kun et olostasi nauti, ja se vaikuttaa muidenkin fiilikseen. Eli mä ainakin kannustan sua siihen pois jäämiseen. Ei tässä maailmassa tarvitse aikuisten "orjailla" ketään, oli se sitten oma puoliso tai kuka muu hyvänsä. Hyvää joulua sinulle vara-anoppi!
kysymys lapsista vaan parisuhteesta !
En usko että tuo parisuhde on ainakaan miehen kannalta onnellinen .
jonkun nettipalstalla kirjoittavan ihmisen parisuhteesta. Kommenttisi oli mitä lapsellisin.
kysymys ei ole niinkään tämän tädin inhosta lapsia kohtaan -sehän voisi olla yhtä hyvin inho jotain muuta asiaa kohtaan joka kumminkin on erittäin merkityksellinen ja tärkeä hänen miehelleen .Kysymys on siis enemmänkin parisuhteesta kuin siitä että tätönen inhoaa lapsia .Parisuhteessa ei voi elää täysin itsekkäästi .Lapsellinen on se joka ei tätä asiaa ymmärrä .
toistuvasti seurustelemaan vauvojen kanssa, vaikka tämä on moneen kertaan selittänyt asian laidan.
Molemmat ovat itsekkäitä nilviäisiä !
Nyt heidän on vain molempien tultava vastaan tässä asiassa. Ja kun vaihtoehtoina tuntuisi olevan a) kerran vuodessa näkee tämän lapsen ja b) ei koskaan aio nähdä tätä lasta kun on niin kova mimmi että lapsia inhoaa niin kyllä minusta tuo vaihtoehto a on molempien joustamista.
Ehdottamassasi kuviossa vain tuo "vara-anoppi" joutuisi joustamaan. Jos tarkoitit, että mieskin joutuisi joustamaan, niin kerropa nyt oikein selvästi, millä lailla?
Helpottaa, kun teet vähitellen itselles selväksi miksi oikeastaan inhoat lapsia. Ei sun tarvi vihata kaikkea mikä liittyy lapsiin (heidän vanhempansa yms.) Käy läpi kohta kohdalta aikaa, joka aiheutti lapsikielteisyyden varjon sinuun.
Voihan olla että olet jo sen ikäinen, että et halua mitään muutosta elämääsi enään. ( olethan kuullut, että ihmiset vanhemmiten jämähtävät omiin tapoihinsa ja ovat niiden orjina ja kärsivät niistä) Vain ulkopuoliset näkevät virheet, joita sinä toistat.
On hyvä myös muistaa, että se ei suinkaan ole heidän (lasten) vikansa, jos olet joutunut epäreilusti kohdelluksi nuorena ja hoitamaan vasten tahtoasi lapsia.
Hyväksy itsesi ja kokemuksesi. Sinulle on vaan käynyt niin. Mutta älä katkeroita itseäsi sen takia mitä olet kokenut lapsena tai nuorena. Muista myös, että sinulla ei ole oikeutta tuomita ihmisiä, jotka ovat päättäneet hankkia lapsia.
Sen jälkeen puhu miehesi kanssa ystävällisesti ja avoimesti, että näin vaan on sinun elämässäsi käynyt ja että miehesi ei yritä sinua väkisin muuttaa. Muistuta häntä vielä, kun kohtaatte lapsiperheitä.
niin se vain on. Elämä tulee näyttämään sinulle vielä hieman vanhempana sen katkeramman puolensa, kun yksinäisenä vanhuksena kiikut siinä keinutuolissasi.
Oijoi kun löytäisi naisen, joka ei olisi parkuvien lapsosten perään yhtään tippaaa!
Olet näköjään tehnyt kovan käsikirjoituksen elämällesi, mutta kohtalolla on paha tapa romuttaa kaikki. Mitäs sitten. Voi esim sairaus iskeä ja muutot ulkomaille jää pelkäksi haaveeksi. Ja voitpa vielä tarvita kipeästi toisenkin apua, mutta metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Epäilen, että miehesi on onnellinen kanssasi.
se ukin silmäterä, joka menee sinunkuin ohitsesi, voi olla teillä joskus jopa lomillaan. Koita nyt olla aikuinen! Miehellesi teet selväksi, ettet lasta syliisi ota, mutta älä viitsi liioitella iso ihminen!! Kummallinen tapaus, joka ei voi pienen ihmisen kanssa olla samassa huoneessa. Parasta ehkä laittaa suhde katkolle, koska noita vesseleitä voi tulla vielä lisää...
Yksinkertaisesti siksi, ettei meillä ole tilaa majoittaa ketään. Jo yhden aikuisvieraan majoittaminen yöksi aiheuttaa isoja järjestelyitä. Saati että tulisi joku lapsi moneksi päiväksi. Se merkitsisi sitä, että mies joutuisi kustantamaan minulle hotellihuoneen siksi ajaksi. Lisäksi kaikki käsin tekemäni nallet sun muut lapsia houkuttavat uniikkiesineet pitäisi piilottaa.
Udenvuodenaatto meni sitten sopuisasti, mies kävi tapaamassa jälkikasvuaan yksin eikä loppujen lopuksi ollut reissussa kuin vajaat kolme tuntia. Kun lasketaan pois ajoaika 45 min/suunta, ei hän viihtynyt lastensa kanssa kuin vähän yli tunnin. Ehkä sekin kertoo jotain. Huokaisi hyvillään kotiin tullessaan, että sekin on ohi ja olisi rahalle ollut muutakin käyttöä kuin tarjota koko remmille ruoka. Autossamme on nyt ollut pikkuremppaa vähän enemmän kuin lääkäri määrää. Vaikka olemme makselleetkin niitä puoliksi sulassa sovussa, on lähikorjaamoon uponnut useampia satasia kummaltakin.
Ymmärrän ongelmasi hyvin. Itse olen vasta kaksivitonen, mutta en näe lapsia omassa elämässänikään lähivuosina. Päänvaivaa aiheuttaa tällä hetkellä se, että haluaisimme mieheni kanssa järjestää häät ILMAN LAPSIA, ja tuntuu että jo ennen kutsujen painatusta puoli sukua ja ystäväpiiriä vihaa meitä sen takia ettemme halua heidän janipettereitään ja marikaarinoitaan pilaamaan huudollaan ja riehunnallaan MEIDÄN päiväämme.
lakkaa tekemästä niin suuri numero pikkuasiasta. Joutuu sinuakin takuuvarmasti sietämään lähellään moni sellainen ihminen, joka ei sinusta pidä - sellaisia ihmisiä joista kaikki täällä maailmassa pitäisivät on yksi tuhannesta jos sitäkään. Sanot vaan, ettet ole tottunut pitämään lapsia etkä halua pitää sylissäsi. Mutta pari tuntia syömässä, so what? tajuatko ollenkaan, että juuri sinä itse kiukuttelet kuin lellitty lapsi, aikuinen ihminen?
sinut muista. Ihminen ihan varmasti voi valita missä määrin muita ihmisiä suvaitsee (miehiä, lapsia, toisenvärisiä, vanhuksia, lapsia, nuoria, vammaisia, terveitä, suvaitsemattomia, suvaitsevaisia). Seuraukset saa tietysti kantaa itse.
Miksipä et viettäisi sitten elämääsi eristyneenä yksin, jos se kerran on kaikkein hauskinta?
Olipas taas kerran hauska provo. Onnittelut sinulle, Vara-anoppi! Aloituksesi kirvoitti lukuisia kiivaita kannanottoja. Luin noita viestejä hihitellen.
Yksi asia vain ei ole uskottava. Nimittäin se, että tuollainen, kuvailemasi luonteen omaava nainen tuosta vain ottaisi tyhjätaskuisen miehen vaivoikseen ja maksaisi asunnon, lyhentäisi lainatkin omasta pussistaan. Eli pitäisi miestä noin niinkuin tupailonaan pelkästään. En usko.
Jos luit tarkkaan ketjua, huomasit varmaan kohdan jossa kerrotaan miehen jättäneen kaiken edellisessä liitossaan kertyneen omaisuuden entiselle vaimolleen. Eli mies oli todellakin tyhjätasku tullessaan suhteeseemme. Toki hän maksaa yhtiövastikkeen ja pääosan ruokaostoksistamme, mutta lainat maksan minä ja kaikki omaisuutemme on ostettu yksin minun nimiini. Ja kaikki siksi, että haluamme kaikin keinoin turvata sen, ettei meiltä valu mitään kuoltuamme hänen jälkeläisilleen. Hän on perinnön jo hoitanut jättämällä kaiken sille entiselleen. Tosin se muija on saattanut laittaa kaiken asuntoa myöten jo taivaan tuuliin. Hänestä kun on niin tärkeää auttaa kaikin tavoin uskonveljiä ja -sisaria.
ajatus että teidän molempien kuoltua omaisuutenne perisi miehesi lapset?
Omia lapsiahan sinulla ei ole ja olet välisi katkaissut muuhun sukuusi.
Onko valtio läheisempi perillinen?
Kaikki kirjoituksesi henkivät kateutta, kaunaa ja vihamielisyyttä miehesi lapsia kohtaan, miksi?
Kun ukko ei sitten millään usko, ettei "vara-anoppi" halua seurustella lasten kanssa.
Sitä paitsi ukon lapsille on tulossa perintöä äidiltään, onhan se jo selvitetty. Miten paljon sinun mielestäsi seuraavalle sukupolvelle oikein "kuuluu" jättää?
Eikö kaikkien kuulu tulla omillaan toimeen?
eivätkä ole tehneet mitään omaisuuden hankkimisen eteen. Olen tehnyt testamentin ja kaikki mitä mahdollisesti on jäljellä vietettyämme iloisia eläkepäiviä, menee tietylle järjestölle. Keräämme omaisuutta voidaksemme rillutella iloisesti eläkkeellä ollessamme ja silloin laitamme sileäksi sen, mitä on ensin hamsterimaisesti kerätty. Siihenhän meille on täysi oikeus! En usko eläkejärjestelmämme pysytyvän kustantamaan sellaista elintasoa, mihin olemme tottuneet joten esim. asunto arvostetulla alueella on loistava investointi tulevaisuuden kannalta. Miksi se pitäisi jättää jollekin, kenelle ei ole mitään sukua, kun rahat voi itsekin rillutella.
pakoon, koska eukosta ei kuulu enää mitään. Ymmärrän ukkoa täysin.
Enkä ole mikään eukko, vaan kuukauden kuluttua 50-vuotta täyttävä nainen, joka tietää mitä haluaa elämältään. Lapset eivät ole siihen koskaan mahtuneet, eläimet ovat.
Olet tehnyt viisaan ratkaisu. En minäkään ala hyyssäämmään yhtäkään vierasta mukulaa. Omani olen hoitanut ja nyt on aika tehdä muuta.
Ja nykyajan lapset ovat niin huonosti kasvatettujakin, ettei sen vuoksi edes kiinnosta yrittää kenenkään toisen lasta tavata.
Ja varsinkin ei kannata luomaan mitän suhteita niihin, ne kun ovat jo pienenä noin huonosti kasvatettuja sen tietää mitä niistä myöhemmin tulee. Mummonhakkaajia.
Parempi siis tehdä heti pienestä pitäen selväksi ettei kuulu mun elämään, eikä varsinkaan ole oletettavissa mitään rahaa niille koskaan.
Terveisin, samanhenkinen viiskymppinen.
Minulla on paljon lapsia ja paljon miniöitä sekä lapsenlapsia.
Olet kuin vieraalta planeetalta minun näkökulmastani.
Tai olet provo tai muuten vainaja.
Vihasi lapsia kohtaan on patologinen. Et koe lapsia ihmisinä, nimität heitä sinappikoneiksi. Syystä: olet itse kone.
Et todellisuudessa tiedä, mitä elämältä haluat.
Kadehdit lapsia.
Kadehdit heidän vapauttaan, luovuuttaan, leikkejään, heidän iloaan, heikkouttaan, suojan tarvettaan.
Haluaisit itse olla lapsi. Et uskalla myöntää sitä. Et uskalla olla heikko, vaan NÄYTTELET kivikovaa naista.
Sääli!
Olet köyhääkin köyhempi tällä hetkellä.
Hakeudu terapiaan.
Lapsiinhan voi suhtautua neutraalisti, mutta sinä vihaat heitä. Tuhoat monen ihmisen ilon, varsinkin miehesi.
Kun luin viestejäsi, selkäpiitäni karmi kylmyytesi. Voiko tämä tosiaan olla ihminen? Asenteesi on kuin sissisotaa käyvällä miehellä, jonka tunne-elämä on paatunut.
Et voi tietää mitä miehesi, (jonka on ilmeisesti olet muokannut persoonallisuutesi jatkeeksi), sisimmässään salatusti ajattelee.
Anna ajan kulua! Huomaat että hänen tyttärensä lapsi ryöstää suloisuudellaan vaarinsa sydämestä palasen, mitenkäs sitten!
Kamalaa kaltaisellesi.
On toki oikeus elää tavallasi ilman lapsia tässä ylikansoittuneessa maailmassa. Ihmettelen vain, miten tuo epäsiisti mies on mahtunut elämääsi. Muuten aika rehellisen tuntuinen nainen olet, mutta eikö kaikkein mukavinta olisi ollut elää ihan yksin, ilman ketään muuta vaivoinasi?
Vain sinunlaisiasiko saisi maapallolla elää?
Emmehän mekään ole haukkumassa sinua siitä ettet pysty olemaan hetkeäkään yksin vaan vaadit jatkuvasti seuranpitäjiä ympärillesi. Tiesitkö, että se on heikkouden ja sivistymättömyyden merkki kun ihminen ei pysty olemaan yhtään yksin.
Mistä kristallipallosta katsoit, etten muka ole koskaan yksin.
Yksin olen tälläkin hetkellä, mieheni on maailman äärissä ja palaa kotimaahan työmatkaltaan ensi viikolla.
Lapseni ovat maailmalla hekin, itsenäisiä ihmisiä jokainen.
Viihdyn yksin, ihaninta on sytyttää kynttilät ja syventyä lukulampun ääressä hyvään kirjaan.
Ihminen TARVITSEE yksinoloa vastapainoksi seurassa viihtymiselle.
En protestoinut alkup. siitä, että hän ei pidä lasten seurasta eikä lapsista. Protestoin hänen hehkuttamistaan, suoranaista vihaansa "sinappikoneita" kohtaan. Lapsiin voi suhtautua neutraalin ystävällisesti, jopa ottaa syliin siinä missä karvaturrenkin ottaa.
Toisaalta noin vihamielisen ihmisen seura ei ole hyväksi pienelle ihmistaimelle, jonka psyyke on vielä puolustuskyvytön aikuisen ongelmille.
Mies ja miehen tyttäret tekevät viisaasti, jos pitävät naisen kaukana vauvoistaan.
Minun tuli lopulta vain sääli tätä erilaista ja kovaa naista kohtaan. Ilmeisesti hän on ollut kaltoinkohdeltu lapsena. Hän on ollut niin huonosti pidetty lapsuudessaan, että vihaa sisimmässään olevaa pientä tyttöä silmittömästi. Ja heijastaa sen koskemaan kaikkia lapsukaisia.
Apua hän tarvitsisi, mutta taitaa olla jo myöhäistä.
Minä suhtaudun lapsiin miltei samoin kuin ketjun aloittaja, ehkä koe tarvitsevani mitään apua. Minun lapsuuteni oli ihan hyvä. Samanlainen kuin tuhansilla ja taas tuhansilla 50-luvun loppuvuosina syntyneille. Meistä huolehdittiin, mutta ei hyysätty kuten nykykakaroita. Minä vain uskallan olla rehellinen itseäni kohtaan ja tunnustaa että en pidä lapsista pätkääkään. En ole koskaan pitänytkään. Jo pikkulikkana viihdyin enemmän itseäni vanhempien seurassa. Mielestäni pienemmät olivat rasittavia, aina äänessä eivätkä koskaan voineet olla hiljaa ja rauhallisesti. Ehkä aloittaja kokee samalla tavalla kanssani. Minulle nimittäin on jäänyt lapsuudesta rauhan kaipuu, en kerta kaikkiaan halua nähdä kotonani mitään melskaavia tenavia. Oma rauha ja hiljaisuus on ainoa mitä kaipaan ja olen kaivannut lapsesta asti. Miksi meidät erilaiset ja lapsista kielteisesti ajattelvat heti tuomitaan jotenkin psyykeltään sairaiksi ja terapiaa tarvitseviksi? On parempi olla rehellinen itselleen ja muille kuin teeskennellä. Uskon aloittajankin olevan onnellisempi, kun on suoraan tunnustanut tilanteen kuin jos hän joutuisi teeskentelemään ja kärsimään sisimmässään.
Valitettavasti yhteiskunnassamme teeskentelyä ja näyttelemistä, että muka pitää lapsista pidetään hyväksytympänä kuin lapsivihamielisyytensä tunnustamista. Siitähän kertoo jo omaa kieltään myös perheväkivallan määrä.
samanlaisen kuin muutkin 50-luvun lopulla syntyneet. Meitä ei hyysätty eikä palvottu kuten nykykakaroita, mutta huolehdittiin normaalisti.
Olin jo lapsesta saakka "erilainen" en viihtynyt nuorempieni seurassa, en voinut ymmärtää mikseivät ne voineet olla hiljaa ja kiltisti, vaan aina piti olla menossa ja touhuamassa jotain. Olin lelujeni suhteen hyvin tarkka, enkä ymmärtänyt sitäkään, miksi niitä piti rikkoa. Viihdyinkin parhaiten itseäni vanhempien seurassa. Sosiaalinen en ole ollut koskaan. En viihty isossa porukassa. Kaksi on sopiva määrä, kolmas on jo liikaa.
Lapsia en ole koskaan halunnut, pari vakavaa suhdetta on jopa mennyt karille siksi, että miesten mielestä "kaikki normaalit" naiset haluavat lapsia ja vain keskittyä hoitamaan perhettään. Normaali nainen voi myös olla haluamatta lapsia. Kuulin sattumalta taannoin toisesta näistä miehistä ja edelleenkin liki kuusikymppisenä hän haikailee lapsentekokoneen perään. Ei löytynyt sopivaa vaimokandia niillä ehdoilla, mitä mies asetti.
Miksi rehellisesti vihamielisyytensä lapsia kohtaan tunnustavan pitäisi hakeutua jonnekin hoitoon? Mielestäni on parempi olla rehellinen kuin teeskennellä, mitä nyky-yhteiskunta suosii. Olen elänyt täysin onnellista elämää ilman lapsia tähänkin asti ja toivon voivani elää valitsemallani tavalla loppuelämäni. En ole halunnut tavata oman sukuni jälkeläisiä, joten miksi minun pitäisi "ihastella" miehen lapsenlasta vaikka kädet nyrkissä. Olen teini-ikäisenä nähnyt vauvoja ihan tarpeeksi, ei niissä mitään ihmeellistä palvottavaa ole.
Vai mistä johtuu ajatustemme samankaltaisuus jopa pienemmistä lapsista? Tosin kansakoulussa luokallani oli pari tyttöä, joihin olen pitänyt yhteyttä vieläkin satunnaisesti, ja heillä oli hyvin samankaltainen ajatusmaailma kanssani jo silloin. Olemme huomanneet asian vasta aikuisina keskustellessamme noista ajoista. Kenelläkään ei ole lapsia, eikä kukaan halua olla tekemisissä sukunsa lasten kanssa.
taidamme olla ihan sielun siskot keskenämme. Osaat vain sanoa asiat paremmin kuin mihin minä pystyn. Taidan lopettaa tämän keskustelun omalta osaltani tähän. Kaikki oleellinen ja epäolennainenkin on jo sanottu.
Olen kanssanne ihan samaa mieltä, ja olen se joka kirjoitti tossa hieman ylempänä samanlainen periaate otsikoilla.
Mitäpä tähän enää muuta sanomaan. Olisi muuten kiva tietää onko Hurja-Hilta mahdollisesti yksi koulukavereistani. Teksti viittaa sinne päin. Tiedän hänen aina välillä osallistuvan näihin keskusteluihin. En vain tiedä millä nimimerkillä, ei ole suostunut sanomaan.
Toki sulla on oikeus elää elämääsi, kuten tahdot, mutta miksi sidot itseesesi lapsia omaavan miehen, ja tuotat hänelle vain pahaa oloa
käytökselläsi. Epäilen, että syynä on pelkästään taloudellinen hyöty. Avokkeesi maksaa vuokrat ja ruoat enimmäkseen, kuten kerroit ja sinä keskityt asuntovelkojesi maksuun. Epäilen, että kun velkasi on maksettu, ukko lentää pellolle. Kerroit pitäväsi eläimistä, se on hyvä merkki. Katsoppa kerran lasta silmiin, niin jää sydämessäsi alkaa pikkuhiljaa sulamaan ja olosi kevenee kummasti. Kyllä sitä lämpöä löytyy sinustakin, kun vain vain päästät patoutumasi irti. Kannattaa kokeilla
Ymmärrän vihastumisen, mutta en vihaa. Ymmärrän neutraalinkin, välinpitämättömän asenteen lasta kohtaan, jossa ei ole niin pitämistä kuin vihaakaan.
Viha kertoo, että sinussa on ratkaisematon ristiriita. Viha on voimakas tunne.
Mitä vihasi pitää sisällään: nyrkkiin puristuneet kädet?
Tuhoamisen halu?
En haluaisi olla lapsi, joka joutuisi olemaan minuuttiakaan kanssasi kahden.
Olethan itsekin ollut lapsi! Haloo, miten pystyt hyväksymään sen? Miten kykenet katsomaan itsestäsi otettuja lapsuudenkuvia?
Käsittämätöntä.
Taitaa vara-anoppi ja hurha-hilta olla yks ja sama henkilö. Näkeehän sen nyt lapsikin kun noita viestejä lukee..
Tosin nyt tiedän kuka tämä nimimerkki on. Meillä sattui olemaan sama äidinkielenopettaja, joten paljon yhtäläisyyksiä on. Tällä olettajalla oli sellainen tapa opettaa, että kirjoitustyylit hioutuivat väkisinkin hyvin samantyylisiksi. Minun kaikkia pilkkuvirheitäni hän ei sentään saanut juurittua pois. Hauska sattuma, että olemme samassa keskustelussa.
on sitten välttämättä pidettävä itseäsi ajatustenlukijana ja kristallipallon omistajana? Tiedät jopa, millainen ap:n lapsuus oli! Ei se ole aina niin yksinkertaista, että lapsista pitävät ovat pehmeitä ja kilttejä ja lapsia vihaavat kovia ja sydämettömiä.