Kannattaa tunnustaa, jos pettää? Zen Cafen kipaleen sanoitus on auennut minulle nyt vasta useiden vuosien seurustelurupeaman jälkeen. Parikymppisenä olin sitä mieltä, että "eihän tollaista moraalitonta kysymystä voi kukaan esittää - totta kai pitää heti tunnustaa", mutta nyt lähemmäs kolmikymppisenä näkökulma on pikkaisen muuttunut... Kannattaako heittää monta elämästään kestänyttä parisuhdetta yhden hairahduksen vuoksi metsään?
kannattaako tunnustaa..
tuli yhden palstan liian ylös
234384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
älä kerro. älä missään nimessä kerro. se on ihan hirveä tuska petetylle, eikä sitä unohda koskaan.
onko pettäjällä oikeus päättää? Jos on moinen hairahdus tullu tehtyä, silloin pitäis antaa toiselle osapuolelle mahdollisuus säilyttää arvokkuutensa ja itsetuntonsa rippeet. Petetty mielestäni päättää jatkuuko suhde ettenpäin. Tuo asenne, ettei kerro totuutta, on vain yksi lisäoire täydellisestä itsekkyydestä. Kun MINÄ haluan, niin minä saan...
Kertominen vasta itsekästä onkin! Pettäjä haluaa teon pois omaltatunnolta kertomalla toiselle. Siitä ei hyvää seuraa.
Kyllä minusta rehellisyys kuitenkin kannattaa. Omaatuntoa tuskin kertomalla voi puhdistaa. Taakka kyllä kulkee mukana. Siitä seuraa (vain)ero tai anteeksianto.
Kannattaako kertoa, jos pettäminen ei merkinnyt yhtään mitään? Kuulostaa kliseeltä, mutta näin kävi kohdallani. Tapasin tyypin pari kertaa ja that´s it. Haluan olla mieheni kanssa ja nyt tiedän sen vielä varmemmin...Jos kerron, en tiedä onko suhde ohi, mutta loukkaan häntä valtavasti. Miksi? En edes tiedä miksi häntä petin.
Mielestäni ei todellakaan kannata kertoa. Etenkin jos jotain tuollaista sattuu kerran "vahingossa", ja asia on täysin merkityksetön ja jo poissa päiväjärjestyksestä, niin mitä sillä on edes väliä! Itse en tosiaankaan haluaisi kuulla tuollaista kumppaniltani, mieluummin olen epätietoinen ja onnellinen.
..satuta..eli älä kerro! Ero seuraa jos kerrot... tai toinen voi joskus myöhemmin aatella että kun toinenkin petti niin mullakin oikeus pettää.
Jos toisella on oikea sydän!
Kannattaa tunnustaa jos tietää petetyllä olevan tarpeeksi rakkautta... Mieti jos toinen vaikka tietää ja odottaa vain totuuden sanoja sinulta. Olisi valmis antamaan anteeksi
Jos ei housut pysy jalassa, niin kolmikymppisenä pitäisi tietää jo olevansa älytön sählääjä. Oppimista ei tapahdu. Valehtelemalla ja teeskentelemällä vaan eteenpäin.
Eiköhän se päätös parisuhteen arvosta ole tullut tehdyksi jo siinä vaiheessa, kun on pettänyt. Kyllä minusta on kohtuullista saattaa suhteenne tila toisenkin osapuolen tietoon. Kerrot jos välität, jos et välitä, päätät erosta itse.
vaan täältä etelästä.
Ja hyvin pieni osa päättyy silti eroon. Tutkittu juttu.
Ettei se toinen riitä.
Kaipaat jotain muuta.
Rehellisyyttä peliin.
Vain tyhmä tunnustaa seikkailunsa!!! kun niitä ihastuksia tulee ja menee elämä vaan on tällaista!!
tiedän että kaveripiirissäni moni pettää!!
en puutu pettäjien tekemisiin! jokainenhan sen sisällään kantaa miksi pettää!!!!Ja vanha sanontahan kuuluu virkisty vieraissa!!! jos nykyinen suhe takkuilee miksi pitäisi elämän antaa lipua ohi!!!!
kaiken. Eikä siitä saa poiketa.
NM. naimisissa 26 v.
tätä paljon...Kaipa vastaus riippuu paljon myös puolisosta ja hänen toiveistaan...jotkut arvostavat ennen muuta rehellisyyttä, vaikka kipeää tekeekin, toiset taas jotain muuta. Toisaalta väitän, että useimmista ensi kertaa puolisoaan pettävistä näkyy kilometrien päähän, että kaikki ei ole suhteessa hyvin. Tällöin totuus on ainoa keino mennä suhteessa eteenpäin. Tai ainakaan itse en ymmärrä, miten suhde voisi pidemmän päälle jatkua jos toinen puoliso voi pahoin, eikä edes voi kertoa totuutta.
Itse haluaisin, että minulle kerrottaisiin, koska arvostan rehellisyyttä enemmän kuin sitä, että minua suojellaan. Sitä paitsi ymmärrän, että virheitä sattuu pitkissä suhteissa, mutta näille virheille ja niihin johtaneille syille pitää pystyä tekemään jotain ja ainoastaan yhdessä niitä läpikäymällä niihin voidaan vaikuttaa.
Puhut vähän mutta asiaa! Ihana kirjoitus!
niitä jolle ei kerrottu, elin siis onnellisen tietämättömänä kunnes satunnainen pettäminen paljastui.
Epärehellisyys sattui tuhat kertaa enemmän kuin itse pettäminen, sitä ajattelee mitä muuta minulle on valehdeltu ja selkäni takana puuhattu , ne on nii..iin nöyryyttävää. Nyt ei voi luottaa enää mihinkään, joka ainut kerta tulee mieleen, puhuuko totta, salaako, jättääkö kertomatta.
Olen katkera siitä, että minulla ei ollut sananvaltaa vaan kumppanini laittoi minut elämään valheellisessa suhteessa, hän päätti puolestani.
eli monen erehdyksen ja karikon jälkeen pettäneenä ja petettynä en aio sitä paskaa tehdä itselleni enkä kenellekään muulle enää. Parisuhde, jossa ollaan täysin rehellisiä toisilleen, on ainoa, mikä voi oikeasti kestää kaiken ja siinä vaiheessa, jos tälläsen "kämmin" on mennyt tekemään, on asiasta toista puoliskoa valaistava, sillä asia tulee takuuvarmasti vaivaamaan jossain vaiheessa elämää, kalvaa sinut ja suhteen rikki, jos on minkäänlaista omaatuntoa ihmisellä. Miksi asiat yleensä pitää oppia kantapään kautta?
Pystyykö elää sen tiedon kanssa et toinen luulee susta jotain muuta kun mitä sä oot. En meinaa et olis joku täys k****pää, mut kuitenkin et on tehny tosi törkeesti toista kohtaan ja tekee periaatteessa koko ajan ku ei kerro...
Toi on ikuinen dilemma toi et pitääkö kertoo vai ei, ja itseasiaasa mun mielestä tääl on porukan ihan turha ruveta siihen antamaan mitään filosofisia ratkaisuita ja syvällisiä neuvoja. Homma on ihan selvä: jos petät, olet joka tapauksessa todella kusessa (jos ei oteta noita paria narsistista kommenttia: "eihän sillä ole mitään väliä, kunhan itse olen onnellinen - voin panna perseeseen vaikka koko maailmaa...").
Ja tiedät varmaan sen kertomisen rehellisyyden ja kertomattajättämisen - "kaikki on ihan niin kuin ennenkin" - vaikutukset. Se mitä tossa tilanteessa tekee kertoo aika paljon itestä! Mun mielestä pitäis miettiä millanen ihminen itse on ja haluaa olla...
I would tell and face the consequenses...
Jos ei halua heittää suhdettansa roskiin niin miksi sitten pitää mennä pettämään??
periaatteessa toi on totta, mutta onhan se niin, että ihmisinä olemme hieman alttiita tollasille "totaaliryssimisille".
Useinhan pettämistä pidetään sellaisena asiana, että jokainen tietää sen seuraukset ja täten voi syyttää vain itseään, jos sillä tavalla mokaa suhteessa (viitaten viestiisi). Toisaalta ihminen on pirun altis kaikille tunnepohjasille systeemeille = ei me loppupeleissä olla kovin johdonmukaisia tai loogisia olentoja. Oikeutettua syytä pettämiseen ei tietty oo, mutta läheltä oon seurannu jotain juttuja, ja huomannu et ei ne pettäneetkään aina ihan loppuunasti oo sitä kelannu tai tajunnu, ja et homma on valjennu vasta "teon" jälkeen.
Yhdyn toki mielipiteeseesi ja tuomitsen pettämisen jyrkästi, mutta toi kyssäri, että miksi sitten pitää mennä pettämään on kyl vähän...
Oikeutettu ehkä (varsinkin jos omakohtaista kokemusta petetyksi tulemisesta), mut mut... kyl mä ainakin kehottaisin jonkunlaiseen ymmärtämiseen (ei hyväksymiseen) tossakin asiassa...