Vähän on alkanut tuntua siltä ettei kannata edes yrittää seurustella niin kauan kun on alle kolmikymppinen. Ei siinä mitään jos nainenkin olisi saman ikäinen, mutta jos ikäeroa on liikaa huolettaa muut asiat. Jos naimisiin menisi muutaman vuoden vanhemman naisen kanssa ja lapsia haluaisi, niin olisiko se enää mahdollista? Nuoremmat naiset ovat usein lapsekkaita mutta vanhemmissa on sitä kypsyyttä mitä muuten arvostan. Naisillahan on asiat huonosti siinä mielessä että lapset kannattaisi hankkia 20-30 vuotiaina koska iän myötä lapsettomuus ja muut ongelmat lisääntyvät. Ja jos ei lapsia voisi saada pitäisikö silloin erota vai olla edelleen yhdessä? Kysymyksiä on niin paljon. Ja faijaksi en kuitenkaan haluaisi vielä muutamaan vuoteen. On tämä elämä hankalaa...
Ikäeron ongelmat
Nuorehko sinkkumies
131128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voihan sitä aina adoptoida ja nainen voi yleensä saada lapsia aina nelikymppiseksi asti, tunnen jopa 45-vuotiaan ensisynnyttäjän, en tosin itse haluaisi sellaista harkita. Uskon, että -5 -vuotta ikäeroa on optimaalinen pitkä liiton kannalta.
kaikki halukkaat saa muutenkaan lapsia. Jos kiva kumppani (vanhempikin) löytyy, niin turha kai hötkyillä tuollaisen asian suhteen. Sitäpaitsi nainen voi saada lapsia vielä nelikymppisenäkin, mikä on toki miehen lisääntymiskykyyn/ikään verrattuna pienehkö ikä. Ja toisaalta, aika harva nainen kuin mieskään haluaa parikymppisenä jälkikasvua, yleensä perheenperustaminen on ajankohtaisinta kolmenkympin hujakoilla.
Puhuit lapsettomuudesta ja muista ongelmista. Mitä tarkoitat muilla ongelmilla?
Miksi alle kolmekymppisen "ei kannata" seurustella?
Kuten toinen vastaaja kirjoittikin, niin ainahan voi adoptoida.
ammatti, siis opistotasoinen, ja 21 vuotiaana ensimmäinen ja 4 vuotta myöhemmin toinen.
Juuri paras ikä. Oli asunto-osake melkein maksettu, kesämökki rakenteilla ja auto ja vene.
Jos elän tosi vanhaksi, kuten meidän suvussa on ollut tapana, niin lapseni saavat pitää minut ja toivottavasti mieheni vanhuuteen asti, ainakin, jos Jumala suo, se on mahdollista.
Lasten kasvettua isommiksi suoritin monia tutkintoja ja minulla on sellainen harrastus, että julkaisutoiminta on jälleen menossa. Ei elämä pääty siinä vaiheessa, kun lapsia tulee.
Ehkä olin ikäistäni henkisesti paljon kypsempi, mutta mielestäni olin todella kypsä äidiksi ja jätin kaupungin vakituisen viran, jotta voi itse hoitaa lapseni. Olivat todella hyvin ravittuja ja ihmiset ihmettelivät, miten lapseni ovat aina niin iloisia ja puhtaissa vaatteissa.
Sain ihan tarpeeksi typerästä tansseissakäymisestä neljässä kuukaudessa.
jos hän saa toisen naisen kanssa biologisia lapsia. Onpa naiset omituisia.
nelikymppisiä kun synnyin. Itselläni oli pakkokin olla lapset nuorena, jos mielin, että lapsillani oli lapsuudessa mummu ja vaari.
Jos vanhemmillani olisi ollut parikymmentä vuotta nuorempana minut, niin lapseni olisivat voineet pitää isovanhemmat kaksikymmentä vuotta kauemmin.
niin miehet kuin naisetkin, suhtautuu positiivisesti myös adoptioon. Jos itse joskus saan kunnian tulla äidiksi, niin minulle on ihan sama, kenen mahan kautta lapsi on tullut.
Vanhemmuus on hyvin pitkälle sosiaalista. Moni mies pitää adoptiota ihan hyvänä vaihtoehtona. Koeta muistaa, että kaikki halukkaat ei yksinkertaisesti saa omaa biologista lasta vai etkö ole muka kuullut lapsettomuudesta? Lapsettomuutta esiintyy myös miehillä.
sai mut ollessaan aika vanhoja (sisaruksia on useampia). Olin alta 15, kun kaikki isovanhempani olivat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Olisihan se kiva, jos voisi käydä mummolassa, mutta ei se mikään elinehto ole.
Jokaisella on elämässään jotain spesiaalia ja kivaa (varallisuus, hyvä ulkonäkö, hyvät suhteet vanhempiin, kiva puoliso, terveet lapset, peruspositiivinen elämänasenne tai vaikka mielenkiintoinen työ), enkä tekisi isovanhempien puuttumisesta mitään sen suurempaa numeroa. Tunnen kyllä muuta kautta vanhoja ihmisiä.
jonka nimi on lapsettomuus, asian varmasti tajusit, mutta halusit vain naljailla.
Se on naisten juttu tuo, kun ei haluta itseä kiusata raskausajalla ja synnytystuskilla ja ei oikeastaan lapsia halutakaan, niin yritetään miehiä sillä tavalla vähän niinkuin vilpillisin keinoin saada koukkuun.
Ei Suomesta voi adoptoida juuri muuta kuin vammaisia lapsia ja on se tosi juttu, jos mies joutuu valitsemaan oman terveen biologisen lapsen ja vakavasti sairaan adoptiolapsen välillä. niin täytyykö rautalangasta vääntää?????
EIVÄT VOI KORVATA LAPSELLE OMIA RAKKAITA ISOVANHEMPIA. TIEDÄN SEN, KUN VANHEMPANI OLIVAT NELIKYMPPISIÄ MINUT SAADESSAAN JA VAIKKA OLIN 21
JA 26 KUN LAPSENI SYNTYIVÄT, NIIN EN KOSKAAN LAKKAA AJATTELEMASTA, KOSKA LAPSILLANI OLI ERITYISEN LÄHEINEN SUHDE ISOVANHEMPIIN, ETTÄ OLISI VOINUT OLLA LAPSILLA ISOVANHEMMAT VAIKKA
KAKSIKYMMENTÄ VUOTTA PITEMPÄÄN TAI EDES 15 VUOTTA.
SE ON SENTÄÄN PITKÄ AIKA LAPSUUDESSA.
sinäkin tiedät odotuksesta ja synnytyksestä...
Mulla on muuten tuttu pariskunta ja heillä on terve adoptiolapsi, mutta mene ja tiedä.
"Vilpillisen keinoin saada mies koukkuun" Mitä oikein hourit? Ap. kirjoittaja pohti, mitä tehdä, kun vanhemmat naiset on enemmän omaan makuun ja toisaalta tämä perheenperustaminen kiinnostaa. Eli laitapa jäitä hattuun, ei tässä mitään ansoja viritellä. Muista lukea myös ketjun aloittajan kirjoitus!
Jos joskus saat lapsia, toivottavasti he ovat terveitä. Terveille ihmisille voi syntyä vammainen lapsi, ei biologinen lapsi tarkoita automaattisesti täysin tervettä lasta.
Mun elämä on mennyt kivasti näinkin, paljon olen oppinut ja saanut tutuilta vanhemmilta ihmisiltä. Onnellisuus on aika pitkälle omasta asenteesta kiinni.
Joillakin lapsilla ei ole sisaruksia, joillakin ei välttämättä toista vanhempaa, joillakin ei isovanhempia, mutta kyllä nekin yksilöt pärjää ihan siinä missä muutkin.
Voimia!
Jos nyt keskittyisit vaan elämiseen etkä turhan paskan jauhamiseen. Ei seurustelussa tarvitse heti hankkimaan lapsia ja onko kumppanikaan sellainen lopulta että haluaakaan sen kanssa lapsia. Ikäeroa kannattaa miettiä ennemminkin tapauskohtaisesti, ihmiset kun ovat erillaisia.
Joku voi olla kypsän oloinen reiluna parikymppisenä, joku ikiteini nelikymppisenä, joku pystyynkuollut kolmikymppisenä jne..
Kuulostat kyllä ihan peräkammarin pojalta. Jos seurustelit ensin kerran ja pohtisit asioita uudestaan sitten. Vähän uskon kyllä että sulla voi olla vaikeaa löytää sellainen jos ei tyyli muutu ja et kaivaudu ulos peräkammaristasi ja ala elämään...