Minulla ei ole. Inhoan mieheni sisarta. Hän on poikamme kummi ja yhteydenottoja ei poikaani päin ole näiden 9 vuoden ajan ollut ainoatakaan. Me yritimme aluksi, mutta olen luovuttanut. Kyllä hän joskus synttärit ja joulun muistaa, mutta harvoin vaivautuu käymään - no emme mekään enää käy.
Jos hän soittaa, tietää heti, että nyt jotain uupuu. Esim ensin ei vuoteen minkäänlaista yhteydenottoa (minä vielä siihen aikaan yritin soitella). Sitten kuuli isältään, että aiomme maksaa isälleen lainarahoja pois. Heidän isä ehdotti, että maksamma 1/3 tälle siskolle, 1/3 heidän veljelle ja 1/3 "itsellemme". Tottakai se meille sopi. Samaisena iltana soi puhelin ja sieltä sirkutettiin, että "Voi kun te ootte olleet mielessä, mutta kun ei tää aika riitä mihinkään ja se mun tilinumero on...."
Kerrankin minä soitin ja kyselin kuulumisia. No, ne kuulin. Kuuntelin puoli tuntia, miten heillä menee, ei kertaakaan kysynyt, että miten siellä. Kun oli aíkansa kertonut kiireisestä elämästään, sanoi, nyt pitää lopettaa, heippa.
Toinen tapaus: taas ei aikoihin yhteydenottoa. Sitten soitto ja syykin selvisi äkkiä: poikansa tarvi kesätyöpaikkaa (ja rahaa - enemmän rahaa kuin työtä) ja kysyi meiltä. Oli myös autossa vikaa, velipojan pitäisi korjata...
Viimeinen tapaus, mikä sai laittamaan välit lopullisesti poikki. Mies, veljensä, sairastui vakavasti henkisesti. Joutui olemaan monta kuukautta sairaalassa 100 kilsan päästä kotoa, mutta 3 kilsan päässä siskostaan. Kertaakaan ei sisko käynyt, muut sukulaiset kauemman matkaan päästä ja minun sukulaiset kylläkin. Silloin minä soitin ja pyysin käymään, sanoin, että se olisi tärkeää tuntea miehelleni, että suku tukee. Syyksi käymättömyyteen kuulin, että "Kun mä en voi sietää sairaaloita." Eikä mennyt. Siitä on nyt vuosi, sen jälkeen ei olla yhteyksissä oltu.
Pojalle laittoi synttärinä postissa paketin. Pojan kanssa yhdessä paketoitiin kummille nyt Jouluna paketti postiin.
Oli vanhemmilleen puhellut, että tulisi Joulunpyhinä meillä käymään (kolmeen vuoteen). Voi olla ettei aio tulla, halusi vain päteä vanhempiensa silmissä. Mutta jos tulee, aion häipyä. Ottakoon veljensä ja kummipoikansa vastaan.
Ja muuten; en ole pojalle kummia mollannut yhtään, vaikka mieli olisi monta kertaa tehnyt, kun poika on kysellyt, että miksi kummi ei käy eikä pidä yhteyttä.
Olen varmaan kylmä ja anteeksiantamaton ihminen, mutta jotenkin vuosien varrella tämä inho tätä ihmistä kohtaan on kasvanut. Miehen sairaus oli viimeinen pisara. Sinä vaikeana aikana hän kerran soitti minulle, ei kysyäkseen miten pärjätään, vaan poikansa lakkiaisista. Ne varmaan olivat hänelle tärkeä asia, mutta minua ei voinut sillä hetkellä vähempää kiinnostaa.
Nyt tietysti saan haukkuryöpyt niskaani, miten kauhea ihminen olen, mutta tälle tunteelle en voi mitään. Jos hän tulee kylään ja jään hänen tullessa kotiin, voin sanoa jotakin, mitä kadun myöhemmin.
Ei tämä asia nyt tietenkään jatkuvasti mieltäni vaivaa, mutta aina miehen vanhempien luona ollessa tulee mieleen. Samoin silloin, kun nuoremman lapseni kummi muistaa kummilastaan. Tiedän, että on järjetöntä olla näin katkera, mutta en voi sille mitään.
Jos hän soittaa, tietää heti, että nyt jotain uupuu. Esim ensin ei vuoteen minkäänlaista yhteydenottoa (minä vielä siihen aikaan yritin soitella). Sitten kuuli isältään, että aiomme maksaa isälleen lainarahoja pois. Heidän isä ehdotti, että maksamma 1/3 tälle siskolle, 1/3 heidän veljelle ja 1/3 "itsellemme". Tottakai se meille sopi. Samaisena iltana soi puhelin ja sieltä sirkutettiin, että "Voi kun te ootte olleet mielessä, mutta kun ei tää aika riitä mihinkään ja se mun tilinumero on...."
Kerrankin minä soitin ja kyselin kuulumisia. No, ne kuulin. Kuuntelin puoli tuntia, miten heillä menee, ei kertaakaan kysynyt, että miten siellä. Kun oli aíkansa kertonut kiireisestä elämästään, sanoi, nyt pitää lopettaa, heippa.
Toinen tapaus: taas ei aikoihin yhteydenottoa. Sitten soitto ja syykin selvisi äkkiä: poikansa tarvi kesätyöpaikkaa (ja rahaa - enemmän rahaa kuin työtä) ja kysyi meiltä. Oli myös autossa vikaa, velipojan pitäisi korjata...
Viimeinen tapaus, mikä sai laittamaan välit lopullisesti poikki. Mies, veljensä, sairastui vakavasti henkisesti. Joutui olemaan monta kuukautta sairaalassa 100 kilsan päästä kotoa, mutta 3 kilsan päässä siskostaan. Kertaakaan ei sisko käynyt, muut sukulaiset kauemman matkaan päästä ja minun sukulaiset kylläkin. Silloin minä soitin ja pyysin käymään, sanoin, että se olisi tärkeää tuntea miehelleni, että suku tukee. Syyksi käymättömyyteen kuulin, että "Kun mä en voi sietää sairaaloita." Eikä mennyt. Siitä on nyt vuosi, sen jälkeen ei olla yhteyksissä oltu.
Pojalle laittoi synttärinä postissa paketin. Pojan kanssa yhdessä paketoitiin kummille nyt Jouluna paketti postiin.
Oli vanhemmilleen puhellut, että tulisi Joulunpyhinä meillä käymään (kolmeen vuoteen). Voi olla ettei aio tulla, halusi vain päteä vanhempiensa silmissä. Mutta jos tulee, aion häipyä. Ottakoon veljensä ja kummipoikansa vastaan.
Ja muuten; en ole pojalle kummia mollannut yhtään, vaikka mieli olisi monta kertaa tehnyt, kun poika on kysellyt, että miksi kummi ei käy eikä pidä yhteyttä.
Olen varmaan kylmä ja anteeksiantamaton ihminen, mutta jotenkin vuosien varrella tämä inho tätä ihmistä kohtaan on kasvanut. Miehen sairaus oli viimeinen pisara. Sinä vaikeana aikana hän kerran soitti minulle, ei kysyäkseen miten pärjätään, vaan poikansa lakkiaisista. Ne varmaan olivat hänelle tärkeä asia, mutta minua ei voinut sillä hetkellä vähempää kiinnostaa.
Nyt tietysti saan haukkuryöpyt niskaani, miten kauhea ihminen olen, mutta tälle tunteelle en voi mitään. Jos hän tulee kylään ja jään hänen tullessa kotiin, voin sanoa jotakin, mitä kadun myöhemmin.
Ei tämä asia nyt tietenkään jatkuvasti mieltäni vaivaa, mutta aina miehen vanhempien luona ollessa tulee mieleen. Samoin silloin, kun nuoremman lapseni kummi muistaa kummilastaan. Tiedän, että on järjetöntä olla näin katkera, mutta en voi sille mitään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pakettia teette tuollaiselle ihmiselle? Älkää nyt hyvät ihmiset sentään viitsikö tällaista tyyppiä edes lahjoilla muistaa. Antakaa sen maistaa omaa lääkettään, se olisi sille ihan oikein.
Hän on silti poikani kummi ja pojalle olen opettanut, että Joulu on muistamisen aikaa. Ei voi itse olla vaan ottamassa, vaan pitää myös antaa.
Paketti on nimenomaan pojaltani, joka ei vielä ymmärrä aikuisten konflikteja enkä aio niitä selvittääkään. Sitten kun itse ei halua kummia muistaa, annan olla, en tuputa, mutta näin vielä.
Muuten en tekemisissä ole. Juteltu ollaan puhelimessa reilu vuosi sitten, nähty ei kahteen vuoteen. Silloin puhelimitse pyysin häntä käymään veljeään katsomassa ja kun tulos oli mikä oli päätin etten ikinä enää ole tekemisissä. Poikani puolesta en voi semmoista päätöstä tehdä.
mikä akka! Mä olisin jo haukkunut päin näköä. Mutta kai tuommosiakin on sitten olemassa. MINÄMINÄMINÄ - MINÄ! Ja varmastikaan ei itsestään löydä mitään vikaa.