Useissa halleissa on altaaseen hyppiminen erikseen kielletty. Käyttämässäni hallissa on kuitenkin normaalikäytäntö, että lapset hyppivät laudalta kuntouimareiden sekaan. On ollut pari läheltä piti tilannetta, etten jäänyt alle.
Kenen on vastuu, jos jotakin ikävää sattuu? Mielestäni hallin valvojien ja kaupungin. Minusta tällainen on ihmeellistä välinpitämättömyyttä hallin käyttäjien turvallisuudesta. Tuntuu siltä, että on vain ajan kysymys, kun jollekin käy huonosti. Kuinka yleistä tämmöinen käytäntö on?
Kenen on vastuu, jos jotakin ikävää sattuu? Mielestäni hallin valvojien ja kaupungin. Minusta tällainen on ihmeellistä välinpitämättömyyttä hallin käyttäjien turvallisuudesta. Tuntuu siltä, että on vain ajan kysymys, kun jollekin käy huonosti. Kuinka yleistä tämmöinen käytäntö on?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei se kovin vaarallista ole, jos pienet lapset hyppii. Jos hypätään korkealta tornista, silloin lapsetkin yleensä tutkiin tarkkaan ennenkuin hyppää.
Voihan lapsille kuka tahansa huomauttaa. Yleensä kyllä ovat uskoneet.
hallissa on tuollainen käytäntö?
Vastuussa hallin turvallisuudesta ja kävijöiden on ensijaisesti valvojan.
Jos ruuhka-aikana ei mitään erikseen järjestetty eikä muutenkaan niin hiukan on erikoinen käytäntö.
Läheltä piti tilanteet jo selvä merkki siitä, että järjestys hallissa huonosti organisoitu.
Kuntouimareille on omat ratansa ja porrastuksen mukaan hyppiminen.
Kyllä lapsen hyppy jonkun niskaan yhtä vaarallista kuin aikuisen.
Jos valvoja ei asialle mitään tee niin hallipäällikölle tai vastaavalle valitus.
hallin tavoille ja turvalliseen hallikäyttäytymiseen. Näin ainakin minun lapsuudessani tekivät muut aikuiset, jos valvojat eivät nähneet tilanteita.
Itse olen kerran meinannut tulla sukelluksessa aika hurjaa vauhtia erään lapsen päälle, kun harjoittelin delffaripotkuja. Lähdinhän sukellusta tekemään tyhjälle radalle toista laitaa edeten. Melkein sydärin sain kun edessä olikin yhtäkkiä lapsi! Onneksi näin tuon lapsen nipin napin ajoissa ja ehdin väistää... Ja onneksi hänen kaverinsa ei hypännyt niskaani. Tulin pintaan haukoin vähän aikaa henkeä ja kerroin lapsille, millainen tilanne meinasi tapahtua ja selitin ystävällisesti miten näitä tilanteita olisi hyvä välttää.
Lapsille on kieltojen sijaan hyvä selittää miksi jokin asia on vaarallista tai kiellettyä. Se auttaa sisäistämään asian paremmin ja noudattamaan ohjeita, kun ymmärtää miksi. Sama pätee tietysti aikuisiin :)
Kyllä lapsi hypätessään päälle saattaa saada hyvinkin ikävää jälkeä. Siinä on helposti henki pois.
Kun hallikäyttäytymisen oppii lapsena sen osaa myös sitten aikuisena. Vastuu lapsista valvojien lisäksi on mun mielestä myös meillä muilla aikuisilla. Vaikkei meillä sitä juridista vastuuta olekaan ellemme omiamme sinne tuo polskuttelemaan.
Turvallisia uinteja kaikille :)
>>Siinä on helposti henki pois.
Ei henki aivan helposti lähde. Jos vedessä olevan päälle hypätään, alle jäävä uppoaa syvempään. Silloin iskun voima heikkenee suuresti.
Kerran sattui minulle yhteentörmäys, kun uin tyhjässä 50m altaassa. Vain yksi mies oli altaan toisessa päässä. Lähdin vetelemään täyttä vauhtia yli altaan, enkä välittänyt katsella eteeni, kun allas oli aivan tyhjä. Sitten äkkiä kuului KLANG, ja tuli äkkipysäys. Olimme molemmat uineet samaa rataa vastakkain ja keskellä allasta löimme päämme yhteen. Hyvin kallot kesti, mutta noloa se oli.
jos hyppää toisen päälle.
Jos valvoja ei millään tavalla puutu asioihin ja eikä yleinen turvallisuus kuten pitää halleissa olla kaikkien kävijöiden turvana.
Epäkohtiin ja vaaratilanteisiin puututtava.
Jo valvojalla on tasan tarkkaan olemassa kirjalliset ohjeet jos ei muuten järki toimi.
Hallinvastaavalle ensisijainen valitus valvojasta.
Säännöt halleihin tehty kaikkien turvallisuuden hyväksi.
Ja totta sen minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa.
Jos esim 15-25 kb painoinen lapsi tipahtaa uimarin niskan päälle, se on täysin selvää. Mutta jos on pelastajia lähellä, niin harvemmin sentään henki lähtee.
Kummatkin tapahtuivat seuraavasti. Olin uinut samalla radalla jo jonkin aikaa. Tulen päätyyn, teen käännöksen ja ponnistaa seinästä. Liu'un aikana joku on hypännyt päälle. Kerran selkään kerran jalkoihin. Lukemattomia kertoja joku on lähtenyt ylittämään rataa käännöksen aikana. Ja olen liukunut sokkona päin. Ja taas on vika kuulemma meikäläisessä.
Olen vielä uinut radalla, joka on merkitty nopeille uimareilla. Yhdellä kerralla kersan isä alkoi huutamaan mulle, että lapsia pitää ymmärtää, kun ärhähdin pojalle. Kyllä on kuri höltynyt. 70 ja 80-luvulla valvojat pitivät tiukkaa kuria. Nykyään kun vieraalle lapselle ei saa sanoa mitään pahaa. Tulee henkisiä kuulemma traumoja. "Ei meidän Kallesssa voi olla mitään vikaa".
Mulla on aina pieni pelko, käännösten aikana, kun lapsia on päädyssä. Ei ikinä tiedä kuka hyppää niskaan.
Vieraiden ihmisten lapsia on aika ikävää lähteä komentelemaan. Semminkin kun hallissa näyttää olevan altaaseen hyppiminen yleisesti hyväksytty tapa. Jos olisin itse valvoja, niin kyllä sydäntä kylmäisi katsella sellaista touhua. Vedessä olevalle isku päähän on vielä erityisen vaarallinen. Eivätkä lapset innostuessaan aina huomioi lähteekö joku tekemään käännöstä esim. laudan alta. Kun turvallisuuteen kuuluu ensisijaisesti ennaltaehkäisy vaaratilanteilta, on tuommoinen piittaamattomuus kyllä käsittämätöntä.
Kertokaa nyt ihmeessä, että mistä hallista on kyse? Jos käytäntö on noin villiä, niin on tosiaankin vain ajan kysymys, ennenkuin sattuu jotain pahempaa. Niin kuin edellisissä viesteissä on todettu, niin nopeasti vain hallipäällikköön yhteys ja hän saa ohjeistaa valvojansa uudelleen.
kun ajatellaan, että vieraiden lapsia ei saisi komennella. Ikävää tai mukavaa, mutta aikuisuuteen kuuluu myös ikäviä asioita. Tässä on ihan selkärangattomuutta meiltä aikuisilta, jossei uskalleta opastaa lapsia.
Ennen vanhaan kannettiin vastuu koko kylän lapsista, oli sitten omia tai ei. Nyt ei sitten iljetä puuttua mihinkään "kun tulee traumoja". Kyllä se niin on, että me aikuisen vaikutamme paljolti siihen millaisia nuoria tämä yhteiskunta kasvattaa. Ja edelleen peräänkuulutan selittämistä pelkän kieltämisen sijaan. Lapset ovat järjestään hyvinkin fiksuja ja oivaltavat asioita huomattavasti paremmin tällä tavalla lähestyen.
Mihinkään nalkuttamiseen en kannusta :)
Se saa aikaan vaan vastareagtiotaa... ja sen keskarin pystyyn ;)
lisään, että jos on kuntouimareille merkitty rata se ei ole mikään lasten hyppy allas. Tai jos olen uimassa tyhjällä radalla matkaa, en todellakaan oleta, että mun pitää treenata hyppivien kakaroiden keskellä.
Ensi sijaisesti vaihdan rataa, jos näin käy. Totta kai. Mutta jos rata erikseen merkitty niin ehdottomasti muunlainen toiminta pois ko. radalta. Näin se vain menee.
Joku kertoi hienosti siitä, miten valvojat pitivät ennen "jöötä"... näin se meni. Eikä siinä mietitty, kenen kakarat ovat kyseessä. Ja opittiinpahan tavoille :)
En viitsi julkisesti nimetä hallia. Jätän kyllä hallin johdolle asiasta palautetta. Mielestäni tällä saitilla on tärkeämpää keskustella tästäkin seikasta yleisellä tasolla. Varmaan kaikille uimareille hallin turvallisuus on tärkeimpiä asioita. Luulen, että tämä ongelma on kuitenkin kohtalaisen yleinen. Omituistahan se on kun valvojilla pitäisi käsittääkseni olla ainakin jonkun tason kurssitus tehtäväänsä. Ja turvallisuuteen liittyvät näkökohdat ovat varmasti niitä, joita painotetaan eniten.
kun valvoja puuttuu oli sitten kyse nuorista tai vanhemmista niin kyllä ihan perinpohjin asia läpikäydään.
Mitä seurauksia tolailuilla ym voi olla ja yleensä jo se muuttaa monen ajatusmaailman ja ottavat oppikseen.
Ei heti, että porttari ja sillä selvä vaan kyllä ihan kongreettisesti läpikäyden.
En meinannutkaan etteikö pätevät valvojat hommaansa osaisi:) Mutta kun mun melestä vastuu on myös kertoa asioista nuorille (ja muillekin) meillä muilla aikuisilla myös. Ja se ei johda mihinkään, jos vaan valittaa...
Onko se pilliin vihellys käytäntö muuten poistunut (en ole missään kuullut pilliä), jos ongelmaa? Meille ainakin lapsena vislailtiin pilliä, jos innostuttiin vaikka reunoilta hyppimään tai muuten toljailemaan.
poistunut pilli käytöstä.
Moni käyttää vaan nykyään mikkiä mutta kyllä vanhat tavat parempia kuin pussillinen uusia.
Tässä tullaa toiseen asiaan kuka sopii ja kuka ei valvojaksi.
Moni joka läpisee testiuinnin ei todellisuudessa sovi koko hommaan.
Pitkää pinnaa, rauhallisuutta, ripeyttä, ensiaputaidot ja valppaus ensisijaisen tärkeitä.
minunkin mielestäni. Aikuisten osalta turvallisuuteen liittyy se, että noudattaa uimahallin järjestyssääntöjä, kylttejä ja henkilökunnan antamia ohjeita - tulipa se ohje silmästä silmään tai kuulutuksen kautta. Itse aiheutettua vahinkoa ei kukaan korvaa jas käyttäytyy törpösti ja itsevaltiasmaisesti uimahallissa. Ja hyppääjä on väistämisvelvollinen kuten laskettelurinteessä takaa kovempaa tuleva. Lapsien on vain vaikea hahmottaa, että uimari kääntyy päädyssä ja tulee alle nopeammin kuin tajuaakaan - ennen kuin oppii sen, että hypätä voi vasta kun uimari on uinut riittävän kauas poispäin hyppypäädystä.
Seutumme uimahalleissa on kyltein ja opastein ja henkilökunnan antamin ohjein sääntönä, että tietty osa altaasta on lasten käytössä. Sillä tietyllä osalla nimenomaan lapset saavat hyppiä riemukseen ja nauttia painotomuudesta ilmalentojen aikana ja sillä puolella lapset saavat sukellella ja leikkiäkin keskenään.
Seutumme uimahalleissa vaan on joukko aikuisia asiakkaita, jotka eivät sääntöjä noudta vaan itsepäisesti änkevät itsensä lasten radalle, vaikka heille on määritelty altaassa omat ratansa. Että aikuiset osaavatkin olla juntteja!
mahdu, että aikuiset, sisälukutaitoiset (ehkä sisällön-ymmärtämis-ongelmaiset?) menevät väen vänkää uimaan matkaa tai juoksemaan vesijuoksua radalle, joka on kyltein varattu lapsille. Tiedän monta uimahallia, joissa on sääntönä jättää tietty alue altaasta lapsille, juuri tuota hyppimistä ja sukeltelua yms. varten. Ja kuntouimareille ja vesijuoksijoille on soitettu omat ratansa. Ne eivät vaan kelpaa. Turha valittaa jos ei oikeat järjestyssäännöt kelpaa ja oma kallo on niin kova, ettei halua sääntöjä henkilökunnan opastuksestakaan huolimatta noudattaa. Ihan oikeasti - haloo - menkää omille radoillenne ja jättäkää lapset rauhaan.
radat, joitten kohdalla matalin vippari sijaitsee on varattu lapsille. On aika riskaapelia änkeä kuntouimaan tai vesijuoksemaan lasten radoille. Olet varmaankin huomannut, etteivät lapset hypi muilla radoilla, vaan juuri tällä yhdellä sallitulla alueella? Ja meillä on mm. kyltit aiheesta sekä uinninvalvojat käyvät asikkaita ohjaamassa sen lisäksi. Kuntouimareille ja vesijuoksijoille on merkitty varatuiksi muut radat. Kahdessa muussakin vipparittomassa alueemme hallissa on rajattu isosta altaasta reunaradat lapsille sukeltelua ja hyppimistä varten samoilla ilmoitusmenetelmillä. Ja silti sinne menee vastoin parempaa tietoa itsepäisiä aikuisia uimaan tai juoksemaan. No että huh huh.
Merkitä lapsille hyppypaikka radalle erikseen.
Hmmm... en ole varmaankaan itse käynyt ko. hallissa, kun ei ole osunut silmään tuollaista.
Ja kattelen kyllä mitä kylteissä lukee... :)
Lisää tällaista! Bravo!
Tahtoisin tähän väliin vielä lisätä, että olisi hyvä jos vanhemmat pitäisivät huolen lapsukaisistaan hallissa. Jos ollaan lasten kanssa hallissa, silloin ei itse asustella saunassa tai vesijuoksuradalla hörpättämässä. Vanhemmat voivat hyvin vaikka ottaa osaa lastensa leikkeihin tai ainakin seurata vierestä.
Liian usein olen nostanut altaasta uppoamaisillaan olevan lapsen ja sen jälkeen etsinyt vanhempia kissojen ja koirien avulla. Liian usein olen yksin uivilta lapsilta käynyt kyselemässä missä vanhemmat. Liian usein minulle on suututtu siitä, etten ole suostunut lapsenlikaksi vanhempien uinnin ajaksi enkä antanut lupaa jättää lasta yksin altaalle.
Minä (ja monet muut valvojat) kyllä pidämme huolen jokaisesta asiakkaasta, mutta emme ole lastenvahteja. Uimahalleissa ja uimarannoilla jokainen on omalla vastuullaan ja alaikäiset vanhempien vastuulla. Oli vanhemmat sitten kotona, saunassa tai uimassa.
Usein on syytä tarkistaa myös omia ärtymyksiään. Suuntuinko aiheesta vai aiheetta? Tulee törmättyä usein tapauksiin, jossa ei sitten oikeasti kaivertanutkaan se hyppiminen vaan hyppääjän ihonväri, kieli tai ikä. Monesti saa myös kuulla, että hyppimisessä on se vika, että siinä roiskuu vettä. Hyvänen aika olette uimahallissa - siellä kastuu! Valvojan tehtävä on pitää hyppimiset turvallisena, mutta ei estää hauskan pitoa. Uimahallissa voi olla hauskaa ja naurattaakin. Juuri koskaan en ole nähnyt aikuisten tekevän kumpaakaan.
Ja muistathan, että hyppylaudan alla uiminen on EHDOTTOMASTI kielletty. (ellei lauta ole suljettu)
vedessä olemisesta, sukeltelusta, uimisesta ja hyppäämisestä. Valittjat ovat (jos koskaan ovat) viimeksi omassa lapsuudessaan hyppineet ja tottakai inhoavat sukeltamistakin (ne on niitä korvat ja silmät pinnalla uivia, joilla on niskat siksi kipeät), kun vesi voi vielä roiskua ja mennä nenään ja silmiin ja korviinkin. Ja hiukset sekaisin (tai kastua - heh - heh - nehän piti jo kastella pesuhuoneessa!)