Oletko rentun ruusu?

maantienoja

Usein kysytään, miksi naiset rakastuvat ns. renttuihin? Nyt kysynkin, erioten hyvät- arvon rouvat: oletko rakastunut renttuun ja saanut hänet rauhoituumaan, pysymään rinnallasi?
Itse sain aikoinaan erään hulivilin avioliiton satamaan kanssani. Monet ehkä epäilivät liiton kestävyyttä, mutta tässä yhä ollaan, alun kolmatta kymmentä vuotta. Rauhoituttu ollaan, puolin jos toisinkin...

12

1113

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pera

      Minä nettielämäni aikana kuulin tai luin monenlaisia tarinoita. Eronneita naisia kertojat olivat. Kyllä naiset tosiaankin tuntuvat rakastuvan renttuihin. Pääsääntöiseti se liitto ei kestä.

      • pysyvä ominaisuus

        Itse rakastuin tavalliseen, kohtuudella alkoholia käyttävään mieheen, mutta erosin rentusta. Eli näinkin voi käydä, että mies alkaa juosta kapakoissa ja vieraissa vasta yhteenmuuton jälkeen. Ei sitä omaa renttuutta tuoda välttämättä alkuaikoina esiin. "Renttuus" voi syntyä myös miehen kyvyttömyydestä kestää ja ratkaista suhteessa esiintyviä ongelmia ja loppua, kun mies vähän kasvaa ja kypsyy. Jotkut eivät tietysti koskaan muutu.

        En myöskään tunne yhtään naista, joka olisi rakastunut renttuun, vaan mies vain sitten osoittautui sellaiseksi myöhemmin. Tai sitten mies on joskus kaukaisessa nuoruudessaan ollut renttu, mutta rauhoittunut vanhemmiten.

        Varmaan tieten tahtoen rentuistakin kiinnostuneita naisia on, mutta kuvittelisin, että siinä on kyseessä pohjimmiltaan myös naisen sitoutumishaluttomuudesta: rentun kanssa voi pitää hauskaa vähän aikaa (siis jos hän on sellainen hyväntuulinen, ei-väkivaltainen renttu) ja sitten suuremmitta tunnontuskitta jättää, kun ei se renttukaan niin sitoutunut suhteeseen ole. Nainen voi ehkä itsekin olla "naispuolinen renttu" tai kapakkaruusu, jolloin vakka on löytänyt kantensa. Tai sitten kyseessä on (usein naisen elämänkokemuksen puutteessa) usko siihen, että mies suhteen myötä rauhoittuu ja pistää sen elämässään ykköseksi - ja joskus niin onnellisesti käykin.

        Tottakai rentuista eronneita naisia on paljon netissä, harvempi nainen kaikin puolin hyvästä ja rehellisestä miehestä eroaa, jos eväät suhteessa ovat avo- tai avioliittoon asti riittäneet. Monet niistä, jotka eivät rakastuneet renttuun, ovat edelleen onnellisesti naimisissa/avoliitossa, eivätkä pyöri netissä uutta suhdetta hakemassa.

      • Pera
        pysyvä ominaisuus kirjoitti:

        Muuan tunnettu psykiatri sanoi taannoin, että varsin usein juoposta eronnut nainen avioituu toisen juopon kanssa. Tuttavapiirissänikin on käynyt näin.

        Syytä ilmiöön ei tunneta.

      • kyseessä?
        Pera kirjoitti:

        Muuan tunnettu psykiatri sanoi taannoin, että varsin usein juoposta eronnut nainen avioituu toisen juopon kanssa. Tuttavapiirissänikin on käynyt näin.

        Syytä ilmiöön ei tunneta.

        "varsin usein juoposta eronnut nainen avioituu toisen juopon kanssa"

        Nuo naiset ovat todennäköisesti läheisriippuvaisia, jotka yrittävät parantaa alkoholistia tai muuta ressukkaa, tai ehkä jopa uskovat, etteivät ansaitse parempaa. Monen heistä lapsuudenperheessä on voinut olla alkoholi- tai muita vakavia ongelmia, jolloin sellainen mies voi tuntua ikään kuin tutulta. Joskus nainen voi itsekin olla vähän viinaanmenevä (vrt. esim. Matti ja Mervi) - mutta näin ei toki aina ole.

        Omassa tuttavapiirissäni nainen on nuoruuden kokemattomuudesta oppineena pitänyt huolta, että seuraavalla miehellä ei ole samaa vikaa. Jos sellainen erehdys sattuisi tapahtumaan, niin kenkää tulee ja heti - niin kuin tuli näille nuoruudessakin alkaneille suhteille esimerkiksi alkoholiongelman tultua kuvaan. Eli nämä naiset eivät ole olleet sitä tyyppiä, joka jää alkoholiongelmaiseen vuosiksi roikkumaan.

        Jos naisella on tapana etsiä miesseuransa lähiöpubista (varsinkin räkälätasoisesta), voi aika varmuudella veikata, että sieltä löytyy alkoholin kanssa läträäviä miehiä. Minun kaveripiirissäni uusi mies on löytynyt yleensä muualta, ja on jopa aiemman miehen täysi vastakohta.

        Mutta ehkä oman tuttavapiirini naisten "renttumiehet" ovatkin olleet yhtä lukuunottamatta vain alkoholin ongelmakäyttäjiä (joihin kuuluu aika moni suomalainen mies), eivät parantumattomia täysjuoppoja. Työssä on käyty ja niin pois päin. Toinen yhteinen piirre on, että suhde on usein alkanut melko nuorena ja miehen juominen tullut kuvaan vasta pikkuhiljaa. Eivät kaikki alkoholiongelmaiset ole sitä vielä alle kaksikymppisinä ja käytä alkoholia sen enempää kuin muut samanikäiset. Ja yksikään näistä tietämistäni naisista ei tule itse alkoholistiperheestä, eivätkä kenties siksi osaa pitää runsasta alkoholinkäyttöä normaalina perhe-elämänä.

        Tarkoittaako renttu-nimitys muuten mielestäsi ainoastaan täysjuoppoja, vai voiko mukaan laskea muutkin ei-niin-kunnolliset miehet? Esim. miehet, jotka käyttävät liikaa alkoholia mutta niin, että se ei pahemmin haittaa työssäkäyntiä, tai väkivaltaiset miehet? Kumpiakin on Suomessa aika paljon, joten heihin törmää helposti - siksi niin monella naisella on sellaisista kokemusta. Pitäisi vain oppia tunnistamaan ja välttämään nämä tyypit ajoissa.

      • Anonyymi
        Pera kirjoitti:

        Muuan tunnettu psykiatri sanoi taannoin, että varsin usein juoposta eronnut nainen avioituu toisen juopon kanssa. Tuttavapiirissänikin on käynyt näin.

        Syytä ilmiöön ei tunneta.

        Rakastuin renttuun ja oli suomalainen mies. Renttu keksi hulluja juttuja ei ollut tusina mies. Aikansa jaksoi mutta helvetin hyvät muistot jäi. En sano pahaa sanaa. Rakkaus on joskun hullua. Ja myöskin ihanaa

      • Anonyymi
        Pera kirjoitti:

        Muuan tunnettu psykiatri sanoi taannoin, että varsin usein juoposta eronnut nainen avioituu toisen juopon kanssa. Tuttavapiirissänikin on käynyt näin.

        Syytä ilmiöön ei tunneta.

        Olen sellainen väkisin vedän puoleeni näitä renttuja. Miks koska osaan hyysätä ja olen hyvä palvelemaan. Mutta rentussa on sitä jotain. Nam

    • pitemmän päälle

      ne miehet, jotka ovat olleet nuorena "renttuja" ovatkin ehkä niitä parhaimpia kestämään liittoa, koska he ovat ehtineet jo tehdä ne typeryytensä ennen liittoa

    • Danja36

      En rakastu renttuihin ja ihmettelen mitä naiset heissä näkevät? Renttuhan tarkoittaa samaa kuin luuseri, eli huonolla egolla varustettu mies joka juoksee ongelmia pakoon kuppiloihin ja kuvittelee itseään sankariksi... baariruusuksi ja renttuluuseriksi pääsee ilman "lahjoja" sinne pääsee huonolla egolla, kuka sellaisen miehen itselleen edes haluaa??? isoa lasta hoidettavaksi..*ihmettelen*

      • kävipäs niin

        että se tökkäsi elämääni yh-ollessani.Poika sairastui ja soitin taxin, oli mies jolla oli 19v vanhempi nainen vaimona, oli avioliitossa siis. kuulema kaupoissa kysyivät oletko äitisi kanssa ostoksilla. Hän skorppari ja mä kalat ja se alkoi siitä. Muutettiin yhteen, poika tykkäsi hänestä, sanoi, ota äiti tuosta mies itellesi! Ups! Ok, kivalta tuntui kyllä, no niin kävi että aikanaan muutettiin yhteen. Hyvin alku meni, mutta työt liikkui hotelleissa, juominen jokapäiväistä, mustasukkaisuutta, eli todella baarinaisia jatkuvasti, kotona ei mikään hyvää, ei ruoka tms. S-tnan skorppari vilkkusilmä, joka akan perässä aina, vaikka olin mukana, jokapaikassa kyseli akoilta, mitä tyttö jne. Loppui se, itki perään, olet ainoa jne. joo-o kaikki näki ainaisen vilkkusilmän flirtin, se on se skorppari! Jee!

    • Anonyymi

      Väärä valinta, ei pitäis koskaan rauhoittua!

      Ikärasismia, vittu.

    • Anonyymi

      Mua ovat aina vain ärsyttäneet rentut ja pahat pojat. En ole edes teininä tajunnut heidän viehätystään joillekin. Kavereina on heitäkin ollut, siis samassa kaveripiirissä ei minään "yksityiskavereina" ja ihmisenä olen pitänyt monestakin, mutta kertaakaan en ole yhteenkään siinä mielessä tykästynyt. Mukavia tyyppejä ja ihmisinä osa tosia mukaviakin, mutta parisuhdemateriaalina minulle pyöreitä nollia.

    • Anonyymi

      En ole ikinä ihastunut tai ihaillut renttuja. Siis niitä selkärangattomia mukahurmureita, jotka ryyppäävät ja ovat uskottomia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe