Miten oikein olette päässeet tästä yli. Erostani on nyt noin 8 ja puoli viikkoa. Tuntuu etten koskaan enää ole oma itseni. Tarvitsen lääkkeitä nukkumiseen ja ihan vain säilyttääkseni päivittäisen toimintakykyni. Että pystyn käymään töissä kuten muutkin. Olen niin pohjattoman surullinen ja ahdistunut edelleen. Tosin en enää niin pahasti kuin ensimmäisillä viikoilla. Milloin olette uskaltaneet jättää lääkkeet pois. Tiedän, olen keskustellut lääkärin kanssa aiheesta, mutta sen kuulemma sitten itse tietää. Mistä olette tienneet ja onko mun turha nyt vielä stressata siitäkin. Pelottaa jo etukäteen sekin aika vai popsisinko pilllereitä hamaan loppuun?
lääkeidenkö turvin
ero tuskassa
181806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Älä lannistu! Itke kun itkettää, mutta älä jää siihen vellomaan, vaan lähde vaikka kävelylenkille, kun pahimmat ahdistukset on poistuneet sillä kertaa.
Riittävä lepo on tärkeää psyykkisen jaksamisen kannalta, niin että käytä nukahtamislääkettä niin kauan kuin ilman sitä on mahdotonta saada unen päästä kiinni. Fiksu lääkäri vaihtaa lääkettä tai kertoo kyllä, milloin on syytä lopettaa kokonaan (riippuvuusriski).
Kokeile töihin menoa ilman lääkettä, mutta pidä rauhoittavaa varmuuden vuoksi mukana. Työaikana yritä tietoisesti keskittyä muihin asioihin. Jos ahdistus pukkaa kotona päälle, anna sille hetki tulvia yli, mutta keksi sitten muuta tekemistä, ettei paniikki ja lamaannus jää päälle.
Kyllä elämä pikkuhiljaa voittaa. Toivottavasti sinulla on luotettavia ystäviä ja puhekavereita - yksin ei ole hyvä olla. Lääkkeiden lopettamista ei pidä murehtia, mutta rupea vähitellen ensisijaisesti käyttämään näitä muita toipumiskeinoja. Toivotan Sinulle hyvää joulua ja mielenrauhaa; parempaa ensi vuotta!
itselläni ero päällä ja joulu tulossa.
päivisin jaksan töiden turvin ja illalla otan puolikkaan unilääkkeen jolla nukun, että jaksan. ja jotenkin uskon, että en pitkään aikaan pysty nukkumaan ilman niitä lääkkeitä...
mutta et ole ainoa , et nyt etkä tulevaisuudessa. monet muutkin pähkäilevät samojen asioiden ja tulevat pähkäilemään.
me selvitään tästä ja noustaan parempaan vuoteen 2007!
Ainakin minulla tuli kaksinkertainen shokki kun lopetin lääkkeet. Joten syökää vaan ja nupäänne sekoaa kokonaan kun rupeatte elämään ilman huumausta.
älä syö lääkkeitä,jos mahdollista.ota sairaslomaa töistä ja sure erosi rauhassa.itke,raivoa,revi paperia yms....,lääkkeet turruttavat tunteesi ja,kun lopetat lääkkeet,niin et ole "aidosti"kokenut menetystäsi,etkä käsitellyt ero ahdistustasi.vaikeampaa toipua ja palata "sinkku" elämään ja uuteen alkuun.kestää noin kaksi vuotta,kun olet parantunut,jos et käytä lääkkeitä!anna itsellesi lupa kaikkiin mahdollisiin tunteisiin,myös niihin kielteisiin! TSEMPPIÄ,SELVIÄT VARMASTI!
melko tasan kaksi vuotta siitä kun mies muutti kotoa yli 30 avioliittovuoden jälkeen. Uusi nainen oli tietenkin katsottuna. Tähän päivään mennessä ei ex-mieheni ole suostunut puhumaan asiasta. Minä sain lääkäriltä mielialalääkkeitä ja unilääkkeitä. Unilääkkeiden teho kyllä alenee jos niitä syö pitkään. Mielialalääkkeet auttavan unen saamisessa silloin kun pahin on ohi. Jotenkin täytyy pystyä pääsemään päivästä toiseen ja pysyä jotenkin työkykyisenä. Sairasloma oli paha, koska silloin ajatukset pyörivät vain tämän yhden asian ympärillä. Eivät mieliala- saati unilääkkeet mitenkään estä surutyön tekemistä. Ellei ihminen saa nukutuksi alkaa muutaman viikon kuluttua muuttua harhaiseksi. Luulen, että joudun syömään mielialalääkkeitä lopun ikääni, mutta lääkkeiden avulla olen pystynyt käymään töissä ja menemään ihmisten ja harrastusten pariin ja elämä alkaa vähitellen voittaa. Esimerkiksi vakavasti masentunut ihminen saa masennuslääkkeitä, jotta pystyisi käymään terapiassa, eivät ne järkeä ja tunteita sumenna.
Ero on elämän pahimpia kriisejä. Siitä selvitäkseen ovat myös lääkärin määräämät kemialliset apuvälineet tarpeellisia, usein välttämättömiä.
Niin, eronneet naiset saavat lääkäreiltään unilääkkeitä ja masennuslääkkeitä ja ylikierroksilla käydessään rauhoittavia.
Tällaisissa mömmöissä pyörivä kanalauma (50% eroaa, muistakaa!) on sosiaalihuollon mielestä ainut oikea taho kasvattamaan Suomen lapset!
Tuollainen sakki ei saa ajaa bussia, mutta kelpaa kyllä lapsista huolta pitämään.
naisen perään lähtenyt mies, joka nyt ihmettelee, että huoltajuus menikin ex-vaimolle.
No mutta, kun ei siinä niin käynyt. Ihan tavallinen suomalainen ero: eukko halusi "oman elämän"
Läksin heti. Eihän kenenkään "omaan elämään" muita mahdu.
Akka on ihan pihalla. Pillereillä nukkuu. Pillereilla piristyy aamuun. Pillereillä pitää mielialan vaihtelut kurissa. Ei voi ajaa autoa. Ei jaksa tehdä ruokaa. Ei pysty mihinkään.
Ihanat lapset itse tekevät ruokansa. Siivoavat kodin ja tulevat kävellen mun luo. Äiti ei ajamaan pysty. Zombi.
moikka mulla ja sama tilanne emäntä lähti,ei siinä mitään,mulla kin on naisia tullut ja mennyt...sit fundeerasin et mitäs nytten...
en saa nähdä tyttöäni kun ei ole tapaamis oikeutta kirjoitettu.
joulutulee ja tapanina tyttöni täyttää 5,v
voi sanoa että hieman tunnen vihaa ex sääni kohtään...lievästi ilmaistuna....
kohtalon ystävät menköön tämä joulu näin,ens vuona tähän aikaan juhlitaan.mitä hienommin meillä menee sitä enemmän toista osapuolta vituttaa...p.s NÄIM TOIMITAAN SILLÄ JOSKUS AURINKO PAISTAA RISUKASAANKIN.
että exäsi oli epätasapainossa jo eroa halutessaan. Ihmisen ongelmat ovat aina omien korvien välissä, toista (sitä aviopuolisoa) ei koskaan voi muuttaa, vain itseään voi. Vaimosi erehtyi siinä, että et sinä niitä ongelmia aiheuttanut ja eron myötä ne ongelmat vaan pahenivat hänen omassa päässään. Surullista... Me miehen jättämät olemme niitä, joille pommi on pudonnut keskellä ihan normaalina pidettyä perhe-elämää, ja siihen järkytykseen tarvitaan usein ammattiapua. Niinhän sen sanotaan olevan, että nainen lähtee liitosta kun on "löytänyt itsensä" ja mies lähtee liitosta silloin kun on löytänyt toisen naisen.
Minäkin olen tässä ihmetellyt, miksi exäni, joka tästä avioliitosta lähti, syö jotain psyykelääkeitä ja unilääkkeitä. Sillähän on uusi nainen ja kaikki omien puheidensa mukaan hyvin.Naisiahan sillä on aina ollut, mutta mulle tuli mitta täyteen. Jätin sen nahkatakin naulakkoon kun se lähti ja ainakun oikein vitutti leikkelin sen nahkatakkia suikaleiksi. Lapsiaan se ei tule tapaamaan vaikka pyydän... eivät kuulemma kuulu hänelle...
Niin kait se sitten on toinen löysi itsensä ja jätti meidät taakseen. Me muut öönä ja siten minun ilmeisesti pitää löytää se uusi nainen? Mitenkähän siitäkin jobista voisi kiinnostua?
Mies löysi uuden naisen ja jätti meidät taakseen. Minun pitäisi löytää nyt sitten varmaan itseni. Mitenkähän siitäkin jobista voisi kiinnostua, kun en ole edes huomannut sitä kadottaneeni?
Välillä on pakko ottaa unilääkettä, että saa edes 3 h nukuttua. Työpaikka ei ole mulle pakopaikka, kun siellä on mies, jolla on suhde vaimooni. Nyt on harkinta-aika, mutta suhde paljastui pari kk sitten. Toisaalta sairasloma on hyvästä jos on joku/ joitain joiden kanssa voi keskustella asiasta-> saa purettua tunteita.
Miten sinne töihin jaksaa palata, kun näkee päivittäin sen miehen?
Mieliala on kuin vuoristorata, joten kyllä se ulkoilu ja kunnon hien ottamien, vaikka juoksemalla, auttaa ajoittain. Toki tulee syötyä myös lääkkeitä, josta lääkäri jo antoi palautetta.
Pyri kuitenkin myös muilla tavoilla hallitsemaan tuskasi. Ei se ole helppoa, mutta yritä.
Hyvää vointia ja reilusta parempaa uutta vuotta 2007 meille jätetyille!
Ei kai kaikkien tarvitse toimia saman kaavan mukaan eli joko käyttää lääkkeitä tai ei käyttää. Ihmiset reagoivat asioihin eri lailla ja ihan varmasti on niin, että joillekin tunteet tuottavat erilaisia fyysisiä oireita kuin toisille. Jos kovin helposti ahdistuneena menee ylikierroksille ja nukkumattomaksi, kuten minä, se ei kovin pitkään ole elimistölle terveellinen tila. Jos taas itkee, lepää ja esim. nukkuu tuskaansa pois, varmaan kestää paremmin.
Älkäämme siis tuomitko toisiamme, samat opit eivät sovi kaikille. Ei ole mitään sankarillista siinä, että ilman lääkkeitä ahdistuneena valvoo viikosta toiseen, saa sydänoireita ja pahimmillaan menee vaikka psykoosiin. Ei sellainenkaan (nainen) kovin upea lapsen huoltaja ole, vaikka nyt bussia saisi ajaakin, jos siitä jotain noin muuten tulisi. Asiaan liittyen - miehet usein menevät erovaiheessa vielä paljon pahempaan tilaan, aina itsemurhaan asti, juuri siksi, että harvemmin osavat hakea ja ottaa vastaan apua - edes niitä lääkkeitä.
asiallisesta ja oikeaan osuvasta mielipiteestä!
...lääkkeiden puolustuspuheita? Lukisin mielummin päinvastaisia juttuja: KUINKA SELVITÄ ILMAN LÄÄKKEITÄ JA KUINKA NIISTÄ PÄÄSEE MAHD. NOPEESTI EROON????
- tokkuraan kyllästynyt
Jos vituttaa niin antaa vituttaa. Kyllä se aikanaan loppuu, on omaa kokemusta. Arkiset puuhat, työ ja ystävät auttaa. Ne ei ole oikeita ystäviä, jotka eivät jaksa kuunnella. Pahimmat paineet voi purkaa terapeutille. Itse en käyttänyt lääkkeitä vaikka joskus valvotun yön jälkeen täytyikin lähteä töihin. Painoa kyllä putosi 10 kg, mutta ei sekään näin jälkikäteen ollut mikään haitta. Ukon nahkatakkia leikkasin kyllä välillä suikaleiksi. Nyt on reilu vuosi takana ja elämä taas elämisenarvoista. Kyllä se aurinko vielä paistaa... olen siitä 100 % varma.