Tarina olisi pitkä, mutta jospa saisi oleellisen mahtumaan vähän pienempään. En ikipäivänä uskonut, että joskus vielä kirjoitan suhteestamme, tai sen ongelmista johonkin. Alkaa vaan tulla umpikuja eteen.
Jo ihan alkuaikoina minua joskus häiritsi hieman miehen tapa arvostella muita. Nyt siitä on tullut itselleni päänvaiva. Naimisissa ollaan, ja lapsikin on. Ja mies haukkuu. Työkavereitaan, sisaruksiaan, vanhempiaan, minua. Kuka mitäkin milloinkin on tehnyt väärin. Välillä toisen työkaverinsa kanssa soittelee oikein haukkumapuheluita jossa käydään läpi muita töissä olevia ja haukutaan urakalla...uh..=(
Ja minä en todellakaan ole vähäisimpänä siinä haukkujen listassa mitä mies suustaan suoltaa. Milloin ajan väärin autoa (liian hiljaa tai lujaa, tai liian sivussa tai keskellä tietä...en yleensä tämän takia jaksa ajaa jos mennään yhdessä johonkin), ajan tahallani liikaa autolla (kaupassakaan ei saisi käydä kuin kerran viikossa autolla ja auton arvo kuulemma laskee niin kamalasti jos sillä ajaa), suihkua ei saa käyttää kun lämmintä vettä menee hukkaan. Mies arvostelee kaikkia tekemisiäni. Lemmikkejä en osaa hoitaa oikein, niiden häkin siivouksenkin tekee aina jäljiltäni, kun olen tehnyt sen kuulemma aina huonosti.
Mies myös liioittelee asioita voimakkaasti ja dramatisoi. Suurentelee rahasummia ym. Esimerkiksi työni on kuulemma kannattamatonta koska lapsen päivähoitomaksujen lisäksi lapsen päivähoitoon vientiin kuluu niin paljon rahaa, että työstäni ei jää käteen kuulemma mitään...(muka, jää siitä oikeasti).
Kun autossa oli pikkuvika, hän potki maata ja haukkui minun hajottaneen auton tahallaan ja että koko auton saa viedä romuttamolle (se vika tuli sitten korjattua yhdessä tunnissa).
Ostin isovanhemmilta saaduilla lahjarahoilla joululahjan lapsellemme ja näytin sitä miehelle joka sai suunnilleen raivarin, että miksi menin ostamaan sellaisen (vaikka oltiin etukäteen sovittu että sellainen ostetaan).
Viimeisin tappelu tuli sitten ruuasta. Mies väitti, että tahallani muka teen sellaista ruokaa josta hän ei pidä! Siis täh. Teen vaihtelevia ruokia, kaikista hän ei varmastikaan pidä, (ruokavalio hyvin kapea, itse taas olen enempi kulinaristityyppiä) enkä voi koskaan tietää milloin on sellainen päivä jolloin joku ruoka kelpaa ja milloin ei. Hyvällä tuulella ollessa lähes kaikki kelpaa, huonolla tuulella ollessa närpitään vaan ruoasta palasia ja loput jätetään marttyyrinä lautaselle, "kun oli niin pahaa".
Riidellessä, jos hän saa minut itkemään, lähtee aina pois. Jälkeenpäin ei pyydä anteeksi vaan jatkaa vaan jonkin ajan päästä jutustelua ihan muista aiheista, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos alan selvittää asiaa, hän suuttuu uudestaan. Jos pitäisi keskustella vaikeista asioista, mies on vain hiljaa tai syyttelee minua.
Jos mies joskus (onneksi harvoin) juhlissa tms ottaa alkoholia, se aikaansaa "haukkumiskohtauksia", eli alkaa haukkua minua ja kaikkia ympärilläolevia ja kehuskella omilla asioilla kuinka hyvä on työssään jne. Aliarvioi muita voimakkaasti.
Selvinpäin katuu aina todella paljon tekojaan.
Rakkauttakin on kai ollut, mutta mieheni seura masentaa minua kovasti! Kotiäitinä ollessani olin todella masentunut. Nyt kun sain jälleen töitä 3v kotonaolon jälkeen, olen silmin nähden piristynyt ja voin hyvin työpäivinä, mutta kotona masennun aina uudelleen.
Miehen mielestä mitään ei saisi juhlia, ei jouluakaan saisi laittaa kun se on ihan turhaa.
Mikään päivä ei saisi poiketa toisistaan jne.
Itse tykkään tunnelmoinnista ja päivien vaihtelusta.
En väitä olevani virheetön, ja varmasti joskus olen myöskin negatiivinen yms. Mutta olen jaksamisesta jaksamiseen yrittänyt pitää yllä positiivista ilmapiiriä, unohtaa haukkumiset ja jatkaa eteenpäin, löytää miehestäni hyviä asioita, ym. Asioista on keskusteltu ja mies on luvannut että alkaa ajatella positiivisemmin, lakkaa haukkumasta myös muita ihmisiä, ja täyttää sitä ajatustaan lähinnä positiivisilla ajatuksilla. Mutta ei. Vähän aikaa aina homma toimii, sitten ei.
En oikein tiedä mitä tehdä. Lapsen takia haluaisi jatkaa yhdessä, mutta. Ensimmäistä kertaa on sellainen olo, että ei tunnu enää miltään. Toisen sylissä ei tunnu enää hyvältä. Ei huvita edes mennä viereen nukkumaan.
Mitähän pitäisi tehdä.
Jo ihan alkuaikoina minua joskus häiritsi hieman miehen tapa arvostella muita. Nyt siitä on tullut itselleni päänvaiva. Naimisissa ollaan, ja lapsikin on. Ja mies haukkuu. Työkavereitaan, sisaruksiaan, vanhempiaan, minua. Kuka mitäkin milloinkin on tehnyt väärin. Välillä toisen työkaverinsa kanssa soittelee oikein haukkumapuheluita jossa käydään läpi muita töissä olevia ja haukutaan urakalla...uh..=(
Ja minä en todellakaan ole vähäisimpänä siinä haukkujen listassa mitä mies suustaan suoltaa. Milloin ajan väärin autoa (liian hiljaa tai lujaa, tai liian sivussa tai keskellä tietä...en yleensä tämän takia jaksa ajaa jos mennään yhdessä johonkin), ajan tahallani liikaa autolla (kaupassakaan ei saisi käydä kuin kerran viikossa autolla ja auton arvo kuulemma laskee niin kamalasti jos sillä ajaa), suihkua ei saa käyttää kun lämmintä vettä menee hukkaan. Mies arvostelee kaikkia tekemisiäni. Lemmikkejä en osaa hoitaa oikein, niiden häkin siivouksenkin tekee aina jäljiltäni, kun olen tehnyt sen kuulemma aina huonosti.
Mies myös liioittelee asioita voimakkaasti ja dramatisoi. Suurentelee rahasummia ym. Esimerkiksi työni on kuulemma kannattamatonta koska lapsen päivähoitomaksujen lisäksi lapsen päivähoitoon vientiin kuluu niin paljon rahaa, että työstäni ei jää käteen kuulemma mitään...(muka, jää siitä oikeasti).
Kun autossa oli pikkuvika, hän potki maata ja haukkui minun hajottaneen auton tahallaan ja että koko auton saa viedä romuttamolle (se vika tuli sitten korjattua yhdessä tunnissa).
Ostin isovanhemmilta saaduilla lahjarahoilla joululahjan lapsellemme ja näytin sitä miehelle joka sai suunnilleen raivarin, että miksi menin ostamaan sellaisen (vaikka oltiin etukäteen sovittu että sellainen ostetaan).
Viimeisin tappelu tuli sitten ruuasta. Mies väitti, että tahallani muka teen sellaista ruokaa josta hän ei pidä! Siis täh. Teen vaihtelevia ruokia, kaikista hän ei varmastikaan pidä, (ruokavalio hyvin kapea, itse taas olen enempi kulinaristityyppiä) enkä voi koskaan tietää milloin on sellainen päivä jolloin joku ruoka kelpaa ja milloin ei. Hyvällä tuulella ollessa lähes kaikki kelpaa, huonolla tuulella ollessa närpitään vaan ruoasta palasia ja loput jätetään marttyyrinä lautaselle, "kun oli niin pahaa".
Riidellessä, jos hän saa minut itkemään, lähtee aina pois. Jälkeenpäin ei pyydä anteeksi vaan jatkaa vaan jonkin ajan päästä jutustelua ihan muista aiheista, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos alan selvittää asiaa, hän suuttuu uudestaan. Jos pitäisi keskustella vaikeista asioista, mies on vain hiljaa tai syyttelee minua.
Jos mies joskus (onneksi harvoin) juhlissa tms ottaa alkoholia, se aikaansaa "haukkumiskohtauksia", eli alkaa haukkua minua ja kaikkia ympärilläolevia ja kehuskella omilla asioilla kuinka hyvä on työssään jne. Aliarvioi muita voimakkaasti.
Selvinpäin katuu aina todella paljon tekojaan.
Rakkauttakin on kai ollut, mutta mieheni seura masentaa minua kovasti! Kotiäitinä ollessani olin todella masentunut. Nyt kun sain jälleen töitä 3v kotonaolon jälkeen, olen silmin nähden piristynyt ja voin hyvin työpäivinä, mutta kotona masennun aina uudelleen.
Miehen mielestä mitään ei saisi juhlia, ei jouluakaan saisi laittaa kun se on ihan turhaa.
Mikään päivä ei saisi poiketa toisistaan jne.
Itse tykkään tunnelmoinnista ja päivien vaihtelusta.
En väitä olevani virheetön, ja varmasti joskus olen myöskin negatiivinen yms. Mutta olen jaksamisesta jaksamiseen yrittänyt pitää yllä positiivista ilmapiiriä, unohtaa haukkumiset ja jatkaa eteenpäin, löytää miehestäni hyviä asioita, ym. Asioista on keskusteltu ja mies on luvannut että alkaa ajatella positiivisemmin, lakkaa haukkumasta myös muita ihmisiä, ja täyttää sitä ajatustaan lähinnä positiivisilla ajatuksilla. Mutta ei. Vähän aikaa aina homma toimii, sitten ei.
En oikein tiedä mitä tehdä. Lapsen takia haluaisi jatkaa yhdessä, mutta. Ensimmäistä kertaa on sellainen olo, että ei tunnu enää miltään. Toisen sylissä ei tunnu enää hyvältä. Ei huvita edes mennä viereen nukkumaan.
Mitähän pitäisi tehdä.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kuvauksesi perusteella vaikuttaa siltä, että miehesi on persoonallisuushäiriöinen. Minkähänlainen on kotitaustansa? Ja minkä ikäisiä olette?
Pohjimmiltaan luultavasti erittäin huono itsetunto.
Ei taida siitä muuksi muuttua. Jos ei ole väkivallan pelkoa, sano ettet kestä 24/7 haukkumista ja jos ei välitöntä muutosta tule, eroat.
Tunnenpa useita miehesi kaltaisia miehiä,kaikille on yhteistä se että he ovat joko eronneet tai liitto ei mene hyvin.
Voin sanoa että omahyväinen ja toisia arvosteleva luonne on todella ärsyttävää.
Moni tuntemistani miehistä on kaveripiireissä ns. ei toivottu vieras.
Tälläiset miehet brassailee ja esiintyy kavereilleen,tai kavereiksi luulemilleen tyypeille ymmärtämättä sitä ettei kukaan todella oikeasti välittäisi olla heidän kanssaan.
Tuollaisen luonteen omaavat miehet eivät muutu,heidän maailmankatsomuksensa on niin vääristynyt ja mustavalkoinen etteivät he edes huomaa vaikka asiasta puhuisi.
Pelkistettynä vain he itse ovat oikeassa,ja aina kaikki toiset ovat väärässä.
Tämä johtuu todellakin huonosta itsetunnosta joka ilmenee oman egon korostamisena,tärkentä on saada tuntea olevansa muita parempi ja tuoda se seikka julki.
Olen huomannut että on aivan turhaa yrittää muuttaa tälläisiä kavereita,he eivät muutu.
Ainoa inhimillisyys mikä heistä löytyy on poikkeuksellinen herkkyys tila jossa jopa he osaavat hieman käyttäytyä normaalisti.
Mitä sinun pitäisi tehdä.
Luultavasti sopeutua ja yrittää vaan kestää miestäsi ,yrittää ymmärtää että hänellä on tuollainen luonne.
Tai sitten kertoa että mittasi on täynnä etkä jaksa olla enää sylkykuppina,tämä saattaa muuttaa hetkellisesti miehesi ajattelu tapaa jos olet hänelle rakas,mutta kuinka kauaksi aikaa onkin toinen kysymys?
Mutta poikkeuksiakin varmasti on,ja voihan olla että jos saat miehesi menemään itseensä ja ymmärtämään huonon käytöksensä hän saattaa muuttuakin ..
Maailma olisi synkkä jos kaikki olisi negatiivistä,ja kaikesta etsittäisiin aina ne huonot puolet.
Kuka sitä kestäisi,en minä ainakaan.
Mitä tarkoittaa 24/7 ?
Siis koko ajan.
Kerropas nyt, että se siippasi on KAURIS horoskoopiltaan, niin tämä "täti" on tyytyväinen.:)
Kuvailit juuri prototyyppi-kauris-miehen ja OTAN OSAA!
En kyllä itse voisi koskaan pamahtaa naimisiin kauris-narisijan kanssa, koska itse olen täysin erilainen luonteeltani. (sukulais-kauriissa on tarpeeksi kestämistä!)
horoskooppihörhöille, jollainen valitettavasti olen. ihan sama juttu, minuakin kiinnostaisi tietää mikä tämä kummallinen mies on merkiltään. kauris on hyvä veikkaus tai sitten rapu.
noin tosi mielessä sanoisin että tilanteesi ei ole kadehdittava. minä luultavasti jättäisin miehen vaikkei se tietenkään aina helppoa ole.
toinen tapa on kertakaikkiaan sanoa tiukasti vastaan. turpa tukkoon, nyt riittää. kokeile sitä. jos mies on rapu, niin taatusti säikähtää.
voihan olla että olet antanut sen liikaa päsmäröidä vuosikausia.
Miehen horoskooppimerkki ON Kauris :).
Hmph. Kun alkuun pääsin niin jatketaan.
Tämä on kai se klassinen tilanne, että ollessani kotiäitinä olin tavallaan mieheni hallittavissa (no, siis ainakin jollain tapaa, epäsuorasti), usein masentunut ja voimaton, en jaksanut tehdä kotona mitään, hyvä että lapsen kanssa jaksoin olla päivisin. Illalla piti päästä pois neljän seinän sisältä. Isänä hän on mitä parhain, sen verran on pakko sanoa, ja todella rakastaa lastaan, vaikka tekeekin työtä tiiviiseen tahtiin, niin illat on mielellään lapsen kanssa, laittaa lapsen nukkumaan yms eli ei toivoton tapaus siinä mielessä.
No, aloitin työt. Sattumalta satuin saamaan koulutukseeni nähden hyvän työpaikan, jossa on vielä mahdollista edetä urallakin. Työkaverit ovat mukavia, jne. Tuolla töissä olen saanut sitä kaipaamaani arvostusta ja vaikka ymmärrän että työkaverit ovat eri asia kuin perhe, olen myös ymmärtänyt, että ansaitsen arvostusta, ja olen muutakin kuin pelkkä jalkarätti.
Hyviäkin päiviä joukkoon toki mahtuu, muutenhan olisin lähtenyt jo aikaisemmin, mutta jotenkin, en tiedä. Tilanne alkaa vaan käydä ahdistavaksi.
Mies ei ole väkivaltainen, ikää meillä on himpun päälle kolmenkympin, koti/perhetausta= isä työnarkomaani jota ei kotona näkynyt, äiti hoiti lapset yksin kotona ja lähti kävelemään 20 avioliittovuoden jälkeen erittäin katkerana (perheessä ei koskaan riidelty tunteet lakaistiin maton alle), miehen veljet ovat samanlaisia toisten arvostelijoita.
En voi sanoa että omakaan perhetausta olisi mitä loistavin (omatkin vanhemmat eronneet) mutta minusta tuntuu että mies ei halua kohdata asioita, hän haluaa vaan elää ajattelematta syvällisemmin..
Lienee turha kai mainita tässä vaiheessa, että kauriit ovat tyypillisiä työnarkomaaneja, (jotka siis ihan mielellään "asuvat" työpaikallaan).
No eipä tämä sinua kai hirveästi (enää) auta, muuta kuin että kerropas OMA horoskooppimerkkisi, niin minä kerron sinulle, minkälainen horoskooppimerkki sinulle SOPII.
Tietysti voit yrittää jatkaa "taistelua" kauriisi kanssa, mutta...itse en kyllä menisi naimisiin kauriin kanssa.
No sen miehesi käytöksen selittää SEKÄ horoskopia ETTÄ hänen kotitaustansa. Hän on oppinut tuon "työnarkomania-mallin" jo kotoaan, MUTTA kauris on myös erittäin tyypillinen työnarkomaani.
Eikös niin, että jos olet hiemankaan eri mieltä hänen kanssaan asioista, niin vastauksena on helposti: "Älä kiukuttele!" Ja se siitä "rakentavasta riidasta".
joo, kauris ja kauris. olin viisitoista vuotta naimisissa kauris-miehen kanssa ja samanlaista menoahan se oli! MUTTA: myös isäni on kauris ja totaalisesti erilainen ihminen! Joten se siitä horoskooppi-diagnostiikasta...
miehesi perhetausta selittää enemmän luonnettaan...
Jottei nyt ihan hörhentelyksi menisi niin pakko kommentoida että parempikaan palstapsykologi tuskin pystyy tiivistämään vaimon nettiviestistä miehen käytöksen syiksi horoskooppimerkkiä ja kotitaustaa. Toki niillä on vaikutusta kuten kaikkeen meillä kaikilla mutta älkää nyt hyvät ihmiset lähtekö tuollaisia syväanalyyseja tekemään täällä.
Ei tuo miehesi käytös tosiaan kovin siedettävältä vaikuta. Johtui se mistä tahansa. Itse ehkä sinun tilanteessasi miettisin ensin että onko halua jatkaa niin paljon että jaksan vielä käydä esim terapiassa hänen kanssaan. Jos on, niin ehdottaisin hänelle terapiaa. Joko yksin tai kaksin. Missään tapauksessa kuitenkaan tuollaista käytöstä ei kannata lähteä vastaanottamaan. Ei ole normaalia että sinua alkaa ahdistamaan kotona. Ja tuollainen ihminen kuin miehesi tällä hetkellä on, jää yksin. Ei hyväksi lapsellekaan katsella tuollaista meininkiä.
Ellei hän suostu terapiaan tai sinä et jaksa ajatellakaan sitä niin en kyllä sitten oikein keksi muuta kuin että alat vaan rohkeasti tekemään eroa hänestä. Ero ei koskaan ole helppo ratkaisu eikä ensimmäinen, mutta muista kuitenkin että sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi. Ehdota vaikka asumuseroa tai "taukoa" jos se avaisi miehesi silmät että JOTAIN hänen pitää itselleen tehdä että voisi sinut pitää. Tausta voi olla vaikea ja käytökselle löytyy syyt mutta sinä et yksin häntä voi parantaa. Siihen tarvitaan erityisesti omaa halua ja toisekseen ulkopuolista apua.
nimimerkkiä?Olisin vaan sanonut että sopii mieheeni joka on neitsyt.
No kauriit ja neitsyet ovat suurinpiirtein samantyyppisiä "narisijoita", mutta kyllä niissä/heissä kuitenkin vivahde-ero on.
minun miehestäni, niin samanlaisia juttuja tapahtuu meilläkin. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka .
ja minun mieheni on neitsyt. mitä muuten horoskooppi ihmiset siitä tuumaa
Kaikki maamerkit: kauris, neitsyt ja härkä, ovat samanlaisia "narisijoita".
joku oikeasti tähän horoskooppihuuhaahan uskoo? käsittämätöntä ja pelottavaakin, että ihmisiä arvioidaan moisen taikauskon perusteella! siis milloin on sattunut syntymään.
Vähän joka asiasta. Omalle suvulleen ja työkavereille hän oli oikein hyväntuulinen ja mielinkielin mutta minä sain kaiken paskan niskaani. Mikään ei kelvannut. Rähjäsin vastaan ja tein kaiken niin kuin oman makuni mukaan sillä olen jääräpäinen. Aikaa myöten mies lakkasi pahimman rähjäämisen kun sillä ei mitään tehoa ollut.
Ihmisille voi tulla kaikenlaisia vaiheita elämässään ja toivottavasti miehesikin siitä vähän rauhottuu. Sinun ei pitäisi ottaa liikaa itseesi hänen purkauksistaan vaan huumorilla.
Ihmettelen missä huusholleissa ei rähjätä? Olen oppinut itsekkin sitä taitoo vasta myöhemmällä iällä sillä lapsena kotona ei saanut ikinä rähjätä, miehenikin kotona oli sama tyyli, hys, hys tyyli ja mitään ei saanut puhua. Ei siellä saa vieläkään ja olenkin ainoa jonka kanssa mieheni voi rähjätä niin ja minun suvullenikin rähisee mutta ei meillä sellaisesta olla moksiskaan.
Ennen pelkäsin voimakkaita mielenpurkauksia muutten enään. Se on parempi vaihtoehto kuin patoo itseensä. Onneksi sain rähjäävän äijän joten opin itsekkin sitä taitoo.
ennen naimisiinmenoa minkäänlaista käsitystä miehen luonteesta????
Pystyikö hän teeskentelemään niin totaalisesti?
Jos, niin luonnenäyttelijänä aivan huippuluokkaa.
Uskon, että menitte naimisiin, kun lapsi olitulossa......
Voi, että nykyisin on sinkkumiehissä upeita tyyppejä, pitkälle kouluttautuneita, hyväluonteisia, todella fiksuja ja varakkaita ja vieläpä todella hyvän näköisiä.
Ei kannata tässä elämässä kiirehtiä..... tai jää se tyhjä käteen tai kaikki maailman ongelmat
hajoo omassa elämässä.
Oletetaan että kaikki kirjoittamasi pitää paikkansa. Ja oletetaan, ettei suhde ole niin sanotusti kahden kauppa, jolla tarkoitan sitä että sinä olet mahdollistanut tuollaisen käyttäytymisen!
Minusta miehesi ei ole luonnehäiriöinen (narsismin patologia). Se ilmenisi syvempänä ja todellisena ilkeilynä.
Tulkintani perusteella uskaltaisin väittää, että miehesi itsetunto on hyvin heikko ja hän kokee jatkuvia alemmuudentunteita. Tämän lisäksi hän käyttäytyy keskenkasvuisen (10-11 vuotiaan) pikkupojan lailla (ruoka/auto).
Itsetunto ei korjaannu eikä alemmuuden tunne parannu ellei miehesi aloita psyykkistä työtä: rehellistä itsetilitystä joko terapeutin kanssa tai hyvin syvässä ystävyyssuhteessa, jota hänellä tuskin on. Tämä polku on luultavasti poissuljettu miehesi projisointitaipumuksen vuoksi - vika on aina ulkopuolella!
Näin ollen sinun mahdollisuudeksesi jää joko sopeutua tilanteeseen tai erota. Sopeutumistilanteessakin voit vielä selkeästi tuoda esiin, että pikkupoikamainen tuittuilu ja parjaaminen on asia, jota et kerta kaikkiaan siedä. On nimittäin mahdollista, että välttämättömyys opettaa ja kouluttaa miehestäsi paremmin itseään hallitsevan.
Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän muutaman vuoden sisään tulevaa avioeroa. On hyvä, että olet kirjoittanut, sillä se saattaa tuoda muutoksen asiaan. Juuri nyt voisi olla oikea aika pariterapialle.
Rajasin vastaustani alussa ja totesin, että uskon kaiken kirjoittamasi olevan juuri niin. Tällöin miehesi ei tule menemään yksiläterapiaan, jota hän tarvitsisi. Pariterapia saattaisi toimia 'kasvot pelastavana' mahdollisuutena. Siellä hän voisi oppia, että sinä et siedä eikä sinun tarvitse kuulla jatkuvaa nälvimistä. Pidän sitä oljenkortena.
no huh huh. Tarina oli kuin minun kertomani. Itsellä samanlainen tapaus ja 17 vuosi menossa. Tosin ei enää minua arvostele ja hauku kun otin samanlaiset aseet käyttöön mitä hän itse, eli arvostelu, muiden silmissä nolaaminen, vähättely...Kyllä ukko oivalsi asian. Muuten, tämä toimii kans hyvin kun nalkutus alkaa: "Mennääs lapset taas valkkaan iskälle hametta, kun se nalkuttaa kun vanha ämmä!"
Mieheni ei missään vaiheessa ole ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta henkistä nujertamista kyllä yrittänyt. Oma luonteeni on hiljainen hissukka, mutta ukkoni ansiosta luonteeni on kovettunut, olen myös oppinut riitelemään enkä alistu, työelämässä olen myös oppinut pitämään puoleni;)
Nykyään suhteessamme menee hyvin ja kunnioitamme toisiamme. Lapset ovat teini-iässä ja meillä on paljon aikaa toisillemme. Miehen luonne on muuttunut ei ole arvostelua ja nalkutusta, myös muiden ihmisten haukkuminen ja arvostelu on loppunut. Koskaan en antanut miehen sanojen loukata minua vaan samalla mitalla annoin takaisin. Usein myös vaan naureskelin näille haukkumisille ja löin asian leikiksi. Hulluksi kyllä haukkui, kun ei enää muuta keksinyt..
Mutta ajan kanssa luonne kyllä tasottuu.
Meilläkin takana kohta 17 v avioliittoa. Mies oli alkuun hyvin määräilevä ja arvosteleva, minä en saanut tehdä mitään ilman hänen lupaansa/hyväksyntäänsä. Hän valikoi jopa ystävänikin, keiden kanssa saan olla tekemisissä. Ja natisi raha-asioista, jopa siitä, kun kävin töissä syömässä - omilla rahoillani - sain kuulla kotona monta päivää, kuinka tuhlari olen (ja todellisuudessa en sellainen ole, vaan enemmän jopa nuuka). Hän jopa piilotti pankkikorttinikin salaa, jotta en voisi "törsätä" moisiin juttuihin. Ja arvosteli jatkuvasti minun laittamiani ruokia - vertaili niitä jatkuvasti äitinsä sapuskoihin. Lisäksi hän teetti kaikki kotityöt minulla, kun "ne ovat akkain hommia", mutta silti valitti miten ne on tehty väärin... Kuoritutti jopa pottunsakin minulla. Kunnes...
...tuli päivä, jolloin meikäläisen mitta täyttyi. Olen yleensä helposti räjähtävää sorttia, mutta jostain syystä erehdyin alistumaan hänen valtansa alle moneksi vuodeksi (ehkä malli opittu kotoa, kun isäni on aina alistanut äitiäni). Mutta stopin tultua lakkasin passaamasta häntä (toki toisen eteen jotain tulee tehdä, mutta rajansa silläkin) - ensireaktio mm. potunkuorinnan lopetukseen oli kieltäytyminen syömästä, mutta minä vastasin siihen, että herran sopii sitten vain olla nälissään. Ja tein selväksi, että vain ne pyykit, jotka ovat pyykkikorissa, pestään (jätti vaatteensa aina lattialle lojumaan) - ei uskonut, kunnes eräänä aamuna kaapissa ei ollutkaan enää mitään päällepantavaa. Käskin myös palauttamaan pankkikorttini heti sillä sekunnilla, tai painuisin pankkiin tilaamaan uuden ja samassa yhteydessä ottaisin oman tilin (meillä oli/on yhteinen tili) ja talouteni ja herra saisi maksaa sitten tasan puolet kaikista kuluista. Ja tein selväksi, että minun kavereitani ei enää ikinä arvostella, tai minä otan ja haukun kaikki hänen kaverinsa pystyyn naamatusten seuraavalla tapaamisella, jos yleensäkin päästän niitä sisään... muutenkin rupesin antamaan samalla mitalla takaisin henk. kohtaisiin arvosteluihin/haukkuihin tehden selväksi, että jos minua moititaan, täältä pesee myös. Melkoista sanasotaahan se alkuun oli, mutta eipä tuo ukko minulle pärjännyt siinä alkuunkaan :) Joten joutui oppimaan siihen, että meikäläiselle ei kannata aukoa ihan mitä/mistä tahansa. Avioliitto ei tarkoita, että toinen määrää ja toinen tekee sitten hissukseen kaiken niinkuin toinen haluaa. Onneksi hän on sen tajunnutkin.
Pahimmat parisuhteen ongelmatilanteet meillä selvitettiin ja selvitetään edelleenkin kirjeitse. Eli kirjoitetaan ajatukset paperille ja paperi lykätään sitten käteen vaikka töihin lähdön yhteydessä. Kuulostaa ääliöltä, mutta se on hemmetin hyvä tapa sanoa sanottavansa ilman riidan mahdollisuutta (kun kirje luetaan toisen muualla ollessa). Ihan turhaa siitä on ruveta tyhjästä keskustelemaan, kun siitä tulee aina riita... tuossa ehtii asioita ajatella rauhassa, niin sitten voi asian keskustella selväksi ilman sotimista.
Enkä tarkoita, ettei minussa mitään vikaa ole... kyllä tässä minäkin olen "kouluun" joutunut. Mutta sitähän se parisuhde on - opettelemista ja joustamista puolin ja toisin. Pahinta on toisen alistaminen - tai että suostuu alistettavaksi.
Tällä hetkellä meillä pyyhkii niin hyvin, että olen tyytyväinen, etten luovuttanut silloin kuin tilanne oli pahimmillaan. Monesti kyllä teki mieli! Vaan kai se on se rakkaus, joka kaikesta paskasta huolimatta panee sietämään asioita melko pitkälle.
Hienoa kuulla tuollaisesta tomeruudesta. Juuri noin. Olisihan voinut käydä niinkin että kieltäytymällä passaamasta miestäsi olisit saanut niin suuret riidat aikaan ettei jatkosta olisi tullut mtn, mutta vaihtoehtojahan ei ollut. Upeaa! Onnea jatkoon!
Olipa täällä hyviä vastauksia ja asiallista luettavaa.
Tuollainen tomeruus voisi olla täälläkin päin paikallaan, todellakin luin ilahtuneena nimimerkki "ei niin" kirjoitusta. Pitäisi ehkä seuraavaksi kokeilla tuota.
Pariterapiaan tuskin miestä saan, se kun olisi liian suuri häpeä (myöntää muille). Muutenkin tuntuu että mies on oppinut kotonaan arvot että lakaistaan tilanteet maton alle josko ne vaikka unohtuisi. Hyvänä esimerkkinä jos mies riitelee isänsä kanssa (tätä tapahtuu aina joskus), niin jompikumpi soittaa sitten parin päivän päästä eikä riidanaiheesta enää puhuta, vaan se lakaistaan maton alle. Ja se kaivelee molempia silti.
Kyllähän tuossa miehessä hyvääkin on ja ehkä omalla käytökselläni annan hänelle mahdollisuuden tehdä noin. Itse olen ollut koulukiusattu enkä muutenkaan mikään maailman parhaalla itsetunnolla- ja arvostuksella varustettu, joten ehkä itsekin annan liian helpolla hänen pomottaa ja jopa yritän muuttaa käytöstä toivottuun suuntaan.
Kotona ollessani etenkin, hänen oli helppo aina vedota siihen että hänen työnsä on tärkeää, tuohan hän rahan taloon. Ja sitähän se on ollut koko ajan, silloinkin kun lapsi syntyi, hän ei ehtinyt muutamaa tuntia kauempaa laitoksella olla kun piti ehtiä töihin.
Nykyään kauhea valitus kun työaikojeni takia joutuu hakemaan lasta hoidosta, hänen työnsähän menee siitä pilalle (ja pah, ehtii silti tehdä kymmenentuntisia päiviä, eikö sillä ole mitään vaikutusta, että minäkin tienaan nyt rahaa..).
Olen ajatellut, että mieheni itsetunto ei kestä sitä, että minun työssäni onkin nyt mahdollisuus samaan ansiotasoon minkä hän on saanut joten hän ei enää tunne sitä tietynlaista "ylemmyyttä" jota tunsi silloin kun oli perheen ainoa rahantuoja ja saattoi aina vedota työhönsä.
Nytkin hän kyllä kokee tarpeelliseksi haukkua työtäni ("paskaduuniksi" ym).
Ja kai tässä nyt on käynyt se klassinen että olen tavannut töissä muutamia ihmisiä joilta olen saanut arvostusta ihan vain omista luonteenpiirteistäni ja ominaisuuksistani, sellaisista (positiivisuus, sosiaalisuus, luovuus) jotka olivat jo oikeastaan unohtuneet kolmen kotonaolovuoden aikana. Olen saanut omat voimavarat käyttööni, ja päässyt tarkastelemaan kotitilannetta etäämmältä ja tajunnut sen tosiasian, että tässä ei kaikki olekaan niinkuin pitäisi.
Onhan paljon hyviäkin hetkiä ollut (muuten olisin kyllä jo lähtenytkin) ja erimielisyyksien jälkeen mies kyllä katuu tekojaan, on ystävällinen, avulias, huomaavainen yms. ja todellakin ihana.
Suurena plussana pitäisin sitäkin, että hän ei ole koskaan ollut väkivaltainen tai huomautellut ulkonäöstäni tms. Ainostaan tuollainen henkinen painostus että pitäisi käyttäytyä tiettyjen normien mukaan, ahdistaa.
Siksipä onkin niin vaikea yrittää miettiä mitä tekisi
Tässä on tullut oikein hyviä neuvoja ja omia kokemuksia jotka ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta!
Kaksi tulen merkkiä, kumpikaan ei ole alistuvaisia. Pitkä suhde takana ja kasvamista molemmin puolin. Näinhän riidellessä kehittävästi se kouluttaa kumpaakin ja lopuksi on aina hieman helpompaa konfliktien tultua.
Mies oikein rakastaa hulluuttani kun minusta on vastusta hänelle. Hän ei pääsekkään helpolla. Härkää pitää ottaa välillä sarvista kiinni ja potku persuuksiin. Miehet tykkää vahva luontosesta naisesta jolla sydän ja huumorikin paikallaan.
Nyt sinulla aikuisena on ihan eri "aseet" kuin nuorena. Käytä omaa älykkyyttäsi, äläkä anna miehesi sanella mitään normeja sinulle. Tai jos sanelee niin tee vähän poikkeevasti järjen kera kuitenkin. Sinulla varmaankin on suuret voimavarat kunhan vaan oppisit rohkeesti käyttämään niitä. Ota itsesi haltuun äläkä liikaa välitä niistä äijäsi mielipiteistä. Hauku hänenkin työtä paskaduuniksi tai miksi lie mitä ikinä keksitkin. Hauku koko äijä ja näytä kaulinta jos ei tajua :D Opettele antaan samalla mitalla takasin!
Miehesihän suorastaan kerjää pikku painia rouvansa kanssa. Älä pelkää pitää puoliasi sillä enään et ole mikään koulukiusattu penska vaan määrätietoinen aikuinen jota pitää arvostaa eikä kohdella kuin jalkarättiä. Ota ohjat käsiisi siellä kotona, äijä kuriin ja ruotuun!
Tarvii nyt kuitenkin ottaa huomioon etteivät kaikki meistä ole luonteeltaan kaulimen heiluttajia. Eivätkä kaikki pidä kinastelusta ja vastakkainasettelusta. Toki riita silloin tällöin selvittää asioita ja puhdistaa ilmaa mutta jos jollekin sopii suhde jossa telkkarit lentävät ikkunoista niin toinen viihtyy suhteessa jossa korotetaan ääntä kerran vuodessa.
Eli viimeistään tässä vaiheessa kannattaa miettiä että mihin tyyliin on valmis lähtemään ja mihin ei. Pääsääntönä kaiketi ettei luonteelleen vastaisesti pitäisi joutua jatkuvasti käyttäytymään.
Jos puhuminen tuntuu vaikealta tai se ruukaa mennä riitelyksi, kokeile tuota kirjesysteemiä. Voin omasta kokemuksesta suositella sitä lämpimästi. Eli kirjoita hänelle kirje asialliseen sävyyn, jossa kerrot juuri kaikki nämä asiat mitä kerroit täälläkin - että sinusta tuntuu pahalta, kun hän arvostelee tekemisiäsi, osaamistasi jne. Muista kuitenkin, ettet itse syyllisty syyttelyyn, vaan yritä kertoa asiat ennemminkin rakentavassa hengessä eli siinä valossa, miten toivoisit asioiden olevan ja miten haluaisit sinua kohdeltavan jatkossa. Jos miehelläsi on vähänkään järki ja tunteet kohdallaan, uskon kirjeen saavan hänet ajattelemaan (ja sen vaikutuksen sain kirjoituksestasi). Luulen että monesti nämä sotkut johtuvat siitä, etteivät puolisot osaa jutella keskenään, saatikka kuunnella toista... tai kuiten tuttua, lakaisevat ongelmat maton alle mieluummin kuin käsittelevät ne pois päiväjärjestyksestä. Mutta muista antaa hänelle aikaa sanomasi prosessointiin, mikäli kirjoittamiseen päädyt :) Kuuta ei saa yhdessä yössä.
Minunkin mieheni halveerasi välillä ensin opintojani ja sitten työtäni. Muisti aina mainita töistä puhuessamme, että kuinka hänellä on sentään vakituinen työpaikka, toisin kuin joillakin muilla, parempi palkka ja alaisia. Mutta sitten ylenin ja sain vuoden aikana neljä palkankorotusta ja menin niiden myötä ohi hänestä niin että vilahti... meni vihdoinkin suu suppuun häneltä, ja toivottavasti lopullisesti (mielestäni on idioottimaista vertailla/kehuskella palkoilla jos koulutustaso, asema ja työtehtävät ovat tyystin erilaisia). En tiedä onko se (joillekin) miehille sitten niin vaikea paikka tunnustaa, että vaimo voi menestyä työelämässä ja kenties jopa paremmin kuin puolisonsa. Voin kokemuksesta sanoa, että helppoa tämä ei varmaankaan tule olemaan, jos miehelläsi on samanlainen "ongelma" kuin minun ukollani - päteä työllään ja palkallaan. Mutta kaikkia meitähän tarvitaan - tuskin miehesikään työllä olisi mitään arvoa ilman muita lenkkejä ketjussa.
Minäkin olisin ehkä lähtenyt läpsimään, mutta minunkin mieheni on muuten varsin hyvä ukko... niistä hyvistä ominaisuuksista voisin tehdän varsin pitkän listan. Siksipä en häntä olekaan jättänyt. Toisaalta kaikista miinuksista huolimatta kuitenkin tykkään hänestä :) ja salliihan se sitten minunkin olla epätäydellinen, kun kerran on toinenkin. Ja kaikesta kököstä huolimatta yritä muistuttaa kuitenkin itsellesi, mitä kaikkea hyvää miehessäsi on - varmaankaan kaikki mitä hänessä on, ei ole huonoa...
Ja tosiaan älä suostu enää kynnysmatoksi... mieti kuitenkin itse, miten voisit taistella sieltä kengän alta tiesi ihmisten ilmoille tavalla, joka sopii sinulle ja luonteellesi. Helppoa se ei tule olemaan, mutta veikkaanpa että työ kannattaa!
Toivotan sinulle voimia urakkaan ja hyvää joulua.
Mikään hyvä keino ei ole ääliöö vaan erittäin älykästä selviytyä erimielisyyksistä.
Miehet saattaa ottaa mallia omasta lapsuuden perheestään mikä on ollut naisen, äidin asema. Sinäkin hait mallin omaa kotoosi.
Kaikissahan meissä on omat hyvät ja huonot puolemme mutta toista ei saa alistaa koskaan tiettyyn asemaan vaan.
Tiedän tapauksen jossa nainen määräsi miehen rahat niin ettei mies saanut käydä työpaikka ruokalassa vaan teki leivät evääksi jossa ei päällä ollut mitään. Ruokailu oli muka liian kallista vaikka mies raskaassa työssä oli aina ennenkin käynyt syömässä ruokalassa. Miehen piti kaikki rahansa antaa naisen käyttöön.
Sitten näihin saitoihin äijiin jossa nainen ei saa mitään ostaa omilla rahoilla. Siis sairasta jos ei ole kysymys holtittomasta rahan käytöstä! Ja muuten taloudellisesti pärjätään mutta mies ei antaisi naisen mitään shoppailla. Näitäkin tapauksia tiedän useita.
Minä tuhlaan omia ja miehenikin rahoja sopivassa määrin jotta meillä olisi upea koti jottei hävetä tarvitse. Mies onkin ylpeä maustani jota naapuritkin matkii. En liioittele ja hyvin harkitsevasti shoppailen niin ettei talous siitä kärsi ja mies on oppinut arvostaan rahankäyttööni ja kehuikin etten ole mikään pintaliitäjä onneksi. Muotilumppuja ja meikkejä en tarvitse vaan satsaan rahaa kauniseen ympäristöön.
Äidiksi en ole mihelleni alkanut jotenka hän pesee omat pyykkinsä ja laittaa herkku ruokansa itse. En osaa enkä halua laittaa sellaisia ruokia mitä hänen äitinsä tekee koska en syö niitä itsekkään. Hänen äidin pöperöt yököttivät enkä syö mitään sellaisia. Mieheni äiti tais loukkaantua kun näin jo pöydässä että ruuat ovat kuin peruskoulun munavelli makaroonilaatikoita enkä koske vahingossakaan enään sellaisiin, kuten en maksa- tai silakkalaatikoihinkaan. Peruspöperöt yököttivät jo kouluaikoina eikä ne maistuneet miltään.
Me olemme itsenäisiä ja teemme kumpikin omat sapuskamme mistä tykkäämme. Totta on että parisuhde on opettelemista ja joustamista puolin ja toisin ja ennen kaikkee sopeutumista, ei niin että itse tai kumppani joutuisi alistuun/häviölle vaan aina pitää keksiä sellaisia ratkaisuja joihin kumpikin on tyytyväisiä.
Tosiasiassa noihin horoskooppi merkkeihin en usko.
http://www.namaste.fi/26.html
http://www.enneagramfinland.fi/
Enneagrammi on paljon uskottavampaa!
Jääräpäinen äijäni kun alkoi liikaa viihtyyn kapakassa heitin hänen vaatteet ovesta ulos kadulle ja takapihan suihkulähteeseen loput niin aamulla krapulassa herätessä haukkui minut hulluksi ja niinhän loppui juoksut taas vähäksi aikaa kun häpesi että naapurit nyt näkivät. Minä sanoin että näkeehän naapurit kun tulet taksilla kotiin ympäripäissäsi aamulla tai postinjakajan kyydissä.
Mies kun on kovin häpeilevä niin tiedän millä keinolla hänet saadaan kuriin ja käytän hulluuttani sumeilematta jotta äijä näkee etten vain uhkaile vaan myös toimin. Väkivaltaa en hyväksy.
Voi että mua hymyilytti, kun luin kirjoitustasi.. tuosta miehen äidin ruuasta.
Tämän miehen kotona kaikki on ollut mahdollisimman pelkistettyä ja mahdollisimman perinteistä (ja mm. IKINÄ ei ole käyty ulkona syömässä, ravintolassa tms. Myöskään koskaan ei syödä yhdessä ystävien, sukulaisten kesken tms), Mieheni on kertonut ruuista, että esim. uunissa lämmitettyä lihaa, keitettyjä perunoita ja lämmitettyjä pakastevihanneksia..ja siis tietysti ilman lisukkeita ja mausteita (tuntuu nuo "mausteet" olevan oikein kirosana...)
Itse en oikein osaa laittaa (tai ainakaan itse syödä) tuon linjan ruokaa niinpä se menee niin että miehelleni laitan eri ruuat ja itse syön eri ruuat...
Oikeasti, luettuani teidän kirjoituksia, päätin että seuraavalla kerralla jos alkaa napista ruuanlaitosta, sanon että "mene itse kauppaan ja hae sieltä ruuat ja laita jos minun tekemät ei kelpaa". Myös jouluruuat päätin että teen omanlaiset. Syökööt sitten mitä syö jos syö.
Kun niinä hyvinä päivinä kyllä syödään mieluusti sitä vähän erilaistakin ruokaa. Samoin käymme joskus ulkona syömässä, mutta AINA kamalan valituksen jälkeen MITEN KALLISTA SE ON jne.
Tästä aasinsillalla siihen yhteen pohtimaani ongelmaan, joka on aika isokin. Nimittäin se, että asioita pitää kaivella perästäkäsin oikein urakalla. En oikein osaa nauttia mistään tilanteesta, kun tiedän että se kääntyy taas joskus minua vastaan. Jos mies esim. oma-aloitteisesti auttaa minua jossakin asiassa, saan seuraavan riidan yhteydessä kuulla, miten "hän joutui taas senkin asian tekemään ja on parempi että hän tekee sen kun minä en kerran osaa". Jos käymme ostoksilla, ulkona syömässä, jne. niin mies on kokoajan takakireä, vaikka olisi näennäisesti ystävällinen. Autossa alkaa sitten kauhea napina siitä miten kaikki taas maksoi ja miten meiltä kohta loppuu rahat jne.
Liioittelu kuuluu myös kuvioon. Jos vaikkapa vaatteita on ostettu lapselle muutamalla kympillä, hän toteaa usein että "taas laitoit monta sataa euroa lapsen vaatteisiin". Tuo liioittelu on se ärsyttävin piirre joka saa minut oikeasti pomppimaan lähes seinille. Autolla kulkemisen kulujakin liioitellaan. 20 kilometrin matka maksaa kuulemma ajanmittaan 20 euroa, jne...
Usein mietin, olemmeko vain yksinkertaisesti liian erilaisista oloista kotoisin, oikeastaan kuin yö ja päivä. Itse olen boheemista taiteilijakodista jossa ei kahta samanlaista päivää nähty ja tehtiin usein asioita hetken mielijohteesta, hänen kotonaan taas kaikki päivät ovat kulkeneet samaa rataa. En tiedä, muuttuuko tilanne koskaan niin että olisimme tarpeeksi lähellä toisiamme, en vain tiedä.
Ajatukset on kyllä hiukan verran sekaisin :).
Kuten sanoin, en ole aiemmin kirjoittanut tänne enkä oikein uskalla avatua kellekään ystävällenikään tilanteesta. Mutta tämä on kyllä selkiyttänyt ajatuksia, että edes jonnekin voi purkaa oloaan ja saa vieläpä asiallisia vastauksia :).
Ilmeisesti tyhmät luovuttaa heti ja päättää vaihtamalla ja ikuisesti vaihtamalla aina setviä ristiriidat. Toisesta on helppo hakea kaikki viat menemättä itseensä koskaan tai edes yrittää niitä ristiriitoja setviä. Onko helpompi vaihtaa ja hakee hakemistaan kuin mennä itseensä mikä itsessäkin voisi vialla olla? Ei mikään suhde ole vain siitä toisesta kiinni ja miten toinen toimii vaan pitää ensisijaisesti tutkia miten itse toimii mitenkä antaa toisen kohdella itseään.
Laitoin äijälle kampoihin, enkä alistunut mihinkä sattuu. Annan toiselle tilaa hengittää enkä vaadi liikoja mutta en myös kaikkee siedä. Joku haukkui minua alistuvaiseksi kun annoin muka liikaa vapautta miehelleni mutta eipä siltikään mieheni ole ketään muutakaan löytänyt vaan rakastaa minua yli kaiken vaikka vaatteet heitin kadulle välillä.
En ole itsekään sen kannalla että toiselle pitäisi kaikessa periksi antaa enkä ylipäänsä luovuttamisen kannalla ylipäätään. Mutta on muitakin vaihtoehtoja kuin lähteä heittelemään vaatteita ikkunoista. Kaikki riippuu suhteen osapuolista. Jos toiselle luonteva tyyli on ajaa jääräpäisesti omaa etuaan toisen edun kustannuksella ja alistaa toista niin silloin toinen osapuoli voi alistua siihen, alkaa itse käyttää toisen keinoja TAI tuoda suhteeseen oman keinonsa toimia.
Asiat voi ratkaista rauhallisemminkin. Vaikka keskustelemalla. Kampoihin voi laittaa muutenkin heittää vaatteet ikkunasta. Voi olla joustaa sen verran kuin itse pystyy ja haluaa ja olla taas järkähtämätön niissä asioissa jotka ovat itselle tärkeitä eikä ole omasta mielestä edes tarpeellista joustaa. Vaihtoehtona esim ilmapiirin jäädyttäminen esim turhan pitkään venähtäneen baarisession jälkeen, jos siihen on omasta mielestä syytä. Se on monesti tehokkaampaa kuin vaatteiden heittely.
Muttei aina. Teille sopii tuo tyyli. Hyvä että olette löytäneet yhteisen sävelen. Pointtini oli se ettei tuo sovi kaikille eikä siihen kannata lähteä ellei se tunnu itsestä tai siitä toisesta osapuolesta hyvältä. Sitten pitää keksiä muita keinoja. Vaikka keskustelu.
Itse ahdistuisin tuosta tyylistä joka teillä on. Pidän rauhallisemmasta menosta. Tosin olen löytänyt siihen tyyliin sopivan miehenkin.
Mutta erilaisuudethanhan rikastuttaa ihmisiä eikä päinvastoin. Ihmettelen niitä jotka hakevat samanlaista kumppania kuin ovat itsekkin? Mitä järkee on elää samanlaisen ihmisen kanssa kuin itsekkin on?
Eihän sellaisessa suhteessa ole mitään mielenkiintoa jos kumpikin on ihan samanlaisia? Eikä sellaisia ihmisiä edes löydy sillä kahta samanlaista ei ole olemassakaan tai ainakin alussa jotkut luulevat olevansa samanlaisia. Aina paremmin tutustuttaessa löytyy eriäväisyyksiä.
Olemme viäläkin hyvin erilaisia vaikka yhteiseloo on jo lähes 20 vuotta. Ja kuka sitä jaksaisi rakastaa samanlaista ihmistä kuin itse on? Minä ainkin rakastan jääräpäistäni äijääni lopun ikäni enkä haluakkaan että hän muuttuisi minun kaltaisekseni vaan hän saa olla ihan oma itsensä. Jotain hienosäätöö saa tapahtua mutta toisen persoonaa ei voi muuttaa eikä pidäkkään.
Nyt jos miehesi on takakireä niin otahan korvista kiinni ja pyöritä sängyssä oikein hyvin niin johan kireyden luulisi häipyvän. Sanot että elämä on kallista ja tääkin maksaa ;)
Kaupassa laita äijälle koppa käteen ja hae omat ruokasi mitä haluat syödä jos ei muu kelpaa.
Kuule kyllä tätä ihan samaa on joka toisessa huushollissa tai enemmässäkin jotenka ihan turhaan häpeilet. Pahempaa on se jos parisuhde ongelmat padotaan niin sisään että tulee ruumiita kuten lehdistä olemme lukeneet.
Ihmeellistä on se että naapurissa voi kaikki näyttää täydelliseltä kunnes yht äkkiä joku kamala kriisi tulee. Suomalaiset ovat tällaisia että kaikki kulissit pitää pitää vaikka henkensä uhallakin. Mitään ei saa näyttää ulospäin.
Onko sinulla vanhempia? Avaudu nyt edes jollekkin. Minäkään en voi sietää mitään perinteistä enkä pelkistettyä sillä olen taiteellinen ihminen.
Kaikki riippuu siitä miten huumorilla osaat ottaa nuo tavikset. Minäkään en pidä taviksista mutta nehän ovat oppineet karttamaan minua jotenka mitään ongelmia ei enään ole. Riittää ainoastaan kun mieheni rakastaa kiihkeästi, muuta ei tarvikkaan, vähiten mieheni sukulaisia.
Mielenkiintoinen aihe, riittäisi puitavaa vaikka omaksi palstakseen. Että miten samanlainen tai erilainen kumppanin tulisi olla kuin itse on.
Erilaisuus on rikkautta mutta silti yhtymäkohtia pitää olla jotta suhdetta edes syntyy ja etenkin että se voisi mitenkään toimia. Esim yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Arvomaailmassa pitää myös olla yhtymäkohtia. Sanotaan vaikka että vaikea kuvitella toimivaa paria jossa toinen osapuoli arvostaa eniten uraa ja toinen taas perhettä. Jos arvomaailmat ovat kovin erilaiset niin toisen tekemisiä ja valintoja ei pysty arvostamaan. Ja arvostus on mielestäni suhteen peruspilareita.
Sen sijaan suhteen osapuolien ei tarvitse olla kaikissa asioissa samanlaisia. Harrastusten ei tarvi olla samoja, työtehtävien ei tarvi olla samoja. Edes makutottumusten ei tarvi olla samoja. Mutta nehän on lopulta aika pieniä asioita verrattuna suuntaviivoihin.
Kahta samanlaista ihmistä on vaikea löytää joten en tuota näkisi ongelmana että voisi käydä niin että toinen on täysin samanlainen. Kuitenkin niin voi esimerkiksi käydä että molemmille on vaikkapa todella tärkeää sisustaminen ja vaikka ruoka eikä kumpikaan halua joustaa juuri näistä itselleen tärkeistä asioista mutta ikävä kyllä makutottumukset molemmissa ovat päinvastaiset. Paremminhan toisilleen sopisivat ihmiset joilla on asioiden tärkeysjärjestys hieman poikkeava. Esim toinen ei niin välitä mitä ruokaa syödään jolloin häneltä löytyy joustokykyä siihen ja toinen taas voi joustaa sisustuksessa mutta ruoan kanssa on hyvinkin tarkka.
Tai sitten taiteilija-konttorirotta asetelma. En näe siinäkään ongelmaa jos molemmat pystyvät joustamaan. Otetaan perinteinen harhaluulo taiteilijasta että hän suhraa taidetöittensä kanssa ja unohtaa käytännön asiat. Konttorirotta ei ehkä ole tippaakaan taiteellinen mutta osaa arvostaa taitelijakumppaninsa töitä. Ja sitä että eletään vähän boheemimmin. Antaa tilaa eikä vaatia minuuttiaikataulua vaikka itse siihen olisikin taipuvainen. Ja taitelija taas osaa ottaa huomioon konttorirotan aikataulut eikä levittele siveltimiään hänen papereidensa päälle. JA osa arvostaa sitä että ehkäpä hänellä sitten pysyy vaikka paremmin käytännön asiat hallussa. Karkeaa yleistystä ja yleistäviä esimerkkejä mutta ehkä pointti kävi selville?
Samaa mieltä siitä että moni kakku päältä kaunis eikä kulissit ole sen arvoisia että niiden ylläpitämiseen kannattaa hirveästi nähdä vaivaa. Kannattaa ennemmin käyttää se energia suhteen sisukseen kuin ulkokuoreen.
En ymmärrä ollenkaan sitä miksi paria haettaessa toitotetaan samnkaltaisuudesta ja samoista harrastuksista?
Perhettä on usein naisen pakkomielle perustaa kysymättä mieheltä haluaako sitä. Kuka nainen todella kysyy ja tiedustelee miehen motiiveja perheen perustamiseen? Nainenhan päättää kaiken häistä läksiäisiin ja mies vinkuu siinä sivussa kunnes alkaa kaduttaan. Mies katuu tunne kylmää pakko liittoa.
Minkään asioiden ei tarvitse olla samoja kun suhde ei ei ole toiminut alusta astikkaan. Ne jotka lähtee eroon niin suhde on ollut tunne köyhä ihan alusta asti vaikka muuta kuka tahansa väittäisikin. Suhteen juuret luodaan alusta asti, jos ei niin se suhde lakoo!
Noniin! Noin sitä pitää!
Olet onnistuneesti onnistunut palauttamaan "äijän maan pinnalle" ilman että teidän täytyi kuitenkaan läpikäydä avioeroa.
Härkä on MAAmerkki, mikä puolestaan taas selittää sen "narinan". Kaikki MAAmerkit ovat narisijoita: kauriit, härät ja neitsyet.
Että semmoista.
Jatka sinä vaan seksileikkejäsi narisijan kanssa.
Oletkohan nyt vähän turhan ehdoton? Ota edes huomioon muutKIN tähtikartan merkit. Nouseva, kuu jne. Pelkkä aurinkomerkki kun ei ole kaikki kaikessa, eikä kerro ihmisestä KAIKKEA.
Ei ole niin mustavalkoista kuin luulet.
Sinulla onkin helppoa, ei tarvitse kuin sanoa horoskooppimerkki niin tiedät henkilöstä kaiken. Mutta tiedätkö mikä minun horoskooppimerkkini on? Pitäisi pystyä päättelemään lauserakenteesta.
Mutta toiset taas ovat niin kovapäisiä, että muu ei niitä saa hereille kuin vaatteiden heitto pihalle! Myös minun mieheni on sitä sorttia - ja minä itsekin - että pitää ravistaa kovasti, että tajuaa missä mennään.
olet kaksonen.
No olisi toivottavaa, että antaisit hieman enemmän "näytettä" sinusta, niin "diagnoosi" olisi varmempi.;)
On minulla jo intuitio sinusta, mutta jos vaikka kertoisit hieman lisää itsestäsi...siis tarkoitin ihan "niitä sun näitä".
Kuule, ei teidän suhteesta voi tulla enää mitään muuta kuin lisää ahditustusta. Tuo on niin kaukana normaalista ja mukavasta parisuhteesta kuin voi olla. Ei kait tuollaisesta elämästä ole kenellekkään iloa - edes teidän lapselle, jos hänkin oppii tuollaiset käyttäytymismallit kotoa.
Itse olen oman kokemuksen kautta oppinut, että sanonta "erilaisuus on rikkautta" ei päde parisuhteessa. Taistelin itse avoliitossa vuosia erilaisen ihmisen kanssa ja ajattelin, että onpas hankalaa, mutta että eiköhän tämä tästä "lutviudu". Vaan eipäs lutviutunu. Rasittavammaks ja rasittavammaks vaan kävi molemmille, kuin pikkuasioistakin piti käydä periaatteellisia keskusteluita.
Erosimme ja pian löysin miehen, jonka arvomaailma ja elämänasenne ovat hyvin lähellä omiani. Nyt olemme naimisissa ja joka aamu ja ilta mietin, miten onnellinen olen. Kaikki on yhtäkkiä vaan niin H E L P P O A.
Eli kerää voimasi ja lapsesi ja jätä se mies kiukuttelemaan keskenään.
Niih...ja sitten tuo "ylemmyydentuntoisuuskin" kuuluu niin "ihanasti" Kauriin miinuslistaan...!
HUOH! Miehesi on kyllä NIIIIIIN Kauris, että vaikka tervassa paistettaisiin, ei se siitä muuttuisi.
Minä en kyllä jaksaisi mennä vielä AVIOON Kauriin kanssa, kun Kauris-sukulaisessakin on kestämistä!
Tuo on kuules helpommin sanottu kuin tehty...ajattel e nyt: VUOSIKAUSIEN NARINATERRORISMIA...!
Ei sitä niin vain muuteta tuosta vain...!
Noih...kunnon DUUNARI-JUSTIINA-meininkiä teillä!
sika kiinalaisessa horoskoopissa? Tai raitiovaunu 3T eduskuntatalon kohdalla sporalogiassa? Mitäs ne kertoisivat? Samaa taikauskoista huuhaata kaikki, paitsi että sporalogiassa on olemassa olevat raitiovaunujen aikataulut pohjana.
neitsyt ja kaksonen