vanhaa äitiäni 79v, vein kahvipaketin, suklaata ja jouluvalon sekä itsetehdyn kukkalaitteen Joululahjaksi.
Äiti sanoi että mitä sä tommosia tavaroita mulle tuot kun kohta kumminkin kuolen, saatte vaan kantaa niitä sitten pois täältä.
Arvatkaapa onko tänään ollut hyvä mieli?Ihan itkettää vaan kun ajattele asiaa, enkä voi olla ajattelemattakaan kun se pyörii se levy päässä kokoajan... ;(
Tiedän kyllä sanomattakin ettei hän kauan enää elä, mutta se sattui todella kovaa sisälläni kun hän sen sanoi, ihan kuin olisi ollut kova isku palleaan. Tuntuu kuin Joulumieli olisi kokonaan hävinnyt sen siliän tien.
Piti johonkin purkaa, kiva kun jaksoit lukea.
Äiti sanoi että mitä sä tommosia tavaroita mulle tuot kun kohta kumminkin kuolen, saatte vaan kantaa niitä sitten pois täältä.
Arvatkaapa onko tänään ollut hyvä mieli?Ihan itkettää vaan kun ajattele asiaa, enkä voi olla ajattelemattakaan kun se pyörii se levy päässä kokoajan... ;(
Tiedän kyllä sanomattakin ettei hän kauan enää elä, mutta se sattui todella kovaa sisälläni kun hän sen sanoi, ihan kuin olisi ollut kova isku palleaan. Tuntuu kuin Joulumieli olisi kokonaan hävinnyt sen siliän tien.
Piti johonkin purkaa, kiva kun jaksoit lukea.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Varmasti sattuu. Omien vanhempien tekemiset ja sanomiset satuttavat, vaikka itse olisit jo elänyt lapsuuden kauan aikaa sitten. Monesti vanhemmilta ihmisiltä loukkauksia kuultuani yritän vaan ajatella, vaikka kuinka korpeaisi, että tuokin on vanha (ja sairas) ja purkaa vaan pahaa oloaan minuun. Oma äitini ennen kuolemaansa ei pystynyt nauttimaan mistään elämässä, halusi jo niin kovasti pois. Hänellä oli koko ajan paha mieli eikä pystynyt enää ajattelemaan muita ihmisiä. Silti pyrin palauttamaan mieleeni sen minkälainen tehopakkaus hän oli, ja edelleen äitiäni ajatellessa mielessäni on kiltti voimakas nainen, joka rakasti minua ja jota minä rakastin.
Joulu kirjoitetaan pienellä, ei isolla kirjaimella.
lukee Hyvää Joulua ei Hyvää joulua. Miksiköhän toivotuksissa joulu kirjoitetaan Isolla.
Suomen kielen opiskelijana saanen kertoa, että korteissa ja toivotuksissa joulun kirjoittaminen isolla alkukirjaimella on vain tyylikeino. Joulu ja muutkin aikamääritteet (marraskuu, tiistai, pääsiäinen, talvisota) ja -kaudet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, kuten täällä on mainittiinkin.
Onko äitisi kauan ollut tuollainen,hän tuntee että kaikki on turhaa?
Ihmisen elämä on koko ajan luopumista ja jotkut vanhukset yksinkertaisesti euvät tunne enää mitään,kaikki on tyhjää ja turhuutta.Äitisi mielestä enää mikään ei ole mitään.
Olen ollut kotiavustajana ja huomasin että tälläinen ajattelutapa on yleisempää kuin arvaatkaan.
Juuri joulunaikaan tämä korostuu,lapset haluavat kutsua joulunviettoon mutta ikäihmiset haraavat vastaan.
-"mitä mulle mitään lahjoja kannattaa,kaappiin ne menee,sieltä sitten perikunta voi ottaa itselleen..."
Ajatteles,minun äitin ei koskaan oikeastaan ole millään lailla ollut mielissään minun antamista lahjoista.
Muistan seitsemänvuoden ikäisenä annoin ensimmäisen itse ostamani lahjan,hän ei sanonut mitään.Ei edes katsonut silmiin vaan kysyi paljonko maksoi.
Kaikissa on jotain vikaa,ne on liian kalliita,kortit väärin kirjoitettu,liian myöhään postitettu,väärän väriset kukat jne.
Epäkohtia hän on löytänyt jatkuvasti ja jokapaikasta.
Sitkeästi lähetän synttäri-joulu-nimppari-äitienpäiväkortit,jos niitä en laittaisi tulee kauheaa palautetta.
Äitini on nyt 75 ja itse 49 ja peli vaan jatkuu.
Hän kovin pelkäsi kesällä leikkausta,luuli sen syöpää olevan,murehti kuolemista ja yritin lähestyä häntä.
Hän vaan tokaisi että kyllä tämä kaksio on maksettu.
Syöpä olikin sitten kuvitteeelinen,mutta jotain hirveää hänelle on joskus tapahtunut,kun mistään ei voi nauttia.Edes siitä että pieni lapsi ostaa hänelle jotain aidosti.
Jos sinun äitisi on ollut lämmin ja vastaanottavainen,muistele sitä,ja ota tämänhetkinen tila vanhuuteen kuuluvana.Se ei ole silloin henkilökohtaista.
Toivon Sinulle Hyvää Joulua.
samaa se on ollut niin kauan kuin saatan muistaa. Ihan kun minä olisin sinun tekstisi kirjoittanut pienillä vivahde eroilla vain.
En tiedä mitä tänä Jouluna odotin, mutta en ainakaan tätä mitä sain. On vaan niin paha mieli itsellä kun koskaan ei osaa tehdä kuten toisen olettaisi haluavan... teeskentelisi vaikka iloista kun saa jotain.
Mutta ei kai sitä voi odottaa enempää kuin ennenkään... Se vaan ihmetyttää kun aivot tällä ikäihmisellä pelaa samalla tavalla kuin nuorempana, ellei paremminkin. Luulisi elämän opettavan jotain, mutta ei tälle, ei mitään ainakaan minua kohtaan. Muut lapsensa ovatkin niitä ERINOMAISIA ja niitä jaksetaan aina kehua minulle. Itse tiedän etteivät kuitenkaan sen kummempia ole kuin itsekään olen... Kurjaa kun annan pilata Joulumieleni tällä tavoin, mutta en vain sille voi mitään. Harmitti kun yleensä ottaen vein yhtään mitään. No kai tämäkin ohi menee, on aina mennyt. Hyvä olen ainakin unohtamaan tämänkin asian, ensi Jouluna(jos sellaista tulee äidilleni) taas uusi yritys. ;) Hölmöläisten hommaa, en muuta sano.
Minä en enää jaksanut tuota, vaan lopetin yhteydenpidon. Aina vain tuli paha mieli, vaikka mitä olisi yrittänyt - piristää äitiä vaikka millä lailla.
Nämä viime vuodet olen toiminut ilmaisena Palvelevana Puhelimena - äiti ei ole koskaan edes kysynyt, miten minulla ja perheelläni menee. Hän on ottanut yhteyttä vain saadakseen valittaa omasta elämästään. Jatkuva yletön valitus ja ruikutus, miten kukaan ei hänelle ole ollut mieliksi ja kyllä hän varmaan kohta kuolee tuonne metsään puita raahatessaan (apua olisi tarjolla mutta kun ei huoli).
Tyypillinen marttyyri siis.
Kaikkiin muihin ihmisiinkin hän on ollut jatkuvasti "pettynyt" ja "loukkaantunut, kun x sitä ja x tätä".
Eikä tämä ole mitään uutta vaan näin on ollut niin kauan kuin pystyn muistamaan.
Ja ne hirveät raivokohtaukset mitättömistä pikkuasioista ja kaiken mahdollisen vääristely ja sukulaisten ja tuttujen panettelu. Itse olen saanut ponnistella kovasti, etten jatkaisi tuota "perheperinnettä".
Tänä vuonna jotakin ratkesi minussakin. En enää jaksa äitiäni, kun kuitenkaan mikään ei koskaan ole hyvin eikä mikään hänelle kelpaa.
Olkoon ja eläköön ilman minua sitten, ehkä SE kelpaa vihdoinkin. Saapa sitten uuden aiheen valittaa muille MINUSTA. Hän on jo varmaan ehättänyt mustamaalaamaan minut kaikille jotka vain ovat kuuloetäisyydelle sattuneet. Tapansa mukaan.
Tämä joulu onkin sitten elämäni ensimmäinen, kun minun ei tarvitse itkeä äitini päästelemiä ilkeyksiä.
Tuo sinun mainitsemasi "hölmöläisten homma" kielii ainakin minulle ilahduttavasti siitä, että voi se omena pudota vähän kauemmaskin puusta jos tarpeeksi tuulee. Olet tietämättäsi saanut tunteen, anteeksiantamuksen ja ajattelevaisuuden lahjan, joskin hinta on ollut kallis.
Voi olla ettet saa viljelemääsi hyvää juuri äidiltäsi takaisin, mutta jossain muodossa se palaa luoksesi ihan varmasti. Uskoisin että ainakin ystävät lähelläsi ovat tosiystäviä ja arvostavat sinua, osin juuri hyvyytesi tähden.
Oikein lämmintä Joulua sinulle!
Äitisi on vanha, kenties ikävöi menneitä ystäviään ja sukulaisiaan, kenties masentunut, sairastelee, heikossa kunnossa? Ehkä hän ajattelee paljon kuolemaa, ei halua olla kenellekään vaivaksi.
Sama marttyyrityyli sinulla itselläsi on :"Mutta ei kai sitä voi odottaa enempää kuin ennenkään"
Sensijaan että ymmärtäisit, edes yrittäisit, hieman äitiäsi, sinä valitat siitä että joulumieli meni. Pikkasen poweria ja spirittiä! Ei oo niin vakavaa tää elämä.
tuntuu niin epäreilulta. Tuonne nelikymppiseksi asti se ei taida monella tulla mieleenkään, ellei satu joku vakava sairaus, mutta sitten kroppa alkaa lahota, voimat vähetä, ja peilistä kurkistaa joka aamu yhä ryppyisämpi naama. Kuolema kauhistuttaa, jos ei ole onnistunut kehittämään sellaista elämisenfilosofiaa, johon kuolema kuuluu luonnollisena osana. Kyllähän jokainen tietää, että kuolla pitää, mutta siinä on lopulta kukin niin yksin. Ja se tuntuu pelottavalta.
Ehkä äitisi haluaisi puhua noista peloistaan, ja kuolemasta yleensä. Monet ihmiset eivät halua puhua kuolemasta. Ehkä voisit keskustella hänen kanssaan. Ehkä voisit lainata hänelle kirjastosta hyvän kirjan aiheesta. Silloin hän ei voisi valittaa, että 'lahja' jää perikunnalle - lahjasi on ele, kirjan valitseminen ja lainaaminen hänelle.
Tekstisi on tutun tuntuista. Isäni eli äidin jälkeen 8 vuotta ja valitti aina kylään mentäessä. Haukkui muita sisaruksiani ja valitti joka asiasta. Pahan mielen siitä vain sai.
Kaikki sisarukseni kävivät yhä harvemmin ja kaksi veljeäni eivät käyneet enää hänen kuolin vuoteellaankaan sairaalassa.
Silti on ikävä pois menneitä isää ja äitiä.
että äidilläsi on masennus tms. Joka tapauksessa hän on luovuttanut, eikä näe antamisessa (hänelle) mitään positiivista. On huolissaan siitä, että sinä tuhlaat suotta rahaa häneen ja voisit itse tarvita nekin rahat paremmin.
Jotkut ovat luonteeltaan "pessimistejä" ja eivät kykene ottamaan vastaan huomionosoituksia.
Opettele ajattelemaan, että kyseinen käytös on osa äitisi persoonaa niin voit sivuuttaa sen vaivattomimmin. Hyvää Joulua!
juuri hanenlaisensa ihmiset elavat yli 100 vuotiaiksi joten ala edes kuuntele hanen hopotyksiaan kuolemasta.
Seuraavan kerran kun han noin sanoo, jos edes haluat vastata niin sano vain ettei kukaan tasta elamasta hengissa selvia :) ja sitten vain vaihdat puheenaihetta.
Tuollaisia pateettisia sanontoja ei kannata ottaa vakavasti.
pahasti ja muistaa kyllä tuomasi lahjat hyvällä.Yritä sinäkin unohtaa pahat sanat, vaikka tiedän, ettei se ole niin helppoa.
Minun äitini sanoi, ettei kehunut meitä lapsia sen tähden, ettemme ylpistyisi!?.
Kun ostin äidilleni puuron haudutuskattilan, hän sanoi: puuroako minut nyt pistetään vallan syömään. Tämän hän kyllä pian unohti ja sanoi sitten ollessaan jo vanhainkodissa, että antakaa se hyvä puurokattila tyttärenpojalleni,eikös hän tykkää puuroista. Vanhenemista me kaikki pelkäämme ja se tulee ilmi monelle tavalla.
Mun mummoni oli samanlainen,isäni...koko suku samanlaista valittajaa. Synttärilahjaankin olisi pitänyt jättää hintalappu näkyviin! Kilpaa hautajaisissa kellä suurin kukkalaite ja eniten tarjottavaa.
Älkää itkekö moisia ihmisiä ollenkaan.
Mielessäni on syykin,miksi ne silleen puhuvat, nämä 65v ja siitä ylöspäin:lapsia tuli liukuhihnalta,koskaan ei ollut mitään omaa,paitsi katkeruus. Keltä mennyt isä tms sodassa,ukko joi rahat,talot ja tavarat,eka lapsi oli vahinko, ja muita ei halunnut, niitä vain tuli...kloputon lista.
Kannattaa olla kuuntelematta.
sen verran äkkipikainen ja sanova luonne, että napautan takaisin sanoa saman tien.
Esim. miehen mummo ei tästä syystä vo sietää, kun en muiden tapaan hyssyttele ja silitä vain myötäkarvaan. Toisaalta on hyvin iloinen ja onnellinen, kun olen ainoa tästä nuoremasta sukupolvesta, joka vaivautuu puhumaan hänen kanssa puhelimessa ja lähettää äitienpäivä- ja syntymäpäiväkortit.
Esimerkiksi olen sanonut ihan suoraan mitä mieltä olen hänen tavastaan "kiittää" tytärtään avusta (=paskan puhuminen selän takana ja kaikesta mollaaminen). Eipä mulle natise.
Mutta asian kanssa on vain pystytyttävä elämään.
Tyhmintä, mitä voi tehdä, on katkaista välit vanhempiensa kanssa. Minulla oli erittäin vaikea äitisuhde, ja ystäväni sanoivat aina, että jos
heitä kohdeltaisiin noin, he katkaisisivat suhteensa. Sanoin vain, että hänhän on minun äitini, sitä en koskaan tekisi. Heidän käytöksensä
johtuu monesti heidän elämänsä aikana sattuneista ikävistä asioista, jotka ovat patoutuneet heidän sisimpäänsä, koska heidän ikäpolvensa ei ole tottunut asioistaan puhumaan, sehän olisi kotipesän likaamista. Monesti on syynä myös se, että meitä lapsia on yritetty säästää ja jätetty kertomatta paljon, mistä meidän ikäpolvi on jo oppinut puhumaan ystäviensä kanssa. Yrittäkää ymmärtää ja nielaista ilkeydetkin, sillä he eivät ole enää kauan keskuudessanne. Jää vain huono omatunto ja sen kanssa ei ole hyvä elää. Ja kukapa tietää, millaisia itse olemme vanhoina,
Sinulta tuli niin kummallinen kommentti, etten voi olla vastaamatta.
Tarkoitatko ihan tosissasi, että joillakin ihmisillä on eräänlainen "oikeus" ilkeillä, vittuilla ja tehdä kiusaa mielin määrin ihan viattomille läheisille - jospa vaikka heillä olisi sattunut joskus muinaisuudessa ollut "vaikeaa"?
Kyllä nyt olen todella väärässä.
Kellään ei ole oikeutta aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään muulle.
On sairasta antaa joidenkin luonnehäiriöisten pompotella itseään ja muita. Siitä ei ole mitään hyötyä.
Itse katkaisin välit äitiin kymmenien vuosien vittuilun johdosta. Tuskinpa mahdollinen tuleva "huono omatunto" olisi kauheampaa kestää. Saanpa ainakin elää muutaman vuoden ihan rauhassa siltä inhottavalta ihmiseltä.
Minä olen hänen tyttärenään ihan syytön hänen mahdollisiin meneeisiin kokemuksiinsa, eikä hänellä ollut oikeutta latistaa, itkettää ja syyllistää minua yhtään mistään. Kestäköön itse oman käytöksensä aiheuttaman yksinäisyyden. Ei häntä jaksa kukaan muukaan.
Olisi edes joskus osoittanut minulle sitä paljonpuhuttua ja ylistettyä "äidinrakkautta". Eikö väitetä, että rakkaus vain lisääntyy, kun sitä jakaa muille? No äitini ei kai sitten ollut kuullut puhuttavan tällaisesta ilmiöstä, koska oli niin nuuka. Tai jospa hänellä ei ollut olemassakaan sellaista tunnetta kuin rakkaus. Ainakin näin aikuisena olen käsittänyt puituani kaikkea mennyttä, että hän on aina ollut luonnehäiriöinen, ehkä jo ihan nuoresta asti.
Se ei kuitenkaan ole millään lailla minun, hänen lapsensa, syy.
En todellakaan tarkoittanut sitä, että jollakin on oikeutta käyttäyä äitisi tavoin. Mutta tälläista vain tapahtuu. Ehkä hän käyttäytyy sen mallin mukaan, minkä on kotonaan oppinut ja se sukupolvien ketju täytyy katkaista. Minäkin yritin keskustella äitini kanssa ja kysellä syitä, mutta mutta suu meni välittömästi suppuun.
Kun yrittää vain aina muistaa, että jollakin on vielä huonommin asiat kuin itsellä. Sanaa anteeksi en kuullut koskaan hänen huuliltaan, voi kuinka se olisi tehnyt minut onnelliseksi. Mutta katkeruuteen en ole vaipunut ja olen vain ajatellut, että en tee samaa virhettä omille lapsilleni. OLen jostakin lukenut, että ne vaikeimmat ihmissuhteet elämässämme on tarkoitettu meille itsellemme opiksi. Toivon, että saisitte välinne jonkinlaiseen kuntoon, ennen kuin se on myöhäistä. Voimia sinulle.
ole yksin sillä jo useana jouluna hän lupaa tulla luokseni kunnes peruu viime tipassa löytäen syyn aina minusta omasta lapsestaan.
En enää pyydä kylään enkä käy kuin harvoin sillä oma mielenterveys jo vaarassa tässä pompottelussa.
Ihmettelen kanssa miksi hänestä on tullut ilkeä vaikka ei pitäs olla syytä.
Toisaalta säälin mutta voin mielessäni raivostua todella.
Jaksamista kaikille mutta meillä on jopa sisarusten kanssa välit huonot juuri vanhempamme käyttäytymisen takia.
Hän haluaa että me olemme riidoissa?
kun meitä vaan koitellaan, milloin mistäkin suunnasta. Tässä se mitataan se ihmisyys meissä, onko sitä vai eikö. Jälkeenpäin on turhaakin turhempaa itkeä sitä asiaa jonka olisi toisinkin voinut tehdä.... Aika aikaa kutakin ja ohimenevää on kaikki tää. Niin maallista ja murheellista.
Älkää huoliko, jonakin päivänä ei ole tätäkään.
Täällä murheen laakossa elämä on sentään kuitenkin vain ohimenevää, mutta mitä vastaatte kun teiltä kysytään siellä ikuisuudessa; miksi teit tämän minulle, minulle joka olin se kaikista pienin sinun elämässäsi?
Kuinka lyhyt loppujen lopuksi on tämä maallinen elämämme pisimmilläänkin! Yhtään hetkeä ei kannattaisi hukata pahansuopaan omaistensa kiusaamiseen, eikä kenenkään muunkaan mielen pahoittamiseen.
Kuitenkin tuosta edellisestä kirjoituksesta voisin sanoa, että "hajoita ja hallitse", on eräs keino pitää itsensä ainakin jonkun lapsensa kanssa väleissä. Jos kaikki lapset liittoutuvat yhteen luonnevikaista vanhempaansa vastaan, tämä tuntee olevansa heikoilla, mutta suosiessaan yhtä toisten kustannuksella, hän saa aikaa sisarkateutta ja kokee itsellään olevan narut käsissä, joilla nykii ja pompottaa lapsiaan kuin marionettejä. Tuollaisen pelin voisi viheltää poikki, antaen vanhempansa ymmärtää, että me kaikki olemme tsa-arvoisia suhteessamme sinuun, äiti kulta. Olen aikoinani kokenut "lapsipuolen" aseman, mutta pystynyt selviytymään tavallaan voittajana ja puhtain kortein, suoralla ja avoimella tavallani.
ja yksi sisaristani on samanlainen. Muiden lastensa kiusalla äiti lahjoitti osan kiinteistöämme tuolle ilkimyssiskolle, mutta hän seisoo yhä jonossa odottaen osaa lopustakin kiinteistöstä, kunhan vanhemmat kuolevat. Haluisi tietysti koko roskan, mutta kyllä hän vielä yllättyy!
Minun suunnitelmani on rikastua omalla työlläni. Testamentti on jo, ja siinä määrätään, että tuo inhottava siskokummajainen ei tule hyötymään senttiäkään minun työstäni.
elämästäni ja taas paha olo pitkään kun on kuin pakko tavata heitä jouluna.
Onko joku laki joka velvottaa tapaamaan omaa äiti tai siskoa sillä he on antaneet niin ymmärtää samalla vihjailevat että olen tyhmä.
heitä, kunnes tunnet olevasi tarpeeksi vahva kohdataksesi heidät. Jos heidän tapaamisensa ei tunnu koskaan hyvältä, unohda heidät. Emme me toisia voi muuttaa, mutta ei meidän heitä kai ole pakko tapaillakaan, jos he saavat meidät sairaiksi ja onnettomiksi. Kullakin on oma elämä. Nautitaan me, jos osataan.
Onnea sinun tasapainoiseen elämään, sinulla on todella kypsiä ajatuksia. Anteeksianto eheyttää.
Anteeksianto eheyttää ei välttämättä eheytä, vaan pitkittää kärsimystä. Sillä se pahantekijä ei suinkaan aina yritä korvata tekemäänsä pahaa.
Kärsimyksen pitkittäminen saattaa hyvinkin olla jonkinlaista marttyyrimäistä masokismia. Ei tervettä saati kypsää lainkaan!
Ehkä sinun kannattaa käydä kysymässä sitä asiaa asiantuntijalta, niin siittenhän tiedät kumpi oli se terve ajattelutapa. Että ihan vaikka oman kunnan mielenterveystoimistolta.
Kyllä jo tiesit mennessäsi, mikä siellä odottaa.
Oman itsesi takia oli kuitenkin hyvä, että menit.
Moni elämässään katkeroitunut ei vanhana enää pääse tunteestaan minuutiksikaan. Dementiaksi ja alzhaimeriksi luokittelevat.
Ei ole marisijalla itselläänkään helppoa. Hän kokee epäonnistuneensa elämässään, ja sitä ei enää voi korjata.
"Kostaa" muille.
Tuo "aitisi"- tervaskanto tulee kiukuttelemaan viela vuosikymmenia!
Jos ja kun menet viela tapaamaan hanta, tee itsellesi palvelus ja ota AINA joku tuttava tai ystava mukaasi. Ala koskaan mene sinne yksin. Voit viela kertoa edeltapain ystavallesi/tuttavallesi etta aidillasi on tapana aliarvioida kaikkea ja etta jos ystava voisi sujauttaa jotain ohemenevaa aitisi hopinoiden paalle, aivan kuin sivuuttaa vain kevyesti negatiiviset lausahdukset.
Tiedatko siita kaikki hyotyisivat: ystava saisi hyvat pullakahvit, aitisi nakisi uudet kasvot ja sina paasisit vahemmalla kun ei tarvitsisi koko ajan olla varpaillaan odottamassa uutta hyokkaysta.
Kenties ajan mittaan voisitte kaikki kolme (ystavan ei tietenkaan tarvitse olla saman joka kerralla) jopa alkaa laukoa aidosti hauskuuttavia vitseja!
Vanhojen ihmisten aivot lakkaa tuottamasta mielihyvähormooneja, siitä seuraa masennus ja mielipahan tunne.
Älä tuomitse vanhaa äitiäsi, vaan yritä jotain kautta selvittää olisiko tarvetta lääkitykseen?
Oma äitinikin kävi läpi saman vaiheen ennen pois nukkumistaan, ykskaks tuntui kuin kaikki maailman murheet ja vääryydet olisi kaadettu hänen päälleen.
Joka kerta tavatessamme hän vain muisteli elämässään kokemiaan vääryyksiä oudon katkerana.
Tuntui oudolta ja pelottavaltakin koska olin oppinut tuntemaan äitini oikeasti huumori ihmisenä, jolta leikinlasku sujui luonnostaan.
Keskustelu vanhojenhoidon asiantuntijoiden kanssa auttoi minua ymmärtämään äitini tilanteen.
Minä ainakaan en edes muista äidin käytöksestä minua kohtaan muuta kuin ilkeyttä, moittimista, latistamista, itkettämistä ja pahaa tahtoa. Hän siis toivoi minun epäonnistuvat elämässäni ja varsinkin opiskelussani.
Hän on minulle hirveän kateellinen koska olen löytänyt hyvän aviopuolison, joka ei ole juoppo. Itse hän roikkui kiinni erinäisissä juopoissa ja siitäkin häntä sitten piti sääliä. Itsepä oli aihettanut tilanteensa ihan aikuisena ja valinnut seuransa.
Ihmettelen sitä kun joku täällä kertoo kamalasta äidistä, niin heti tietyt kirjoittajat rupeavat säälimään "vanhusta". Istutteko näppiksenne ääressä passissa vahtimassa tätä palstaa?
Monen äiti on siis jo nuorena ollut ihan samanlainen, eikä ilkeällä käytöksellä aina voi syynä olla dementia tai masennus. Joten lopettakaa hyvät tietämättömät ihmiset vetämästä tuota "ymmärrystä" ihan joka tapaukseen, kun ette kuitenkaan tiedä muiden elämästä yhtään mitään.
Joskus ihmettelen myös, miksi teille edes pälkähtää päähän tulla tällaiselle palstalle, jonka nimi on "Suku on pahin". Siis ellei teillä itsellänne ole minkäänlaista tarvetta purkautua.
Ehkä te olettekin juuri niitä ilkeitä ihmisiä, jotka vaaditte muilta anteeksiantoa vaikka olisitte tehneet mitä pahaa.
Aika outoja ovat kommenttinne joka tapauksessa, kummallista yksisuuntaisuutta!
Sinulla on pitkittynyt masennus. Kannattaa hoitaa ajoissa pois muuten voi heittää depression puolelle.
Sinulla tuntuu olevan tuo fiksoitunut ajatus huonosti kohdeltujen ihmisten pahoinvoinnin syystä. Se on mielestäsi aina vain "masennus". (Ei koskaan esimerkiksi paha sukulainen.)
Kuule, mitäs jos painuisit niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, hankkisit jonkin ihan oman, positiivisen harrastuksen ja lakkaisit häiritsemästä suomi24-palstoja? Oletko koskaan tullut ajatelleeksi semmoista vaihtoehtoa?
Ei tämä ole sun oma hiekkalaatikkosi. Tässä maailmassa on muitakin ihmisiä kun vain sinä, ja kannattaisi mennä tosissaan puhumaan ammatti-ihmisellä jos täällä netissä kirjoittelijat sinua noin paljon häiritsee. Minun puolestani toki saat kommentoida mitä sulla sylki suuhusi tuo.
masennus ja depressio ole sama asia?
Tuossa ylempänä kun mainittiin, että masennus voi heittää depression puolelle. Tarkoittikohan hän "psykoosin puolelle?"
Masennus on lievempi depressio voimakkaampi ja psykoosi vaatii sairaalahoitoa. Kannattaa googlettaasana masennus niin selkeää.
Pienten lasten äideillä kuten myös vaihevuosissa sitä masennusta ilmenee hormonitoiminnastakin johtuen, joten ei ihme jos täällä joku meinaa menettää hermojaan.
Onkohan siellä suomen kielen opasteita?
Lähdettäisiin kanssasi kimpassa katsomaan, kuinka käytetään välimerkkejä ja mitkä ovat yhdyssanoja.
Jospa sitten "selkeää."
Meillä Keski-Suomessa alkaa sää seletä. Lunta ei juuri nyt sada.
Siellä sanottiin, että "masennus eli depressio."
Olikohan siellä painovirhe? Pitiköhän sen olla: "Masennus, tai depressio:"
Sama asia masennukseksi kutsutaan silloin kun on lievempi ja depressioksi kun on vaikeampi. toistan lievä vaikea väännän rautalankaa
Juuri tuo on merkki masennuksesta.
Täälläkään ei saisi tahallaan antaa vääriä tietoja, silloin kun ei ole mitään tietoa.
Vaikea-asteinen depressio, tai vaikea-asteinen masennus ovat täysin sama asia.
Kumpi on oikeassa, minä, viidennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija, vai sinä, joka et osaa edes kirjoittaa.
Jättäisit ainakin hetkeksi nämä palstat!
Sinulla ainakin selvät oireet kun sinua noin paljon vaivaa toisten kirjoittelut.
Lääketieteen opiskelija teki oikein kun sanoi suorat sanat ihmiselle, joka puhuu täyttä palturia. Minä en ole lääketisdettä lukenut, mutta tiedän sen verran minäkin, että masennus ja depressio ovat tasan tarkkaan sama asia.
Oletpa viisas oi oi. Saitko nyt sitten sen heijastuksen narsisti.
oudommaksi käy jutut täällä.
Olisi kyllä mukavaa jos aiheessa pysyttäisiin eikä käytäisi toisten kirjoittajain kurkkuun (henkisesti) kiinni. Taitaa olla mahdoton ajatus tällainen?
Hyvää Uutta Vuotta 2007 kuitenkin teille kaikille, toivottavasti vuosi 2007 olisi jokaiselle sellainen oman itsensä tutkiskelun vuosi ja toivottavasti jokainen joka tutkiskelee itseään löytäisi jotain mukavaa ja uutta itsestään josta oppisi tykkäämään, ettei sitten olisi niin kovasti vihainen muillekaan enää.
Ketjun aloitushan oli, äiti, joka ei oikein antanut arvoa muistamiselle. Tytär kävi tervehtimässä ja pahoitti mielensä kun äiti oli ynseä.
Näin nämä ketjut alkavat rönsyillä ja aletaan suorastaan riidellä, toisilleen tuntemattomat ihmiset keskenään!
Onko tuo narsisti joku muoti-ilmiö, kun sitä tarjoillaan kaikille, sillin kun toinen on eri mieltä?