Olen muutanut jo 70 luvun alusta sieltä pois mutta nykyisin on tullut silloin tullut käytyä verestämässä vanhoja muistoja. Vaikka näyttää siltä että hissukseen vaimenee ja hiipuu parhaista vuosistaan kaupunki mutta yksi asia on. Missään suomessa ei ole niin aitoja ihmisiä kuin siellä vaikka olen kyllä tätä Suomea kiertänyt ja paljon. Olkaa ylpeitä Kemiläisyydestänne. Kerron esimerkin; vuosien,noin 15v ehti kulua kun tulin sinne ja torille tietenkin.Istuin "Hilun" kuppilassa(muisti nuoruudestamme)ja siihen alkoi paikallisia ilmestymään ja juttelivat kuin tutulle. Vaimo joka on etelästä niin kysyi lähdettyämme että ketä ne olivat. Minun täytyi sanoa että ei
aavistustakaan. Sellaista ei tapahdu kuulkaa etelässä. Olkaa ylpeitä Kemiläisyydestänne. Ennenhän sanottiinkin että "Kemistä olen ja kehtaan sanoa". Jos olisi toinen tilanne niin muuttaisin takaisin vaikka talvet on pari kuukautta pitempiä. Jokin siinä on että ne muistot sieltä ei unohdu koskaan.
aavistustakaan. Sellaista ei tapahdu kuulkaa etelässä. Olkaa ylpeitä Kemiläisyydestänne. Ennenhän sanottiinkin että "Kemistä olen ja kehtaan sanoa". Jos olisi toinen tilanne niin muuttaisin takaisin vaikka talvet on pari kuukautta pitempiä. Jokin siinä on että ne muistot sieltä ei unohdu koskaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ne , jotka muuttivat hyvissä ajoin pois, voivat nyt kullata muistonsa,ok.mutta ne, jotka ovat vasta muuttaneet, tietävät kyllä miksi muuttivat pois.ehkä minunkin muistot kultautuvat...
siellä kotoisessa kommunistimiljöössänne!ei tänne pääkaupunkiseudulle ainakaakan teitä tarvita!
täällä on ihan tarpeeksi jo savon ja muun pohjoissuomen pölvästejä!
Olet kyllä itsekin entinen kemiläinen, kun tällä palstalla roikut. Turhaan iniset.
....huomata kuinka pääkaupunkiseutulaiset kuitenkin lukevat meidän palstaa!!!!
Mukava, että sinulla on kivoja musitoja vanhasta kotikaupungistasi!
Noita finninaamaisten teinipoikien kommentteja ei kannata noteerata miksikään.
Minäkin notkuin aikanani, silloin 1970-luvulla Valtakadun varrella ja katselin korttelirallia. Silloinhan se autoletka oli ihan katkeamaton.
Hyvää joulua Juha E.
huomaatteko eroa
Olen muutanut jo 70 luvun alusta sieltä pois mutta nykyisin on tullut silloin tullut käytyä verestämässä vanhoja muistoja. Vaikka näyttää siltä että hissukseen vaimenee ja hiipuu parhaista vuosistaan kaupunki mutta yksi asia on. Missään suomessa ei ole niin aitoja ihmisiä kuin siellä vaikka olen kyllä tätä Suomea kiertänyt ja paljon. Olkaa ylpeitä ihmekaupunkilaisuudestanne. Kerron esimerkin; vuosien,noin 15v ehti kulua kun tulin sinne ja torille tietenkin.Istuin "Hilun" kuppilassa(muisti nuoruudestamme)ja siihen alkoi paikallisia ilmestymään ja juttelivat kuin tutulle. Vaimo joka on etelästä niin kysyi lähdettyämme että ketä ne olivat. Minun täytyi sanoa että ei
aavistustakaan. Sellaista ei tapahdu kuulkaa etelässä. Olkaa ylpeitä ihmekaupunkilaisuudestanne. Ennenhän sanottiinkin että "ihmekaupungista olen ja kehtaan sanoa". Jos olisi toinen tilanne niin muuttaisin takaisin vaikka talvet on pari kuukautta pitempiä. Jokin siinä on että ne muistot sieltä ei unohdu koskaan.
Joopajoo.........kenenkähän ajatteluelimistössä tämä ihmekaupunki oikein syntyi ja mistä sana ihme tulee? Mitähän se on se "ihme" täällä?
olet pöljä. Mene peiton alle ja vedä handuun.
Itse jouduin olosuhteiden pakosta muuttamaan etelään jo 56, sitä ennen vietin parhaat poikavuoteni Kemissä,Kulmankylässä ja Syväkankaalla. Olipa kunnon tappeluitakin näidenkin kaupunginosien välillä. Sotahuuto palapala ioooo raikui. Reipasta menoa oli myös Karihaaran Visan voimistelujoukkueessa. Siihen aikaan kaikki puhhuivat Kemin ommaa murretta ja sanonta kuului Kemistä oon ja kehtaan sanua.
onki aika palijo.
Varsinki sillon -60 lopulla ja -70 alussa lähteneitä.
Melekeen kaikki ollaanki sitä kuuluisaa suurta ikäpolovea.
Minäki lähin -70 ulukomaille
ja sieltä sitte eksyin
tänne etelä suomen pikkukaupunkiin.
Aina,ku sielä tullee käytyä niin vieraammalta vaan tuntuu.
Ihimiset sielä kyllä on mukavampia,
ku täälä etelässä,
mutta ei sitä ennää ossais sinne kokonaan muuttaa.
Ihimisen elämä,ku vaan asettuu paikalleen ja lapset on täällä.
Ikävä kyllä on ussein,
mutta uskon,että se johtuu niistä lapsuus-ja
nuoruus aikojen muistoista,
joilla on tapana kultautua ajan myötä.
Tämä kaikki ihanuus on jo kadonnut.