Minä olen yhteishuoltaja-äiti, lapset asuvat minun luonani. Erosta on jo 10 vuotta, mutta muistan tuon eron jälkeisen ajan.
Olin katkera siitä, että kakarat jäivät minun hoidettavikseni ja ex-mies viipotti poikamiehen tapaan vapaana vailla vastuuta ja huolta lapsesta. Uutta suhdetta putkeen heti. Ja minä olin jumissa neljän seinän sisällä omassa kriisissäni. Aina kun ovesta ulos lähdin, oli maksettava lapsen hoitajalle jne. jne..
Ja niinhän minä sitten olinkin yksin vuosi kausia. Nyt tilanne toinen ,kun lapset jo isoja.
Muilla samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia?
Olin katkera siitä, että kakarat jäivät minun hoidettavikseni ja ex-mies viipotti poikamiehen tapaan vapaana vailla vastuuta ja huolta lapsesta. Uutta suhdetta putkeen heti. Ja minä olin jumissa neljän seinän sisällä omassa kriisissäni. Aina kun ovesta ulos lähdin, oli maksettava lapsen hoitajalle jne. jne..
Ja niinhän minä sitten olinkin yksin vuosi kausia. Nyt tilanne toinen ,kun lapset jo isoja.
Muilla samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niinpä, suurin osa teistä naisista katuu joko sita, että tuli erottua, tai sitten sitä, että tuli vittuiltua 10 vuotta miehelle, jolloin hän lähti.
Paskaako se sulle kuuluu, milloin sun ukkos uutta suhdetta laittoi. Eronneethan te olitte.
Miksi kiristit lapset ittelles. Sitä saa mitä tilaa.
Saat olla kiitollinen että sait lapset itsellesi, sillä lapsesi saivat hyvän kodn ja lämpöä mitä ei miehesi pystynyt antamaan.
Vstuu vain on kovin raskas ja toistemme parasta ensi sijaiseseti ajatellessamme emme yleensäkkään heti aluksi kykene arvaamaann mitä joudumme tekemän sen eteen mitä pyysimme.
Katkeruus yrittää joskus vallata mielen, kun mies vain joskus juoksentelee ja itse huolehtii jälki kasvusta.
Kannattaisi ottaa rikkautena ne lapset. Ei sieltä ravintolista sitä onnea löydä, eikä ainakaan parane syyllistää lapsia kohtalostaan. Syyttömiä he maailmaan tulostaaan ovat.
Eikös he ole niitä rakkauden hedelmiä?
Koska katkeruudella on valtava voima.
nähdä se voimavarana, ja olla avoimesti katkera.
kääntää se positiiviseksi. niin minä tein.
Helpottaa kun lapset ovat jo isoja.
Ovat muuten onnellisiakin, vaikkei sitä "isää" ole nurkissa näkynyt. vaikea kaivata sitä mitä ei ole hyvänä kokenut.
Näin jouluna lähdemme taas suvun kesken yhdessä viettämään, ja näemme taas rakkaat isovanhemmat ja serkut. Elämä hymyilee meille.
ERonne syy mahdollisesti olikin se että miehesi ei ollut kypsä isäksi vaan oma elämä meni lasten edelle.. näin ainakin meillä. Minä olin ja olen edelleenkin se vastuullinen aikuinen.. onneksi lapset menestyvät hyvin koulussa ja ovat tasapainoisia.. kaikki kiitos siitä itselleni..
Isälläkin on ollut vaikutus lapsiin, eikä yksistään negatiivinen. Mieti omaa lapsuuttasi ja suhdettasi vanhempiisi. Olivatko he täydellisiä? Eivät. Mutta et sinä välittänyt mitä muut heistä välitti. He olivat sinun vanhempiasi ja rakkaita ja tärkeitä sellaisinaan. Sinäkään et voi määritellä lastesi tunteita. Haluaisit tietysti ja äitinä voit manipuloida lapset isävastaisiksi. Se ei ole nykyään tavatonta - valitetavasti. Mieti samalla millaisia ihmisiä heistä kasvatat. He tulevat olemaan vanhempina vielä epäkypsempiä kuin sinä tai heidän isänsä. Sittenkö olet onnellinen? Luultavasti...
On epäkypsää takertua tuolla tavalla lapsiinsa.
Isä ei halua olla lastensa kanssa ja minulle jää vastuu, en rupea isää paapomaan,, aikuista miestä.. ja sanomaan ja velehtelemaan lapsille että onpas teillä hyvä isä kun ei ole teidän kanssa ollenkaan.
onhan heillä omat aivot.
Miehillä nyt vaan on muotia että pitäisi pitää isä jalustalla vaikka hän on häipynyt vuosia sitten.
Naiset on pahoja. Ja ilkeitä, vahinko vaan he ovat ainoita läsnä arjessa....
mene ottamaan lääkkeesi.
Tämä onkin hauskaa (ja samanaikaisesti ikävää), kun kirjoittaa tänne palstalle yhden irtonaisen kuvauksen tilanteesta ja omista tuntemuksistaan.
Jokainen sitten luo tästä oman versionsa ja kommentoi sen mukaan... aika koomista ;)
En minä eroa tilannut. En olisi halunnut erota, mutta mies itsekkääseen "miehiseen tyyliinsä" oli jo avioliiton aikana kehitellyt omia virityksiään. Silti en olisi halunnut erota. Ja olisin mieluusti antanut lapset hänelle, jos olisi ottanut. Ei ottanut, koska olisi sotkenut hänen uudet kuvionsa.
Ja tietysti minä selvisin lasten kanssa. Itseasiassa erittäin hyvin :). Ja kyllä tämä lasten isä aina elatusmaksunsa maksoi ja vietti lasten kanssa aikaa viikonloppuisin.
Tarinani pointti oli siinä, että vastuu lapsista jäi kuitenki minulle, kun mies aloitti uuden elämän puhtaalta pöydältä... ja se harmitti silloin. En minä yksinhuoltajaksi halunnut.
Edellisessä viestissäsi kirjoitit että: "Jokainen sitten luo tästä oman versionsa ja kommentoi sen mukaan... aika koomista ;) "
Ensimmäisessä viestissä pyysit samanlaisia kokemuksia ja kommentteja. Ymmärsin tietenkin väärin ja pahoittelen sitä. Koska kukaan ei voi kokea "samanlaista" kuin sinä. Samantapaisia kokemuksia varmasti on ja erilaisia. Minun kokemukset on kyllä samantapaista juuri siinä mielessä että en minäkään eroa tilannut ja olen silti selvinnyt lasten kanssa.
Kokemukseni on erilainen siinä mielessä että ikipäivänä en olisi avioliittoa enää jatkanut kuten sinä: "En olisi halunnut erota, mutta mies itsekkääseen "miehiseen tyyliinsä" oli jo avioliiton aikana kehitellyt omia virityksiään. Silti en olisi halunnut erota."
Kun minä en avioliitossa hyväksy minua loukkaavia virityksiä. Minulla on ihmisoikeudet ja ylpeys. En koskaan kysynyt ottaisiko mies lapset koska lapset halusivat minun luokseni, kun isä oli heidät hylännyt. Yksi yhteneväisyys lisää: mies on maksanut kiitettävät elatusmaksut ja ajallaan.
Oletko pitänyt miehestä huolta? Se on tärkeä miehille, Aina silloin kuin lapsi on unohtu mies.