Olenko outo kun mielestäni puolisoni on minulle se kaikkein tärkein. Olen sanonut sen lapsillekin ja selittänyt, että sitten joskus heidänkin elämässä on se puoliso joka on kaikkein tärkein. Olen selittänyt, että pienenä he tarvitsevat enemmän huomiota kuin aikuinen puoliso, mutta se puoliso on siinä rinnalla loppuelämän, lapset lähtevät kuitenkin pesästä!
kuka on tärkein elämässä?
lapsellinen
767250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Pistätkö ihmiset jonoon elämässäsi tärkeysjärjestyksessä?
Onko rakkautesikin jotenkin määrällinen, tuolle 30% ja tuolle 20%.
ja hän tietää sen! Lapset ovat etusijalla, koska ovat vielä kotona, mutta mieheni on tärkein.
Vaikka mieheni ei saa niin paljon huomiota kuin ansaitsisi, on mielestäni tärkeää että hän tietää olevansa ykkönen elämässäni!
Lapset saavat tällä hetkellä suurimman osan ajastani ja teen sen rakkaudesta heitä kohtaan. He tarvitsevat nyt rakkautta ja huolenpitoa, mutta mieheni tietää silti olevansa sydämessäni se tärkein.
MIEHET KOMMENTTEJA! MILTÄ TÄMÄ TEISTÄ KUULOSTAA?
Sinänsä hyvä huomio. Pitäisikö asiat, henkilöt yms. pistää aina tärkeysjärjestykseen? EI minusta.
Ehkä yksi suuri ongelman aiheuttaja onkin se, että
aletaan laittaamaan niitä asioita tärkeysjärjestykseen jotka pitäisi jättää rauhaan
kaikesta turhasta vertailusta.
kuulostaa ERITTÄIN oudolta, että sanot: mieheni on tärkein. Olet varmasti harvinaisuus. Voisin veikata, että tuo kanta edustaa alle prosenttia suomalaisten mielipiteistä. Lasten isänä, en haluaisi tuota kuulla vaimoltani.
Itse olen naimisissa ja on pari lastakin. Jos eteeni tulisi pelastaa joko vain vaimoni tai vain lapseni, minun ei tarvitsisi asiaa edes miettiä kenet pelastaisin - se on sisäänrakennettuna. Kerron sen ihan kirjoitettuna sinullekin, koska asia ei ole ilmeisesti sinulle ihan selvä: lapseni.
Minulle on kyllä kaikki ihan tärkeitä, mutta äärimmäisellä rajalla vaimo on näistä selvästi viimeinen. Sanottakoon vielä, että lapset menee tärkeydessä kirkkaasti ohi itsestänikin.
...suoraan sanoen.
vaan selkeää mallaisjärkeä. Hyvä mies!
Kuten huomaat saamistasi vastauksista, suomalaiselle ihmiselle puoliso ei paljoa merkkaa. Puoliso on sylkykuppi ja tunteiden oksennusastia. Puolisoa haukutaan ja ojennetaan, kuin koiraa. Puoliso on oamisuutta ja kodin osana samalla tasolla, kuin appivanhemilta saatu sohva. Omilta vanhemilta saatu sohvapöytä menee edelle.
Puoliso on tärkein ihminen elämässä. Puoliso on juuri se erityinen ihminen, jota arvostaa niin paljon, että haluaisi juuri hänen piirteensä omiin lapsiinsa. Puoliso on se ihminen, johon luottaa niin paljon, että antaa ison osan omien lastensa kasvatuksesta ja huolenpidosta hänen käsiinsä.
Puoliso ei ole omaisuutta. Puoliso ei ole syypää tylsään elämään. Puoliso ei aiheuta kenenkään vanhenemista.
Tämän kun vielä saisi muutkin suomalaiset naiset ymmärtämään niin asiathan olisivat hyvin.
Enpä haluaisi kuulla vaimoltani moista, enkä todellakaan hänen sanovan niin lapsille. Julmaa ja järkyttää herkkiä pieniä mieliä, jotka aivan oikein ottavat itsestään selvyytenä, että ovat ne tärkeimmät.
Jos olisi tilanne, että vain joku selviää hengissä, olisi ilman muuta selvää että lapset. Minä joudan mennä ensimmäisenä, vaimo sitten ja lapset jäävät.
Kuulostaa, että olet laittanut miehesi jollekin jalustalle ja katselet häntä pystysuoraan ylöspäin. Ja vaikka ajattelisit noin, mikä ihmeen pakko on sanoa ääneen?? Vaikea uskoa, että miehesikään olisi aidosti iloinen.
Noin kirjoittaa vain ihminen kuka on 150% omissa lumoissaan.
ja sanoisin että järjen kanssa mielipiteelläsi on hyvin vähän tekemistä. Hyvin tunnepitoiseltahan tuo kuulostaa.
ollaan jotenkin amoilla linjoilla. Asenteeni vuoksi uskon että avioliittoni kestää!
ps. en ole missään vaiheessa väittänyt etteivät lapseni olisi minulle tärkeitä ja tällä hetkellä he saavat suurimman osan huomiostani!
äitinä sanon että lapsi tärkein, mies sitten. kumpaakin rakastan yhtä paljon, mutta lapsi kun ei vanhempiaan voi valita... me sen sijaan olemme halunneet hänet. Käytännön asioissa lapsen on tultava ensin, sillä lapsihan ei herranisä pärjää ilman vanhempia ja hänen tarpeensa menevät LUONNOLLISESTI VANHEMPIEN EDELLE. (uusavuttomat täysikäiset asia sitten erikseen) Ja miehelleni myös lapsi on tärkein; lapsi on se rakkautemme hedelmä ja lopputulos jota vaalimalla vaalimme myös keskinäistä rakkauttamme.
kun lapsi on 50-vuotias? EN OLE KERTAAKAAN SANONUT ETTEIKÖ LAPSI TARVITSE VANHEMPIENSA RAKKAUTTA JA HUOLENPITOA!!!!
Tällä hetkellä lapsemme saavat enemmän huomiota kuin mieheni koska lapsemme tarvitsevat minua enemmän. Mieheni on silti minulle tärkein, koska hänen rinnallaan aion vanheta, en lastemme!!!
Eipä ole ex-vaimoni ollut minulle koskaan tärkein ihminen, enkä ilmeisesti minäkään hänelle.
Tyttäreni ja poikani ovat minulle tärkeimpiä ihmisiä vaikka suht pieniä lapsia vielä ovatkin.
Toista kertaan en naimisiin mene, enkä anna yhdenkään uuden naistuttavan pompottaa lapsiani.
hän onkin nyt ex! Eroja ei tulisi jos puoliso olisi tärkein.
Tärkeysjärjestystä ei voi laittaa miehen ja lasten kesken.
Mies ei voi olla ikinä lapsi ja lapsi ei voi olla ikinä mies. He ovat naisen elämässä aivan eri paikalla. Vertailu ja keskinäinen kilpailu paikasta sydämessä on aivan yhtä mahdoton kun on esim. äidin ja miniän kilpailu pojasta/puolisosta.
Se on lastenkin etu, että äidin ja isän rakkaus ja suhde kukoistaa.
Tuo "lasten etu" tuli eron aikana tutuksi.
Siinähän ei tänä päivänä tarkoiteta oikeata lasten etua vaan sen puolison etua ja omapäisyyttä joka tuota lausetta koko ajan toistelee.
perheessä ihmisten tärkeysjärjestyksiä ei tule mieleen edes pohtia. Siellä vain eletään ja rakastetaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä.
tätä juuri tarkoitan. Haluan opettaa lapsilleni, että sitten kun he löytävät sen oikean, heidän täytyy pitää siitä kiinni ja osoittaa tunteensa ja kertoa että juuri sinä olet minulle tärkein.
Sinä ap siis opetat lapsillesi, että yksin, ilman kumppania heidän elämänsä ja he itse eivät ole täydellisiä ja kokonaisia? Että tarvitaan välttämättä se toinen puoli ennen kuin voi olla onnellinen? Hui kamalaa!
Etpä ole sinä ap tainnut aikuisiällä - tai milloinkaan - seisoa yksin omilla jaloillasi? Vai oletko?
Minultakin lapset usein kyselevät kuka on paras tai mikä on tärkein jne. Selitän lapsilleni, niin kuin nyt sinullekin, että maailma ei ole mustavalkoinen ja asioita ei voi eikä kannata panna tärkeysjärjestykseen, ainakaan ihmissuhteita tai rakkaitaan. Minulle lapset ovat ehdottomasti tärkeimmät vaikka kodista joskus lähtevätkin, puoliso on tärkein aikuissuhde, samoin hyvä ystävä, bestis sekä sisko. Uskomatonta, että joku viitsii, ilmeisen tosissaan, miettiä kuka on tärkein ja pystyy vielä sen määrittelemään ja jopa selittämään lapsilleen. MIKSI? Mitä lapset tuolla tiedolla tekevät, tai mitä itse...
Minulle se tärkein ihminen oon minä itse...kaikki muut voivat hylätä, mutta itsensä kans on vaan tultava toimeen koko elämän.
Muut perheenjäsenet ovat tasapuolisesti tärkeitä minulle, mies ja lapset.Eipä heitä voi laittaa tärkeysjärjestykseen.
Kertoivatko he myös sinulle lapsuudessasi ettet ole yhtä tärkeä kuin äiti tai iskä?
Jos olisivat näin sanoneet, mitkä olisivat olleet tunteesi? Tai kysymyksestäsi päätellen ovat juuri näin toimineet
vanhempani ovat toisilleen ne tärkeimmät! hehän asuvat nyt kahdestaan kun me lapset olemme muuttaneet kotoa. Koska tiedän etteivät vanhempani ole " lapsiriippuvaisia " vaan heillä on toisensa, he elävät tyytyväisenä vanhuuttaan!
sanoneet sulle lapsena, että et ole yhtä tärkeä kuin isä tai äiti?
... ei millään pahalla. En siis ymmärrä, mitä arvoa tuo luokittelu muka tuo elämääsi...
Minulla on itselläni takana pitkä avioliitto, kohta kaksi vuosikymmentä ja siihen vielä riiausajat päälle. Ja yhdessä ollaan vieläkin, vaikka EN ole koskaan luokitellut miestäni ja lastani mihinkään "järjestykseen". Mies on tärkeä puolisona ja lapsi lapsena. Terveessä suhteessa ei tarvitse kuluttaa aikaa sen pohtimiseen ja perustelemiseen, kuka on tärkein. Toki lapset sitä joskus saattava kysellä, mutta minä olen omalleni vastannut, ettei ihmisiä voi laittaa tärkeysjärjestykseen, koska jokainen on omalla tavallaan tärkeä.
Aloittaja on saanut paljon vastauksia. Lieneekö ollut provo.
Aloittajan reaktioon vastannut mies kuvasi myös oman kantani: lapset pelastetaan ensin, puoliso ei siinä tilanteessa ole tärkeä.
Kyllähän on hyvä, jos ihmisiä laitetaan mielessä tärkeysjärjestykseen. Kunhan se vaan ei tarkoita ei-asiallista kohtelua ei-tärkeille!
Alkuperäisen kirjoittajan ajattelu vaikuttaa selväjärkiseltä, mutta suuri ongelma on ennakko-oletuksessa. Lapset ovat aina sinun lapsiasi ja sinä olet aina heidän äitinsä tai isänsä. Puolisot sitä vastoin menevät ja tulevat ja moinen takertuminen puolisoon vaikuttaa minusta kypsymättömältä.
Aika naiivilta vaikuttaa ap:n teksti (kuten myös nimimerkkinsäkin). Mistä hemmetistä sinä tiedät, että sinun puolisosi tulee olemaan rinnallasi "loppuelämäsi"? Turvallisuuden "mulle-ei-mitään-pahaa-tapahdu-illuusiossa" elät. Kuule, me emme tiedä kuka täältä lähtee ja milloin. Emmekä tiedä sitäkään kuka rakastuu ja kehenkin? Mutta sen me tiedämme että lapset ovat aina lapsiamme ja olemme koko elämämme äitejä ja isejä. Ja eipä sitäkään tiedä josko ne lapset lähtevät täältä ennen meitä...
Kyllä sinun maailmasi romahtaa totaalisesti, jos jokin illuusiostasi jollakin tavalla särkyy. Huh, pelottavaa!
Niin kuin monelle muullekin vastanneelle, lapset ovat aina ajatuksissani, enemmän kuin puoliso. Johtuuneko siitä, että lapsista kannan vastuuta, puolisostani en, hän on aikuinen ihminen. Tämä lienee itsestään selvää.. Monia ihmisiä pidän tärkeinä elämässäni, enkä halua edes tärkeysjärjestykseen laittaa, mutta voisin kuvitella miten kauhealta olisi lapsena kuulostanut jos äiti olisi kertonut, ettei pidä minua niin tärkeänä kuin isääni.
Taidat ap. olla aika nuori?
-ja joku tuolla aikaisemmin kommentoi että kypsää ajattelua...
Kivat teille vaan.
SKV:N sivuilla sanotaan:
" Kun mies ja vaimo ovat liimautuneet toisiinsa, he ovat toisilleen kaikkein läheisimmät henkilöt.
Tämä miehen ja naisen suhde on jotakin aivan erikoislaatuista, kun sen oivaltaa oikein.
Lasten syntynä aiheuttaa usein häiriötilan tähän suhteeseen.
Äidiksi tullut nainen sasttaa ymmärtämättömyyttään liittää vauvan itseensä liian tiukasti ja unohtaa, että aviomies on hänen läheisin ihmisensä."
En ole kertaakaan sanonut, ettenkö rakastaisi lapsiani, ettenkö pelastaisi heitä tulipalosta ensimmäisinä, ettenkö suo heille nyt enemmän aikaa kuin avimiehelleni.
Aviomieheni on kuitenkin elämäni tärkein ihminen vaikka uhraisinkin hänet tulipalon hetkellä lasteni vuoksi.
Emme ole uskovaisia, mutta rakkaus toisiimme pitää meidät yhdessä, tapahtuipa mitä tahansa!
Voin olla harvinaisuus, mutta kuinka moni niistä ihmisistä, joille lapset ovat tärkein, eroavat viimeistään kun lapset ovat isoja?
Ajattelun vapaus on onneksi täydellinen, joten ole ihmeessä sitä mieltä kuin olet. Mutta minkä ihmeen takia sinun on pitänyt pahoittaa lastesi mieli sanomalla se ääneen?? Viestisi on, että äiti ja isi ovat ydin ja te lapset olette päässeet mukaan, mutta isi on teitä tärkeämpi.
Ihan turha huijata itseäsi luulemaan etteivätkö lapset olisi pahoillaan.
ja harvinaisen sinisilmäinen. Toivottavasti saat pitää sen ominaisuuden hautaasi asti, mikäs sen onnekkaampaa.
Mutta me muut olemme joutuneet elämään tässä maailmassa oikeata elämää, sellaista jota ei katsota vaaleanpunaisten lasien läpi.
Onnea sinulle jatkossakin. tulee tarpeeseen.
"Aviomieheni on kuitenkin elämäni tärkein ihminen vaikka uhraisinkin hänet tulipalon hetkellä lasteni vuoksi."
Miten sinä voit uhrata toisen ihmisen, kenenkään vuoksi? Melkoinen jumalatar sinä tunnut olevan kommenteistasi päätellen. Sinä et voi ajatella uhraavasi kuin korkeintaan itsesi, kenen vuoksi sen sitten tekisitkään. Olisipa outo keskustelu kotinne liekehtiessä, lapset siellä sisällä.
Sanoisitko miehellesi, että mene sinä hakemaan, vai yrittäisitkö itse, ryntäisitkö sen enemmittä arpomisitta? Entä jos te kaikki seisoisitte avoimen kuilun partaalla tietäen että joku sinne on heitettävä, jotta muut pelastuu. Sanoisitko puolisollesi että mene sinä, uhraan sinut,vai lapsenko kenties nakkaisit, kun hän muutenkin olisi pesästä lähtenyt. Hyppäisitkö itse, uhraisitko itsesi, vai jäisitkö kiistelemään,kuka on tärkein, kuka vähiten tärkein.
"Emme ole uskovaisia, mutta rakkaus toisiimme pitää meidät yhdessä, tapahtuipa mitä tahansa!"
Todella naivi esitys. Ainut rakkaus maanpäällä on vanhemman rakkaus lapseensa, edelleenkin, mutta sekään ei toimi rakkauden siteellä, vaan sillä, että on lapsen maailmaan saattanut.Ei jonkun illuusiotunteen, rakkauden takia. Rakkaus on seuraus, ei syy.
Taivaallisiin rakkauksiin voisi näin jouluna mennä.. Jos sanoisit edes että olemme uskovaisia, ja Jumalan rakkaus pitää meidät yhdessä,useampi kuin sinä itse saattaisi allekirjoittaa lausahduksen, mutta tuollaisena se on kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Sinullekaan ei ole annettu takuita ettei joku päivä tai yö tule eteen niin iso asia,että se teidät erottaa. Kellään ei ole takuita. Toivoisin että olisitte edes uskovaisia.
"Voin olla harvinaisuus, mutta kuinka moni niistä ihmisistä, joille lapset ovat tärkein, eroavat viimeistään kun lapset ovat isoja?"
Sinä saatat pitää itseäsi harvinaisuutena, ja niin minäkin pidän. Sinä olet harvinaisen typeriä ajatuksia ilmoille heittänyt ihminen, mikä ei ole varmaan nähnyt eikä kokenut elämässään muita kuin hempeän vaaleanpunaisia suunniteltuja tapahtumia. Ei voi kuin ihmetellä, mitä teet sitten, kun teidän lapset on isoja. Villi arvaus, että miehesi on saanut tarpeekseen sinun pilviähipovista lässytyksistä ja eroaa. Ellei sitten elämä ole tuonut sitä ennen mukanaan muitakin sävyjä kuin hempeää pastellia. Alas omakyhäämältä jalustalta sinun on kuitenkin tultava, että selviätte edes sinne saakka.
Elelet kyllä jossain pilvilinnoissa. Ja tuskin on tilastoa olemassa, kuinka moni toisiaan tärkeimpinä pitänyt pari on eronnut. Taidat nyt vaan uskotella, että jos vain pidät puolisoasi tärkeimpänä niin ette koskaan eroa... Onnea vaan yritykselle!
Ja vaikka ei olisi lapsia lainkaan "jakamassa" sitä rakkautta (jos se rakkaus on nyt jotenkin rajallista ja sitä ei riitä kaikille yhtä paljon) niin ei ole taattua, että ei tule eroa. Ehkä toinen löytääkin jonkun muun josta tulee tärkeämpi? Mitä vaan voi sattua.
Eihän siinä mitään, jos puolisosi on sinulle se tärkein ihminen, mutta pitääkö se mennä lapsille ääneen kertomaan? Ei lapsen ymmärryskyvyllä kyetä analysoimaan tilannetta eikä näkemään koko kuvaa. Lapsesi ovat kuulleet äitinsä kertovan heille, että he eivät ole tärkeintä äidille!
Kuitenkin lasten hengissä pysyminen on kirjaimellisesti kiinni vanhempien huolenpidosta. Nyt voi käydä niin, että lapset joko takertuvat sinuun/teihin tai sitten he työntävät omat tarpeensa ja tunteensa syrjään, jotta eivät olisi sinulle liikaa vaivaksi, kun kerran eivät ole tärkeitä!
Oletko toiminut hieman ajattelemattomasti ja itsekkäästi?
tulee tuleville puolisoille sekä kaikille kavereille hyviä kynnysmattoja, kun ovat jo pienestä asti saaneet kuulla olevansa kakkossijalla jopa vanhempiensa mielestä.
Hyväksyntää haetaan läpi elämän edes jollakin tavalla joltakin joka sitä vain antaa.
Sen, minkä ihmiset ovat sisäistäneet lapsena, ei lähde hevillä pois, eli tulevat alistumaan toisten alle aina.
Mutta ainahan näitä kusipäävanhempia on, jotka eivät ole elämässään mitenkään onnistuneet ja kostavat sen sitten lapsilleen tavalla tai toisella.
Se itsekkyys tässä asiassa vain on harmillisesti heidän omasta mielestään oikein, eivät näe toiminnassaan mitään vikaa ja toiset jotka ovat eri mieltä, ovat heidän mielestään jotenkin kummallisia, kuten heidän lapsensakin sitten aikuisena...
Ihan kannattaakin ajatella niin,että puoliso kestää rinnalla koko loppuelämän, ja on siksi tärkeämpi lapsia. Melkoisen nakin olet lapsillesi heittänyt jos kerran sen ääneenkin heille sanonut.
On siinä pohdittavaa pienille päille ihan riittämiin.
Kyllä tasapainoisessa suhteessa ja ehjässä perheessä pitäisi riittää aikuisten välinen tieto siitä että toinen on tärkeä. Ei sitä tarvitse mennä lapsilta varmistamaan, koska he eivät näe aikaa, jolloin heitä ei ollut olemassa, eivätkä tavoita kunnolla tulevaisuuden visiota siitä, että lentävät pesästä. Ehkä tuollaisesta viestistä jää kaikumaan vain se,että lentää pesästä. Vähemmästäkin tulee turvaton olo;milloin miksi lentää? Lentääkö kenties kuin leppäkeihäs vai peräti kuin nato-ohjus.
Miehiä/vaimoja tulee ja menee, ainoa pysyvä on äitiys-isyys- lapsi. Lapset on ja pysyy omina lapsina vaikka maailma kuinka heitä veisi. Puoliso joka on nyt minun voi ylihuomenna olla jonkun toisen. Jos nyt ihmisestä voi edes sanoa että on jonkun. No, tässäkin pätee, minun lapseni on minun lapsiani.
Ja minä lähdinkin nostelemaan 14 vuotiaana silloin katsomani sopivan miehen matkaan... Muistankin että näin painajaisia koko lapsuuskauteni, ja vielä hyvän matkaa senkin jälkeen kun olin omillani, aina ne painajaiset liittyivät siihen että olin kotona=vanhempieni vallan alla.
Arvatkaas oliko tämä mies oikea minulle? No eipä ollut.
Mutta kotiin en koskaan palannut, olin jo omillani. Ja tulihan minusta taloudellisesti menestynyt, (omaa omaisuutta, ei miehen) selviytyjä, kun ei vanhempiin voinut ripustautua.
Nyt äitini kuoltua, totean, ettemme oikeastaan koskaan olleet mitenkään läheisiä, eikä hänen poismenonsa oikeastaan edes tunnu pahalta. (niin että oli asiassa jotain hyvääkin, kunhan sen vain näkee)
Mutta siitä olen pitänyt huolen etteivät omat lapseni joudu samaa kokemaan, aika näyttää onko ratkaisuni oikea. He ovat minulle tärkeimpiä, ja he tietävät sen. Onneksi tämänhetkinen aviomieheni(jo 14v naimisissa) ymmärtää kantani asiaan, ja olenkin raskaana, ja myös yhteisen lapsen tien tukemisen alkupäässä. Ja jo nyt voin sanoa että lapseni on minulle sitten se ykkönen, ei mieheni, ja hän kunnioittaa minua tämän mielipiteeni takia ja haluaa minut juuri tämmöisenä.Hän haluaa lapselleen äidin joka ehdoitta laittaa lapsensa ykköseksi.
Minulle olisivat kaikki läheiseni yhtä tärkeitä, mieskin joka on lapset siittänyt. Olisi tosi törkää arvottaa omat perheenjäsenet johonkin tiettyyn tärkeys järjestykseen. Kyllä täytyy olla pienet ja tyhmät aivot sellaisella joka sellaiseen alentuu.
Ole erilainen kuin äitisi, äläkä toista vanhempiesi virheitä. Kun itse on kokenut ja nähnyt kylmiä välinpitämättömiä aikuisia ympärillään niin pitää ottaa se rikkautena ja välttää samankaltaisuutta omassa itsessään. ihmisellä on just niin suuri sydän kuin itse haluaa sen olevan ja päästää sinne kaikenlaiset läheiset tasa- arvoisesti.
Järkyttävää laittaa läheiset tärkeysjärjestykseen. Sillä kaikki läheiset pitäisi olla samanarvoisia. Tosi naivia selittää omille perheenjäsenille kuka on mikin tärkeysjärjestyksessä. Olet kuin pikkukakara hiekkalaatikolla joka arvottaa kaverinsa kenen kanssa leikitään ja kenen ei. Olet kypsymätön ihminen joka roikkuu tietyssä ihmisessä jonka uhrikseen valitsee.
"Järkyttävää laittaa läheiset tärkeysjärjestykseen. Sillä kaikki läheiset pitäisi olla samanarvoisia."
Taas tätä tasa-arvo roskaa.. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella ja uskotella itselleen, että läheiset ovat kaikki samanarvoisia niin joukosta löytyy usein joku (esim. puoliso) josta jotenkin välittää erilailla ja enemmän kun muista. Ero ei tarvi olla suuri, mutta sen silti tuntee. Lapsista välittää erillä tavalla kun puolisosta. Lapsia rakastaa ja heitä haluaa suojella ja kasvattaa ja antaa heille hyvä elämä, mutta entä puoliso. Hän on se tuki ja turva, kumppani joka auttaa sinut (toivottavasti) läpi elämän ja tuo piristystä tylsään arkeen. Totta kai jos pitäisi valita joko puoliso tai lapset niin aika varmasti lapset, mutta puoliso voi silti olla se number ykkönen elämässä.
Ajatellaan vaikka, että rakkaus jaetaan lasten ja puolison kesken. Puoliso saa vaikka 50,5% ja lapset 49,5%. Tässä on näin 0,5% ero. Ei ole kauhean iso ero?
Entä jos huomio jaettaisiin myös näin. Lapset tarvivat huomiota, tukea ja turvaa, joten heille annetaan 60% huomiosta. Puoliso saa 40%. Tässä on 20% ero.
Lapset saavat enemmän huomiota kun puoliso, mutta puolisoa rakastaa 0,5% enemmän kun lapsia. Kuten tuolla aikasemmin sanoin, lapsia rakastaa erillä tavalla. En menisi sanomaan mitään pahaa alkuperäisesta kirjoittajasta. Kuten tämä "kasva aikuiseksi" käyttäytyy itse lapsellisesti ja puhuu vieläpä täyttä paskaa.
"Ajatellaan vaikka, että rakkaus jaetaan lasten ja puolison kesken. Puoliso saa vaikka 50,5% ja lapset 49,5%. Tässä on näin 0,5% ero. Ei ole kauhean iso ero?"
Millä tavalla osaat laskea rakastatko jotakuta puoli prosenttia enemmän kuin jotakuta muuta?
Millä tavalla se puolen prosentin rakkaus tuntuu?
Sitä paitsi tuossa oli prosentin ero, tuntuuko se silloin jotenkin erilaiselta?
Ei ihme, että kirjoittelet mitä sattuu, onhan sitä kuka vain sekaisin jos on päättänyt rakastaa vain puoli prosenttia ja rakastaakin vahingossa kokonaisen prosentin verran enemmän jotakuta. Siis ihan vain vahingossa.....
Hih, hih heheheeeee. Voi taivas, kaikkea sitä joutuukin lukemaan
tätä ajoin takaa. Mieheni on aina rinnallani, sen tiedän. Nimenomaan sen takia, että tiedämme olevamme toisillemme se tärkein asia elämässä!
Niille, jotka "säälivät" lapsiamme, sanoisin: lapsillemme kerromme jatkuvasti kuinka tärkeitä ja rakkaita he ovat. He saavat kaiken huomiomme tällä hetkellä, koska ovat vielä alaikäisiä ja tarvitsevat huolempitoa. He eivät varmasti ole jääneet mistään paitsi.
Kuinka moni lapsi tänä päivänä saa kuulla olevansa rakas ja arvostettu? Kuinka moni lapsi saa sellaisen esimerkin, että avioliito pysyy!?
Eräälle kirjoittajalle kysymys: vaimosi on raskaana ja raskaus tuhoaa jommankumman elämän, joko lapsi tai vaimosi menehtyy...kumman "uhraat"?
Toiselle kirjoittajalle: tulipalon sattuessa, jos pitäisi pelastaa joko mieheni tai lapsi, en tiedä kenet lopulta pelastaisin, toivottavasti tekisin sen mitä pystyisin. Tiedän että sekä itse että mieheni uhraisimme henkemme lastemme puolesta!
Ja vielä eräälle kirjoittajalle: jos ainoa todellinen rakkaus on lapsen ja vanhemman välinen rakkaus, ,,, niin säälin avioliittoasi!
Minä rakastan lapsiani, mutta tärkein elämässäni on mieheni. Tämä on minun tunteeni, en tuomitse muita, en neuvo kuinka muiden pitää elää. Me elämme onnellisina.
Kommenteista huomaan, että mielipiteeni on kuitenkin saanut lukijat pohtimaan asiaa...vaikka suurin osa onkin eri mieltä.
Miksi pitää pahoittaa lasten mieli sanomalla heille ääneen etteivät ole tärkeimpiä? Sitä en ymmärrä mitenkään. Ajatella saa toki mitä lystää.
Jos eivät aikuisina löydäkään puolisoa, ovat sitten rakastamatta ketään.
= Koko elämän kestävän trauman siemen mahd. kylvetty lapsiinne.
En usko, että miehesikään on kovin mielissään tuollaisesta perheenjäsenten luokittelusta.
Sinä olet siis löytänyt kestävän avioliiton salaisuuden! Vai, että ihan tiedät, että miehesi tulee olemaan aina rinnallasi? Lienetkö ihan ennustaja vai perustuuko vaan simppelisti siihen, faktaan että miehesi on sinulle tärkein ja sinä hänelle ja se riitää. Muuta ei sitten tarvita. Tai no sinähän sen tiedät. Hyvä juttu!
Kaikkien psykologisten kirjojen mukaan puolison pitäis olla se ykkönen, lapset sen jälkeen. Harvoin se järjestys tällä lailla menee tosi elämässä. Yleensä se puoliso on siellä viimeisellä sijalla, lemmikkieläimetkin on tärkeysjärjestyksessä ennen puolisoo. Yleensä miehillä järjestys on tämä: MINÄ ITSE, harrasteet (kaljoittelut ym.), naapurin rouva, se ravintolassa tapaama blondi...viimeisellä sijalla vaimo...
Asian pointti ei ole siinä, kuka on sisimmässämme "se tärkein", vaan se, että miten kukaan voi tehdä lapsilleen sellaista, että KERTOO TUON ASIAN ÄÄNEEN!
Minä olen useissa suhteissa huomannut miehen jäävän varsinkin ns uusperheissä koiran asemaan.
Ainoastaan nykyinen hyväksyi sen kun sanoin että valitse, kersat tai minun kanssa.
En tarkoita että lapsia hylätä pitää mutta useita kertoja tai vähintään kerran päivässä puhelimessa lepertely kotitöiden jäädessä tekemättä on liikaa.
Tuo olisi ollut helppo, jo kysymyksen asettelulla olisit sinetöinyt vastauksen. Kersat. Ei tarvitsisi leperrellä puhelimessa, jos lapset asuvat samassa. Ei jää kotityöt sen takia tekemättä, tehdään kenties yhdessä.
Et tarkoita että lapsia pitää hylätä, mutta mitäs tuo käytännössä tarkoittaa? Asuuvat isänsä kanssa, eikö niin? Ei sillä, isä on joskus äitiä parempi vaihtoehto, mutta ei sitä minkään uuden miehen pitisi määrätä. Nainen voi vapaaehtoisesti valita, jättää lapsensa, mutta yhdenkään miehen takia ei kannattaisi. Jos mies ei hyväksyisi lapsiani, että ne on mulle tärkeitä, jopa tärkeämpiä, saisi mies mennä. Jonnekin, missä saa kaiken huomion,mutta ei mun lasteni kustannuksella.
Joku kaunis päivä mies lähtee, ja nainen huomaa, että uhraukset äitinä olivat arvottomat, liikaa. En ottaisi tuota riskiä.
Hän pitää sinusta huolta ja tekee kotityöt.
Kaikenlaisia niitä onkin...
Ja sekö on naisen tehtävä ne kotityöt tehdä??Ja sinäkö makailet sohvalla??
Eli siis, jos mies on koiran asemassa, niin nainen on kyllä piian asemassa. Passata ja paapoa aikuista ukkoa ja katella mustasukkaista naamaa,kun nainen soittelee lapsilleen. Oisit etsinyt lapsetonta seuraa itsellesi...
Minulle on Jeesus Kristus ykkönen sitten vasta aviovaimo ja lapset seuraavalla sijalla.
ennen lapsia?
näin hän on asian ilmaissut. Yhdessä jaksamme, lapset jatkavat omaa elämäänsä kun se aika tulee..
Miksi ylipäätään teitte lapsia?
Luultavasti miehesi on eri mieltä, mutta ei halua pahoittaa mieltäsi tms. Ihmettelee hiljaa äitiä, joka voi ajatella noin.
vastannut vaikka on usein tässä ketjussa kysytty, miksi sinun on pitänyt mennä lapsille kertomaan että ovat vähemmän tärkeitä kuin miehesi?
Siksikö että saat kokea olevasi heidän yläpuolellaan, vai siksi että haluat heille mahdollisimman huonon itsetunnon?
Minua ei kiinnosta yhtään kuka sinulle on tärkeä, se vain miksi lapsille kerroit ja mitä he siitä ovat ajatelleet?
Olemme kuitenkin keskustelleet tilanteesta: Olen raskaana ja raskaus vaarantaa henkeni... Mieheni on valittava joko lapsi tai minä. Hän on sanonut valitsevansa minut.
Nyt minun on myös valittava, joko uskon Sinua tai miestäni.....hmmm. Uskon miestäni!
sanonut etteivät he ole minulle ( meille ) tärkeitä. Olen ( olemme ) vain korostaneet että aviopuolisot ovat toisilleen ne tärkeimmät.
Lapsemme eivät varmasti ole jääneet ilman rakkautta, meillä sitä riittää kaikille!
MItä muuta haluat tietää, vastaan mielelläni.
jos mieheni on minuun tyytymätön, miksei hän vaihda parempaan...?
Tietenkin hän valitsisi ihmisen joka jo on olemassa. Taidat olla vielä oudompi kuin aluksi näytti. Kuka tahansa tekisi niin.
Taitaa olla hylätyksi tulemisen pelkosi taustalla, kun olet katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa lapsillesi, että heidän isänsä on tärkeämpi kuin he.
Normaalissa perheessä tuollaiseen ilmoitteluun ei ole tarvetta. Ihmiset eivät ole palkintokarjaa: 1. sija, 2. sija jne.
onhan se niinkin...
korostaneet lapsille.. Eikö olisi riittänyt jos te keskenään sen tiesitte? Ei teidän avioliittonne ole lasten asia, heillä olisi ollut oikeus edes luulla, että he ovat teille kummallekin tärkeimmät ihmiset maailmassa. Miten se olisi heitä pilannut? Miten se että olisitte lapsille vakuuttaneet,että he ovat tärkeimmät teille (onko myös miehesi kertonut tämän saman pointin lapsille?) olisi teidän keskinäistä "rakkauttanne" vähentänyt? Ei lapset sillä tiedolla tee yhtään mitään. Lapset uskovat pitkään olevansa vallan erinomaisia ja maailmannapoja, sen päälle rakentuu itsetunto ja luottamus elämän erinomaisuuteen.
Kävikö teillä muutes joulupukki?
Ehkä syntymätön lapsi voi olla eri asia.
Olet ihan oikeassa, kyllä puolison pitäisi ollakin se tärkein. Kuitenkin silloin kun lapset ovat pieniä heidän tarpeensa vain tulee tilapäisesti asettaa puolison ja omien tarpeiden edelle. Puoliso on joka tapauksessa se tuki ja turva ja "aikuisen" rakkauden kohde, joka auttaa kantamaan pahoinakin päivinä ja kestämään silloinkin kun lapset eivät ole kaikkein ihanimmillaan.
Eikös sellainen sananlaskukin ole, että "lapset ovat vain lainassa", eli lapset lähtevät elämään omaa elämäänsä, mutta puoliso jää ja hänen kanssaan olisi tarkoitus viettää yhdessä vanhuuden päivät. Tai näin sen pitäisi olla, useimmiten nykyään kait niin, että puoliso vaihtuu ties kuinka monta kertaa ja lapset ovat ainoa pysyvä asia vanhempiensa elämssä...
Se, että lapsille on sanottava päin naamaa, että isä (äiti) on tärkeämpi? Niinhän alkuperäinen kirjoittaja on menetellyt ja vielä ylpeilee teollaan.
Näin se on ainakin minulla...puolisot vaihtuu ja lapset pysyy...
Onkohan tämä nyt joku provo taas?
Eihän puoliso välttämättä ole rinnallasi loppuelämäsi? Yksi kaunis päivä hän voi lähteä? (sitä sattuu) Ja mitä sitten vaikka lapset eivät asu enää saman katon alla? Silti he ovat lapsiasi ja edelleen elämässäsi? Vai eivätkö sen jälkeen enää ole kun muuttavat kotoaan pois?
Mitä, jos puolisosi pyytäisi hylkäämään lapset? Valitsemaan lapset vai hänet? Hylkäisitkö lapsesi? Todellako sanoit lapsillesi ääneen, että he eivät ole yhtä tärkeitä kun puolisosi?! Oletko jotenkin läheisriippuvainen ja miehesi tai lapsesi pitäisi kihnuttaa rinnallasi loppuelämäsi? Tai saatko itse mielihyvää siitä, että joku tarvitsee sinua?
Rakastatko ja annat huomiotasi lapsillesi vain siksi, että he tarvitsevat sinua ja huomiotasi? Tuntuu jotenkin velvollisuudelta?
Onko lapset teidän yhteisiä? Jos on, niin onko mies samaa mieltä, että sinä puoliso olet tärkein?
Rakkaus lapsia kohtaan on aivan erilaista kun puolisoa? Voiko niitä vertailla keskenään?
Ja olisitko siis mieluummin ilman lapsia, kun puolisoa? Eli olisit jättänyt lapset vaikka "hankkimatta"? Joillekinhan ne lapset on niin tärkeitä, että halutaan lapsia vaikka ei olisi puolisoa.
Mun mielestä olet outo. Kun kerta kysyit niin vastasin...
En ymmärrä miksi lapsille pitää puhua tuollaista? Minkä ikäisiä he ovat?
on mulle tärkein ihminen vaikkakaan en pidä vanhempiani, veljeäni perheineen enkä muitakaan läheisiäni mitenkään vähemmän tärkeinä.
Yhtä tärkeä ja tärkein on eri asia. Jos joku on tärkein ei muut voi olla yhtä tärkeitä? Vaan ovat ainakin hitusen vähemmän tärkeitä. Kerroitko sinäkin lapsillesi, että miehesi on sinulle tärkein? Se tässä eniten kummastuttaa miksi sellaista pitää lapsille kertoa, että ette mulle ole yhtä tärkeitä kuin isi/äiti? Mitä hyötyä siitä on?
Mieheni on 2 kertaa sanonut rakastavansa minua enemmän kuin lapsiamme(3).
Olin ekan kerran aivan järkyttynyt ja toisen kerran suutuin todella,tivasin,että miten se voi olla mahdollista,hän ei osannut selittää muuta kuin että rakastaa vaan niin paljon.
Lapsille ei sentään ole mennyt noita puhumaan,oisin jättänyt samantien!
Ehkä asiaan liittyy sekin,että hän on avioeroperheestä,jossa eroa ei koskaan käsitelty lasten kanssa,jotka jäivät äidille.Oma suhteensa isäänsä on neutraali,pitävät kyllä yhteyttä säännöllisesti.Äitinsä on dementikko laitoshoidossa,mies ei ole käynyt katsomassa häntä 3 vuoteen,vaikka etäisyys on 10 km.
Olen usein saanut kuulla,miten väärin hänen äidiltään oli jättää isä(perheessä alkoholismia,väkivaltaa ym),olen sanonut oman kantani asiaan,mutta ei vaan mene jakeluun.
Olen sitä mieltä,että mieheni on läheisriippuvainen,mutta minun kohdallani vetelee vääristä naruista,asiasta on keskusteltu ja olen sanonut,etten halua enää koskaan kuulla sitä,mistä alussa kirjoitin.
Hän myöskin loukkaantui,kun sanoin,että lapset tulevat mulle ensin,nyt ja varmaan aina,vaikka eivät enää kotona asuisikaan.
Halusin ja pääsin pois jalustalta,jonne hän oli minut päässään laittanut,mutta nyt on katkera ja on myös sanonut,että olen pilannut hänen elämänsä.
Avioeroa tässä pohdin,koska olen vain ihminen,enkä illuusio.
Monet ovat kysyneet motiiviasi.
MIKSI kerroit asian lapsille?
Miksi? Miksi? Miksi?
Hän tuntee itsensä tosi naiseksi kun *uskaltaa* näin avautua,lisäksi hän on läheisriippuvainen mahd. narsistinen persoona,jonka elämä on luult. kiinni miehensä tulotasosta,mutta sitä ei myönnä.