Merilapin palstat

Aikoinaan kun vaadittiin Kemille omia sivuja niin yksi syy oli se, että saadaan ne Tornion kakarat ja niiden typerät/törkeät jutut pois Kemin sivuilta.
Nyt Tornio-Haaparanta sivut ovat miltei kuolleet ja Kemin sivuissa on ihan asiallista, vilkasta keskustelua.
Vilkaiskaapa esim. Tapsan tanssien tekstiä. Tällaisiako me torniolaiset todella ollaan???
Vai onko yksi ja sama ( tai muutama) henkilö joka tuntee tarvetta kirjoitella ihan mitä sattuu - häpeäisit vähän.

Siirryttäiskö me aikuiset torniolaiset tuolle Kemin palstalle ja nimetään se mielessämme koko MeriLapin kanavaksi ja jätetään penskat Tornion kavalle?
6732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on lapsia Torniossa. Kaipa tämä tietoyhteiskunnan autuus niillekin iloa tuottaa, kun saa turista niitä näitä keskustelupalstoilla. Ja kyllähän Tapsan tanssit ihan hyvä aihe on.

Kemin keskustelu ei ole sen asiallisempaa/lapsellisempaa kuin tääläkään. Enkä minä sinne Kemin palstalle mene Torniota käsitteleviä juttuja kirjoittelemaan.

Hyvä, ettei tarvitse enää lukea kyselyjä kemiläisten baarien portsareiden sinkkuudesta...

Äänestä

jaksatte. Kahden pikkukaupungin ihmiset. Miksi pitää väen vängällä yllä jotain käsittämätöntä kilpailuasetelmaa? Tokihan avaus on pelkkää provoilua, mutta silti. Typerää.

Ja mitä ovat ne "aikuisten" Torniolaisten sallitut aiheet? Tai Kemiläisten? Humppatanssitko? Entistä typerämpää.

Äänestä

Tornio on enmmän jokilapissa kuin merilapissa :) Pysykää nyt vain kiltisti siellä omalla palstallanne . Tämä kinuaminen on vain toispuoleista. Me ei kaivata kemiä tänne kun ne keskustelut kaatuvat toisille vittuiluun. Katoppa tarkkaan viestien lukumääriä, kummassakohan on enemmän lukijoita.

Äänestä
  • Kemi-Tornio vai Tornio-Kemi? unohdetaan koko jutta ja jatketaan Meri-Lappina, vaiko Meri-Lappina ja Tornionjokilaaksona(johon siis mielletään vain Ylitornio ja Pello)

    Äänestä

  • Kyllä tornio on meri-lappia siinä missä kemikin, vai kuuluuko tornio sittenkin haaparantaan vai yleensä mihinkään kun näyttää olevan vaikeuksia kuulua mihinkään. voittehan torniolaiset vittuilla keskenänne siihenkin teillä on hyvät eväät

    Äänestä

Ei tartte meidän amislaisten palstoille tulla vitun pelle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tottako sittenkin kirjoitti:

Aikoinaan kun vaadittiin Kemille omia sivuja niin yksi syy oli se, että saadaan ne Tornion kakarat ja niiden typerät/törkeät jutut pois Kemin sivuilta.
Nyt Tornio-Haaparanta sivut ovat miltei kuolleet ja Kemin sivuissa on ihan asiallista, vilkasta keskustelua.
Vilkaiskaapa esim. Tapsan tanssien tekstiä. Tällaisiako me torniolaiset todella ollaan???
Vai onko yksi ja sama ( tai muutama) henkilö joka tuntee tarvetta kirjoitella ihan mitä sattuu - häpeäisit vähän.

Siirryttäiskö me aikuiset torniolaiset tuolle Kemin palstalle ja nimetään se mielessämme koko MeriLapin kanavaksi ja jätetään penskat Tornion kavalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu