Kokeneet ja kokemattomat,antakaa neuvoja..
Miehellä uusi,tuore suhde(noin kk),mutta tosissaan tuntuvat toisileen luodut olevan.Ei erottu sen takia,avioeropapereita ei ole laitettu eikä lasten huoltajuudesta virallisesti päätetty.
Molemmilla hankalat työajat,asumme lähekkäin,jotta lapset sujuvasti voivat vuorotellen ja tasapuolisesti olla molempien luona.Olemme erossa asuneet 3kk,ystävyytemme pyrimme säilyttämään.Rakastamme toisiamme ,sekin on ääneen sanottu joulunaikaan.Mutta mieheni sanoi,että hyväksyttävä on ,että tämä uusi kuuluu hänen elämään ja pitkään ja piste.Itselläni hajoaa pää.Olen vihainen,katkera ja surullinen,olisi halunnut vielä yrittää,kai.Salaan vihani lasten takia,mutta yhtäkkiä saan raivareita jotka exääni kohdistan.
Mielialani heittelee laidasta laitaan.Joudun tekemään töitä iseni kanssa etteivät lapset joudu pelinappuloiksi.Lapset pelkäävät mieleni pahoittamista jos haluavat isälleen.Koskaan en isää ole heille mollannut,enkä kieltänyt menemästä.Miten ihmeessä jaksan päivä kerrallaan elää vihassa ja samalla rakkaudessa exääni kohtaan.Milloin tunteet rauhoittuvat?Pitäisikö kertakaikkiaan ottaa välimatkaa ja antaa ajan kulua?Miksi haluan pahaa ,vaikken järjellä ajatellen haluakaan.Miten ihmeessä pitää se järki päässä kun sydän itkee?
Miehellä uusi,tuore suhde(noin kk),mutta tosissaan tuntuvat toisileen luodut olevan.Ei erottu sen takia,avioeropapereita ei ole laitettu eikä lasten huoltajuudesta virallisesti päätetty.
Molemmilla hankalat työajat,asumme lähekkäin,jotta lapset sujuvasti voivat vuorotellen ja tasapuolisesti olla molempien luona.Olemme erossa asuneet 3kk,ystävyytemme pyrimme säilyttämään.Rakastamme toisiamme ,sekin on ääneen sanottu joulunaikaan.Mutta mieheni sanoi,että hyväksyttävä on ,että tämä uusi kuuluu hänen elämään ja pitkään ja piste.Itselläni hajoaa pää.Olen vihainen,katkera ja surullinen,olisi halunnut vielä yrittää,kai.Salaan vihani lasten takia,mutta yhtäkkiä saan raivareita jotka exääni kohdistan.
Mielialani heittelee laidasta laitaan.Joudun tekemään töitä iseni kanssa etteivät lapset joudu pelinappuloiksi.Lapset pelkäävät mieleni pahoittamista jos haluavat isälleen.Koskaan en isää ole heille mollannut,enkä kieltänyt menemästä.Miten ihmeessä jaksan päivä kerrallaan elää vihassa ja samalla rakkaudessa exääni kohtaan.Milloin tunteet rauhoittuvat?Pitäisikö kertakaikkiaan ottaa välimatkaa ja antaa ajan kulua?Miksi haluan pahaa ,vaikken järjellä ajatellen haluakaan.Miten ihmeessä pitää se järki päässä kun sydän itkee?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tyhjä tilanne, mitä sulle kertoisin, mies on mennyt, koti on hajonnut. Lapset on sulla, pitää pärjätä vaikka ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle.
Minä, erinomainen ihminen, asiallinen melkein lääkäristä seuraava, menetin kasaamani elämän toiselle naiselle, joka oli eronnut huhtikuussa ja me lokakuussa, joten laastareita riittää. Mietin usein, mies joka on saanut pitää tilinsä itse, olen maksunut ´ns, juoksevat menot, Mies, joka on itsenäinen (vaihtoi auton ennnen eroa), Mies lähtee kolmen lapsen isäksi ja eikä ole niitten isä? Miten se saa rahat riittämään, náinen on myyjä ja jos älykkyyttä riittäisi, ei olisi. No se ei ole minun murhe. Minulla riittää huolrn aiheita. Paras on se , että saan rahani riittämään vuokraan. Muuta toivomusta noita kahta kohtaan mulla eu ei ole, eläisivät onnellisina ja joskus toivoisin, että olisivat minun asemassa, joka psentti pitää laskea mihin´se menee.Toivon parasta.
Olen usein kirjoittanut vihasta. Viha ei ole rakkauden vastakohta vaan välinpitämättömyys.
Rakastaa voi vaikka asuukin eri taloudessa.
Oikea rakkaus ei minnekään katoa.
Pura vihaa rakentavasti. Liikunta ja puuhastelu purkaa raivoa rakentavasti. Kirjoita ja tee jotain muuta järkevää. Näin purat tunteita etkä masennu.
www.plaza.fi/ellit/parisuhdepalstalla on mielenkiintoinen viestiketju temperamentista. Siellä itseään ammattiterapeutiksi tituleeraava kirjoittaa aika nasevaa tekstiä.
Kyllä sinä selviät ajan kanssa. Katsopa välistä tv-saippuaa Kauniit ja Rohkeat. Isoäiti Stephanie raivoaa olan takaa. Dr. Phil ja mitä muuta siellä onkaan.
Jos elämä ei helpota, hae ammattiapua.
Itselläni samallainen tilanne=(.
Minulle kävi aivan samoin. Minulle valehdeltiin monta vuotta. Nyt olemme eronneet ja mies käytännössä asuu uuden kanssa. Nuo tuntemukset mielialan vaihtelusta ovat niin tuttuja. Luulin jo että olen mennyt aivan sekaisin. Pahemmaksi asiat tekee se että tunteet tuota ihmistä kohtaan eivät kuole. Surutyö on kovaa. Itsetunnon nostotalkoot on laitettava heti käyntiin. Sinä olet hyvä sellaisena kuin olet ja tunnut ottavan oikean linjan lapsien suhteen.Me voidaan vihata ja olla katkeria, mutta lapset rakastaa molempia vanhempia.Kyllä me tästä selvitään ja jonakin kauniina päivänä me sanotaan "miksi en tehnyt tätä aijemmin" Voimia uuden elämän alkuun.