"mieheni veli asuu meilla"

No niin, tässäpä jatkoa joku kuukausi sitten kirjoittamalleni sepostukselle tällä palstalla.

Voih ja oih. Olipa kerrassaan ihanaa olla tässä välillä kuukausi omassa rauhassa.

Oli joululoma ja sitten mieheni veli joutui sen jälkeen olemaan asuntolassa pari viikkoa pitkien opiskelupäivien vuoksi. Hän käy sellaista ammattikoulua, jossa tehdään paljon käytännön hommia. Silloin päivät venyvät iltaankin asti.

No, nyt sitten tämä ihana kuukausi on ohi ja vielä pitäisi tässä toukokuun loppuun kestää. Eli 4kk ja risat. PITKÄ AIKA!

Kaiken huipuksi tällä velipojalla ei ole nyt kevään aikana asuntolassa oloja ollenkaan, hän on tehnyt jo tarvittavan määrän niitä käytännön hommia. Ainoa hengähdys tulee olemaan hiihtoloma ja viikonloput.Miestänikin jo hieman potuttaa, joten hän aikoi pitä hiihtoloman aikaisemmin. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että velipoika olisi sen viikon asuntolassa :)!!!!!

On todella vaikeaa. Tilanne kypsyttää jo nyt. Sanoin ennen joulua anopilleni suoraan, että vituttaa. Noh, hän on ilmeisesti puhunut pojalleen. Hän on elänyt hieman siistimmin nyt, siivoaa omat jälkensä ja koettaa olla jotenkin hissukseen. Silti, sekään ei enää auta. Olin eilen jo täysin hermoromahdus pisteessä.

Meillä oli sauna päivä. Unohdin ottaa pyyhkeen mukaan saunaan. Normaali tilanteessa olisin voinut vain hakea pyyhkeeni aatamin-asussa, mutta nyt sain huudella melko pitkään, että voisiko joku sen minulle tuoda. Saunan jälkeen sitten sai tarkkaan miettiä, miten nousta sohvalta saunatakki päällä siten, ettei "paikat vilahtele". Oikeasti: Näinkin pienet asiat rupeaa tympimään niin paljon...

Uuden vuoden jälkeen hyvä ystävämme oli meillä pari yötä. Hoksasin, että olisi edes hitusen helpompaa, jos tuo ylimääräinen asukki olisi hyvä ystävä. Pystyisi puhumaan kaiken halki-poikki-ja-pinoon. Ja auttamaton tosiasia on, että naiset ovat siitimpiä asukkeja. Mutta todellakin, tämä meidän asukki on jukuripäinen 16-vuotias poika. Huoh.

Tämä meidän uusi koti tuntui ekan kerran oikealta kodilta vasta tämän viimeisen kuukauden aikana, kun saimme olla rauhassa. Nyt tämä taas tuntuu vain joltain kimppakämpältä.

Ja taas vielä yksi pieni, mutta ärsyttävä asia. Kuulin syksyllä, kun joku kysyi mieheni veljeltä, mistä tämä on kotoisin (joku tuntemton henkilö). Mieheni veli ei suinkaan vastannut kotitaloaan ja kyläänsä, vaan tämän kylän, missä me asumme! Voi kuinka inhottavalta tuntuikaan.

Eikö muuten kellään muulla ole kokemusta, kun joku kämppää nurkissa? Joku muu kuin sydänystävä?