Lopetin juuri toimimattoman seurustelu/tapailusuhteen, ja olo on todella ristiriitainen. Tunteita ja halua satsata tähän suhteeseen minulla olisi ollut vaikka kuinka, mutta valitettavasti mies ei tahdostaan huolimatta kyennyt sitoutumaan. Viisi kuukautta tapailua tai seurustelua, miten sen laskee. Ihania hetkiä yhdessä, mutta myös epätietoisuutta minun puoleltani missä mennään. Toiveita toiveiden perään, että nyt miehen sanaan on luottaminen.Hyvinkin avoimia keskusteluita. Mutta koskaan mikään ei muuttunut.
Ikää alkaa jo olla sen verran, että tulee sellaine olo, että miten voin koskaan löytää enää ketään. Satsasin ja yritin kaikkeni, mutta se ei riittänyt.Tuntuu niin, niin pahalta, että taas kävi näin. Oletin, että meillä olisi ollut yhteiset uudenvuoden suunnitelmat, mutta niin mies ei ollut ajatellut. Nó, nyt sitten olen aattona yksin kotona sydän sirpaleina. Kaverit pariutuneita tai tehneet muita suunnitelmia, johon mahdonta enää lyöttäytyä mukaan. Ja pahin ei tienkään ole juuri tuo uusivuosi. Sehän on vain yksi ilta. Mutta entä ne 364 muuta iltaa vuodessa? Mutta mistä koskaan tulen löytämään ketään? En saa itkua loppumaan. Mikä on sinänsä outoa, sillä luulisihan, että minä olisin jo harjaantunut tähän. Niin monta pieleen mennyttä suhdetta takana, että luulisi, ettei mikään tunnu enää missään. Mutta entä kun se tuntuu niin kovaa, että tuntuu tikahtuvansa.
Ikää alkaa jo olla sen verran, että tulee sellaine olo, että miten voin koskaan löytää enää ketään. Satsasin ja yritin kaikkeni, mutta se ei riittänyt.Tuntuu niin, niin pahalta, että taas kävi näin. Oletin, että meillä olisi ollut yhteiset uudenvuoden suunnitelmat, mutta niin mies ei ollut ajatellut. Nó, nyt sitten olen aattona yksin kotona sydän sirpaleina. Kaverit pariutuneita tai tehneet muita suunnitelmia, johon mahdonta enää lyöttäytyä mukaan. Ja pahin ei tienkään ole juuri tuo uusivuosi. Sehän on vain yksi ilta. Mutta entä ne 364 muuta iltaa vuodessa? Mutta mistä koskaan tulen löytämään ketään? En saa itkua loppumaan. Mikä on sinänsä outoa, sillä luulisihan, että minä olisin jo harjaantunut tähän. Niin monta pieleen mennyttä suhdetta takana, että luulisi, ettei mikään tunnu enää missään. Mutta entä kun se tuntuu niin kovaa, että tuntuu tikahtuvansa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuttua tarina, koska olen itse kokenut samanlaisen suhteen. Kuvio kesti vajaa viisi vuotta. Jokaisen uuden vuoden, joulun tai juhannuksen jälkeen mies vakutti, että seuraavan olemme yhdessä. Luotin, uskoin, petyin ja itkin joka kerta. Suhteessa oli molempien mielestä paljon hyvää ja sen päättäminen tuntui vaikealta. Pistin tälle suhteelle lopullisen pisteen järjen tasolla ennen joulua, mutta tunne-elämä ei ole ihan vielä samalla tasolla. Eli nämä prosessit joissa on tunteita mukana, ovat hirveän pitkiä ja hitaita. Näitä tälläisiä tarinoita ja suhteita tuntuu olevan liian paljon. Tsemppiä ja hyvää uutta vuotta.
Kiitos lohduttavista sanoista. Helpottavaa tietää, että kohtalontovereita on. Vaikka tietysti tuskastasi olen pahoillani. Tsemppiä sinullekin.
Tässä on nyt vajaa viikko mennyt ja meillä lähes identtinen tilanne. Ruoka ei maistu eikä uni tuu. Mikä mussa on vikana kun mikään ei onnistu? Toinen väittää kiven kovaa välittävänsä ja olevansa rakastunutkin mutta kun ei vaan pysty täysin sitoutumaan.........
Kuinka pitkään ehditte seurustella, kuukausia vai vuosia? Mikäli olet saanut odottaa virallista sitoutumista yli 2 vuotta, teit oikean ratkaisun.
Aina on olemassa syy, miksi toinen ei halua sitoutua - osasi toinen sen selittää tai ei. Mielestäni sitä on kuitenkin vastauksen velkaa, onhan kyse sen verran isosta asiasta... Ei olisi reilua pitää toista epätietoisuudessa siitä, miksi ei kelpaa yhtälailla. Pitää pystyä keskustelemaan niin rehellisesti ja suorasti, ja samalla asiallisesti, että molemmat tietävät missä mennään. Se ei ehkä ole helppoa, mutta tuskin kumpikaan oikeasti haluaa jatkaa valheellista suhdetta, jossa nypitään vain rusinat pullasta?
Sinulla oli vahva tunne siitä ettei tilanne ole kohdallaan, ja teit asialle jotain. Hienoa että sinulla on tietty vaatimustaso, etkä tyydy vähempään huijaamalla itseäsi. Minä en tietenkään tunne tilannettane enkä voi sanoa, mistä toisen haluttomuus sitoutua joihtui... Voi olla että hän vain pelkää sitä tiedostamatta itsekään kunnolla syitä, jos kyse on pikemminkin hänestä itsestään. Mutta koska asia nyt sattumoisin liittyy aika vahvasti sinuun, olennaista on että sinä teit asialle jotain.
On turhaa että ex-miesystäväsi syyllistää sinua siitä, ettei hän itse pysty sitoutumaan. Eihän hän anna sille edes selitystä. Jos hän kirjoittaisi sinulle vaikka kirjeen jossa selittäisi miksi ei pysty vielä sitoutumaan, saisit sentään tunnustuksen päätöksellesi jonka jo teit. Ruoka ja uni varmasti maistuisi, kun tietäisit kuinka oikeassa olitkaan... Jos toisaalta ymmärtäisit hänen perustelunsa, uskoisit että sinä olet etusijalla ja hänellä myös on vakavia aikeita sitoutua vielä jonain päivänä, se olisi varmasti myös helpottavaa tietää. Kysymys on vain rehellisyydestä, ilman sitä ei voi muuta kuin spekuloida ja kärsiä. Vain faktojen avulla voit olla tyytyväisempi.
Niin ketäs sitä nyt täysin toiseen sitoutuisi kunhan on toiselle luotettava ja rehellinen.
Sitoutuminen = rehellisyyttä ja luottamusta.
Voihan siinä toki onnistua ilman virallista sitoutumista, pääasia että kumpikin on tyytyväinen.
Toisaalta, kun suhde on hyvällä mallilla, toinen voi haluta virallista sitoutumista; se ei ole merkki epävarmuudesta, vaan oman arvomaailman vaatimus tunnustukseen. Avioituminen on monille merkki ja osoitus siitä että ollaan tosissaan, joten miksi ei tehdä sitä edes toisen mieliksi, jos aikomus on joka tapauksessa pysyä yhdessä.
Vaan voiko toista sanoa luotettavaksi, kun mitään, edes tulevan viikonlopun tapaamista, ei voi sopia etukäteen. Se nääs ahdistaa koko ikänsä poikamiehenä elellyttä. Ja ymmärränkin sen, että suhde olisi hänelle suuri elämänmuutos. Ymmärrän, mutta en halua tällaiseen elämään tyytyä. Minulle ei loputtomiin riitä tapaaminen kerran viikossa lauantai-illasta sunnuntai-aamupäivään. Ja kun suhteessa olen, oletan, että meillä on yhteiset suunnitelmat uusiksi vuosiksi, vapuiksi, juhannuksi. Vai mitäs seurustelua se on, että mies lähtee aattona mieluummin ulos kavereiden kanssa ja minä istun yksin kotona? Eikä niinkään tämä uusi vuosikaan. Pidin vaan sitä aikamoisena herättelijänä todellisuuteen. Jos mies ei edes senkään uhalla, että menettää minut lopullisesti voi sitoutua yhtenä iltana minuun, niin kertoohan se jotain.
Kauhean pahalta tuntuu "vieläkin", ja kova masennus päällä. Mutta ehkä suremalla tämän jutun nyt pääsen helpommalla. Sillä on aika kuluttavaa pysyä tällaisessa "suhteessa" (tai "tapailussa", mitä se onkin), jos säännöllisin väliajoin saa pettyä ja tuntea olevansa mitätön toiselle. Helppoa ei tule olemaan pitäytyä päätöksessä, sillä ihan mukava mieshän tämä muuten on. Silti pidän äärimmäistä itsekkyyttä sellaisena merkkinä, joka ei hyvää lupaa pidemmällä tähtäimellä. Joten kerran se vain kirpaisee, ja toivottavasti ajan kanssa (nyt on mahdotonta edes kuvitella) löydän "oikean" suhteen.
Katsos kun moni on nimenomaan REHELLINEN: ei halua virallisesti SITOUTUA! Ja siihen voi LUOTTAA...
kirjoittaja tarkoitti sellaista tilannetta, jossa suhde on kaikin puolin hyvällä mallilla - paitsi että vain toinen haluaa naimisiin...
Onko vaikeaa ymmärtää?
Asia on hyvin yksinkertainen: Sinä haluaisit seurustella, hän ei. Siinä kohtaa ei ole olennaista kuinka mukava hän on, koska eihän sinulle riitä pelkkä seksisuhde. Ei ole sinun ongelmasi, miksi mies ei pysty seurustelemaan - se on fakta ja kysymys kuuluu vain, mitä Sinä asialle teet?
Kerran se kirpaisee, kun laittaa poikki (oikeasti). Eihän sitä juuri ole, mitä laittaa poikki... Kaikki muu ottaa enemmän kuin antaa. Turha sitä on itseään piiskata, usko pois.
Suhde ei todellakaan hyvillä malleilla. En vongu naimisiinmenoa, kun ei edes voida seurustella!
Epätietoisuus on loukannut sinua jo aikaisemmin - nyt sillä on sentään selkeä syy purkautua!
On vain inhimillistä ja luonnollista, että suret pettymystäsi. Täytyyhän ne tunteet käydä läpi, jotta voit hyväksyä tapahtuman tyyliin "ollutta ja mennyttä; jotain opin siitäkin". Vaikket juuri nyt osaisikaan kuvitella, jonain päivänä tuo koko suhteesi on vain pikkuruinen osa historiaasi... Elämä kuitenkin jatkuu.
Tiedän kokemuksesta, ettei ole helppoa päästää irti vaikka sisimmissään kuinka tietäisi ettei toinen muutu. Minäkin "hakkasin päätäni seinään" jaksaessani toivoa, että mies rakastaisi minua enemmän omana itsenäni. Rakastan edelleenkin kyseistä miestä - nyt kuitenkin uskon, ettei hän oikeasti sovi minulle. Miten sellainen voisi sopia, joka ei arvosta toista riittävästi? Sehän on itsensä pettämistä, jos tyytyy sellaiseen, koska ei siinä voi olla täysin onnellinen ellei koe itseään riittäväksi läheisimmälle ihmiselle.
Pidemmän päälle lyhensit vain piinaasi, sillä lopputulos olisi kuitenkin ollut sama. Sinulle on taatusti olemassa joku, jonka kanssa voit olla luottavaisin ja iloisin mielin, joku joka pitää täsmälleen sinunlaisestasi ihmisestä. Minäkin olen 31, ja olen tullut siihen tulokseen, että vasta nyt koen itseni kypsäksi naiseksi! Nyt minulla on elämänkokemusta, ja tiedän mikä minulle sopii ja mikä ei. Sitä täytyy hyödyntää. Tietysti toista ei voi oppia tuntemaan hetkessä, mutta säästyy paljolta kun on realistinen omissa odotuksissaan (niin hyvissä kuin huonoissakin).
Minun mielestäni sinun olisi parasta keskittyä toistaiseksi vain omaan napaasi; kun et turhaan huokaile ex-miesystävästäsi perään, voit nauttia vapautuneemmin omasta itsenäisyydestäsi. Silloin uusi kumppaniehdokaskin löytyy nopeammin kuin arvaatkaan. Ehkä oli tarkoitettu, ettet menisi yhteen kyseisen miehen kanssa; ehkä tarkoitus oli vain että saisit uusia näkökulmia? Oli miten oli, vaadi itsellesi vain parasta - sellaista mikä tuntuu oikeasti hyvälle!
Hyvää Uuutta Vuotta!
Itse olen alkuperäisen kirjottajan kanssa lähes samassa tilanteessa, parisuhde on nyt täysin pattitilanteessa. Haluaisin enemmän mutta mies ei... Kiitoksia lohduttavista ja realistisista kirjoituksista. Tajusin ruusunpunaisen unelmani epätodelliseksi ja ymmärsin ettei minun tarvitse tyytyä murusiin, jos haluan koko kakun. Olen jo 37 eikä minulla ole aikaa odotella ikuisuuksia, että mies haluaisi sitoutua varsinkin kun näyttää ettei semmoisia haluja nyxälläni ole. Olen rikki ja väsynyt. Ehkä me löydämme onnemme, ei ehkä vaan KUN. Valoisampaa uutta vuotta kaikille!
Tsemppiä sulle! Mulla just vastaavanlainen kokemus; 4 kk:n ajan seurustelu/tapailusuhde. Olin todella kiinnostunut ja tunsin vetovoimaa tähän mieheen, olin valmis panostamaan suhteeseen! Monen vuoden sinkkuuden jälkeen se oli ihanaa, kun vihdoin oli löytänyt sellaisen miehen, joka herätti tunteeni. Mutta kuten sinullakin, kun kysyin missä mennään, hän vaan vastasi että ei voi luvata mitään. ENhän mä pyydäkään mitään lupausta, vaan yhdessäoloa. Ja sitä tietoa vaikka että tässä seurustellaan ja nähdään vaikka ensi vkl:na!! En tiedä mutta kaipuu on kova hänen viereensä!
Lohduttavaa lukea että kohtalotovereita löytyy, tsemppiä ja jaksamista teillekin!
Täälläkin yli kolmekymppinen joka vihdoin luuli löytäneensä miehen jonka kanssa voisi viettää aikaa ja saada ihan oikean seurustelusuhteen vaikkakin mentiin "päivä kerrallaan" ja mitään ei luvattu.
Molemmilla lapsia mutta kahdenkeskeiset tapaamiset järjestyi ihan mukavasti. Muutaman kuukauden jälkeen kävi kuitenkin niin että vapaina viikonloppuina hän halusi yhä useammin lähteä kavereitten kanssa baariin. Eikä ne baarissa käynnit minua haitanneet, tottakai halusin että hän tapaa myös kavereitaan. Ja koska hän oli eronnut melko hiljattain ennen tapaamsitamme ja oli ahdistunut monestakin asiasta en tyrkyttänyt seuraani.
Kuitenkin yhdessä ollessamme hän kohdisti kaiken huomionsa minuun ja meillä oli ihanaa yhdessä.
Erosimme hänen tahdostaan juuri ennen joulua ja vieläkin sattuu ihan hirveästi.
Miksi hän sanoo olevansa rakastunut mutta ei kuitenkaan halua olla kanssani, siinä arvoitus johon en vielä ole keksinyt ratkaisua!
..kannattaa jättää taakse, jos itse haluaa sitoutua.
niin se vaan on, olen kokenut aivan saman, kuin sinä. loppujen lopuksi mies halusi vain leikkiä (kuten niiden kymmenien tyttöjen kanssa ennen minua). hän ei halunnut sitoutua, eikä todennäköisesti koskaan sitoudukaan.:)