Lopetin juuri toimimattoman seurustelu/tapailusuhteen, ja olo on todella ristiriitainen. Tunteita ja halua satsata tähän suhteeseen minulla olisi ollut vaikka kuinka, mutta valitettavasti mies ei tahdostaan huolimatta kyennyt sitoutumaan. Viisi kuukautta tapailua tai seurustelua, miten sen laskee. Ihania hetkiä yhdessä, mutta myös epätietoisuutta minun puoleltani missä mennään. Toiveita toiveiden perään, että nyt miehen sanaan on luottaminen.Hyvinkin avoimia keskusteluita. Mutta koskaan mikään ei muuttunut.
Ikää alkaa jo olla sen verran, että tulee sellaine olo, että miten voin koskaan löytää enää ketään. Satsasin ja yritin kaikkeni, mutta se ei riittänyt.Tuntuu niin, niin pahalta, että taas kävi näin. Oletin, että meillä olisi ollut yhteiset uudenvuoden suunnitelmat, mutta niin mies ei ollut ajatellut. Nó, nyt sitten olen aattona yksin kotona sydän sirpaleina. Kaverit pariutuneita tai tehneet muita suunnitelmia, johon mahdonta enää lyöttäytyä mukaan. Ja pahin ei tienkään ole juuri tuo uusivuosi. Sehän on vain yksi ilta. Mutta entä ne 364 muuta iltaa vuodessa? Mutta mistä koskaan tulen löytämään ketään? En saa itkua loppumaan. Mikä on sinänsä outoa, sillä luulisihan, että minä olisin jo harjaantunut tähän. Niin monta pieleen mennyttä suhdetta takana, että luulisi, ettei mikään tunnu enää missään. Mutta entä kun se tuntuu niin kovaa, että tuntuu tikahtuvansa.
Ikää alkaa jo olla sen verran, että tulee sellaine olo, että miten voin koskaan löytää enää ketään. Satsasin ja yritin kaikkeni, mutta se ei riittänyt.Tuntuu niin, niin pahalta, että taas kävi näin. Oletin, että meillä olisi ollut yhteiset uudenvuoden suunnitelmat, mutta niin mies ei ollut ajatellut. Nó, nyt sitten olen aattona yksin kotona sydän sirpaleina. Kaverit pariutuneita tai tehneet muita suunnitelmia, johon mahdonta enää lyöttäytyä mukaan. Ja pahin ei tienkään ole juuri tuo uusivuosi. Sehän on vain yksi ilta. Mutta entä ne 364 muuta iltaa vuodessa? Mutta mistä koskaan tulen löytämään ketään? En saa itkua loppumaan. Mikä on sinänsä outoa, sillä luulisihan, että minä olisin jo harjaantunut tähän. Niin monta pieleen mennyttä suhdetta takana, että luulisi, ettei mikään tunnu enää missään. Mutta entä kun se tuntuu niin kovaa, että tuntuu tikahtuvansa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tapailusi jos se kerran tuntuu niin pahalta? Toisinaan on tilanteita, joissa on kahdesta huonostakin vaihtoehdosta valittava se pienempi paha ja joustettava puolin ja toisin.
Onneksi aikuisten ihmisten keskustelemaan pystyy yleensä keskustelemaan asiat suoraan ja sopimaan niistä, jolloin toimimattomankin saa korjattua, mikäli ei sen syyt eivät ole jotain todella todella vakavia ja peruuttamattomia.
Itsekkin sinkkuna täällä kyyhöttelen ja uusi vuosi todennäköisesti yksin. Uusi paikka ja en tunne muita kuin työkaverit ja varmaan ne lähtee perheineen jonnekkin muualle kuin baariin. Itsellä on jo vuosi takana sinkkuna, olen vain hitaasti tutustuvaa sorttia, ei oikein tule helposti juteltua tuntemattomillekkaan. Netissä taas ei tutustu keheenkään kun ei pääse edes kirjoitteluasteelle naisten kanssa.
Suosittelen että alat kuntoilemaan, ellet sitä jo harrasta ;) Olen huomannut tässä reilun kuukauden lenkkipoluilla viihtyneenä, että vastakkainen sukupuoli alkaa silmäilemään eri malliin kuin ennen ;)
Tsemppiä!
Naisena sun velvollisuutesi olisi:
1) olla valitsematta mitään spurgu-pelimies-renttu-panomies osaston jätkiä, ja
2)jos sellainen on pakko ottaa, niin osata sitten sitouttaa se.
Ei säälitä yhtään tollaset naiset, mee muuaalle itkemään. Olisit voinut tehdä valintasi myös niistä lukemattomista miehistä, jotka haluaisivat vakiintua, ja jotka eivät yritä mitään panosuhde hölmöilyjä tai muuta. ITSE VALITSIT.
toi nyt oll,ut vähän asiatonta. Etkö ole saanut p*llua viime aikoina kun noin kiristää vanne päätä.
Tässäpä taas yks katkera paska. Olet ilmeisesti täydellinen luuseri, jolla ei ikinä käy flaksi, ja siksi pitää täällä purkaa kiukkua vieraisiin naisiin. Kokeile hyvä mies muuttua! Kukaan ei halua kumppanikseen tylsää, tyhmää ja rumaa naistenvihaajaa. Tai toinen vaihtoehto: vedä itses jojoon, naru on halpaa.
Pahalta tuntuu täälläkin ja olo on samoin ristiriitainen. Löysin ihanan miehen, joka ei myöskään tahdostaan huolimatta nähtävästi kykene sitoutumaan. Me tai pitäisi varmaan sanoa minä jaksoin kaksi ja puolivuotta, eikä mies ole muuttunut miksikään.
Tosiaan, epätietoisuus siitä, missä mennään osaa sitten kalvaa sisuskaluja myöten. Etenkin juuri nuo toiveet paremmasta ja siitä, että miehen sanaan on vihdoinkin luottaminen...huokaus...nyt huomaan, että elämästäni viimeiset kaksi ja puolivuotta olenkin elänyt pelkästään valheessa.
Rikki ja väsynyt olen.
Aina sattuu kun panostaa suhteeseen eikä mitään synny kuitenkaan. Ei se helpommaksi käy vaikka kuinka vanhaksi elää, uskallan väittää!
Ainakin itse miettii että tähän meni taas puoli vuotta elämästä hukkaan jne jne,
mutta pitää osata nähdä Katri-Helenan ;) tavoin ettei mikään ihmissuhde ole turha, vaikka lyhytkestoinenkin.
Ainut haittapuoli on haavojen parantelu, joka voi viedä pitkäänkin, ennenkuin jaksaa taas panostaa seuraavaan suhteeseen.
Vahvistua mutta pysyä pehmeänä sisältä jokaisen kolhun jälkeen, siinä villakoiran ydin :)
joka ei toimi. Ajattelet selvästi kypsästi muutenkin. Mulla vähän samanlainen tilanne. "Suhteessa" olo jatkuvaa pettymistä, ja vaikka erokin toisaalta hieman kirpasi niin enemmän kuitenkin tuo valoa se että voin saada nyt kunnollisen suhteen ja keskittyä oikeasti ja aidosti siihen uuteen kumppaniin, eikä aina pitää varalla takataskussa tätä vanhaa joka ei kuitenkaan osaa mua huomioida ym. ollenkaan riittävästi kahta päivää kauempaa.
Niillä on yksi yhteinen piirre. Nimittäin molempia tulee ja menee :)
ja toivoa. Itse ajattelen, kuten olen monta kertaa täälläkin maininnut, että tapailun/seurustelun tarkoitus on nimenomaan tutustua toiseen ja nähdä, onko hän sellainen, johon voisi sitoutua. Surullista on, että usein päätös sitoutumattomuudesta on yksipuolinen ja toinen joutuu pettymään.
Mutta en haluaisi nähdä "epäonnistunutta" seurustelusuhdetta kirjaimellisesti epäonnistuneena tai hukkaan heitettynä aikana. Kuten kirjoitit, teilläkin oli paljon ihania hetkiä, ja varmasti noiden kuukausien aikana ainakin opit entistä enemmän itsestäsi.
Ei tämä ehkä paljon lohduttanut eikä lohduta sekään, kun totean vielä, että parempi kuitenkin luovuttaa viiden kuukauden kuin viiden vuoden kohdalla, mutta... been there, done that. Et ole yksin noiden tunteittesi kanssa, yksi jos toinenkin meistä on käynyt läpi saman.
ei siitä pääse mihinkään. Ja vain toinen jätetty voi sen täysin ymmärtää. Haluan olla täten Sinun olkapäänäsi, jota vasten voit itkeä hiljaista itkua ja kaipausta...Olen ajatuksissani lähelläsi ja tuon Sinulle toivoa paremmasta huomisesta...
Vaikka olen itsekin joitakin kertoja joutunut jättämään naisen, olen aina yrittänyt parhaani mukaan antaa "jälkihoitoa" entisille rakkailleni. Olenhan kuitenkin saanut heiltä niin paljon, vaikka suhteet ovatkin syystä tai toisesta kariutuneet...
Antaisinkin tässä neuvon kaikille miehille, jotka eroatte suhteestanne: tehkää viimeinen palvelus kumppanillenne ja hoitakaa ero naista kunnioittaen ja hänen herkkiä tunteitaan kuunnellen. Se ei ole liikaa vaadittu, eikä maksa mitään.
tekee kummasti terää. Positiivistahan sinulla on tuo 365:s päivä jonka voi olla itkemättä... no se oli huonoa huumoria mutta hauskaa. En tiedä osuisko kohdalleen mutta haistelen pientä lievää sinisilmäisyyttä. Harmillista on se kun avoimia ja rehellisiä tyyppejä on muutenkin aivan liian vähän. Sinisilmäisyyden poistuessa tilalle tulee kyynisyys. Siitä kaivosta on paha päästä.
Aika on vielä yli kaksikymmentä vuotta puolellasi äläkä hukkaa sitä kyynelkanavien laajentumisharjoituksiin.
Täällä tuntuu siltä että oman onnen täytyisi tuottaa joku toinen! Mitä annettavaa tällaisella ihmisellä on jonka joku toinen täytyy tehdä onnelliseksi?
Itse järjestän asiani niin että on onnellinen olo, siten voi antaa osan siitä onnesta myös jollekkin muulle ja jakaa asioita.
Naissuhteeni on kariutuneet varmasti siihen että naiset eivät ole onnellisia luonnostaan vaan yrittävät jotenkin saada miehen toimimaan omien oikkujensa mukaan, naiselle tyydytystä tuottaen ja toimien naisen fantasioiden mukaan joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Neuvo naisille: Opetelkaa olemaan onneliisia ,löytäkää itsenne, tiedostakaa tarpeenne, analysoikaa luonteenne ja resurssinne, pystyttekö parisuhteeseen ja mitä annettavaa teillä on, onko yleensä mitään?
puhuu täyttä asiaa. Tuohon ei ole mitään lisättävää... tai oikeastaan: tuo viimeisen luvun neuvo koskee toki myös miehiä. Yhtä lailla olen tavannut/tunnen miehiä, jotka odottavat, että elämä alkaa (=heistä tulee onnellisia) sitten kun Se Oikea Nainen löytyy.
taas esimerkki mustavalkoisesta totuudesta ihmisten elämästä. Ei tietenkään ole hyvä, jos "oma onni" on täysin toisesta kiinni, mutta jos oma hyvinvointi ja onni ei ole lainkaan toisesta kiinni miksi ihmeessä mennä suhteeseen lainkaan tai mikä ihme pitäisi suhdetta kasassa ongelmien ylitse? Jos ihmisen onnellisuus ei ole lainkaan riippuvainen kumppanista, en oikein näe mitä muuta kuin seksiä tai pintapuolista kaveruutta tällaisessa suhteessa on? Hyvässä parisuhteessa 1 1 on enemmän kuin 2 ja se ylijäämä on hyvinvointia jota kummallakaan ei ollut yksin ollessaan. "Totuus" on kyllä taas jossain hölmöjen äärilaitojen välissä.
Periaatteessa onnellisuus ei saisi olla johdannainen parisuhteesta.
Karmea todeta, mutta en ole koskaan ollut parisuhteessa niin onnellinen kuin sinkkuna.
Nyt vanhempana kun vietän aikaa tyttäreni kanssa niin vasta olen saanut kokea millaista toisiinsa kiintyneiden ihmisten vuorovaikutus voi olla parhaimmillaan.Kunnioitus, huomioonottaminen, huumorintaju ja tilan antaminen toiselle ovat keskeisiä juttuja.
En tiedä miksi parisuhteessa antoisimmat jutut vääristyvät ja tuhoavat sitten koko suhteen.
moi mä oon ollut noin 2.5vuotta tyttöystävää ilman ja aateli että jos haluut jutella niin mulle sopii ja tiedän miltä tuntuu ja se tuntuu pahalta ja vietän uudenvuoden yksin ja olis kiva saada noin nätiltä tytöltä viestiä ja mun ikä on m29v