Kaikille jotka miettivät onko raskaus

Tässä on otteita perhesuunnittelun sivuilta ja tällaiset sivut on yleensä ihan alan ammattilaiset tehneet jotka auttavat niitä joilla on ongelmia hedelmöittyä...

"Raskauden todennäköisyys: Tilastojen mukaan raskaus alkaa vuoden sisällä noi 90 %:lla pariskunnista, jotka yrittävät raskautta. Yhtä kuukautiskiertoa (munasolun irtoamista) kohden onnistumisen todennäköisyys on kuitenkin ihanteellisissakin olosuhteissa vain 20-25 %"

"Emättimeen joutuu yhdynnässä miljoonia siittiöitä, mutta ainoastaan pieni osa niistä pääsee kohtuonteloon ja vieläkin pienempi osa munanjohtimia pitkin munasolun luo. Tämän pitkän vaelluksen lisäksi siittiöiden on läpäistävä sekä munasolua ympäröivä suoja- ja ravintotaulukko että munsolun kuori ennen kuin hedelmöitys voi tapahtua"

"Munasolu voi hedelmöityä irtoamisen jälkeen vain rajoitettuna, noin vuorokauden pituisena aikana. Siittiöt säilyvät kuitenkin hedelmöittämiskykyisinä kohdussa ja munanjohtimissa useampia vuorokausia"

"Jokaisen raskauden alkaminen on pieni ihme ja vaatii onnistuakseen lukemattomia tapahtumia oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa"

" Raskauden alkamiseksi jokaisen tapahtuman tulee onnistua täydellisesti ja oikein ajoitettuna. Ajallisesti rajallisin on munasolun hedelmöitymiskyky, joka säilyy vain 12 tuntia munasolun irtoamisesta. Siittiöt sen sijaan säilyvät hedelmöittämiskykyisinä naisen elimistössä 2-3 vuorokautta siemensyöksystä. Tosiasia on, että ihmisen lisääntyminen ei ole kovin tehokasta. Tilastojen mukaan terveen lisääntymisikäisen ja säännöllisesti yhdyntöjä harrastavan naisen mahdollisuus tulla raskaaksi on 15-20% yhden kuukautiskierron aikana"

"Hedelmöittyminen on uskomattoman monen tekijän onnistumisen summa. Jokaisen osa-alueen täytyy olla täysin valmis hedelmöitykseen ennen kuin se voi tapahtua. Oikea ajoitus on kaikki kaikessa. On erittäin todennäköistä, että nainen voi tulla raskaaksi ainoastaan kuukautiskierron 2-3 päivänä. Nämä päivät ovat välittömästi ovulaatiotestillä havaitun LH-huipun jälkeiset päivät"

"Munasolu on hedelmöittymiskelpoinen vain 18-24 tuntia ovulaation jälkeen. Siittiöt ovat hedelmöityskykyisiä naisen elimistössä 1-4 päivää. Munasolun ja siittiöiden lyhyt elinaika rajoittaa hedelmöitysmahdollisuuksia"

"Raskaaksi tuleminen voi kestää kuukausia vaikka parilla ei olisikaan mitään ongelmia hedelmöittymisessä. Terveellä pariskunnalla on jokaisessa kuussa vain 25 prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi"

"Hedelmällisyyttä alentavat myös mm. tupakointi, huonot ravitsemustottumukset ja sukupuolielinten tulehdukset sekä hoitamaton keliakia. Lisäksi useat peräkkäiset raskaudenkeskeytykset voivat alentaa hedelmällisyyttä erityisesti mikäli niihin liittyy infektioita. Tupakoinnista on muitakin haittoja, kuin hedelmällisyyden alentuminen, kuten se, että tupakoitsijoilla keskenmenojen määrä on suurempi ja tupakointi vähentää estrogeeni hormonin tuotantoa"
0329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mahdollinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu