Olen hieman yli kaksikymppinen mies. Tyttöystävän kanssa päätettiin hetki sitten, ettei jatketa seurustelua. Tai oikeastaan päätettiin, että pidetään seurustelussa taukoa, siihen asti että hän saa tän hetkisen koulun loppuun.
Oon koko lyhyen elämäni odottanut "sitä oikeaa", ja vihdoin tuntui siltä, että se löytyi kuin sattumalta. Olin tietysti ihan pihalla, että mitä mun pitää tehdä missäkin tilanteessa. Olin siis onnellisempi kuin koskaan ja samalla pelotti ihan kamalasti.
Kerroin tälle tytölle kyllä, että tuntuu ihan siltä kun kävelis silmät kiinni, eli et en tiedä yhtään mitä pitäis tehdä milloinkin. Puhuttiin siitä muutamia kertoja, ja tyttö kyllä ymmärsi ja sanoi, ettei meillä oo kiire mihinkään, ja että kaikki sujuu ihan hyvin.
No kuten saattaa arvata, olin niin huolissani siitä, että teenkö kaiken niin kun pitää, ja että oonko varmasti niin taydellinen tälle tytölle, kun vaan voin. Rakastin ja halusin tätä tyttöä enemmän kuin mitään muuta elämässäni, mutta silti aina kun piti olla ns."varustus kunnossa", niin jutut ei mennytkään niin kuin piti.
Luulen että tää johtui jännityksestä ja epäonnistumisen pelosta, koska aikaisempaa kokemusta ei siis ole. Tää tyttö sanoi ymmärtävänsä, ja sanoi ettei mun tarvi jännittää tai pelätä mitään sen kanssa. Vastasin, että tiedän kyllä, mutta silti vaan jännitin ihan kamalasti.
Seuraavilla kerroilla kaikki alkoi todella hyvin, mutta lopahtikin heti, kun mulle tuli mieleen, että mitä jos taas käy niin.
Tyttö sanoi, että siitä tuntuu etten halua sitä, vaikka halusin sitä todella kamalasti, ja sanoinkin sen.
Kävi kuitenkin niin, että nyt ollaan "tauolla". Puhuttiin asioista todella pitkään, ja itkettiin molemmat, että miks tän pitää mennä näin. Tää tyttö sanoi mulle, ettei se ole tuntenut oloaan näin ihanaksi kenenkään muun kanssa, ja että haluisi vielä jatkaa mun kanssa kunhan saa vaan asiat järjestykseen koulun ym. osalta.
Se sanoi että rakastaa mua todella paljon, ja ettei haluais menettää mua. Siinä sit kummatkin, pala kurkussa ja kyynel silmäkulmassa, seisottiin ja itkettiin, kunnes päästin irti sen käsistä ja käännyin pois.
Sanoin vähän ennen kuin erottiin, että tekisin ihan mitä vaan, että saisin muutettua sen mielen. Se vastas mulle, että en menetä sitä minnekkään, ja että vähän aikaa on parempi näin, koska se ei pysty antaan tälle suhteelle nyt niin paljon kun haluis.
Nyt ollaan oltu erossa muutama viikko, ja oon surullisempi kuin koskaan. En halua puhua tai hymyillä, tai nähdä ketään. Ollaan kyllä kirjoiteltu tekstiviestejä toisillemme melkein joka toinen päivä, mut en viitsi niissä ainoissa viesteissä, joita sille tytölle lähetän, nyyhkyttää ja valittaa vaan huonoa oloani.
Tuntuu vaan niin pahalta kun kuulee, että vihdoin joku rakastaa, välittää ja ajattelee mua, mut silti ei pystykkään oleen mun kanssa.
On jotenkin epätodellinen olo. Ja hämmentynyt. Ja vaan itken ja toivon, että saan vielä tilaisuuden olla hyvä ja hellä ja täydellinen tälle tytölle.
Mut toivottavasti saan viettää uuden vuoden aaton tän tytön kanssa, koska se kysyi jo, että lähtisinkö sen seuraksi, jonkun sen kaverin juhliin. En vaan ole vielä viitsinyt varmistaa, että oliko se tosissaan kun kysyi mua sinne, joten nyt vaan odotan ja tuskailen.
Kirjoittaessani tätä kurjaa kertomusta, unohdin miksi alunperin aloin sitä kirjoittaa. Luultavasti kysyäkseni, että olenko tuhoon tuomittu, liian kiltti, pikkusormen ympärillä pyöriteltävä, liian rakastunut typerys, kun odotan tätä tyttöä kuin jotain elämää suurempaa.
Niin, ja nyt kun mietin, että miksi tätä juttua kirjoitin, tuli mieleen, että kertokaa millä tavoin voin kohteliaasti ja varovasti tiedustella tämän tytön tunteita? Olematta liian tunkeileva.
Tämän kirjoittaminen helpotti yllättävästi.
Kiitos jos jaksoit lukea ja ymmärtää. :J
Oon koko lyhyen elämäni odottanut "sitä oikeaa", ja vihdoin tuntui siltä, että se löytyi kuin sattumalta. Olin tietysti ihan pihalla, että mitä mun pitää tehdä missäkin tilanteessa. Olin siis onnellisempi kuin koskaan ja samalla pelotti ihan kamalasti.
Kerroin tälle tytölle kyllä, että tuntuu ihan siltä kun kävelis silmät kiinni, eli et en tiedä yhtään mitä pitäis tehdä milloinkin. Puhuttiin siitä muutamia kertoja, ja tyttö kyllä ymmärsi ja sanoi, ettei meillä oo kiire mihinkään, ja että kaikki sujuu ihan hyvin.
No kuten saattaa arvata, olin niin huolissani siitä, että teenkö kaiken niin kun pitää, ja että oonko varmasti niin taydellinen tälle tytölle, kun vaan voin. Rakastin ja halusin tätä tyttöä enemmän kuin mitään muuta elämässäni, mutta silti aina kun piti olla ns."varustus kunnossa", niin jutut ei mennytkään niin kuin piti.
Luulen että tää johtui jännityksestä ja epäonnistumisen pelosta, koska aikaisempaa kokemusta ei siis ole. Tää tyttö sanoi ymmärtävänsä, ja sanoi ettei mun tarvi jännittää tai pelätä mitään sen kanssa. Vastasin, että tiedän kyllä, mutta silti vaan jännitin ihan kamalasti.
Seuraavilla kerroilla kaikki alkoi todella hyvin, mutta lopahtikin heti, kun mulle tuli mieleen, että mitä jos taas käy niin.
Tyttö sanoi, että siitä tuntuu etten halua sitä, vaikka halusin sitä todella kamalasti, ja sanoinkin sen.
Kävi kuitenkin niin, että nyt ollaan "tauolla". Puhuttiin asioista todella pitkään, ja itkettiin molemmat, että miks tän pitää mennä näin. Tää tyttö sanoi mulle, ettei se ole tuntenut oloaan näin ihanaksi kenenkään muun kanssa, ja että haluisi vielä jatkaa mun kanssa kunhan saa vaan asiat järjestykseen koulun ym. osalta.
Se sanoi että rakastaa mua todella paljon, ja ettei haluais menettää mua. Siinä sit kummatkin, pala kurkussa ja kyynel silmäkulmassa, seisottiin ja itkettiin, kunnes päästin irti sen käsistä ja käännyin pois.
Sanoin vähän ennen kuin erottiin, että tekisin ihan mitä vaan, että saisin muutettua sen mielen. Se vastas mulle, että en menetä sitä minnekkään, ja että vähän aikaa on parempi näin, koska se ei pysty antaan tälle suhteelle nyt niin paljon kun haluis.
Nyt ollaan oltu erossa muutama viikko, ja oon surullisempi kuin koskaan. En halua puhua tai hymyillä, tai nähdä ketään. Ollaan kyllä kirjoiteltu tekstiviestejä toisillemme melkein joka toinen päivä, mut en viitsi niissä ainoissa viesteissä, joita sille tytölle lähetän, nyyhkyttää ja valittaa vaan huonoa oloani.
Tuntuu vaan niin pahalta kun kuulee, että vihdoin joku rakastaa, välittää ja ajattelee mua, mut silti ei pystykkään oleen mun kanssa.
On jotenkin epätodellinen olo. Ja hämmentynyt. Ja vaan itken ja toivon, että saan vielä tilaisuuden olla hyvä ja hellä ja täydellinen tälle tytölle.
Mut toivottavasti saan viettää uuden vuoden aaton tän tytön kanssa, koska se kysyi jo, että lähtisinkö sen seuraksi, jonkun sen kaverin juhliin. En vaan ole vielä viitsinyt varmistaa, että oliko se tosissaan kun kysyi mua sinne, joten nyt vaan odotan ja tuskailen.
Kirjoittaessani tätä kurjaa kertomusta, unohdin miksi alunperin aloin sitä kirjoittaa. Luultavasti kysyäkseni, että olenko tuhoon tuomittu, liian kiltti, pikkusormen ympärillä pyöriteltävä, liian rakastunut typerys, kun odotan tätä tyttöä kuin jotain elämää suurempaa.
Niin, ja nyt kun mietin, että miksi tätä juttua kirjoitin, tuli mieleen, että kertokaa millä tavoin voin kohteliaasti ja varovasti tiedustella tämän tytön tunteita? Olematta liian tunkeileva.
Tämän kirjoittaminen helpotti yllättävästi.
Kiitos jos jaksoit lukea ja ymmärtää. :J
Vastaukset 6
Vanhimmat
Turhaanhan sä murehdit ja suret. Sain ainakin käsityksen, että tyttö yhä rakastaa sinua ja haluaa sinut vielä takaisin. Enkä jaksaisi uskoa, että tyttö sua "vitsillä" olisi pyytänyt seurakseen sinne kaverinsa juhlille, kyllä hänen on täytynyt olla tosissaan. Miksi hän sinua kiusaisi?
Sä olet vain niin rakastunut, että pelkäät ihan pienistäkin asioista menettäväsi tämän tytön. Rauhoitu hetkeksi miettimään ja ajattelemaan, niin ehkä näet, että ei asiat olekaan niin huonosti miltä ne sinusta nyt näyttävät. Ehkä olet jo kerennyt tekemäänkin niin, mutta koita etsiä myös niitä valoisia puolia. Niitä on aivan varmasti. Rakastuneena ihminen on välillä vähän "hölmö", ja se sallittakoon :)
Anna vain tytölle aikaa, niin hyvä tulee. Niin ymmärsin, että oletkin antanut, joten hyvä niin :) Ja tämähän on jo hyvä alku, että hän haluaa sinut hänen seurakseensa juhlimaan uutta vuotta. Mielestäni voisit siellä vähän kysästä häneltä mitä hän ajattelee tai mieluummin, että miksi hän halusi sinut ylipäätään juhliin mukaansa. Mutta just, ettei ala voivottelemaan ikäväänsä siinä.. paitsi jos tilanne ajautuu siihen, että tyttö itekin alkaa voivottelemaan ikäväänsä siinä, niin sitten se on eri asia. Mut muuten jäitä hattuun! ;)
Tsemppiä sulle! Itken, jos kaks noin rakastunutta ei palaa takaisin yhteen..
Joku viisas on joskus sanonut (en kuolemakseni muista kuka):
If you love her, let her go.
she comes back and is yours for ever.
If she doesn't come back, she was never yours to keep!
Istu vaan hiljaa ja malta odottaa. Hän tulee kyllä kyselemään perääsi, jos sinusta ei mitään kuulu. Jos ei tule, tiedät että sinunkaan on turha odotella. Silloin on pakko kerätä sydämensä riekaleet ympäröivästä maastosta ja ottaa kompassista uusi suunta ja tukeva etukeno.
Tää on helppo sanoa, kun olen itse jo tuon vaiheen ylittänyt, mutta usko vaan. Asioilla on taipumus järjestyä. Hyvää uutta vuotta :o)
muodon "her". Luulen sanonnan koskevan pelkästään naisia... Miehet jatkavat eteenpäin uuteen suhteeseen eivätkä jää miettimään "olisiko sittenkin pitänyt..", mutta naisilla on tapana palata siihen tuttuun ja turvalliseen (pelata varman päälle?). Mutu tuntumalla, miehiä taitaa olla turha jäädä odottamaan samassa tilanteessa..?
Mutta asiat järjestyvät jotenkin, siitä olen samaa mieltä. Onnea teille ja toivottavasti tulevaisuutenne on ruusuinen:)
Uuden vuoden juhlat meni, enkä sinne sit päässytkään mukaan. Sain kysyttyä vasta päivää ennen juhlia, että oliko kutsu tosissaan esitetty. Tyttö oli pahoillaan ja sanoi, että ei viitsi enää kysyä mahtuuko juhliin vielä, ettei tule enempää tappelua juhlien pitäjän kanssa.
No onneksi löysin sit toiset juhlat, joihin mennä, ettei tarvinnut jäädä kotiin yksin synkisteleen. Ajattelin sit, että rauhoitan tilannetta vähän, enkä ota yhteyttä tyttöön koko iltana, vaikka mieli teki kyllä kovasti.
En tiedä olisinko kirjoittanut tai soittanut tytölle, luultavasti olisin, koska ajattelin häntä kuitenkin koko ajan. En kuitenkaan ehtinyt päättää soitanko vaiko en, koska tyttö soitti mulle. Puhuttiin useita minuutteja. Tyttö kyseli missä oon ja mitä puuhailen ym..
Tuntui tosi hyvältä, ja olin haljeta onnesta ja riemusta ja surusta yhtä aikaa, tän puhelun takia. Ihmiset siellä juhlissa katsoi ihmetellen, kun puhelimen soidessa lähdin juoksemaan ulos rakennuksesta, ihan kuin olisin voittanut lotossa tai vastaavaa. Itseasiassa siltä se vähän tuntuikin.
Tuntui että oltiin kumpikin yhtä häkeltyneitä, kun kuultiin toistemme äänet. Kyseltiin toisiltamme kaikki mitä nyt sattui vaan mieleen tulemaan. Koko puhelun ajan tuntui, että kumpikin haluais sanoa enemmän, kun mitä sanoo. Niiden tyhjän päiväisten kysymysten välissä oli aina sellaisia hetkiä, että kumpikin kai odotti, että toinen uskaltaisi alottaa ja sanoa sen, mitä oikeasti haluaa sanoa. Mut vaikka tuntuikin vaikeelta ja surulliselta, ja pitkitettiin sitä niin paljon kun voitiin, niin lopetettiin kuitenkin puhelu lopulta, sanomatta kumpikaan mitään oikeasti tärkeetä. Se oli varmaan vaikein, mutta silti ihanin puhelu koskaan, vaikka sisältö jäikin vähän heikoksi.
Tyttö sanoi puhelimessa, että lähtee kotiin pian, koska juhlat ei kuulemma olleet kovin vauhdikkaat. Myöhemmin rohkaistuneena siitä, että tyttö oli soittanut, lähetin vielä viestin ja kysyin, että lähtisikö hän vielä katsomaan vaikka raketteja paikalliselle, keskustassa sijaitsevalle, harjulle. Tyttö kiitti kutsusta, mutta sanoi, ettei ollutkaan lähtenyt vielä kotiin.
Viestin lopussa sanat "oot ihanuus" sai mut vaan entistä kovemmin kaipaan ja odottamaan tätä tyttöä. Kuten ekan viestin otsikkokin sanoo: Onneton rakastaa vielä..
En ole mielestäni mitenkään hyvä tulkitsemaan, mitä mikäkin asia tarkoittaa, ja tällaiset jutut saa mut pyörälle päästäni. En oo kai koskaan ollut näin sekasin, kun nyt oon. Ja jotenkin tuntuu siltä, että olis paljon helpompaa, jos tää tyttö olis vaan sanonut mulle todella pahasti ja rumasti. Tajuaisinpa ainakin lopettaa tän haaveilun ja toivomisen.
Iso kiitos kuitenkin teille, jotka jaksoitte vastata ja puhaltaa tähän sammuvaan hiileen. :)
Luultavasti kirjoittelen tänne vielä myöhemminkin, koska huomasin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoittamisen terapeuttisen vaikutuksen. Ja on mukava, että täällä on myös "terapeutteja", jotka tuplaavat tän parantavan vaikutuksen. :)
Nauti niistä tunteista, vaikka välillä onkin onneton olo, mutta silti tunnet jotain. Ikävä ja kaipaus on loppujen lopuksi ihania tunteita ja varsinkin kun saat tunteillesi vastakaikua, vähäinen vihjaava - juuri sopiva määrä ylläpitää tunnetta.
ja miksi...siksi, koska uskon että loppujen lopuksi elätte elämänne yhdessä..ja nämä tunteet ovat historiaa. Joten nauti nyt..itse välillä kaipaan niitä alkuhuuman ja rakastumisen tunteita. Vaikka tämä tuiki tavallinen normiavioelämäkin on mukavaa.
ei kyllä ainoaa oikeaa olekaan.anna aikaa itsellesi ja kumppanisille.myönny hänen lähentymis yrityksiin,haluahan olla hänen kanssa.tässä mun neuvot.