Kaadan nyt tälle palstalle, kun päässä vilistää ajatukset sikin sokin.
Ero on ollut vireillä nyt reilut pari kuukautta ja jotkin asiat eivät oikein ole vielä asettuneet kohdalleen omassa päässäni. Toisaalta en ole varma, että olenko tehnyt asioista härkäsen ja liioittelen reagoimistani, mutta toisaalta en enää todellakaan halua palata entiseen.
Kertoisiko joku minulle mitä on väkivalta? Mitä on henkinen väkivalta? Kuinka paljon sitä avioliitossa oikein olisi pitänyt sietää? Miksi ihminen tekee niin? Milloin fyysinen väkivalta ylittää sen rajan, että se pitäisi ilmoittaa viranomaisille? Onko väkivalta oikeutettua, jos on loukannut toista tahallaan tai tahattomasti?
Viime aikoina olen miettinyt, että olenko jotenkin yliherkkä... Lyönnit ja tönimiset olivat satunnaisia ja johtuivat alkoholista. Itseasiassa vain kaksi kertaa jäi näkyviä jälkiä. Ja kun osasi välttää tiettyjä tilanteita, niin eihän siitä sitten seurannutkaan mitään ihmeempiä.
Vaikeampi minun on kuitenkin laittaa lokeroonsa tilanteet, jotka tapahtuivat selvinpäin. Kerran hän vain sylkäisi silmilleni, ihan ilman syytä keskellä kirkasta päivää. Pyyteli heti perään kovasti anteeksi. Kerran hän ykskaks yllättäin nipisti minun ajaessani autoa niin kovaa kädestä, että siihen jäi mustelma. Halusi kuulemma vain nähdä mitä tapahtuu.
Jos olin murheellinen ja kaipasin hellyyttä, niin hän huusi ja ryhtyi mököttämään, koska olin aina pahalla tuulella. Olinko minä todella sitten niin väsynyt ja pahantuulinen, että huononsin hänen elämän laatuaan. Enkä minä oikein tiedä miten minun pitäisi suhtautua lausahduksiin, joissa hän toteaa minun tuoneen talouden kaikki ongelmat. Tuo syyllisyys painaa minua vieläkin, enkä oikein tohdi hakea omaa omaisuuttani pois.
Exäni kiistää vahvasti käyttäneensä väkivaltaa. Minua kuitenkin asiat vaivasivat koko ajan ja nousivat pintaan. Ja muutenkin kun olo oli hirvittävän ahdistunut niin muutin pois - jo neljännen kerran. Kuitenkin mietin, että oliko miehelläni oikeus rangaista, enhän kuitenkaan ollut enää sitoutunut avioliittoon moneen vuoteen. Edelliset eroyritykset ovat päättyneet, kun olen palannut kotiin miehen luvattua muuttua ja ottavansa minut paremmin huomioon ja näyttävänsä kuinka arvostaa minua.
Onko vaimolla oikeus pyytää arvostusta? Onko arvostuksen ja kunnioituksen puuttuminen oikea syy erota? Osaankohan minä itse näyttää oman arvostukseni toista kohtaan?
Erityisen ristiriitaisesti suhtaudun nykyiseen tilanteeseen. Ero on tuntunut nyt vähän turhankin helpolta. Olin sen jo etukäteen miettinyt. Osasin jo varautua kaikkiin niihin tilanteisiin joita eteen tulee. Toistaiseksi asiat ovat noudattaneet tuttua kaavaa. Vain muutaman kerran hän on päässyt yllättämään ja sekoittamaan pasmani. Ilmesesti nytkin on käynyt niin, koska täällä tätä vuodatan.
Toinen ristiriitaisia ajatuksia herättävä asia on uusi suhde. En tiennytkään, kuinka ihminen voi tuntea sellaisia tunteita. Halaukset ja koskettelut tuntuvat ihanilta. Ja erityisesti se, kuinka voit olla oma itsesi, voit tehdä asioita joita haluat. Ei tarvitse yrittää olla mitään muuta, jotta sopisi joukkoon. Mutta mikä mietityttää, niin miksi se ei tunnu minusta väärältä? Onhan erosta vielä vain vähän aikaa?
Ero on ollut vireillä nyt reilut pari kuukautta ja jotkin asiat eivät oikein ole vielä asettuneet kohdalleen omassa päässäni. Toisaalta en ole varma, että olenko tehnyt asioista härkäsen ja liioittelen reagoimistani, mutta toisaalta en enää todellakaan halua palata entiseen.
Kertoisiko joku minulle mitä on väkivalta? Mitä on henkinen väkivalta? Kuinka paljon sitä avioliitossa oikein olisi pitänyt sietää? Miksi ihminen tekee niin? Milloin fyysinen väkivalta ylittää sen rajan, että se pitäisi ilmoittaa viranomaisille? Onko väkivalta oikeutettua, jos on loukannut toista tahallaan tai tahattomasti?
Viime aikoina olen miettinyt, että olenko jotenkin yliherkkä... Lyönnit ja tönimiset olivat satunnaisia ja johtuivat alkoholista. Itseasiassa vain kaksi kertaa jäi näkyviä jälkiä. Ja kun osasi välttää tiettyjä tilanteita, niin eihän siitä sitten seurannutkaan mitään ihmeempiä.
Vaikeampi minun on kuitenkin laittaa lokeroonsa tilanteet, jotka tapahtuivat selvinpäin. Kerran hän vain sylkäisi silmilleni, ihan ilman syytä keskellä kirkasta päivää. Pyyteli heti perään kovasti anteeksi. Kerran hän ykskaks yllättäin nipisti minun ajaessani autoa niin kovaa kädestä, että siihen jäi mustelma. Halusi kuulemma vain nähdä mitä tapahtuu.
Jos olin murheellinen ja kaipasin hellyyttä, niin hän huusi ja ryhtyi mököttämään, koska olin aina pahalla tuulella. Olinko minä todella sitten niin väsynyt ja pahantuulinen, että huononsin hänen elämän laatuaan. Enkä minä oikein tiedä miten minun pitäisi suhtautua lausahduksiin, joissa hän toteaa minun tuoneen talouden kaikki ongelmat. Tuo syyllisyys painaa minua vieläkin, enkä oikein tohdi hakea omaa omaisuuttani pois.
Exäni kiistää vahvasti käyttäneensä väkivaltaa. Minua kuitenkin asiat vaivasivat koko ajan ja nousivat pintaan. Ja muutenkin kun olo oli hirvittävän ahdistunut niin muutin pois - jo neljännen kerran. Kuitenkin mietin, että oliko miehelläni oikeus rangaista, enhän kuitenkaan ollut enää sitoutunut avioliittoon moneen vuoteen. Edelliset eroyritykset ovat päättyneet, kun olen palannut kotiin miehen luvattua muuttua ja ottavansa minut paremmin huomioon ja näyttävänsä kuinka arvostaa minua.
Onko vaimolla oikeus pyytää arvostusta? Onko arvostuksen ja kunnioituksen puuttuminen oikea syy erota? Osaankohan minä itse näyttää oman arvostukseni toista kohtaan?
Erityisen ristiriitaisesti suhtaudun nykyiseen tilanteeseen. Ero on tuntunut nyt vähän turhankin helpolta. Olin sen jo etukäteen miettinyt. Osasin jo varautua kaikkiin niihin tilanteisiin joita eteen tulee. Toistaiseksi asiat ovat noudattaneet tuttua kaavaa. Vain muutaman kerran hän on päässyt yllättämään ja sekoittamaan pasmani. Ilmesesti nytkin on käynyt niin, koska täällä tätä vuodatan.
Toinen ristiriitaisia ajatuksia herättävä asia on uusi suhde. En tiennytkään, kuinka ihminen voi tuntea sellaisia tunteita. Halaukset ja koskettelut tuntuvat ihanilta. Ja erityisesti se, kuinka voit olla oma itsesi, voit tehdä asioita joita haluat. Ei tarvitse yrittää olla mitään muuta, jotta sopisi joukkoon. Mutta mikä mietityttää, niin miksi se ei tunnu minusta väärältä? Onhan erosta vielä vain vähän aikaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se uusi suhdekin tuntuu vähän epämääräiseltä, koska usein miehet käyttävät seksistisesti naisia hyväkseen silloin, kun he ovat heikoimmillaan, siis sivistymättömät rentut ja
joskus ihan fiksunnäköiset tyypit.
Tunnet asian sisälläsi. Älä ole sinisilmäinen ja katsele maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi.
Ei siihen tarvitse tai pidä palata, mutta yhdessä ehkä puolisosi kanssa voisitte korjata suhteenne ... jos molemmat tahtovat, yrittävät, ja ymmärtävät millainen suhde hyvä kummalekin.
Väkivaltaa on se, kun fyysistä koskemattomuuttasi rikotaan vastoin tahtoasi. Itsepuolustus ei ole väkivaltaa... tosin se voi muuttua sellaiseksi, jolloin puhutaan hätävarjelun liioittelusta. Tästä tuskin teillä kyse.
Henkinen väkivalta vaikeampi määrittää, se yleensä kiusaamista, vähättelyä ja toisen itsetunnon systemaattista tuhoamista.
Milestäni ei yhtään, eikä kenenkään. Eroa ei tarvitse heti ottaa, mutta apua haettava yhdessä... ellei sitä toinen tahdo, niin silloin mielestäni ero parasta aivan kaikille.
Jos sen tietäisin tai sinä tietäisit, olisimme rikkaita... Ei tuohon voi vastata.
Se on asia joka sinun määritettävä "lievemmissä" tapauksissa ... perheväkivalta kuitenkin virallisen syytteen piirissä, eli jos sairaalaan joudut voidaan pahoinpitelijääsi syyttää vaikket itse syytettä nostaisikaan.
Ei ole koskaan, loukatkoon sitten takaisin ja huutakaa naamat punaisina ... se ei ole henkistäväkivaltaa, kunhan riita aikanaan sovitaan.
Silloin ei ehkä pitäisi käyttää alkoholia tai ainakaan niin paljoa, ja ellei siihen pysty ... hakea siihenkin apua. Voit toki elää lopun elämääsi peläten ja varoten tilanteita ... jotkut jaksavat niin, suurin osa ihmisistä ei (pää hajoaa).
Ei kuulosta kovin tasapainosen ihmisen tavalta käyttäytyä. Onneksi ei ehtinyt tehdä "Björkmanneja" Jämsän tylliin ....
Niin, kumpikohan oli pettänyt ja luvannut tyhjiä .. milestäni exäsi, et sinä. rakastavassa parisuhteessa ei rangaista, vaan tehdään kaikki jotta suhde korjaantuu tai/ja pysyy hyvänä. Ellei niin ole, syytä on erota.
Molemmilla puolisoilla on oikeus tuohon, ja hyvin luonnollinen asia.
Ei ole oikeaa tai väärää syytä erota, niin henkilökohtaisia asioita kuitenkin ovat.
Hyvä kysymys, sinä ja ehkä exäsi tuohon osaa vastata ... tuskin kukaan täällä.
On se ero vaikea paikka sinullekin, mutta jos avioliitto on ollut vielä karmaisevampi kokemus, niin tottahan tämä nykytilanne tuntuu helpotukselta ... ja paremmaksi muuttuu.