Joo elik tähän tarinan taustaa ensin vähän. Isä on viisissäkymmenissä, ja minä kolmekymppinen. Pienenä olin isän silmäterä. Nyt vanhempana on sitten tullut päinvastaista ongelmaa isän kanssa. Isä puuttuu kärkkäisin kommentein tekemisiini ja sanomisiini. Isä on sellainen pienikokoinen ja silleen oikeastaan ns. hiirulainen mieheksi, toivottavasti tajusitte. Isän omat naissuhteet on ollut vähän arveluttaviin yksinäisiin naisiin ns. huolta pidettäviin naisiin. Olen isääni paljon puheliaampi ja aktiivisempi luonteetani. Jotenkin isä ei millään siedä ajatusta, että mulla olisi ihan normaali elämä. Hän suhtautuu väheksyvästi miesystäviini (joita on kerrallaan 1 :), kaikista muka löytyy jotain vikaa. Isä kyselee, että en kai muuta pois tältä paikkakunnalta vaikka hän tietää, ettei minulle löydy töitä tältä paikkakunnalta. Yhdessä ollessa isä pitää mua ns. ihan pikkulapsena ja suurin piirtein isioottina, joka ei tiedä mistään mitään, jolle pitää selittää kaikki asiat mukamas juurtajaksaen. Ja hän sitten selittää. Ja kyselee "Mitä sä muka luulet etsiväs?" jos omatoimisesti etsin esim. stereoista jotain näppäintä. Ja olen siis lähes 30-vuotias...
Joululomailu isä luona loppui melko karuissa merkeissä, kun hermoni eivät kestäneet vaan päivän verran pidättelin vaan itkua ja toivoin olevani muualla..kunnes lähdin. Isä ahdistui tietenkin minun ahdistukseni katsomisesta.
Eikö se tajua mollaavansa mua? vai saako se jotain outoa mielihyvää pätemällä edes jonkun elämässä? Faija on kyl vähän kehno esim. pitämään huushollistaan huolta, vaikka muuta väittääkin. Yms.
Joululomailu isä luona loppui melko karuissa merkeissä, kun hermoni eivät kestäneet vaan päivän verran pidättelin vaan itkua ja toivoin olevani muualla..kunnes lähdin. Isä ahdistui tietenkin minun ahdistukseni katsomisesta.
Eikö se tajua mollaavansa mua? vai saako se jotain outoa mielihyvää pätemällä edes jonkun elämässä? Faija on kyl vähän kehno esim. pitämään huushollistaan huolta, vaikka muuta väittääkin. Yms.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Isäsi ei näemmä kykene napanuoraa katkaisemaan. Se on sitten sinun tehtäväsi - samalla isäsi joutuu kasvamaan aikuiseksi.
Entä suhde äitiisi? Ovatko eronneet kenties?
isäni ovat eronneet. Äidin kanssa välini ovat ihan kohdallaan, eron (näennäisesti äidin "vika" että he erosivat..vaikka mistä minä tiedän heidän kahden hlön henk.koht. väleistä) takia välit vähän viilenivät mutta nyt menee ihan hyvin äidin kanssa.
Hmm. mitähän tarkoitit tuolla mun napanuoran katkaiseminen käytännössä. Onko tässä syy minussa vai isässä? Olla välittämättä isän neuvoista/kommenteista (juu kiitos, sen teen mielelläni, ja teenkin jo...paitsi että fiilispuolella tietty tekee itselle vähän kipeää se kun joku noinkin läheinen sukulainen arvostelee kärkkäästi)? Mieluusti jätän hänen kommenttinsa omaan arvoonsa, ja suoraan sanoen ne hänen neuvonsa eivät ole kovin hyviäkään yleesnsä. Tavallaan tuntuu aika karulta, kun aikuisena ihmisenä tiedän mitä teen, mutta joku toinen tulee sörkkimään siihen näppejään. Eli tuo laita minun pitää vetää kiinni vielä ettei tule kiekko sisään minun puolelle. Ehkä tässä pitää ottaa vähän aikalisä ja alkaa rakentamaan uutta suhdetta isään.
Mutta tavallaan olen jo mielestäni rakentanut sen uuden aikuisen suhtautumisen isääni, ja törmään sitten tavallaan isäni outoihin käytöstapoihin haluamattani..ja itseasiassa nämä isän mietteet tulivat minulle ihan puun takaa ja yllätyksenä..koska lähdin itse kylään sillä mielellä, että onpa kiva mennä kuuntelemaan isäni kuulumisia ja katsomaan miten hänellä menee...ja sitten suhtautuminen minuun on tuota luokkaa. En oikein tiedä edes mitä minun enää pitäisi tehdä...hmm välejä en haluaisi ihan katkipoikki asti pistää ja omassa mielessäni minulla on jo ihan aikuinen-aikuinen -suhtautuminen isääni...ehkä vähän radikaalimmat irtiotot pitää siis ottaa kehiin ja yrittää sitä kautta saada tuo läheisyys-etäisyys -akseli kuntoon.
Mut epäilen, ettei tää tilanne ajan kanssa silleen ainakaan parane isän puolelta, päin vastoin luulen, että hän tulee entistä riippuvaisemmaksi minusta ja veljistäni, koska ikää tulee lisää ja isä on yksineläjä. Ja arvaa keille sitten soitellaan avunpyyntöjä...
Ööh, olen kyllä vähän pää pyörällä näitten joulun ajan tapahtumien jälkeen...Eihän mulla tollanen isä pitänyt olla. (Ainakaan mielikuvissani, koska olemme yhteydessä yleensä puhelimella n. 2 kertaa viikossa ja ihan peruskuulumisia vaihdellaan, ei syvällisiä keskusteluja. Kylässä käyn kerran kahdessa viikossa ja silloin ehkä jutellaan vähän syvällisemmin mutta ei kyl mitään henkilökohtaisuuksia vaan missä tapahtumissa ollaan käyty ja keitä tuttuja on tullut vastaan viimeaikoina jne. Muuten isä ei ole puuttunut kuin nyt joulun aikaan, ja siksi olen aikalailla puulla päähän lyöty...miten joku voikaan olla tuollainen. Toisaalta, kun ei olla nähty niin sekin voi olla syynä siihen, ettei ole tullut "otettua yhteen" niin että irtirepäisyt olisi tullut hoidettua. Äh, ja kun minä ja isä kumpikin ollaan sellasia hiljaisia ja tykätään letkeästä meiningistä ja siitä ettei ääntä koroteta jne.
No hullu mikä hullu...näitä Suomessa riittää...otan osaa.
Isäsi tarkoittaa vain sinun parastasi, jos et sitä näe ja ymmärrä suosittelen puhumaan ammatti-ihmisen kanssa tuo on masennusta. Kaikilla ei ole rakastavaa isää ole onnellinen. Isäsi huomautukset kuulostavat korvissasi arvostelulta, vaikka hän ei sitä sellaiseksi tarkoita, siksi koska sinulla on masennus.
Kolemkymmentävuotias nainen ei käyttäydy kuin murrosikäinen itkien ja kiukutellen, vaan hän kykenee vanhan isänsä mielipiteet ja huomautukset jättämään rauhallisesti hymähtäen ihan omaan arvoonsa.
Varaa aika mielenterveystoimistoon.
vaikka on isäsi, sinulla on jo oma näkökulma elämään. Ei tarvitse loukata isää, voit ohittaa hienotunteisesti ohjeet, hyvää hän omalla tavallaan tarkoittaa. Pidä reviirisi, älä päästä ketään sen rajan yli astumaan. Onnea matkaan