auttakaa nyt hyvät juoksu-kaverit, olen juossut vuosia vuosia ja saanut palkintojakin ja menestynyt kisoissa, mutta nyt on kaksi vuotta mennyt minimi-juoksuilla syystä, että jalassani on penikka-tauti, joka vaan ei hellitä. olen saanut siihen monesti kortisoni-piikin, olen hieronnut, venytellyt, hoitanut kylmällä, kipuvoiteilla, särkylääkkeillä yms. ja aina, kun luulen että nyt se on parempi, ja lähden lenkille, linkutan seuraavan päivän, kun jalka on niin kipeä. tahdon päästä taas treenaamaan täysillä, mitä siis teen?
penikkatauti
fitnesslady
61768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
niin se aina käy , ite olen huilaillut jo 2 vuotta . Ei oo yhtikäs kipeä.
olen reilut 3-kymppinen ja juossut viime vuosina yhä enemmän. Mullakin ollut toisinaan penikkatautia, mutta ehkä hieman lievempi kuin sulla, jotain tabuja jossain vaiheessa söin ja levittelin Voltaren- tai muita voiteita siihen, mutta pääasiassa olen hoitanut vaivaa pitkillä lepojaksoilla, jolloin en ole juossut yhtään (kunto pitää hankkia sitten kärsivällisesti takaisin; olen harrastanut muita lajeja, joissa jalat eivät "pääroolissa"), ja tauon jälkeen aloitellut todella maltillisella juoksemisella, ts. aloitellut todella kevyesti, mikä ollut suorastaan ärsyttävää, kun tekis mieli mennä kovaa.
Nyt viime aikoina olen innostunut kylmäkylvyistä, ja luulen, tai ainakin haluan niin uskoa, että se on tehonnut ainakin muhun tosi hyvin - ei pahemmin enää vaivaa, vaikka pitkiäkin ja rasittavia lenkkejä juoksen. Upotan siis jalat jäiseen veteen about 45 sekunniksi, jos kestän, ja suhteellisen nopeasti rasituksen jälkeen. Elixir-ohjelmasta tästä taisin innostua, ja olen kokeillut myös kuuma- ja kylmähoitojen vuorottelusta, mutta aina keskeistä lopettaa kylmään hoitoon!
Olet varmasti perehtynyt penikkatautiin hyvin ja saanut hoitoon paljon opastusta, joten tiedät varmaan, että lenkkareillakin on merkitystä, kuten askelluksella etc. etc. En ole vaivan suhteen asiantuntija, mutta halusin vain kertoa, mikä mulla on auttanut. Toivottavasti pääset vaivasta eroon! Tsemppiä!
ota lainaa ja mee yksityiselle puukotettavaks. Kun kevätaurinko paistaa niin juokset jo ilman ongelmia.
leikkaus on suht pieni ja helppo. Avataan/halkaistaan pituussuunnassa vaan lihasaitiot ja poistellaan mahd kiinnikkeet. Sen jälkeen mahtuu lihas taas kasvamaan ja liikkuu ilman kipuja
Olen harrastanut juoksemista ja kilpaillut koko pienen ikäni eli noin 20 vuotta. Penikkatauti on tullut tutuksi vuosien varrella ja lähes aina olen hieronnan avulla päässyt siitä eroon. Siitä on kohta vuosi, kun kivut alkoivat taas. Kävin ensin hierojalla useamman kerran: ei auttanut. Otin burana-kuureja: ei auttanut. Yksi lääkäri kirjoitti jotain vahvempaakin tulehduskipulääkettä, mutta yhden tabletin jälkeen oksensin kokonaisen vuorokauden ja se loppui siihen. Lopulta päädyin erikoislääkärin puheille, koska kipu esti juoksemisen jo kokonaan. Koska kortisonipiikit eivät auttaneet, hän suositteli minulle leikkausta: halusin kuitenkin päästä kesäksi vielä kilparadoille. Leikkaus meni niin kuin pitikin (?) ja parin viikon levon jälkeen lähdin hiljalleen liikkeelle. Huomasin kuitenkin hyvin pian, että kipuja on vieläkin. Ensin ajattelin, että se on normaalia leikkauksen jälkeistä arkuutta, mutta kun vaiva jatkui ja jatkui jouduin uuteen leikkaukseen. Nyt on kaksi kertaa sama jalka avattu, mutta aina vain kärsin kovista säryistä treenatessa ja varsinkin treenin jälkeen. Asiaa on tutkittu, mutta selkeää syytä ei ole löytynyt. Viimeisin kommentti lääkäriltä oli, että hän ei voi tarjota minulle muuta kuin sympatiaa ja että minun pitää vain oppia elämään tämän kanssa. Karua tekstiä köyhälle opiskelijalle, kun on jo yli 1200 euroa viimeisen vuoden aikana investoinut siihen, että pääsee takaisin juoksukuntoon. Kipu- ja särkylääkkeitten avulla treenaan nytkin, mutta onko se sitten tervettä urheilua?
Halusin kertoa tämän siksi, että kannattaa harkita tarkkaan muitakin vaihtoehtoja! Monille leikkaus on varmasti avun tuonut, mutta aina on meitä huono-onnisiakin..
Kauan sitten minullakin oli penikkatauti, kipeä sellainen. Olosuhteiden pakosta (ulkomaanreissu) jouduin kävelemään pitkiä matkoja, ja olin lisäksi kasvisruokavaliolla. Laihduin rajusti, mutta tautikin katosi, aivan yhtäkkiä.
Paranemisen syy oli ilmeisesti pohjelihaksen selvä "pieneneminen", jolloin kipeytynyt ja tulehtunut kalvo ei enää jäänyt puristuksiin.
Rankka, mutta konkreettinen keino niille, joille se sopii.
Myös kylmähoito on auttanut erilaisiin tulehduksiin.