Voi miten vaikeaa tämä välillä on.Vaikka oli eri huoneissa nukuttu vuosia. Ero on tapahtunut minun tahdostani.Olimme kuin kaksi yhdensuuntaista suoraa, jotka kulkevat rinnakkain,mutta eivät koskaan kohtaa. Eikö ihmisellä ole oikeus muuttaa elämäänsä paremmaksi?
välillä olo on ihan hyvä, välillä tuntuu, että olenko sittenkään tehmyt oikein.Ei enää ole paluuta, en pystyisi siihenkään.
välillä olo on ihan hyvä, välillä tuntuu, että olenko sittenkään tehmyt oikein.Ei enää ole paluuta, en pystyisi siihenkään.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Rohkeutta ja jaksamista vaan! Itse hyppäsin pois kuolleesta liitosta ja eriteillä kulkemisesta muutama vuosi sitten, 35 vuoden jälkeen. Vapautumisen tunne on ollut hieno, toki monta kertaa kaipaa kumppania ja olo tuntuu yksinäiseltä. Mutta se toisen olematon läsnäolo ei ole enää kiusana. Et Sinäkään ole vielä vanha,
elämää on edessäpäin vaikka kuinka! Kolmas elämä on alkanut!
Mies, josta erosin ei halua ymmärtää. Hän vihaa kuulema minua elämänsä loppuun asti.Haukkuu ja uhkailee,en saa käydä talossa, joka on vielä puoliksi minun, koska ositusta ei ole tehty.
Luonne on tullut kyllä selvästi näkyviin eron myötä. Onneksi lapset ovat lähes kaikki aikuisia nuorinta,17vuotiasta lukuunottamatta.Olen kuulema särkenyt kaikki, olen luonnoton ihminen,ym ikävää
Tuota minullekin tehtiin. Miehellä vaan oli uusi naisystävä takapiruna. Kunhan saat osituksen tehtyä luulen että helpottaa.. Et sinä yksin ole. Minä otin mukaan tuon 18 vuotiaan, kun läksin alta pois. Toisen syyllistäminen on varmaankin keino purkaa omaa katkeruutta. Koita pitää itsesi kasassa!!!!!
Erosin puoli vuotta sitten kaksikymmentävuotta kestäneestä avioliitostani.Ex-mieheni käyttäytyy kuten miehesi. Meilläkin on omaisuus jakamatta. Kaikki jäi miehelleni, kun lähdin. Nyt haluaisin osuuteni, mutta mies ei suostu keskustelemaan kanssani eikä myöskään päästä minua enitseen yhteiseen kotiimme (omistamme omakotitalon irtaimistoineen puoliksi). Myös mieheni todellinen luonne on tullut harkinta-ajalla todella konkreettisesti esille ja olen vakuuttunut, että tein oikean ratkaisun. Kunhan vielä jollain konstilla saisin taloudelliset asiat sovittua.
ei todellakaan tule miehesi oikea luonne selville.
Eiköhän siinä tilanteessa monella ole tunteet niin sekaisin,että toimii aivan toisin,mitä todellinen luonne on.
On meitä muitakin. 25 vuotta avioliittoa muuten vaan 30 vuotta yhdessäoloa, 3 aikuista lasta ja niiden perheet. Sitten lähdettiin eri teille. Alussa tuntui että kaikki romahti.. nyt ei enää. Oltiin kait yhdessä vain tavan vuoksi, kun ei enää ollut mitään yhteistä.
avioliittoa ja kaksi poikaa, jotka ovat sinkkumaistereita ja hyvä toimeentulo ja elämä on muuten hyvää, mutta minä olen jo 59 ja mieheni
selvästi vanhempi. Teemme työtä kotona, mutta ajattelin lähivuosina jättää hommat ja vaan jäädä
"eläkkeelle".
Meidän suhde on kyllä vain syventynyt ja pojat ovat todella läheiset, johtuen kaiketi siitä, että eivät ole naimisissa ja käyvät paljon kotona.
Jokainen hetki on meille kultaakin kalliimpi, ei enää ajattele, että päivä, vaan jokainen sekunt.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi riitelyyn, johon itse en mitään aihetta näekään.
Rakaus vain muuttaa muotoaan. Sitä tuntee aina vain suurempaa hellyyttä ja huolenpitoa toisesta ja se seksi ei näyttele sellaista osaa sinnepäinkään kuin nuorena.
Ihmisen on luovuttava omastaan toisen hyväksi ja kun toinen asennoituu samoin, niin kaikki on hyvin. Jokainen hetki on parempi kuin edellinen.
En kirjoittanut tätä siksi, että haluaisin jotenkin elvistellä asialla, en mitenkään, vaan jos joku on kahden vaiheilla, niin voi näinkin miettiä asioita,
vanhuksina kävellään käsi kädessä ja istutetaan omenapuu lapsille..........
Jos joku mies siellä oli hajalla ja sanoi, että vaimo on kaiken hajoittanut tai jotain sinnepäin, niin en ihmettele, vanhempana on ihan kamalaa jäädä yksin.
Ei ole mitään järkeä jättää toista.
Jotkut jättävät jopa sairauden takia.
Rakkaus on suurin.
Rakkaus on suurin!!! Joskus sitä vaan rakastaa toista niin paljon, että päästää irti. Koittaa unohtaa haaveet omenapuista ja yhteisistä rollaattoriretkistä. Joillekin asioille ei kerta kaikkiaan voi mitään. Pidä kiinni perheestäsi ja nauti elämästäsi. Meille ei kaikille tuo tulevaisuudenkuva toteudu.
"En kirjoittanut tätä siksi, että haluaisin jotenkin elvistellä asialla, en mitenkään,..."
No miksi sitten lässytät "sinkkumaistereista" ja "hyvästä toimeentulosta" ja muutenkin kuvailet siinä "onnellista perhettänne"...?
Olisit voinut paljon lyhemminkin asiasi kertoa.
(Ainiin, minäkin olen muuten maisteri, mutta en sitä yleensä joka palstalla "toitota", paitsi nyt, jotta tajuaisit jotain!)
mieheeni erosin sillä hän oli jo vuosia seurustellut toisen naisen kanssa jota rakasti enempi kuin minua.
Vaikeaa oli erota mutta koska halusin hänelle hyvää niin erosin ja nyt tuntuu että elän hyvää elämää ilman että pakotan toista rakastamaan minua eli olemaan "vankina" minun rakkauden vuoksi.
Rakkaus elää vapaudessa!
tunneäly olisi sen verran korkea, että ei heti syöksy avioeroa hakemaan.
Ei siinä sitten auta koulutuskaan.
Ei minulla mitään erikoisen helppoa ole ollut, mutta en ole ottanut joka asiasta pulttia ja sillä läimäytellyt miestäni ja jos ollaan eri mieltä niin ollaan, ei se ole minulta pois.
En ymmärrä sitä, että nykyisin ei löydy edes lukeneissa mitään, mikä lisäisi viisautta, kas kun´en puhu älystä, koska vähäisetkin älynlahjat voivat olla ja silti olla elämässään viisas ja toista ihmistä rakstava.
Mutta naiset ovat sellaisia, että kaikkimullehti nyt.
Millään ei väliä, ei lapsilla ei millään.
Jos haluat että elvistelen, niin elvitelen sitten sillä, että olen jaksanut muodostaa pitkän yhteisen elämän ja antaa anteeksi ja minulle on annettu anteeksi, koska kukaan ei ole virheetön emmekä asu kukaan lintukodossa.
Ei tässä maailmassa enää ole kunnon naisia, joihin voisi luottaa, jos on kunnon mies.
Rentuille hetkeksi kelpaa.
En ole yhtään katkera. Tänään kummilasteni äiti
soitti aamupäivällä, että uusi lapsi on syntynyt, siis poika ja jos ei olisi flunssaa, olisin lähtenyt käymään sairaalaan, mutta onneksi on puhelin ja kukkakuljetukset.
Siinä oli minulle uudenvuodenraketti heti aamutuimaan.
Soitti minulle ensimmäiseksi. Olen iloinen, että lapsi on terve.
Pitkä oli avioliitto meilläkin, kunnes pari vuotta sitten panin eropaperit vetämään. Miestä kun ei kiinostanut kuin itsensä eikä ollut halukas menemään ulkopuolisen avioliittoneuvojan puheille. Siinä ei minun suuri rakkauteni painanut vaa'assa. Nyt on deittihuumassa. Asuntoa ei ole "löytänyt", kun ei ole etsinyt aktiivisesti. Uskomatonta nämä narsistit ja miten ne käyttävät exiään surutta hyväksi
Jättämisessä ei tarvitse olla järkeä. Se on myös tasan niin "kamalaa" toiselle kuin miksi hän sen itse tekee.
Jos toisen seura ahdistaa, suorastaan ällöttää, niin miksi ihmeessä jatkaisi suhdetta? Itse erosin 26v kestäneestä suhteesta. Puistatti pelkkä ajatuskin "yhteisistä" eläkepäivistä, vaikkei ne vielä ole kovin lähellä olekaan.
"Luulisi että maisterin
tunneäly olisi sen verran korkea, että ei heti syöksy avioeroa hakemaan"
Mistä kumpuaa käsitys, että kaikki hakisivat eroa heti-justiinsa, jos jokin liitossa vähän, hiukan enemmän tai jopa kamalasti mättää? MInusta käsitys on täysin huuhaata. Ihmiset sietävät, kestävät ja yrittävät sinnitellä kauheassa liitossa aivan liian kauan, jopa vuosikymmeniä. Puhutaan tai yritetään puhua vuositolkulla, riidellään tai pidetään mykkäkoulua. Vihastellaan, kyräillään, ollaan v-maisia -. lopulta ei vain enää jakseta edes puhua. Mutta yhdessä pysytään... MINKÄ TAKIA? Erotkaa ja alkakaa uudelleen ELÄÄ. Sillä elämästä elämässä on kysymys. Ei siitä, että jotenkuten kitkutellaan ja ollaan hengissä.
Itsellä ei ole toistaiseksi ero käynyt edes mielessä.
Avioliittoon kuuluu myötä- ja vastamäet, että eipä tulis mieleenkään
laittaa mitään papereita eteenpäin. Eikä ole kyllä kukaan minuakaan
pyytänyt sellaisia allekirjoittamaan. Yhteisiä lomia perheen kanssa suunnitellaan ja silleen.
Toisille ihmisille tuntuu olevan muiden ihmisten kunnioittaminen ihan
outo käsite, puhumattakaan lasten oikeuksien kunnioittamisesta. Jonain päivänä se muiden polkeminen kalahtaa omaan nilkkaan. Sylkisin päin kasvoa sellaisia vaikka ristiinnaulittuna.
Tuota....
En ymmärtänyt, miksi edes vastaat täällä?
Onhan niitä onnellisia parejakin, mutta juuri onnettomathan ne eroaakin.
Ei meillä ainakaan jalostunut mikään miksikään, oltiin ihan töissä muissa firmoissa,eikä paljon lopulta edes nähty.
Jos te olette yhdessä työskennelleetkin, niin onhan se aivan eri asia, kuin mitä valtaväestö tekee.
Jotenkin ei ihan terveeltä vaikuta teidänkään perhe, jos lapsetkaan eivät osaa sitoutua, kun sinkkuilevat vain ja sinä olet siitä vain tyytyväinen, että saat aikuiset lapset pidettyäsi naruissasi?
Minä ainakin olen onnellinen, että pojallani on perhe ja lapset, jotka vierailevat paljon luonani...
Muuten, minulla on läheiset suhteet poikaani ja hänen miniäänsä, joten tuskin tuo sinunkaan läheisyytesi lapsiisi johtuu siitä, etteivät ole hommanneet kumppaneita.
Ei lapsiaan voi tuollalailla kahlehtia vain äidin tarpeisiin.
Ovat hekin ansainneet parisuhteensa, vaikka se ei sinun pirtaasi sopisikaan.
Ihan samaa mieltä.
Tuollainen ihminen, jolla on ollut tuuria saada kumppanikseen se pitkämielinen, rakastava, asioista puhuva, hemmotteleva,uskollinen ja lämmin puoliso, pitää sitä niin päivästäänselvänä, ettei vaan älyä, ettei kaikille ole käynyt niin hyvä säkä!
Tuokin "maisterilapsistaan" kohkaava on vain saanut olla kuin kukka kämmenellä vanhemman puolisonsa käsissä, joten ei mitään tajua oikeasta avioliitosta.
Tuo kyllä ihmetyttää, ettei halua lastensakkaan seurustelevan?
Onkohan se kumppanikaan oikeasti niin onnellinen?
Niin, eiköhän se sinunkin mieli muutu, kun selviää että ukkos käy pumppamassa
työkaveriaan, kun sun römpsäs on kuivunut...
Elät pilvissä tällä hetkellä.
"Ihmisen on luovuttava omastaan toisen hyväksi ja kun toinen asennoituu samoin, niin kaikki on hyvin"
Haluaisin elää tuon mukasesti. Olen n. 40v-mies ja minulla 3 lasta, kaikki alle 10 v ja naimisissa olen ollut n 15 v. Rakastan perhettäni ja tiedän, että voisin rakastaa vaimoani vaikka en ole sitä tuntenut pitkään aikaan. Hän on hieno ihminen ja hyvä äiti lapsílleni. Tiedän itsekin olevani hyvä isä ja puoliso, mutta en vain enää ostain syystä jaksa tehdä töitä suhteeni eteen. Olen kuin vankilassa tai oravanpyörässä, sillä haluaisin tuntea, elää ja taas rakastua.
Inhoan Suomea ja haaveenani on aina ollut ulkomailla työskentely. Nyt perheeni sitoo minut tänne vaikka mahdollisuutenani oli päästä pois täältä. Minulla ei ole toista naista tms vaikka olen kyllä pettänyt joskus.
Haluaisin vain olla vapaa ja tunnen hyvin huonoa omatuntoa ja masennusta tuo itsekkään tunteeni takia. Ja kaiken tämän jälkeen kuitenkin sanon, että tarvitsen perhettä. Minua itkettää, miten ihana paikka tämä maailma on ja miten paljon sydämeni huutaa tunnetta, kuinka paljon minulla olisi vielä annettavaa..vai onko se sitten otettavaa. Auttakaa minua. Olisin kiitollinen lohdukkaista sanoista.
Moro
Erosin Joulukuussa hyvästä vaimosta, siis asumuserossa vielä, tosin meillä ei yhteisiä lapsia, vaimolla aikuinen tytär. 12 vuotta naimisissa. Mulla heräsi viime kesänä samoja ajatuksia" Olen kuin vankilassa tai oravanpyörässä, sillä haluaisin tuntea, elää ja taas rakastua." Päätin joulukuussa erosta, täytyy sanoa että tunneskaala heilahtelee ja rankkaa on. Erosimme hyvissä valeissä, emmekä ole puhuneet asioista niin suoraan koko yhdessäolomme aikana, että pahaa tekee, mutta päätös oikea. Jos sinulla on annettavaa maailmalle niin anna mennä, lapset on tietenkin iso asia, mutta myös lapset vaistoo jos sua ahdistaa. itse erolapsi, ja vaikeeta oli kunnes löysin vanhemmat vuosien jälkeen uudestaan, ja sen sanon että heidän eronsa teki molemmat onneliseksi...aivan oikea ratkaisu. Elämä menee omalla painollaan...miten on tarkoitettu, seuraa sisimpääsi, ja olet onnellisempi.
Ehkä maailman kiltein mies, hyvin toimeentuleva, lasten seurassa viihtyvä, empaattinen ja herkkä, luotettava ja älykäs... vaan mikään ei riitä kun toinen huomaa haluavansa elämältä vielä jotain. Entä sitten?
Olen nukkunut 15 vuotta toisessa huoneessa ja välillä olen joutunut uhkailujen takia tuolin laittamaan oven eteen että, edes heräisin jos minulle aiotaan tehdä pahaa.Rakastin miestäni todella paljon rakensimme yndessä ja jossain vaihjeessa alkoholi ryöstäyty hänen käsistään. Vahvojen viinojen juonti ympäri vuorokauden sekoitti häneen , olen seisonut silloikin kunhän oli huonossa kunnossa ja vein lääkäriin ? Mutta jo pitkän ajan olen halunnut lähteä omien sisarien luokse koska he ovat paljon vanhempia ja mies yhteisellä talolla pitää minua vankia ja yhkailulla mitä neuvoksi????
maailma on täynnä ihmeitä usko että sinäkin pääset vielä omaan rauhaasi ja kotiisi kunhan kestät miehesi on jo juonut elimistönsä sekaisin , eläke tulossa.
No lähdet vain siitä pois!!
On olemassa asianajajat, joten sinun ei todellakaan tarvitse nyt ensihätään, kuin lähteä vain pois..
Muuta sisarien luo, soita paikkakuntasi oikeusaputoimistton ja siitä se lähtee..
On halpaa oikeusapua ja alkaa tapahtumaan.
Kerää vaatteesi ja arvoesineesi, isot huonekalut sun muut hakee sitten muuttofirma.
Juoppoa miestäsi sinun ei tarvitse nähdä koko prosessin aikana eikä enää ikinä, jos et halua.
Vaihda salainen puh,numero ja ilmoita vain läheisillesi se.
kyllä minä jätin petturipuolison, joka oli ollut salasuhteessa itänaapurin kanssa, ihan kauhea shokki lopulta ja joskus toivon, että kolahtas sille myös omaan nilkkaan, mitä teki.
Mutta annan asian olla, pääasia et erosin ja minun ei kuulu tuomita ketään, jokainen saa täällä ansionsa mukaan.