Olen jo niin väsynyt anoppini EMÄNNÖINTIIN etten oikein jaksa/viitsi enää valittaa ystävilleni. Toisaalta olen itse osin aiheuttanut tilanteen vakavuuden, kun otin anopin lapsenvahdiksi, kun itse olemme mieheni kanssa töissä (vuosi sitten). Hän järjestää kaappejani pois ollessani, pesee pyykin VAIKKA KIELLÄN, puhuu päälleni kun puhun lapsilleni, tekee kasvatuspäätöksiä minun ylitseni (mitä saa/ei saa tehdä) pakkaa kesävaatteet/pienet vaatteet kysymättä pahvilaatikoihin ns. hyvää hyvyyttään, pesee ikkunat vaikka olen jutellessa ilmoittanut peseväni ne vasta ensikuussa sateiden vuoksi... Tänään lapseni huusi pukiessaan "Äiti!", anoppi nosti päänsä pöydässä ja vastasi "Mitä".
Olen kasvatusalalla, 28v, enkä mielestäni uusavuton. Osaan tehdä ruokaa ja pidän huushollin niin siistinä kuin se nyt 3 pienen lapsen kanssa on järkevää ja mahdollista. Minulla on varmaan jokin itsetunto ongelma, kun anoppini emännöinti ja huonekalujen/kukkapenkkipaikkojen ehdotukset ärsyttävät. Mieheni on ihana ja ymmärtää, ja sanoo pahastikin äidilleen jos on tarvis. Olen jutellut kesällä anopin kanssa tilanteesta ja kestonut hänelle kaikki. Löi luurin korvaan ja ei käynyt kuukauteen. Anoppi on yksinäinen ihminen, joten en halua välirikkoa hänen ja lasten takia.
Nut tilanne aika hyvä, mutta tänään alkoi taas kiehua.. Lähdin äkkiä kauppaan pakoon.
onko samanlaisia kokemuksia?
Olen kasvatusalalla, 28v, enkä mielestäni uusavuton. Osaan tehdä ruokaa ja pidän huushollin niin siistinä kuin se nyt 3 pienen lapsen kanssa on järkevää ja mahdollista. Minulla on varmaan jokin itsetunto ongelma, kun anoppini emännöinti ja huonekalujen/kukkapenkkipaikkojen ehdotukset ärsyttävät. Mieheni on ihana ja ymmärtää, ja sanoo pahastikin äidilleen jos on tarvis. Olen jutellut kesällä anopin kanssa tilanteesta ja kestonut hänelle kaikki. Löi luurin korvaan ja ei käynyt kuukauteen. Anoppi on yksinäinen ihminen, joten en halua välirikkoa hänen ja lasten takia.
Nut tilanne aika hyvä, mutta tänään alkoi taas kiehua.. Lähdin äkkiä kauppaan pakoon.
onko samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 64
Vanhimmat
Jestas. Saat kaiken myötätuntoni. Meillä anoppi on ehdotellut huonekaluhankintoja ja sananmukaisesti kaapin paikkaa. Kohtelee minua kuin lasta tietäen paremmin milloin minkäkin asian. Sellasessa on itsetunto koetuksella, mutta onneksi hän ei käy päivittäin meillä. Tsemppiä!
Meillä anoppi on niin kauhean tehokas ja tietää sen. Vaikka sanon neuvolaan lähtiessäni, ettei koske makkariin, joka on kuin pommin rähdyksen jäljiltä eikä pyykkikasaan, et laitan ne sitten tultuani, hän on tehnyt kaikki tunnin aikana, kun palaan. Jos kysyn tästä, hän vastaa "Minä olen tehnyt KAIKKI työt" ja kämppä kiiltää.. ja mun itsetunto laskee..
Ei muuta kuin ilmoitus lehteen, niin kyllä sieltä palkollisen saa ja ei varmasti tee mitään ylimääräistä. Sillä se on ratkaistu.
aivan hyvä ajatus, jos haluaa katkaista välit mummoon. Nykyään hän ei ole meillä päivittäin lapsenlikkana. Vain, kun käymme jouluostoksilla tms. tai hän on ajankulukseen muuten vain kyläilemässä. Tällöinkään hän ei ole vieraana kylässä, vaan ottaa haltuunsa paikan, luutun käteen, komentaa lapset ja on ison perheen äiti. Puhuu ylitseni jne..
Täsmennän hieman. En koe, että tarvitsisimme kodinhoitoapua. Talo on siisti ja lapset hoidettu. Mutta jos lähdemme piipahtamaan jossain ja anoppi jää kotimieheksi hetkeksi, löydän itseni siistimästä vaatehyllyjä jne. ettei vain jää mitään "rempalleen" ja siivottavaksi. Mutta yleensä hän on kyllä keksinyt jotain siistittävää (tänään tiskikaappi ja tubbervare astioiden kaappi)ja itselleni tulee sellainen olo, et on jotenkin huonompi. Anoppi asuu 1km päässä yksin. Muita sukulaisia ei täällä ole, joten en halua tehdä hänelle porttikieltoa. ...Hän on Emänrä isolla eellä ja niin voimakas luonne.. Mutta jos sanot, hän lähtee ovet paukkuen eikä kuuluu kuukauteen. ja lapset ihmeissään.
Hommaa lapselle päivähoitopaikka esim. sen asian varjolla, että lapsi tarvitsee ikäistään seuraa jo tuossa iässä. Ettei tule liian araksi ja epäsosiaaliseksi.
Sitten hommaat vaan sen paikan, vaikka anoppi tietenkin saa hirmu hepulit ja selittää, että paras paikka lapselle on oma koti.
Siinä ei olekaan väärässä, mutta läheisimmät ihmiset lapselle ovat isä ja äiti, ei mummu.
Kun paikka selviää, teet vain pesäeron anoppiin.
Mies mukaan projektiin. Ehdottomasti.
Minäpä esittelen kolikon toista puolta.
Olen ison perheen äiti, minulla on siis paljon lapsia ja miniöitä, vävyjä ja lapsenlapsia.
Ammatiltani olen lastenhoidon ammattilainen, pitkä työura takana, olen terve ja työteliäs.
Nyt tämän viimeisen miniän kanssa on tullut ongelmia. Viimeisen synnytyksen yhteydessä (raskausaika ja vaikea synnytys) hän on ollut vuoden niin huonossa kunnossa (ja kiukkuinen), että olen päivittäin ajanut apuun. Perheellä on kolme ihan pientä lasta, viimeisin siis noin puolivuotias.
Miniä on yksinkertaisesti uupunut, josta syystä saamaton ja ärtyisä. Hänellä on terveydenhoidon tutkinto, joten tuntee tilanteen.
No, nyt viime aikoina hän on ruvennut äyskimään minulle kaikesta taloudenpitoon liittyvästä, samoin lastenhoidosta.
Tässä juuri mietin, miten ilmoittaisin hänelle, että minulle riittää nyt. Ihan vain sen takia, ettei miniä suuttuisi, olen ottanut erään pätkätyön, loppukevääksi olen tilannut kolmen viikon etelänloman.
Luulen, että tämän miniän kanssa kyse on siitä, että minä olen terve ja aikaansaava, lapset pitävät minusta, koska olen kova lukemaan ja leikkimään. Mutta siinäpä se - taidan olla liian tarmokas.
Tarkoitukseni oli hyvä ja minua pyydettiin apuun. Jotenkin vaan tilanne valui siihen, että minä aikaansaavampana tein lähes kaiken näiden kaikkien kolmen lasten kanssa.
Miniällä on ihan hyvä mies siis minun poikani, mutta yrittäjänä hän tekee hyvin pitkiä työpäiviä.
Koska heillä on koulutusta ja varaa, aion hipsiä tässä vaiheessa taka-alalle.
Minulla oli lapsille aikanaan kotona koulutettu hoitaja. Mutta se onkin jo toinen juttu, se oli sitä aikaa.
"Jotenkin vaan tilanne valui siihen, että minä aikaansaavampana tein lähes kaiken näiden kaikkien kolmen lasten kanssa."
Oletko aikuinen vai kakara? Tilanne ei valu millään tavoin minnekäään päin ilman että aikuinen ihminen päättää, miten jokin tilanne hoidetaan.
Sinä olet siten päättänyt, että sinä olet parempi kaikissa lapsia koskevissa asioissa ja vielä huushollinkin hoitamisessa, ja osoittanut sen miniäparallesi.
Ei ihme, jos äyskii.
Tuskinpa he sinua ovat pyytäneet ottamaan haltuusi koko kodinhoidon. Etkö yhtään ymmärrä, missä raja kulkee?
vastuu on poikasi ja miniäsi sinulla on oma elämä toki välit lapsenlapsiin on hyvä säilyttää.
Vierailkoon mummulassa aina, kun se on mahdollista.
Hyvä kun menet ihan lomalle sitäkin tarvitset.
Kuka on käskenyt rientää apuun! Jos apua pyydetään, on kiva jos mummu auttaa, mutta yli ei saa mennä.Äidillä ja isällä on vastuu perheestään. Tuskin lapset kärsivät ilman mummoa.
Olipa napakasti sanottu ja täytty asiaa.
Kun tietäisitte, kuinka onnellinen olen, kun minun fiksut poikani ovat sinkkuja, toivottavasti pysyvät.
Mielestäni tämä jatkuva erittäin ystävällisten ja aikaansaavien anoppien ruotiminen on todella
hävyttömyyden huippu.
Anoppi tekee niska limassa töitä ja miniä lakkaa kynsiään tai viruu jonkun ihmeellisen depression kynsissä ja pojan äiti pitäisi lempata. Katsokaa koska ne teidän lapset lemppaa joku sossunakka.
Olette miniät todella sairaita ja kiittämättömiä
Kun minulla lapset olivat pieniä ja äitini hoiti heitä, olin maailman onnellisin ihminen, samoin anoppini, jos olisi ollut nuorempi ja asunut samalla paikkakunnalla olisi hoitanut ja saanut hoitaa halutessaan, koska mikään ei ole lapselle sen suurempi onni kuin isovanhemmat.
Tiedän sen omasta lasuudestani, kun äitini äiti hoiti minut, vanhempieni ollessa työssä ja suhde pysyi loppuun asti niin hyvänä kuin se vain voi olla.
Tässä näkee millaisia ovat nykyajan naiset.
MIes lempataan pihalla.
Anoppi lempataan pihalle.
Sitten yh:na yritetään niska limassa metsästää
ukkomiehiä ja muita yh-ukkoja.
On maailmankirjat sekaisin.
Siis kaikki kunnia anopeille - olette kultaakin kalliimpia.
tosiaankaan antaa neuvoja mutta itse noudatan tätä ohjetta AINA jokaisessa talossa on vain yksi emäntä ja se on sen talon emäntä joka päättää muut on hiljaa mäessä ja tekee niinkuin kun talossa on tapana.
Siis mielenkiintoista TODELLA kuulla kumpaakin osapuolta.
Oletteko saman miehen äiti ja puoliso?
Kyseessä ei ole sukulaisuussuhde. Mun anoppi ei käytä nettiä. On ihanaa, jos mummu on apuna ja lapset pitävät hänestä. Mutta minä en ymmärrä sitä, että astutaan ns. toisen varpaille ja aletaan mielessä arvostelemaan, miten huusholli pitäsi hoitaa ja lapset kasvattaa. Minäkin olen lastenhoidon ammattilainen: minulla on 3 omaa lasta ja olen ammatiltani luokanopettaja. Mutta ammattihan ei liity tähän!! Kaikki ÄIDIT ovat (ääritapauksia lukuunottamatta) lastensa parhaita hoitajia ja kasvattajia sekä tietävät itse, miten OMA HUUSHOLLI pitää hoitaa. Mummoilla on eritavalla aikaa leikkiä ja lukea, koska ovat ns. vieraileviä tähtiä ja voivat aina astua syrjään, kun väsymys koittaa. On aivan eri asia rientää välillä apuun, kuin hoitaa koko perhetta koko ajan. Eli perheen äidin ja mummon tehtävät ovat erit! Miniä äyskii, kun astut hänen reviirille ja luulet olevasi (ja näytät sen)lapsille parempi hoitaja kuin äiti.Mummu on mummu ja hössöttäköön, mutta ikinä se ei vedä vertoja äidille. Äidin ei tarvitse aina laulaa ja leikkiä (vaikka päivittäin sitä teenkin, miten milloinkin kerkeän ja jaksan), hänellä on muitakin vastuu alueita huolehdittavanaan. Jokainen elää tavallaan ja on ärsyttävää, jos anoppi sädekehä pään päällä tietää miten asioiden pitäisi olla ja pyrkii hyvyyttään sitä korjaamaan. Kuka on sanonut, että tämä perheen tarpeet ovat sitä, mitä anoppi pyrkii täyttämään??
vastasin tehokkaalle anopille väärään paikkaan.
Hankalapa sitä on toiselle järjestää harrastusta, mutta jos anopin saisi kiinnostumaan jostakin muusta tekemisestä, energiaa kuluisi häneltä muuhunkin kuin teidän kodin järjestämiseen. Ja usein on vielä niin, että tällaiset kaikkivoipaiset anoppi-immeiset kokevat elämäntehtäväkseen pitää huolta lapsensa perheestä ja lapsenlapsista, kaikki muu elämässä ts. harrastukset ovat toissijaisia. Sukupolvet törmäävät tässä toisiinsa erilaisten arvojensa kautta. Aiemmin kai oli tavallista, että äiti hoiti kodin ja perheen, eikä harrastanut mitään. Miniän ei tarvitse siirtyä kivikaudelle, vaikka anopin arvot olisivatkin sieltä kotoisin ;)
Anoppi joko kutoo yksin kotona tai kiiruhtaa meille haravoimaan tai kyläilemään. Anoppi ei kyläile juuri muualla, ei käy töissä, ei tansseissa, hän elää elämäänsä meidän kautta. Poika kaikki kaikessa ja todellakin kuvittelee olevansa korvaamaton. Kunhan arvostaisi meitä aikuisina ihmisinä eikä neuvoisi joka asiassa. Jopa gradun teossa sain ohjeita.. Kaikkia ei voi osata eikä tarvi. Anopit ovat kaikkivoipia.
Siinä olet oikeassa että olet hiukka itse aiheuttanut tilanteen päästämällä mopon käsistä.
Hyvää tarkoittavat mummit/äidit/anopit pahimassa tapauksessa sekoittavat loppujen lopuksi kaiken.
Minulla on sellainen anoppi jotta heti seurustelun aikana huomasin että tuo kyllä sotkeentuu kaikkeen.Alkuun sillä oli jopa oma avain meille. Ei enää.
Lapsilleni sain aina hoitoapua muualta ja lapset kävivät aina mummilla vain kylässä ja mökillä.
On sellainen persoona jotta ei kelvannut sinne mökille minun ostamat vaatteet vaan itse ompeli vaatteet minun lapsilleni.
Siellä sai touhuta lapsieni kera ihan rauhassa,muta minun koti on vain minulle ja minun perheelleni,siellä kukaan muu ei hoosaa.
Vaikeaa tietysti oli jos hän huomasi ettei hänen armaan sukunsa valokuvia ei piirongin päällä ollut,teetti sitten sisaruksistaankin meille valokuvat.Arvaa onko ne seinällä,ei ole.
Olen tyrnä luonteeltani,tiedän että hän vääristää ja moittii takana minua,mutta en välitä siitä yhtään.
Oma poikansa on yhtä lapasta vaan,onneksi tässä tapauksessa ei ole äitinsä puolelle kallistunut.Viisaana ja minun onnekseni varsin puolueeton.
Löytää huumoria ja vitsiä kiperistäkin paikoista.
Mutta kyllä omatkin metkut paljastuvat,meille anoppi teki keittiöön maton,ihan jees.
Mutta sama matto on jo ollut siellä kahdeksan vuotta,joka kerta hän hyökkää keittiöön katsomaan mattoaan,onkohan se oikein pesty.
Ettei lähde värit.
Mutta nuorin poikamme möläytti anopin tulessa kylään että :" äiti haki sun tekemän maton kaapista,kun sää tulet meille."
Maailma pysyi radallaan,meteoriitit eivät iskeytyneet päähäni,mutta tunnelma oli hetken aika voimakas.
Kun sun lapset tuosta kasvaa niin tilanne muuttuu ja elää koko ajan,saat voimia puolustaa omaa elämääsi ja kotiasi.
Mutta mitäs jos anoppi olisikin pelkästään avulias?
Minä en itse ole anoppi, pikemminkin miniä, ja minulla on pieni lapsi.
Olen kokenut kauhuanoppeja, ja viimeisimmän kanssa olen napit vastakkain.
Lapseni äiti, eli minun anoppini on myös höösääjä.
Meillä aluksi meni mielipiteet ristiin, ja oltiin railakkaasti sotapolulla, kunnes sitten tasotuimme molemmat.
Kun minusta joskus nämä anopit ihan hyvää hyvyyttään koettaa auttaa... Metodit ei ehkä ole kaikkein järkevimmät, minusta jokaisen kaapit ja laatikot on henkilökohtaisia, mutta kun jos anoppi näkee, että miniä on väsynyt, niin hän koettaa auttaa minkä osaa.
Niinkuin pyykkiä...
Anoppi on omat lapset hoitanut, eikä siitä säpsähdä, vaikka näkisikin alkkareita pyykkipinossa. Hän kokee vain auttavansa.
Ikkunoiden pesemiset, jos hän näkee että miniä käy töissä/opiskelee, hoitaa lapsia, kodin ynnä muuta, jos hänelle tuleekin mieleen, kuinka raskasta hänellä itsellään oli, ja hän vain haluaa auttaa ja pesee ikkunat.
Ja siivoaminen, kun olet poissa, ehkä hän miettii, kuinka mahtavaa sinusta on tulla siivottuun kotiin.
Kun pienet lapset on lapsia, ja niihin palaa käämi ja kotitöihin raskaan työpäivän jälkeen.
Ehkä hän kokee auttavansa, ja odottaa kiitosta.
Jos hän haluaa olla miniälle mieliksi ja haluaa miniän tuntevan, että hän haluaa auttaa ja olla tukena.
En sano, että ap.lla on nyt mennyt valittamiseksi, mutta halusin tuoda esille, että anopilla voi olla hyväkin tarkoitus.
Ja jos on todellakin ihminen, joka auttaa, vaikkakin hieman yli varpaiden astuupi, niin älä hirveästi suutu...
kiitos.
Tällä hetkellä anoppi ei ole meillä päivittäin, mutta pääsi silloin hoitoaikana liianksi sisään elämäämme.
Nyt olen ajatellut asian antaa olla ja ajatella, että mummo on mummo, mutta jos hän pois ollessani vielä järjestelee vaatekaappejani tai sekaantuu LIIKAA (tiskaus ok,ja pieni järjestäminen, kun katsoo lapsia)sanon tyynesti, et ei tee sitä, sillä tahdon itse tehdä.
Tämänkin on kyllä kokeiltu. Anoppini on aika jäärä. Kun kerran sanoin, et kerta kiéllosta huolimatta aina pesee pyykkiä, niin pesis nyt valkoiset ja punaiset erikseen. laitoin pulverit piiloon. Tulin kotia ja hän oli täyttänyt valkoisen korin ja punaisen korin vaatteet kaikki koneeseen ja ilmoitti tyynesti, ettei pyykkipulveria ole ja lähti kotia.
Kyllä minun pitää aikuistua ja sanoa kiltisti suoraan mielipiteeni. Olen sanonut monta kertaa, mut se ei auta. Jatkan samaan malliin. Voi kun aina jaksaisi olla niin voimakas.
Puhut asiaa. Anoppini on suuri sydämminen ja olen sanonut, että minulla on liian kiltti anoppi.Kaikki luettelemasi työt osin ok. Mutta asiat kasaantuvat. Kun hän vain kuuntelisi siinä välissä minun toiveet eikä puhuisi päälle. Kun kerran sanoin tyytärelleni, ettei saisi ihan vielä vesivärejä, et syödään ensin, tyttö katsoi mummoa ja mummu laittoi vesivärit pöytään. Vaikka minä juuri kielsin. Jos kiellän lapselta jotain, anoppi saattaa minuutin kulittua myöntyä ja päästää lapsen vaikka pois ruokapöydästä jne.
Kultainen keskitie olisi hyvä. Apu ihanaa, mutta minä olen lasteni äiti.
Yhteen talouteen mahtuu vain yksi emäntä, ja tällä hetkellä se on sinun taloudessasi anoppisi. Minkään avun varjolla ei anopilla ole oikeutta kävellä ylitsesi äitinä, tai edes taloudesta vastavana naisena. Eikä siinä ole kyse mistään itsetunnosta (tai sen huonoudesta). Sinä olet lasten äiti, ei hän. Itsetunto saadaan romutettua keneltä vain kuukausien ja vuosien saatossa mitä hienovaraisimmilla keinoilla.
Jos ihan oikeasti, vilpittömästi haluaa antaa apua, silloin _kysytään_ voinko tehdä tämän, voinko siivota olohuoneen, onko ok jos teen näin ja näin. Avun antamista ei ole mennä sörkkimään toisen ihmisen kaapeihin, makuuhuoneeseen, aviovuoteeseen ja lapsiin. Se on valtaa ja hallintaa. Tykkäisikö aoppi, jos sinä menisit siivoilemaan hänen huusholliaan ja tutkimaan hänen kaappejaan? Lisäksi lapsesi oppivat koko ajan, ettei sinua tarvitse kuunnella yhtään ja kaiken saa mitä haluaa.
Usko pois, ainut vaihtoehto on todella tehdä anopille selväksi, ettei hän enää ole taloutenne Nainen. Olen 3 vuotta seurannut sivusta tilannetta, jossa 3 v lapsi, mummo, vaari ja lapsen äiti asuvat käytännöllisesti katsoen yhdessä - valtataistelut ovat vieneet paitsi äidiltä äidin roolin/ aseman myös lapselta normaalit rajat. Kasvatusvastuu on ihan hukassa ja lapsi tekee ihan mitä haluaa. Mummo on hukassa, kun ei tiedä onko hän lapsen vastuullinen kasvattaja vai ei. Sitä on hirveää edes sivusta seurata!
Juuri tuosta puhuin!! Miten teen sen hienovaraisesti, etten aina uudelleen loukkaisi häntä. Olen selittänyt tämän kaikki hänelle, kiitellyt ja ymmärtänyt, mutta sanonut myös juuri tuon minkä sinä juuri. Hän näkee minut kiittämättömänä ja kertoo sukulaisillemme, et olen liian kova lapsilleni. Hän ei siedä, jos komenne 5 vuotiasta tuittupäsitä tyttöäni, vaan lähtee ovet paukkuen ja pitää minut lapsen asemaan sanomalla aina "älkääpä nyt tapelko."
Taas tilanne sama kuin vuosi sitten. Hän ei ole mmärtänyt, mitä olen keskusteluissa tarkoittanut.
Jos tyttäreni kysyy vaíkka vaatteista ja minä alan vastaamaan hänelle, mummu AINA jatkaa päälleni: " ne punaiset housut on nyt paremmat. Kuuntelappa kun mummu sanoo... nyt sataa vettä.. plaa plaa"
Miten
Mulle kelpais.. Todella.
Mutta aina joku muu saa noi ahkerat ja hyvät.
On nIIIIIIIN väärin.
No voihan sen noinkin tietysti ajatella..
Itse vain olen niin voimakas luonne, et haluan pitää kotini omassa järjestyksessä enkä kaipaa siihen neuvojaa ja toista emäntää. Jos apu olisikin satunnaista, pelkkää hyvätahtoista apua, niin hyvä.
Meillä anoppi tekee selväksi sen, et hän tietää miten asiat tulisi tehdä. Jopa lasten kasvatukseen ja tilanteisiin hän sekaantuu ohittamalla minun "komennon". Jyrää yli..
Joudun aina taistelemaan oman ääneni kuuluville.
Ymmärrän hyvin väsymisesi, sillä sinä olet kotisi emäntä, ei anoppi. En usko, että sinulla on itsetunto-ongelmaa, olet vain kunnolinen perheenäiti.
Itselläni oli lasten ollessa pieniä tilanne, että äitini kävi kotonani siivoamassa ja laittamassa paikat kuntoon sillä välin kun oli töissä. Ensi alkuun se otti tosi paljon päähän; minähän olin äiti, jonka piti hoitaa kaikki: työ, lapset ja koti. Sitten aloin ajatella asiaa positiivisemmalta kannalta: minulla oli ilmainen kodinhoitaja :) Käänsin asian pikkuhiljaa niin, että aloin sanomaan äidilleni, kun oli taas (omasta tahdosta) tulossa, että mitä voi siivota ja mitä on tekemättä (voi siivota, ja pyykit on pesemättä, sen sijaan kielsin koskemasta esim. ikkunoihin: sanoin, että haluan pestä ne itse).
Kokeilehan samaa. Tulet huomaamaan, että anoppi on tyytyväinen, kun saa tehdä ja sinulla koti kiiltää.
Ole mielissäsi myös, että miehesi on samaa mieltä kanssasi. Ehkä voisit pyytää miestäsi sanomaan äidilleen, että jos hän haluaa jotain teidän kodissa tehdä, kysyy suoraan sinulta mitä ja milloin. Ehkä anoppisi ainut "pätemisen keino" omassa elämässään on hoitaa myös sinun kotiasi. Tod.näk. hän tekee sen ihan vain auttaakseen sinua, ei ollakseen röyhkeä tai halutakseen osoittaa, ettet ole kelvollinen miniä.
Minunkin tyttäreni uupui siinä pyörityksessä.
Hän halusi olla täydellinen äiti/vaimo/työntekijä/siivooja ym. Ulkopuolistakin apua tarvittiin, että hän ymmärsi ottaa vastaan apua. Siis jos minä tiskasin, kun olin jonkun vesselin tuonut kotiin kaverilta, niin heti hänellä oli huono omatunto.
Nyt meilläkin on lista pöydällä, jos menen jostain syystä hoitamaan ja sovittu, että yhtään asiaa en tee, jos en jaksa. Itsellä on paljon vapaapäiviä, koska teen valvomishommia ja siten voin ottaa pikkukoululaiset vastaan.
Kunhan ihmiset oppisivat myös ottamaan vastaan, meillä vävy tekee puut, pesee pari kertaa vuodessa ikkunat ja vaihtaa renkaat ym. En todella tunne olevani huono ihminen, jos sallin sen.
N41pks:lle:
Olen tuo yllä kirjoittanut tomera anoppi. Minusta Sinä kirjoitat varsin tasapuolisesti ja kypsästi (älkää nyt, hyvät nuoret siskot, naurako, kun käytän termiä "kypsästi" =).
Eikö tämä iänikuinen miniä - anoppi -taistelu milloinkaan lopu? Täältä voi lukea toisen osapuolen eli miniöiden valituksia ja näkemyksiä, mutta valitettavan usein toisen osapuolen näkemys jää kuulematta.
Mikä ihmeen mörkö nykyajan anoppi voi enää olla miniälle? Me olemme vielä melko nuoria, useat meistä ovat edelleen omassa ammatissaan, tulemme omillamme toimeen, meillä on se kuuluisa "oma elämäkin".
Mutta meillä on myös vanhemman naisen kokemus lapsista ja työn rationalisoinnista ja usein muistissa omat vaikeutemme, mitä oli sovittaa yhteen perhe ja työelämä.
Emme me ole sodanjälkeistä sukupolvea, jolla oli puutetta ja ja pieni mökkerö takakylillä. Meillä monella on kielitaitoa, erilaisten koneiden ajotaitoa ja - me rakastamme miniöittemme lapsia yli kaiken. Miniä ei voi olla läpeensä paha ihminen, koska on huolinut meidän poikamme miehekseen ja vielä pullauttanut iloksemme lapsenlapsia, joita on mukava hemmotella.
Kokemusta varmasti on ja tietämystä asioista ja usein eri perheissä/suvuissa myös omat tapansa. Anoppini on tehokas talousihminen ja kehuu aina leipomuksiani ja ruokiani. Hän tarkoittaa hyvää. Mutta Anopin tulisi kunnioittaa myös miniän kodinpitoa ja kasvatusta niin, ettei olisi liikaa tuppaamassa omia neuvojaan. (en puhu mistään pienestä pullavinkistä tai siivousniksistä)Vaan olemuksen tulisi olla toinen huomioiva eli esim. kysyä, kävisikö jos siivoan keittiönkaappisi? Tai jos olemme yhdessä sopineet jostain lasta koskevasta säännöstä, ei anoppi voi miniän selän käännyttyä tehdä toisin, "kun nyt vain sattui itsestä hyvältä tuntumaan". Kunnioitusta puolin ja toisin!
Nykyaikana ei vaan käsitetä, että isovanhemmista voi olla suuri apu juuri silloin, kun lapset ovat pieniä ja töissäkin pitäisi ehtiä käydä. "Ennenvanhaan" koko suku asui samassa pihapiirissä ja pirtissä, jolloin apu oli asiaankuuluvaa.
Ehkä luonto on hoitanut tämänkin asian: Virkeä anoppi jaksaa auttaa miniäänsä/tytärtään, kun lapsenlapset ovat pieniä. Sitten kun lapset kasvavat ja miniän/tyttären avuntarve vähenee, hän ehtii auttamaan ikääntyvää anoppia/äitiä.
Joskus asioita pitäisi osata miettiä ulkopuolisen silmin, objektiivisesti.
Mutta monet hyvät neuvot sain edesmeneeltä mummoltani (synt.-13), kun lapseni olivat pieniä.
Siinä oli lääkärilläkin ihmettelemistä, miten sain vauvani flunssaisena nukkumaan yön yli tutti suussa.
Vastaus: laitoin pinnasängyn reunaan kuorittuja valkosipuleita nailonsukassa roikkumaan. Vauvan nenä pysyy auki, tutti pysyy suussa ja uni on katkeamatonta.
Kyllä vanhempien neuvoja ja ohjeita kannattaa kunnella. Kuten sanoit: kunnioitusta puolin ja toisin!
Viestistäsi voi tulkita, että osaat myös olla kiitollinen anoppisi avusta. Et vaikuta epäkiitolliselta, vaikka kritisoitkin anoppisi avunantoa. Kannat huolta siitä, että anoppisi olisi yksinäinen ihminen vailla elämän sisältöä, jos ottaisit etäisyyttä häneen. Oletko kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että noin aikaansaavan anopin luulisi kykenevän järjestämään itselleen muutakin ajankulua kuin teidän perhe-elämä?
Anoppisi on aikuinen ihminen ja kantaa vastuun teoistaan. Jos hän ei kehoituksistasi huolimatta ymmärrä arvostaa äitiyttäsi, vaan puuttuu jatkuvasti sinun ja lapsiesi väleihin, alkaa olla jo aikakin puhkaista kupla. Auttaisiko jos mietit, mitkä arvot ovat tärkeimpiä itsellesi? Mitkä asiat elämässäsi ovat tärkeimpiä? Tällainen pohdinta auttanee sinua tehdessäsi ratkaisuja sen suhteen, miten toimia jatkossa anoppisi kanssa. Arvelen, että etusijalle asetat lapsiesi kehityksen ja hyvinvoinnin, oman perheesi ja itsesi jaksamisen.
Anoppi on kuitenkin miehesi äiti ja lapsiesi mummo. Joudut sietämään häntä ainakin jonkin verran, mitkä olisivat käytännön keinot suojella oman perheen yksityisyyttä, mutta antaa anopin ymmärtää, ettei häntä ole hylätty? Lueskelin saamiasi viestejä ja joissakin kehotettiin sinua nauttimaan saamastasi "ilmaisesta työvoimasta". Tässäkin on perää. On hienoa, jos anoppi jaksaa/haluaa pitää lapsenlapsista huolta, tällöin sinun ja miehesi parisuhteelle jää aikaa. Joidenkin perheiden on hankalaa löytää lapsenvahtia. Anoppisi näyttää kuitenkin unohtaneen, että pyykkinne ja kaappinne ovat yksityisasia. Minusta olisi kammottavaa jos anoppini pesisi pitsiunelmiani! Voisiko anoppinne vastedes hoitaa lapsianne omassa kotonaan? Tällöin välttyisitte tupa-kaappi-ja-siivous -tarkastukselta. Tällä tavoin mahdollistaisit sen, että lapsiesi ja heidän mummonsa yhteys säilyy, mutta anoppi ei pääsisi puuttumaan teidän kodinhoitoonne. Itsesihän ei ole välttämättömyys jäädä viettämään aikaa anoppilaan muutoin, kuin minkä on pakko/ minkä näet tarpeelliseksi.
hän tahtoo tulla meille, sillä meillä rattaat, vaatteet, lelut, iso piha ja leikkipaikat jne jne. Jos hän torjuu ehdotuksen, että lapset tulisivat sinne, en voi niitä sinne viedä.
Käytä yllätystekniikkaa ;) Viet lapset viimeisellä hetkellä, anoppi ei ehdi väittää vastaan. Tai väität, että lapset nimenomaan haluaisivat tulla mummolaan, kun niin harvoin pääsevät käymään siellä! :D Tai, että lapsille tekee hyvää päästä kyläilemään ja kokeilemaan siipiään toisessa ympäristössä, nopeastikos pari lelua pakkaa mukaan. :)
sanoo ehkä ilkeestikin. Hoitamaton ja diagnosimotonm AHDH- oireyhtymä.
Sanon edelleen, että arvostan anoppini apua ja nuo nuhanapuvinkit ym. niksit ja ajoittainen siivousapu ovat arvostettava asia. En ole niin omahyväinen ja kaikkitietävä ihminen, joka ei kunnioittaisi vanhempien neuvoja ja kokeilisi niiden toimivuutta.
Mutta kun "apu" menee niin pitkälle, että kiellosta ja pyynnöstä huolimatta siivoaa toisen kaappeje ja pesee pyykit punaiset ja valkoiset sekaisin jne jne.alkaa se ahdistamaan, kun omalla äänellä ei ole mitään merkitystä.
Sitähän nämä ilmaisen piian kaipaajat ei ota huomioon että hyvää hyvyyttään ei siivota kenenkään nurkkia ja hävitetä kenenkään tavaroita tai vaatteita oman pään mukaan, ilman lupaa. Mutta kun heille ei näin ole käynyt niin eihän niin voi käydä kenellekään muullekaan.
Joskus kyllä pistää ihmetyttämään että miten sitä mummua voi häiritä esim. ne suljettujen ovien takana olevat asiapaperit yms. jotka ovat mapeissaan, kun niin innokkaana selitetään miten hyvä juuri siinä kaapissa olisi säilyttää jotain aivan muuta.
Ei sitten tule mieleen että jokaisella on omat paikkansa tavaroille ja kun ulkopuolinen "järjestää" niin sen jälkeen talon oma väki ei enää löydä niitä tavaroita ilman pengastamista. Ainahan sille mummulle voi kyllä soittaa että mihin sitä on siivottu se ja se asia, eri juttu että muistaako minne pisti.
Jos mulla olisi anoppi tai äiti joka minua auttaisi olisin onnellinen ja ikikiitollinen.
Sekoitatko tosiaan nämä kaksi asiaa keskenään vai luitko aloituksen huonosti?
Meillä anoppi harrastaa vähän samaa, joskaan ei onneksi ihan tuossa mittakaavassa. Joka kerta heidän käydessään meillä anoppi käy kaupassa, laittaa ruokaa ja säätää keittiön kaapit mieleiseensä ojennukseen. Lähes poikkeuksetta meille myös ilmestyy jotain huonekaluja tai sisustustarvikkeita - mattoja, lamppuja, yöpöytää tai muuta vastaavaa. Anoppi on jokasuhteessa muuten loistopakkaus, mutta koti on kuitenkin koti ja meidän, siis myös minun, oma paikka.
esim. wc-ankalla tmv.? Näin meillä.
No se vielä puuttuisi, jos alkaisi tosissaan siivoamaan. En tiedä kävisikö niin, jos en vaikka itse olisi paikalla ja paikat "repsottaisivat".
Toisille kun se silmien aukaiseminen on mahdottomuus. Pestään ja puunataan puhtaita paikkoja koska oletetaan ettei ole siivottu. (Nöyryyttävintä silloin kun on juuri saanut paikat siivottua ja tehopakkaus syöksyy ovesta sisään ehdottamaan siivoamista.)
Itse ainakin oletan että on siistiä jos pinnoilta ei löydy pölyä tai lattioilla vilistä villakoirat. Muutama lelu lattialla ei tee kodista sikolättiä. (Ei myöskään se että lastenhoneeseen on iskenyt tornado, helppoa pistää ovi vain kiinni.)
Eräät eivät huomaa talossa tapahtuneen mitään ilman heidän auttavaa kättä ellei isäntäväki ole rempannut ja kalustanut huoneita täysin uusiksi.
Puhutaan valikoivasta kuulosta mutta taitaa olla myös valikoiva näkökin olemassa.
tämäkin on: eli kyse on vallankäytöstä. Tässä tapauksessa anoppi haluaa otteen - ja vahvan (yli sinun) itselleen, jotta turvaa yksinäisyyden ja elämättömän elämäntunteensa. Aivan samoin voi käydä toisinpäinkin. Esim.kun poikani erosi vaimostaan ja lapset on isällä välillä ja tuli uusi nainen, niin tämäpä onkin heti tehnyt itsensä "yli muiden" uudeksi emännäksi alta aikayksikön jolloin vastaa lasten puolesta minullekin kun heiltä jotain kysyy. Kysyt harmittaako, vastaan että joo, ennen minulla ja lapsilla oli sentään hauskat omat juttumme, olenhan heidän mummonsa. Itse olen yrittänyt välttää tuota ikivanhaa vallankäyttöä.
Muistan kun lapsena havaitsin sen selvästi vaimojen suhteessa miehiinsä, samoin toisinkinpäin, jolloin ukko on alistajana. Ikävää, että tasa-arvoisuus on edelleenkin niin kaukana meistä, samoin toisten ihmisten kunnioitus. Vanhempienkin pitäisi muka joidenkin mielestä ensin "ansaita" se.
olipa kyse sitten vanhemmista tai mistä ihmissuhteista hyvänsä toiten kunnioitus on ansaittava. Ei lapsella ole jotain sisäsyntyistä velvollisuutta kunnioittaa vanhempiaan. Miksipä ei kunnioittaisi, jos häntä kohdellaan oikein ja hänestä huolehditaan niin kuin kuuluu mutta jos vanhempi kaltoinkohtelee ja laiminlyö jälkikasvuaan niin ei häntä silloin tarvitse kunnioittaakaan. Pelkkä vanhemmuus ja sen mukanaan tuoma auktoriteetti eivät yksin oikeuta kunnioitukseen, kyllä sen eteen täytyy oma osansa tehdä vanhemmankin.
ällöttävä tapa joka pahimmillaan johtaa siihen ettei lapsi vaivaudu enää yrittämäänkään itse, katsoo vain tämän tietoviisaan päälle hölmönä.
Kaikki me ihmiset olemme erilaisia ja vedämme omia johtopäätöksiä jostan kokemuksestamme.
Minä en tiedä mistä kokemuksesta minä vedän tämän, en ainakaan henkilökohtaisesta sellaisesta, mutta kuitenkin.
Minulle tuli mieleen että äiti on masentunut ja anoppi on sen huomannut ja auttaa, mutta kuten yleensä masennusta on vaikea tunnistaa vaikka olisi ammattilainen, silloin kun on omista läheisistä kysymys. Ja kun se masennus pikkuhiljaa pahennee, auttaja yrittää auttaa yhä enenpi ja syntyy auttamisen kierre.
Äidin lievän masennuksen arvelin olevan taustalla, jos hän on niin voimaton ettei osaa tuoda julki omia mielipiteitään reippaasti mutta päättäväisesti.
Mielestäni se on normaalia, mutta minulla nyt on sattumoisin hyvät välit äitiini ja vieläkin läheisemmät anoppiin. En kyllä mustakkaan että minulla olisi koskaan ollut edes sanaharkkaa kummankaan kanssa. Olen anopin lelikki ja nautin siitä.
Olen reipas työssä käyvä ihminen, joka viettää aikaa lasten kanssa ja huolehtii omasta elämästään. Ymmärrän kyllä tilanteen, jossa äiti voi olla masentunut. En ole väsynyt kotitöihin enkä arjen pyörittämiseen, sana valinta ehkä johtaa harhaan. Olen Osin KYLLÄSTYNYT anoppini vahvaan luonteeseen ja tapaan holhota koko meidän perhettä. Olen kyllä tarpeeksi aikuinen mieheni kanssa tekemään sen itsen. Anopin apu perheelle arvokas ja anoppini on hyvä sydäminen, mutta välillä hän unohtaa, että perhe on minun ja mieheni ja valitettavasti on hieman ulkopuolinen. Eli kun tulee meille, tulisi kuin toisen kotiin eikä hallistisi kuin omaansa.
Nykyään tilenne parempi, kun on vähemmän meillä, mutta ajoittain unohtaa todellisuuden..
olen kyllä tuhennesti kiitollinen esim. siitä, että vie lapseni ulos ja saan rauhassa siivota joulun jälkeen. IHANA IHMINEN! Mutta välillä minun pitää puottaa välitettavasti hänet maan pinnalle (hienovaraisesri). Hän innostuu välillä liikaa kuten olen aijemmin kirjoittanut.
Kun jaksan säilyttää aikuismaisen asenteeni, tilanne hallinnassa. Olen vain niin huono sanomaan toiselle jos vaarana on, että hän loukkaantuu. Mutta se on elämää..
Ei sitä masennusta itse tiedäkkään. Joka tapauksessa tuo asia tuntuu sinua harmittaneen ja vaivanneen jo pitkän aikaa kun katsoo tätäkin ketjua.
Sinun tulisi jokatapauksessa päästävä irti tuosta sinua häiritsevästä asiasta.
Hoida tuo masennus pois ennenkuin menee depression puolelle. Sinun on jokatapauksessa opittava olemaan jämäkämpi, etän sinä selvästikkään voi hyvin, koska asia sinua vaivaa.
Tämä on kahden voimakkaan persoonan valtataistelua, jossa molemmat haluaa hallita. Ahdistavan siitä tekee välillä se, että tajuaa, että omassa kodissa sinun ei tarvitsisi taistella paikastasi.
Keskustele asiallisesti anoppisi kanssa, eihän sille mitään voi jos suuttuu.
Keskustelin hänen kanssa kesällä puhelimessä pitkään ja hartaasti. Sanoin useaan otteeseen, että älä tykkää huonoa, olet ihana mummo ja sinusta on ollut suuresti apua, mutta voisitko jne jne. Ei kestänyt kritiikkiä ja löi luusin korvaan eikä käynyt pitkään aikaan.
Nyt tilanne taas tasoittunut.Laittoi varmaan tunteenpurkauksen synnytysmasennuksen piikkiin tai jotain.
Ajattelin tulevaisuudessa olla vahvempi. Koska anoppi asuu kiven heiton päässä ja käy tiheää, tulee vastaan tilanteita, joissa koen että anoppi alkaa järjestellä elämäämme. Sanon tästä lähtien aina sievästi suoraan mitä ajattelen, silläkin uhalla, että hän taas möksähtäisi.
Anopillaon tapana käyttää liikaa omia aivojaan eikä muista /välitä, mistä olemme yhdessä sopineet.
Ymmärrän tilanteesi ja tuntemuksesi täysin. Olen kokenut likimain samaa. Anopilla oli hyvä tarkoitus, mutta hallitsevana päällepäsmärinä hän sai paljon pahaa aikaiseksi.
Jos olisin ollut ihan nössykkä lapanen, niin olisin antanut hänen sanoa ja hallita. Mutta kun en ollut, niin ristiriitatilanne on valmis. Toisaalta jos olisin ollut itse kova sanomaan ja laukomaan totuuksia, niin anoppihan olisi pian ajettu etäämmälle elämästämme.
Luulen, että olin samantapainen kuin sinä. Ehkä vähän liian kiltti ja arka pitämään puoliani. Enkä halunnut loukata enkä riidellä.
Mielestäni olet oikealla tiellä. Pidä kiinni siitä minkä tunnet ja tiedät oikeaksi. Opettele olemaan vahvempi ja jämäkämpi. Koita pysyä rauhallisena, älä kiihdy vaikka keittäisikin. Älä ole puolustuskannalla. Mutta ole varma siitä mitä
tahdot ja tarkoitat ja aja asiaasi päättäväisesti
ja rauhallisesti.
Uudet kaikille sopivat käytännöt voivat löytyä kivuttomasti. Muutta saattaapi olla, että mummo suutahtaa. No entä sitten? Ei hän rikki mene.
Jos jatkatta entiseen malliin, niin jonkin sortin hallitsematon kriisi tai jatkuva kaiherrus on edessä. Sen sijaan voisit "kriisiyttää" asian hallitusti ja teillä kaikilla olisi mahdollisuus päästä eteenpäin ja parempaan oloon.
Hei, jos ihminen itse pystyy rakentavasti käsittelemään asiaa ja on muuten tyytyväinen elämäänsä eikä anna tällaisten tilanteiden jättää itseään sänkyyn, ei kyseessä ole kliininen masennus. Voihan asiat joskun masentaa, kyllästyttää jne., mutta kun masennus menee depressioiksi, se on jo aivan eri asia.
Ei sekoiteta arkipäivän hampaankiristystä ja hoidettavaa, kliinistä masennusta toisiinsa!!
Kiitos muuten huolenpidosta. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä (onneksi) noin vakava.
Kiitos, oli helpottavaa lukea tuo oma ajatus toisen ihmisenkin mielipiteenä. Olen liian kiltti ollut aina, mutta toisaalta olen vahva.
Luen viestisi pian uudelleen. Tuo selkeytti.
Hän häiriköi muillakin palstoilla ja patenttivastauksena on aina tuo ihmissuhdeongelmista kärsivän "masennus, joka pitää hoitaa ennen kuin se kehittyy depressioksi".
Joku tööttö on vain fiksoitunut hokemaan tuota joka välissä. Joten ei kannata ottaa vakavasti.
Kiinnostaisi tietää, että miten asiat menevät nyt? Luin aloituksesi uudelleen ja totesin, että miehesi on aarre.
Jos hän ei näkisi tai tajuaisi ongelmaa, niin tilanteesi olisi hankala. Mutta jos te yhdessä yritätte saada asioita oikeille raiteille, niin tehän myös saatte ne.
Hei,
Ajattele,,että anoppi on katsonut taas välillä päivisin kolmea lastani ja...
Nyt kun katsottavia on kolme ja kesäisen keskustelun jälkeen, hän on innostaa lasten hoidosta ja kehityksestä, mutta ei ole sekaantunut liiaksi huushollin kunnossa pitoon. Vain pakolliset.
Myös itsetunoolla on merkitystä. Kun minä itse luotan itseeni ja uskallan sanoa mielipiteeni tilanteissa, niin anoppikin aistii, ettei hänellä ole varaa työtää nokkaansa joka paikkaan.
Tällä hetkellä tilanne ihanteellinen. Voisi jopa kuvitella, että nautimme aamuisista kahvihetkistämme yhdessä.. (kun anoppi saapuu meille hoitamaan lapsia)
Ajatella, etttä voin lähteä töihin ja jättää lapset nukkumaan. Ammattini vuoksi olen jo kotona noin klo14 ja tämän 5-6h anoppi on lasteni kanssa.
Tiedän, että tilanne on menneisyytemme huomioiden
tulen arka ja että itse päästän hänet kotiimme, mutta yritän löytää tästä hyvät puolet: lapset saavat olla mummon kanssa kotona ja itsekin pääsen paljon helpommalla.
Jos tulee jotain, mikä TODELLA ärsyttää, yritän sanoa kiltisti suoraan ja toivon, et tehoaa.
(TILANNE ON TÄMÄ, SILLÄ EN SAANUT KOTIHOITAJAA 10kk, 2v ja 5 v IKÄISILLE LAPSILLENI. VANHIN LÄHTEE SYKSYLLÄ ESKARIIN, JOLLOIN VIEN MYÖS NUORIMMAT HOITOON. JOS OLISIN VIENYT LAPSET NYT KUNNALLISEEN, OLISI HEILLÄ TULLUT HETI TALVELLA HOITOPAIKANVAIHDOS HUONON HOITAJAKIINTIÖN VUOKSI)
Hei,
Mieheni on todellakin aarre. Hän ymmärtää, mistä puhun ja häntä itseäänkin ärsyttää anoppini sekaantuminen.
Ajattele, tilanne on nyt hyvä ja anoppini on kunnan hoitajapulan vuoksi hoitanut muutamana päivänä lapsiamme. Hän hoitaa niitä toukokuuhun asti.(en saanut 3:lle lapselleni 10kk, 2v ja 5v, kotiin hoitajaa ja en suostunut jatkuvaan hoitopaikan vaihtamiseen),mutta nyt olen suoraan sanottuna nauttinut tilanteesta. Olen itse vahvempi ja "sanelen säännöt". Tiedän, että tilanne on tulen arka ja olen jälleen itse ottanut hänet kotiimme, mutta ajattelin lasten parasta sekä itseänikin. On ihana lähtä töihin, kunsaa jättää lapset nukkumaan. Minulla on onneksi lyhyet päivät , korkeintaan 8-2.
Ja anoppini on ollut ihana. Hän on innostunut lasten hoidosta ja kehityksestä. Hän ei ole sekaantunut kotiimme ehkä hänellä ei ole 3:lta aikaa. Voin jopa sanoa, että hän on mukavaa aamukahvi seuraa..
Toivottavasti tilanne pysyy tällaisena. Itsestänikin on kiinni, mutta jos anoppi "kotiutuu" likaa, sanon häbelle kyllä asiasta hienovaraisesti..
Saapa nähdä..
Ensimmäinen viesti ei heti lähtenyt, joten kirjoitin uudelleen. -> Viesti tuli kahdesti!!
Kiva kuulla, että homma toimii. Jo totta on, että tällainen hoitokuvio voi olla kaikkien kannalta ihanteellinen.
Mieleeni tuli pari ajatusta. Jos anopin toiminta kuitenkin joskus pännii, niin ehdotan seuraavaa. Asioissa, jotka ovat suhteellisen merkityksettömiä , niin koita olla välittämättä. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos - niinkuin näillä palstoilla usein neuvotaan.
Mutta jos on kyse tärkeästä asiasta (es. teidän mielestä on hyvä pitää karkkipäiväsysteemi, mutta mummu viis veisaa semmoisesta, vaan antaa aina periksi tai jopa tuputtaa namia, niinkuin meillä tapahtui). Siinä tapauksessa sanoisin, että älä pitkitä vaan puutu asiaan heti. Ilmaise jotenkin, kuinka arvostatte hänen hoitopanostaan ja sitä, että hän oikeasti välittää lapsista. Mutta teille on tärkeää, että tämän asian kanssa toimitaan näin ja näin. Ette pillastu ja hikeenny, ette kerää kaunaa, ette ole puolustus tai syyttelykannalla, vaan varmana ja rauhallisesti selitätte, että teillä tehdään näin ja tämä on teille tärkeää.
Jälkikommenttina niille, jotka hikeentyvät siitä, että mummu ei saisi antaa namia. Meidän tapaus oli sellainen, että toinen isoäiti asui kaukana ja häntä nähtiin vain 1-2 kertaa vuodessa. Hän tarjosi lapsille hyvää ja se oli mielestäni ok, vaikka ei karkkipäivä ollutkaan. Mutta toinen isoäiti asui samassa pihapiirissä, ja lapset juoksivat siellä useita kertoja päivässä. Lapset pyysivät karkkia, mummu kielsi, lapset mankuivat uudelleen ja jo alkoi löytyä hyvää kaapista. Ja tätä tapahtui joka päivä ja montakin kertaa päivässä. Kova vääntö piti käydä mummun kanssa, ennenkuin saatiin sisäänajettua systeemi, että kerran viikossa sopii antaa. Ja sen jälkeen arkinen elämä oli kaikille helpompaa ja terveellisempää.
Mutta näin jälkikäteen ajeteltuna pitkitin asiaa ihan liian kauan. Meillä oli selvät sävelet, että jos lapset alkavat syödä karkkia, niin kerran viikossa riittää. Ja vaikka mummu tämän tiesi, niin meidän periaate oli ihan ilmaa hänelle. Tai ei pystynyt sanomaan EI ja sitten piti vähätellä, että onko tuo nyt niin tärkeää - onhan sitä maailmassa ja meidänkin perheellä isompiakin ongelmia ( niinkuin onkin, es. yksi lapsista on vaativa erityislapsi).
Eli vaikka tiesin, miten tämän asian kanssa haluan toimia ja miten pitäisi toimia, niin olin liian "kiltti". En halunnut riitaa ja en halunnut sanoa ja pelkäsin selkkausta ym. Sanominen oli sitten sellaista liian pientä, että "taasko sillä on karkkia" tai "nyt ei ole karkkipäivä".
Kunnes lopulta otimme asian kunnolla esille, että nyt tämä asia laitetaan reiraan. Ja mummu uskoi. Ehkä ratkaisevaa oli perustelumme, että jos hänen sanomansa EI ei sitten tarkoitakaan sitä, niin se vaikuttaa niin moneen asiaan. Lapset jallittaa sekä häntä että meitä. Myöskin hän jotenkin pelkäsi, että lapset lakkaavat pitämästä hänestä jos eivät saa hyvää. Noo, turha pelko oli sekin. Tai lapset huutaa tuntikausia, kun pyytävät eivätkä saakaan. No pienin huusi ekalla kertaa vartin ja se oli siinä. Sitten meni perille sekä mummulle että lapsille tämä kerran viikossa systeemi.
Eli aivan turhaan ja liian kauan arastelin asian kunnollista käsittelyä. Voi olla, että mummu hetken aikaa oli loukkaantunut, kun hänen tapojaan ei hyväksytty. Mutta semmoinen menee pian ohi ja kun hänkin asiaa järjellä ja rauhallisesti ajatteli myöhemmin, niin ihan taatusti oli sitä mieltä, että parempaan mentiin. Ja uskon myös, että luottamus meihin kasvattajina ja vanhempina lisääntyi eikä vähentynyt.
Eli älä välitä pienistä, mutta älä myöskään pelkää jos on asioita, joihin täytyy puuttua.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
Kiitos neuvostasi. Tuo oli todella asuvasti neuvottu. Meillä meni juuri noin, että en viitsinyt sanoa "pienistä" ja asiat kasaantuivat ajn kanssa. Sitten kunpasahdin lopullisesti hillomunkin syömisestä lastenhuoneessa, kuulosti se anopin ja sukulaisten suusta todella vähäpätöiseltä! Suuttua nyt yhdestä hillomunkista! (olin aijemmin kieltänyt retkeilemästä lastenhuoneen lattialla)
Kiitos neuvostasi!