Mahaan pistää

Ville123456789

Mistä johtuu että juostessa alkaa joskus pistämään mahaan? Olen juossut cooperin-testissä 2780m, joten en mielestäni ole aivan surkeassa kunnossakaan. Olen lähtenyt lenkille puoli tuntia syömisen jälkeen ja mahaan sattui. Tänään menin tunnin aamupalan jälkeen ja pisti. Kertokaa miksi mahaan sattuu?

8

3091

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juoksija2k7

      puoli tuntia oikein riitä. Riippuu toki juoksun intensiteetistä. Itse pidän vähintään 2 tuntia, useimmiten 3 tuntia väliä ruokailun jälkeen.

      Kannattaa kokeilla juoksua ennen aamupalaa, niin minäkin teen. Jos aamulla tekee kovemman treenin, voi tankata illalla ja syödä aamupalan vasta lenkin jälkeen.

      • kauemmin...

        Juokseminen puoli tuntia ruokailun jälkeen on todennäköisesti tosiaan ihan liian lyhyt aika. Kuten edellinen kirjoittaja ehdotti, kaksi tai kolme tuntia on sopivampi väli. Riippuu varmaan myös siitä, mitä on syönyt. Minulla esimerkiksi omena aiheuttaa pistämisen tunnettaa pitkäänkin syömisen jälkeen. Juokseminen kannattaa myös aloittaa rauhallisesti ja kiristää tahtia vasta lihasten lämmettyä.


      • run run run
        kauemmin... kirjoitti:

        Juokseminen puoli tuntia ruokailun jälkeen on todennäköisesti tosiaan ihan liian lyhyt aika. Kuten edellinen kirjoittaja ehdotti, kaksi tai kolme tuntia on sopivampi väli. Riippuu varmaan myös siitä, mitä on syönyt. Minulla esimerkiksi omena aiheuttaa pistämisen tunnettaa pitkäänkin syömisen jälkeen. Juokseminen kannattaa myös aloittaa rauhallisesti ja kiristää tahtia vasta lihasten lämmettyä.

        (Lähde www.juoksija-lehti.fi) Pistosten syistä ja samalla niiden ehkäisykeinoista on olemassa useita erilaisia käsityksiä. Yksi yleimmistä selityksistä on pallean kramppaaminen. Palleakramppi johtuu tämän tärkeän hengityslihaksen verenkierron estymisestä ja siitä aiheutuvasta hapenpuutteesta. Voimakkaassa hengityksessä keuhkot pusertavat laajentuessaan pallealihasta ja juostessa jalkojen nostaminen aktivoi vatsalihaksia. Molemminpuolinen puristus estää veren kulkeutumista palleaan ja aiheuttaa kiputilan. Heikot ja kireät vatsalihakset lisäävät alttiutta pistoksiin.

        Toinen mahdollinen syy pistokseen on kaasun kertyminen paksusuoleen. Ruoansulatuksen tuloksena muodostuu kaasua, jonka eteenpäin pumppaamista liikunta edistää. Jos kaasun liikettä estää esim. suolistossa oleva uloste, paksusuoli voi pullistua hyvinkin voimakkaasti ja aiheuttaa piston tuntemuksen. Yleisin tukoskohta on vatsan oikea yläkulma, missä suoli tekee mutkan.

        Myös juuri ennen liikuntaa nautittu ateria aiheuttaa usein ongelmia, sillä veren siirtyminen pääasiassa lihaksiin vähentää ruoansulatuksessa tarvittavaa verenkiertoa ja aiheuttaa vatsan ja suoliston kramppeja. Myös laktoosi-intoleranssi ja keliakia saattavat aiheuttaa pistoksia. Jotkut asiantuntijat ovat johtaneet pistosten syntymekanismin myös hengitykseen ja juoksutyyliin.

        Liian kylmät juomat tai jotkut urheilujuomat voivat aiheuttaa myös pistoksia, samoin kuin alamäkijuoksu väärällä tyylillä, riittämätön lämmittely ennen kisaa sekä liian kova aloitusvauhti.


        Monta keinoa välttää vaikeudet

        Jos pistokset vaivaavat usein, tulee syömistä välttää 3-5 tuntia ennen fyysistä rasitusta. Jos tästä ei ole apua, kannattaa kokeilla jättää maito ja tarvittaessa myös vehnätuotteet pois ruokavaliosta kahdeksi päiväksi ennen harjoitusta tai kilpailua.

        Pallean kramppeja voi vähentää vahvistamalla vatsalihaksia ja itse palleaa. Pallea saa hyvää harjoitusta voimakkaissa hengitysliikkeissä kovavauhtisissa juoksuissa, joita kannattaa tehdä vähintään pari kertaa viikossa. Vatsalihasten kehittämiseen yksinkertaisin keino on polvet koukussa tehdyt istumaannousut.

        Oikeaan hengitystekniikkaan kannattaa kiinnittää huomiota itse suorituksen aikana ja jo paljon sitä ennenkin. Ns. vatsahengitys on paras tapa hengittää juostessa. Siinä myös keuhkojen alaosat osallistuvat hengitykseen. Vatsahengitystä voi harjoitella kotioloissa makaamalla lattialla kirja vatsan päällä. Sisäänhengityksessä kirjan tulee nousta ja uloshengityksessä laskea voimakkaasti. Ns. isäntämiesasennossa (istuen etunojassa kyynärpäät polvilla, kädet polvien välissä) voi harjoitella vatsa- ja myös kylkihengitystä.

        Paras tapa välttää paksusuolen pullistumisesta aiheutuvia pistoksia on muuttaa ruokailutottumuksia siten, että uloste pysyy niin pehmeänä, että muodostuva kaasu pääsee ohittamaan sen. Ennen harjoittelua tai kilpailua täytyy siis pysyä erossa paljon tärkkelystä sisältävistä ruoista (leipä, perunat, spaghetti) ja suosia hedelmiä ja vihanneksia.

        Ensiapuna pistokseen voi toimia vauhdin hiljentäminen tai kokonaan pysähtyminen sekä pistoskohdan painaminen voimakkaasti sormilla. Eteenpäin kumartuminen ja rauhallinen voimakas hengittäminen voivat myös tuoda helpotusta. Yleensä pistos katoaa ja juoksemista voi jatkaa. Myös vatsan alueen lihasten venyttäminen saattaa auttaa. Kilpailutilanteessa voi myös yrittää vähentää kivun tuntemuksia edellä kuvatulla tavalla ja jatkaa juoksemista pistoksesta huolimatta. Äärimmäisessä tapauksessa voi tepsiä Jim Ferrisin kilpailussa käyttämä temppu. Ainakin kerran pistoksen saatuaan hän heitti voltin kesken juoksun. Pistos häipyi, ja kilpakumppanit olivat henkisesti lyötyjä.

        Jos pistokset jatkuvat myös levossa, on syytä käydä tarkistuttamassa terveydentilansa mahdollisten sairausten poissulkemiseksi.


        LAATIKKO

        Näin vältät pistokset:

        1. Vältä ruokailua 3-5 tuntia ennen harjoitusta tai kilpailua. Kiinnitä huomiota myös ruoan koostumukseen.
        2. Vahvista vatsalihaksiasi ja palleaasi.
        3. Opettele hengittämään oikein.
        4. Testaa, mikä ensiapu toimii omalla kohdallasi pistoksiin.


    • uppppp

      ......

    • tavishööki

      Todennäköisesti olet juossut liian kovaa kuntoosi nähden. On aivan tavallista, että pistävää tunnetta ilmenee milloin missäkin, kun aloitteleva tavisläski yrittää juosta perusterveen kilpakuntoilijan lenkkivauhdilla. Ei vaan hööki riitä!

    • 12veeehyybiö

      Ruoka ei ehdi sulaa puolessa tunnissa jos oikein kiire on lenkille niin vähintään tunninpäästä

    • Mikaontotuus

      Englanninlakritsi on hyvää tankkaamiseen. Paraisten pehmeä laku ei toimi loadauksessa. Sitä käyttäen SM-tasolta taannutaan yli kolmen tunnin hölkkääjäksi. Yhden Paraisten pehmeällä loadanneen hyytyneen näin SM-kisoissa kun juoksin ohi. Sanoin hänelle, "Tule rakas, juostaan yhdessä maaliin". Olin täynnä äidillistä rakkautta kun katsoin häntä. Se sai minut unohtamaan oman pienen poikani, joka samaan aikaan odotti kaksi tuntia paskathousussa minua maaliin.

    • Soieonen

      Ampiaani pisti persiisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      88
      3728
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      588
      3531
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3432
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2187
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2151
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      320
      1936
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1905
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      159
      1657
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1361
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe