Tulinpa ohimennen kertomaan, että sinkkuus ei ole ollenkaan niin paha juttu kuin luullaan. Yli nelikymppisenä olen jo tottunut siihen, että kaikesta saa päättää itse, työ saa viedä minne tahansa niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen, eikä kenenkään kanssa tarvitse nahistella pikkuaisoista. Saattaisi olla vaikeaa ruveta asumaan edes ajoittain kenenkään kanssa, kun opiskelija-asuntola-ajoistakin on yli 20 vuotta.
Työn pitää tietysti olla juuri omalle päälle sopiva eikä lapsia pidä haluta. Minulle tämä sopii täysin.
Ainoa ikävä juttu on se, ettei sänkykaveri puuttuu. Nuorempana lainasin muutaman kerran jonkun muun miestä, mutta touhu loppui heti, kun se tyttöystävä/vaimo paljastui selitysten takaa. Olin kyllä aika sinisilmäinen luullessani, että ihmiset ovat pääsääntöisesti rehellisiä isoissa asioissa. No, täysin ilman seksiä oppii olemaan (8. vuosi menossa), vaikka se on ainakin minulle ollut se ikävin aspekti tässä sinkkuelämässä. Tarjonta ei nimittäin vastaa kysyntää, laadullisesti ottaen. ;)
Tsemppiä siis kaikille. Muistakaa, että etsimättä ei löydä sitä oikeaa - ja vielä vähemmän etsimällä!
Työn pitää tietysti olla juuri omalle päälle sopiva eikä lapsia pidä haluta. Minulle tämä sopii täysin.
Ainoa ikävä juttu on se, ettei sänkykaveri puuttuu. Nuorempana lainasin muutaman kerran jonkun muun miestä, mutta touhu loppui heti, kun se tyttöystävä/vaimo paljastui selitysten takaa. Olin kyllä aika sinisilmäinen luullessani, että ihmiset ovat pääsääntöisesti rehellisiä isoissa asioissa. No, täysin ilman seksiä oppii olemaan (8. vuosi menossa), vaikka se on ainakin minulle ollut se ikävin aspekti tässä sinkkuelämässä. Tarjonta ei nimittäin vastaa kysyntää, laadullisesti ottaen. ;)
Tsemppiä siis kaikille. Muistakaa, että etsimättä ei löydä sitä oikeaa - ja vielä vähemmän etsimällä!
Vastaukset 1
Vanhimmat
yhdessä asumiseen olisi minullakin kyllä todella korkealla, sen verran pahasti olen juuttunut omiin tapoihini ja pidän tiukasti kiinni reviiristäni. En myöskään halua olla tilivelvollinen kenellekään menoistani, olivat matkani sitten business tai pleasure -luokkaa.
Siitä olen onnellinen, että olen kuitenkin saanut kokea myös oman lapsen saamisen ja kasvattamisen. Eli ihan yksin olen elänyt vasta vajaan puoli vuotta, ja oikeastaan vasta viimeisen vuoden-kahden aikana olen ollut täysin vapaa tulemaan ja menemään.
Kahdeksan vuoden selibaatti tuntuisi kyllä aika rankalta.. Toisaalta tiedän tuonkin, että silloin kun kumppania ei ole niin usein tarpeetkin jäävät taka-alalle.
Tärkeintä kai olisikin pystyä hyväksymään tilanteensa sellaisena kuin se on. Tai kuten vanha viisaus sanoo: hyväksymään ne asiat, joita ei voi muuttaa; muuttamaan ne, jotka voi; ja oppimaan erottamaan nämä vielä toisistaan.