Aiemmassa keskustelussa oli heitetty ilmoille kysymys koskien uutta suhdetta ja sitä, että missä vaiheessa uusi suhde muuttuu sellaiseksi että tulee ilmoitusvelvolliseksi omista tekemisistään.
Missä vaiheessa omasta mielestänne olisi hyvä alkaa ilmoitella tekemisistään, ravintolareissuistaan ynnä muusta? Vai eikö sellaista vaihetta tulekaan?
Missä vaiheessa omasta mielestänne olisi hyvä alkaa ilmoitella tekemisistään, ravintolareissuistaan ynnä muusta? Vai eikö sellaista vaihetta tulekaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun yhteydenpito on päivittäistä ja tapailukin tiheämpää kun viikoittaista.
> kun yhteydenpito on päivittäistä ja tapailukin > tiheämpää kun viikoittaista.
Mitä tarkoitat tuolla tihemällä kuin viikottaisella tapaamistahdilla, päivittäistä ? Hyvä on, saivartelu sikseen.
Taidan olla kanssasi samaa mieltä, vielä kun itsekin oppisi kertomaan menoistaan...
ku ollaan eka kertaa puhuttu saman katon alle pesiytymisestä eli samaan talouteen siirtymisestä?
ei nyt ihan kaikesta varmaan tarvii ilmotella, mut semmoiset poissaolot nyt ainaki, joista toine vois huolestuu, jos ei tietäis missä toine menee.
sulla toi aika, musta aikaisemmassa vaiheessa pitää jo ilmotella. Siinä vaihees olis hyvä alkaa kertoilemaan, kun tapaileminen on säännöllistä ja nähdään ihan perus-arkenakin.
Miehen kanssa keskusteltiin tästäkin jo ennen kuin alettiin olemaan yhdessä. Mies toivoi, että nainen luottaisi häneen niin, että ei alkaisi kysellä perään, vaikka hän olisi reissuillaan päiväkausia. Sellainen oman tiensä kulkija, eikä siinä mitään, sopii minullekin, puolierakolle.
Etänä elellään vielä suurimman osan ajasta, mutta tiedän kuitenkin suunnilleen joka hetki, missä hän on, mitä tekee, missä porukassa, koska hän itse kertoo. Yleensä ollaan yhteyksissä useamman kerran päivässä ja kai ne sitten vaan on sellaisia luontevia puheenaiheita. Kyllä minäkin kerron menemisistäni. Ehkä tällä tavoin otetaan toinen osaksi sitä omaa elämää ja itse haluaa, että toinen tietää. Ainakaan ei jää minkäänlaisia salailufiiliksiä menemisten suhteen kummallekaan, mutta ei se sellaiselta velvollisuudelta tunnu kuitenkaan.
kun on sovittu tapaaminen, mutta toinen ei pääsekään tulemaan.