Mielestäni työstä maksettava palkka määrittää työn mielekkyyden. Jos jostakin työstä maksetaan korkeaa palkkaa, niin työ ei voi olla mukavaa.
Työssähän ollaan yleensä, että saadaan rahaa.
Kuka viihtyy ikävässä, pitkäveteisessä ja raskaassa työssä. Ei kukaan, mutta kun maksetaan siitä työstä hyvää palkkaa, niin johan löytyy tulijoita ja halukkaita.
Mitä korkeampi on palkka, niin sitä ikävämpää työ voi olla.
Mutta sitä enemmän siihen on halukkaita tulossa.
Siksi usein saakin kuulla työpäivän parhaan hetken olevan se, kun pääsee työstä kotiin.
Eihän mukavasta työstä kukaan mitään maksa tai jos maksaa, niin silloin todella vähän.
Jos työn sisältö on ainoastaan raha, niin eipä työtä voi kehua. Työssä kuitenkin ollaan 8 tuntia päivässä, mutta todellisuudessa 10 tuntia, koska siihen pitää lisätä työmatkoihin käytettävät ajat, aamutoimet ja vielä työstä toipumiseen menevä aika, joka on vielä pidempi.
Onnellisin tilanne työn osalta on niillä, joille harrastuksesta on syntynyt työpaikka, kuten vaikkapa taiteilijoilla, muusikoilla, kirjailijoilla tai muita luovia taitoja omaavilla.
Vaikka heidän palkka on pieni, niin he saavatkin tehdä sitä mitä osaavat ja missä viihtyvät parhaiten.
Palkka mittarina työn mielekkyydelle !
14
967
Vastaukset
- joopas joo
ja monesti kuule niissä paskaduuneissa missä
on vittumainen työ maksetaan sitä surkeinta
mahdollista palkkaaki... - _kat_
logiikkasi pettää melkein alkumetreillä.
kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti niiden paremmin palkattujen mutta paskojen työpaikkojen hakijamäärät myös lisääntyisivät, koska niistä saa enemmän rahaa (ja aina on ihmisiä, jotka ovat valmiina tekemään mitä tahansa rahasta), jolloin kasvanut kysyntä taas alentaisi palkkoja, koska työntekijöitä voisi valita suuremmasta hakijamäärästä halvemmallakin.
itselläsi oletuksena on myös se, että työvoima liikkuu vapaasti työstä toiseen ja kaikki kykenevät tekemään mitä tahansa työtä. myös ihmisten preferenssit vaihtelevat: sama työ ei ole kaikille yhtä mielekästä tai epämielekästä.
nämä kaikki tekijät johtavat siihen, että teoriasi yksinkertaistaa liikaa - jopa yksinkertaistukseksi. - LauriKääpä
Hyvinkin usein on todellisuudessa niin, että siinä mielenkiintoisessa ja innostavassa työssä on myös paras palkka, ja tylsät, raskaat ja vaaralliset työt ovat kaikkein surkeimmin palkattuja. Eihän se oikein liene, mutta näin tuntuu olevan. Itsekin teen pelkän rahan takia kuluttavaa ja tylsää hanttihommaa, koska koulutustani vastaavaa työtä, joka antaisi elämääni muutakin sisältöä kuin palkan ja jota viitsisin tehdä vaikka pienemmälläkin rahalla, ei tällä haavaa ole tarjolla. Ammatinvalinta on itsessään vitsi. Ei ammattia noin vain valita. Sen voi toki valita, mihin kouluttautuu, mutta työksi täytyy ottaa se homma mitä sattuu tarjolla olemaan. Hyvin harva pääsee kutsumusammattiinsa.
- kljsdfjdkdfjklskdfl
Todella hyvin kiteytit sen mitä itsekin ajattelen työelämästä. Ammatinvalintaa eli koulutuksen valintaa sekä sopivaan työhön sijoittumista hankaloittaa lisäksi se jos ei oikein nuorena ole käsitystä mitä haluaisi tehdä työkseen kuten itsellä nuorena oli asianlaita. Niinpä ajauduin itsekin kuluttavaan ja tylsään teollisuustyöhön huonolla palkalla mutta nykyään on syntynyt myös muita tulonlähteitä netin kautta, affiliate linkkejä, blogeja, jne. joista mahdollisesti saisi ainakin lisätuloja ja jos alkaisivat tuottaa tarpeeksi niin voisi ottaa tehtaalta loparit ja jäädä omille tuloille elämään, se se vasta olisi elämää :)
Tämä nykyinen tyhjänpäiväinen ja tehoton raataminen huonolla palkalla ei todellakaan ole millään lailla ihmiselämäksi kelpaavaa.
- pallo_on_pyöreä
Palkka on oikein hyvä mittari työntekijän arvostamiselle. Jos työstä saatava palkka (vakipalkka ilman ylitöitä ) on mitätön, niin ei työnantaja silloin paljoa työntekijäänsä arvosta ihmisenä eikä työntekijänäkään. Korotuksia ei tule. Jos palkka puolestansa on hyvä, niin se on osoitus, että työnantaja arvostaa työntekijäänsä. Mitä isompi palkka sitä isompi on arvostus. Arvostukselle on olemassa useita syitä. Jos naama ei miellytä, niin paraskaan työsuoritus ja uskollisuus ei palkaa nosta minnekään.
- OlehanRealisti
Valitettavasti työn mielekkyydellä ja työn ilolla ei laskuja maksella. Ei varsinkaan jos on ulosotossa, on auto/talo/opintolainaa, kulutusluottoja, pikavippejä, vakuutuksia jne.
- Upupupup
Up!
- näkemys-asiasta
Lisäisin keskusteluun vielä että vuokratyö ja ulkomaalainen työvoima ovat romuttaneet kaikkien alojen palkkoja joten työnteosta on tullut kannattamatonta varsinkin raskaissa töissä, ei vaan kannata rehkiä kun ei enää haluta siitä maksaakkaan mitään.
Sitten ne vielä vinkuu työvoimapulasta absurdia paskaa kun sellaista ei edes ole olemassakaan sillä jos palkkaus olisi kohdillaan niin tulijoita olisi pilvin pimein.
Nykyään harva edes uskaltaa työpaikkaa vaihtaa kun voi päätyä vieläkin paskempaan rotankoloon kusetettavaksi ,eli se siitä Suomen työelämästä mikä on jo itsessään suuri vitsi. - Puuvärikynä
Minullakin syntyi metallialalle työpaikka harrastusten takia ja työt oli ok, mutta palkka oli mitätön ja siitä ei jäänyt säästöön mitään ja korotusta ei näyttänyt tulevan koskaan. Lisäksi muut työntekijät vihasivat töitään ja pomoa ja antoivat sen kuulua päivittäin, kuinka vähän arvostivat ammattiaan. Koska mitään ei ollut siis jälkellä, ilmoitin lähteväni, mikä teki minusta vihollisen joidenkin työntekijöiden silmissä. Sen kyllä tiesinkin, kun lähtöäni suunnittelin. Kyllä siinä työpaikassa oppi työelämästä ja ihmisistä aika pahoja asioita. Mikähän niitä siihen firmaan veti, olisiko ollut raha. Luottamus meni kyllä joihinkin asioihin täysin, siinä firmassa. Opin myös ettei menneitä pahoja tekoja korjata hyvillä teoilla. Luottamuskortteja on vain pari-kolme käytettävissä. Ne kun poltetaan niin ei ole uusia ja se on lopullista.
- 13131311313
Heitä shakaalille helmi, niin se polkee sen päälle ja kääntyy nälkäisenä sinua kohti. Viksumpana tiedän ketkä on mitäkin, mutta sinä ne ei koskaan tule tietämään, koska olen paljon pahempi shakaali kuin he.
- huono.palkka.on.viesti
Huono palkka on ennenkaikkea osoitus että työnantaja ei itse arvosta kyseistä työtehtävää joten miksi sinunkaan pitäisi välittää huonopalkkaisen työtehtävän laadusta, tehokkuudesta tai mistään muustakaan? Tee työsi niin että pääset mahdollisimman helpolla laadusta viis veisaten, eihän se palkkaan katsottuna ole niin tärkeää näköjään työnantajallekaan...
- Tarinan_opetus
Kyllä vain. Naulan kantaan. Työnantaja voi pitää jotain työtehtävää täysin apu-ukon työnä. Sitä hommaa tekemään palkataan halvin mahdollinen työntekijä. Eikä aikaakaan. Tilaukset myöhästyvät ja asiakkaat valittavat. Työnantaja on ihmeissään. Työnantaja järkeilee missä vika ja ottaa yhteyttä konsulttiin. Konsultin kanssa keskusteltuansa hän päättää tarttua toimeen ja antaa tukevat palkankorotukset tuotantopäällikkö Hessulle ja toimistossa istuvalle sukulaispojalleen Rafaelille ja ruoskii kelvottoman apu-ukon. Konsultti saa myös palkkionsa hyvästä työstä. Korjaustoimenpide suoritettu. Parantuiko laatu ja vähenivätkö asiakasreklamaatiot?? Konsultin, työnantajan, Hessun ja Rafaelin mukaan kyllä. Sen pituinen se.
- HEKOHEKOHEEHEE
Totta. Ja apu-apinalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tunkea meisseliä takapuoleen ja tuumia missä vika. Pomot kehuskelee hienosti että "jos haluaa paremman työpaikan/tehtävän/palkan, niin se pitää vain ottaa". No koetappa ottaa siinä.
- Suomi.OLI.hyvä.maa
Työelämä on mennyt niin perinpohjaisen vittumaiseksi että nämä huonot palkat eivät riitä enää vastineeksi työn aiheuttaman elämänlaadun pilaantumisen korvaamiseksi. On haaskausta pilata ainoan elämänsä laatu näin vähän rahan takia!
Kun työnteko ei enää vastaa tarkoitustaan työntekijän kannalta, miksipä sellaista pitäisi enää tehdäkään? Tekemisen puolesta kyllä mukavampaakin tekemistä varmasti löytyy elämän sisällöksi.
Tästä yhteiskunnasta muutenkin on muodostunut sellainen piina että työttömänä rahojen loputtua on aivan sama jättää laskutkin maksamatta, menisi vaan nurin ja konkurssiin koko paskamaa, ei tässä mikään hyvä mene pilalle!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?907177Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277099Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1186320Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975428Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635245Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus425141Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274625Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t34134Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193655