Mies, jonka kanssa luulin vanhenevani. Mies, jonka kanssa sain kolme ihanaa ja fiksua lasta. Mies, johon turvasin. - Uupui, ahdistui, petti, eksyi nettiin, löysi valkovenäjältä itseään kaupittelevan typykän - ja päätti lopettaa kotileikin oman perheensä kanssa! Haukkui kaikki sukulaiseni, poltti kaikki sillat takanaan, tihkuu vihaa ja ilkeyttä. Hän oli mies, jota rakastin, lasteni isä.
Kaaos sisälläni on totaalinen, toimintakyky nollassa, itku ei ota loppuakseen, vaikka harkinta-aikakin on jo lopuillaan.
Kysyisin teiltä, samankaltaista tunnekatastrofia läpikäyviltä: Miten arjen saa sujumaan? Miten jaksaa käydä töissä? Olen työssäni tekemisissä kymmenien ihmisten kanssa tiiviisti ja jatkuvasti ja nyt tuntuu ettei jaksa pukahtaa kenellekään sanaakaan. Voisipa vaan vaipua unohdukseen tai jonkinlaiseen tunteettomuuteen.
Kaaos sisälläni on totaalinen, toimintakyky nollassa, itku ei ota loppuakseen, vaikka harkinta-aikakin on jo lopuillaan.
Kysyisin teiltä, samankaltaista tunnekatastrofia läpikäyviltä: Miten arjen saa sujumaan? Miten jaksaa käydä töissä? Olen työssäni tekemisissä kymmenien ihmisten kanssa tiiviisti ja jatkuvasti ja nyt tuntuu ettei jaksa pukahtaa kenellekään sanaakaan. Voisipa vaan vaipua unohdukseen tai jonkinlaiseen tunteettomuuteen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Voe voe, ei voi muuta oikein sanoa.
Mikähän ihme saa ihmiset tekemään tuollaista?
Juice Leskistä vapaasti lainaten: "Aikuisten ihmisten pitäisi tajuta että jos elämän laittaa risaiseksi, niin se ihan oikeasti menee risaiseksi".
Kyllähän se päivä jolloin miehesi sen huomaa vielä tulee. Toivottavasti silloin ei ole ihan liian myöhäistä kaikkien asioiden kannalta.
Jos et ole vielä käynyt puhumassa kenenkään terapeutin kanssa niin suosittelen lämpimästi että menet. Ei se ainakaan haittaa.
Voimia ja pidä elämän langat tiukasti käsissä, kyllä se elämä vielä hymyilee!
"Mikähän ihme saa ihmiset tekemään tuollaista?"
No varmaankin se "Nadjan" tai "Yvonkan" kiinteä peffa...
Siiry pois tältä palstalta vähän iloisempaan seuraan.
www.plaza.fi sivuilta löytyy monta mukavaa Ellit sivua.
Työ on sinulle hyvää lääkettä. Jos miehelläsi on uuden naisen kanssa hyvät oltavat, ole iloinen miehesi puolesta. Sinulla on yksi lapsi vähemmän huolettavana.
Käyn aina kurkkaamassa miten tällä palstalla pärjätään. Aina tulee uusia eroajia.
Innostuin eilen googlettamaan tietoa Petroskoista.
Ihmeen kaunis kaupunki ja siellä on suomalaisille paljon mukavaa mm. erittäin edullisia lounaspaikkoja. Eipä ihmekään, että ukkokullat ihastuvat noihin naisiin.
Käännä asia päässäsi positiiviseksi. Opiskele venäjää ja yllätä ukkosi. Laske leikkiä, että ehkä sinäkin löydät uudet ivanan netin sivuilta kunhan hallitset kielen paremmin.
Yksi asia mitä et voi tietää: mitä miehesi ajatteli kanssasi eläessään. Hänen olisi pitänyt puhua... olisi ja olisi... mutta kun ei saanut puhuttua paineet kasautuivat ja purkautuivat luultavasti myös hänen mielestään ikävällä tavalla. Se on vaan niin että kun ihminen "ei osaa puhua" seuraukset voivat olla järkyttävät.
En lähde arvailemaan miten pahalta sinusta tuntuu. Minun mieheni teki itsemurhan, ja jälkeensä jättämä viesti ei ollut mitään mukavaa luettavaa. Hänkin haukkuin minut, sukuni, perheeni, hänen omat sukulaisensa ja sisaruksensa, naapurimme, työnantajan... lista oli pitkä ja lohduton. Hänen oli paha olla eikä osannut puhua. Minä tietenkin jäin ottamaan syyt niskoilleni. En ollut ainoa. Moni hänen haukkumistaan syyttelee vieläkin itseään. Ainoa lapsemme on jäänyt kiinni hasiksen hallussapidosta, enkä tiedä onko minusta hänen auttajaksi. Jälki on hirveää. Olen rukoillut jos saisin kaiken takaisin. Joskus manasin että "pettäköön vaikka venäläisen huoran kanssa" kun olisi vaan elossa. Sinä toivot tietysti että olisi vaikka kuollut. En tiedä kumpi on pahempi paha. Tätä en kuitenkaan olisi halunnut.
eläessään kylvää tuhoa joka päivä....
Minulle kävi jotain sinun ja alkuperäisen kirjoittajan kokemusten välistä. Pettämistä ja melkein ruumiita. Ei kuitenkaan ihan, onneksi. Kaikki tapahtui siksi, että mies ei osannut puhua. Sairasta ja pelottavaa...En ymmärtänyt yhtään mitä hänen päässään liikkui.
juuri. että tutkimusten mukaan avioero on stressaavampi asia käsitellä kuin puolison kuolema. Mietin sitäkin, miten näin syvästi loukattuna, lyötynä ja itsetuntoni kadottaneena kykenen edes näkemään häntä. Tuska ja kaipuu on liian suuri. Pelkään jo nyt tilaisuuksia, joissa on ehkä pakko tavata. Mitä edes sanon? Mitä kuuluu? - Päässä soi Abban vanha "Winner takes it all".
Saman tutkimustuloksen olen lukenut. Ja olen taipuvainen nyt niin uskomaan. Vaan vaikea sanoa, kun ei ole mihin verrata tätä tuskaa. Välillä kyllä toivon, että mies olisi kuollut...
Laita sinne päähän soimaan Gloria Gaynor ja I will surive!
Mullekin käynyt samantapaisesti.... Mies ilmoitti 8.12 ettei enään rakasta ja haluaa olla yksin, meillä 3 lasta nuorin 1.6v. Muutti pois 1.1 ja nyt ahistaa ja on vaikeeta jopa nousta sängystä. Mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta (toivottavasti!)
Mitä saat tuosta irti? Hauskat jutut ovat hauskoja, tuo ei ole. Provoilet täällä ja kaikki vähänkin älyä omaavat sen huomaa. Ihan hyvä silti, että keskustelua syntyy, toivottavasti se auttaa sinuakin.
Hae sairaslomaa jos et alkuun kykene töissä olemaan. Siten saat aikaa pysähtyä miettimään ja järjestelemään arkea. Työterveyshuolto auttaa ja tukee ja terveydenhoitajan/lääkärin kanssa voit yhdessä arvioida selvitymistäsi arjen vaatimuksista ja tarvitsemasti tuesta.
Käänny ystäväsi/ystäviesi puoleen ja jaa heille tuskaasi. Terapia ei ensimmäisessä shokkivaiheessa auta, koska olet kriisin alussa. Tässä vaiheessa et ehkä pysty ajattelemaan selkeästi tai toimimaan järkevästi, mutta aikaa myöten saat jäsenneltyä tapahtunutta.
Saman kokenut ja jaloilleen selvinnyt. Löytänyt myös elämänkumppanin, kun sitä vähiten osasin odottaa : )
Iso halaus ja jaksamista...
Itse elän myös tuskassa ja kierin itsesäälissä.Kipu tuntuu konkreettisena sydämessä.
Olen kokeillut "kaikkea."Purkanut tunteita puhumalla,huutamalla,itkemällä,näännyttänyt ystäväni likimain.Olen fyysisesti "rääkännyt"itseäni.Yrittänyt elää,käydä töissä,eikä hetkeksikään ajatukset rauhoitu.En saa nukuttua,syön mitä syön.Saan paniikkikohtauksia,en uskalla liikkua kaupungilla,etten törmää mieheeni ja hänen uuteen.Lasten hakeminen isältä on vaikeaa,näkeminen tekee kipeää.Katkeruus ja raivo
mielessä kun toinen vain jatkoi elämää.Lapsilta salata todelliset tunteet,hymyillä ja jaksaa.
Mieheni tietää myräkästäni ja välillä tuntuu,että lisää vain vettä myllyyn.Ja annan siihen mahdollisuuden.Olen heikko,elämäni aallonpohjassa,mielessä kuitenkin ajatus kesästä ja auringosta.Jonain päivänä tämä helpottaa.Annoin itselleni luvan olla marttyyri,vihata ja surra.Kosto oisi suloinen jonakin päivänä,mutta siihen en lupaa itselleni anna,tätä tuskaa en halua kenenkään kokevan.
Vuodatukseni ei sinua auta,tiedän,auttaako minuakaan,hetkellisesti kyllä.Voimia sinulle taistelussa,jonka voittaja sinusta vielä tulee.
Melkein samassa tilanteessa ollaan, tosin mies ei ole vielä kotoa muuttanut. Rakkaus toiseen naiseen voimakas, mutta toisaalta ei haluaisi jättää lapsia. Olen antanut miehelle aikaa tehdä päätöstään rauhassa ja punnita tarkasti, mitä elämältään haluaa. Olen valmis jatkamaan liittoa mutta se vaatii paljon työtä meiltä molemmilta. Lapset vielä pieniä joten heidänkin takiaan haluaisin pitää perheen koossa. Aamuisin on pakko herätä, sillä lapset tarvitsevat äitiä.
Puhuminen olisi parisuhteessa ensiarvoisen tärkeää. Meillä ei ole puhuttu eikä kumpikaan meistä ole kertonut, miten pahaolo meillä avioliitossamme on. Ajattelin aina, että kunhan lapset kasvavat, niin elämä helpottuu. Mutta en olisi ikinä uskonut miehen tekevän tällaista. Minulle ei ole tullut mielenkään katsella vieraita miehiä vaikka miten tuntuisi elämä ahdistavalta.
Vaikka toivon liittomme jatkuvan, niin henkisesti olen pikkuhiljaa eroon valmistautunut. Olen käynyt juttelemassa ammattiauttajan kanssa ja se on helpottanut tosi paljon. Lisäksi pari ystävää on ollut olkapäänä, kun on ollut oikein ahdistavaa. Elämä jatkuu, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Yritän jaksaa uskoa siihen, että ensi vuoden alussa minun elämä on hyvin eikä tarvitse jatkuvasti itkeä.
Ihan samat ajatukset pyörivät täälläkin. Minutkin vaihdettiin uuteen naiseen lennosta. Pari kk takana ja tuntuu, ettei yhtään helpota. Mies on todella tyly ja inhottava, mutta minä idiootti vaan häntä kaipaan. Tekisi mieli olla vaan selällään lattialla ja huutaa tätä tuskaa. Ja se mikä minut yllätti on se, että tämä on niin fyysistä kipua päästä varpaisiin. Niin olen pahoillani, ettei mun rakkauteni loppunut siihen hetkeen, kun mies tapasi uuden rakkautensa. Enhän edes tiennyt milloin ja miten tämä tapahtui. 15 v rakastin vain häntä ja olimme kuin paita ja pe.... Kyllä nyt tuntuu, ettei koskaan enää...ei koskaan...Tätä en aio enää ikinä kokea, jos tästä ikinä selviytyy. Joo ja tosiaan kiva olla töissä näissä tunnelmissa, eikä kellekään voi kertoa...täällä. Onneksi on kavereita. Tuli vähän sekavaa, mutta ihan vaan, että meitähän on näköjään aika paljon samoissa tunnelmissa.
Kipu lähtee huutamalla,alastomana lattialla...kuten lauletaan.En alasti,mutta lattialla on maattu ja huudettu.Miksi minä en vain voi lakata rakastamasta ihmistä joka on loukannut minua liki kaikin tavoin.Olen nöyrtynyt,antanut anteeksi,tukenut ja rakastanut.Teen sitä edelleen vaikka kerta toisensa jälkeen saan kylmän suihkun.Fyysinen tuska on sanoinkuvaamaton,henkisestä puhumattakaan.Toinen elää ja porskuttaa uutta elämää,syyllistää kun en pysty iloitsemaan hänen onnestaan.Tuli joku joka vei,mitä 16vuotta rakensimme,tottakai olen katkera
Meilläkin kupla puhkesi pari päivää sitten. Mies tunnusti rakastavansa toista, kun asiaa häneltä tiedustelin. Aavistin. Joululoma oli kuitenkin ollut ihan mukava ja onnellinen, mutta jokin kalvoi selvästi miehen mieltä. Nyt hän on lähtenyt miettimään asioita omiin oloihinsa. Olen ihan HAJALLA. Ei ole mitään käsitystä miten tässä käy, huonolta näyttää.
Millainenkohan poru täällä nousisi, jos tälläisiä luovuttajia olisi suhteessa toisinpäin kuin nyt on? Siis että 80 sadasta miehestä lähtisi jonkin paremman perään, eikä niinkuin nyt, 80 naista sadasta luovuttaa ja lähtee uuteen elämään?
Meille miehille tuollainen jättäminen on enemmän kuin arkipäivää.
Selityksiä kyllä löytyy, mutta harva nainen osaa selittää sen niin, että toinenkin sen ymmärtää niin, että muuta vaihtoehtoa ei tosiaan ole.
Parempaa uutta vuotta kaikille jätetyille!
..tuntemani läheisellä. Kaikkein pahinta juuri tuo tuska, jota kantaa, sekä lapset, joille valehdeltava. Mutta onneksi ei väkivaltaa yms. silläpä se tuntuukin vielä hullummalta,tulee vain olo suhteet joissa ei voi puhua, ei sitten niin millään toisen kanssa.
voimia jos sinulla on edes yksi hyvä ystävä kuuntelemassa ja onhan sinulla se kaikkein arvokkain eli lapset.
Voi lohduttautua myös sillä, että miehen "huuma" kestää aikansa ja arki tulee siihenkin rakkauteen ja saattaapa lopahtaa yks kaks.
Tiedän muutaman sellaisen kohtalon ja rajan takaa tuotu nainen jätti miehen parin vuoden päästä muutosta suomeen. Yleistää ei voi, mutta monenlaista onnenonkijaa löytyy ja naiset ne osaavat, jotta pääsevät länteen.
Tee lista hyvistä asioista elämässäsi ja muista ne joka päivä. Hakeudu eroseminaariin, kun pahin on ohi. Saat uutta voimaa ja vertaistukea.
Valo lisii kevättä kohti ja niin myös sinun elämässäsi. Tsemppiä!
näitä viestejä,jossa on positiivisuutta ja uskoa.Ne luovat toivoa myös itselle.Sitähän ystäväni hokevat,että aika on se paras lääke.
Tuntuu vaan niin epätoivoiselta tuollainen loputon määre.Mikä se aika on?Toisille se on kuukausi toisille vuosia,eikö?Mikä on se aika jolloin pitäisi todella olla huolestunut selviytymisestään?Onko sitä?
1,5 v erosta ja tässä kohtaa on tuskaa, heti eron jälkeen tunsin helpotusta kun pääsin pelosta ja sain rauhassa olla kotona. Nyt vain on niin kun on lapsia ja he sitten reagoivat tavallaan tilanteisiin ja pohtivatkin edelleen miksi erottiin niin sitä sitten itsekkin pyörittelee ajatuksia päässä.
Jossain kirjoitinkin, että kyllä sitä miettii että kunpa olisi vielä se perhe joka voi hyvin.
Sattuu sieluun nähdä lasten tuska...eikä ex sitä helpota yhtään, vaan päinvastoin yrittää myrkyttää lasten mielen. Ei käsitä, että samalla kun satuttaa minua lasten kautta niin satuttaakin omia lapsiaan....
vaihtelee yksilöllisesti. Itse kaksivuotta märehdin päivittäin. Sitten elämä alkoi voittaa ja neljänvuoden jälkeen aloin elää uudestaan.
Anna aikaa itsellesi ja muista hoitaa itseäsi, se on nyt tärkeintä ja tee niitä asioita mitä jaksat ja mistä saat mielihyvää/nautit.
Oliko itsessäsikin jotain vikaa? Teitkö liikaa lapsia ja unohdit miehesi ja parisuhteesi tukemisen kokonaan? Oliko sukulaisesi liikaa perhe- elämässänne riippumassa? Tutustuitko mieheesi ennen lapsien tekoo riittävästi?
Kaikkia kysymyksiä tulee mieleen ja sekin ettei vain yhdessä ihmisessä voi olla kaikki vika jos alkaa pieleen meneen. Palvoitko vaan omia sukulaisiasi ja jätit miehesi oman onnensa nojaan? Turvasitko liikaa mieheesi antamatta itse yhtään mitään turvaa vastavuoroisesti?
Oma äitini pilasi suhteensa mieheensä riippumalla ja palvomalla omaa sukuaan. Mies jäi toisarvoiseksi ja tuli katkeraksi. Katkeruudesta tuli viha. Itse en tee samaa virhettä palvomalla omia sukulaisiani enkä asettamalla ketään korokkeelle. Parisuhdehan on sitä että otetaan myös vastuu toisesta molemmin puolin. Liian raskaaksi kävi kotileikkisi ja miehesi päätti luovuttaa. Etkö mitään merkkejä uupumisesta huomannut jo aikasemmin vai etkö edes halunnut?
jätetyn syyllistämistä! Haista pitkä paska ja tuki suusi!
Voi mies parkaa, kun uupui ja lähti lätkimään ja jätti lapset ja kaikki, kun vaimo ei huomioinu sitä ja tätä. tuollaset äijät voisi viedä saunan taa ja lopettaa!
Ja ap. kirjoittajalle, muista että surunkin jälkeen näkee auringon : )
Olipa kaunis ja ihana kannustus! Jumantsukka; toinen on hädissään ja tuskissaan miehen ääliömäisyyden takia ja sä käsket kattoa peiliin? Kuule, ääliöitä miehiä vain on! Mun on yksi niistä, 17 v yhdessä taivallettu ja nyt selvisi että on toinen, joka sai kalliit korut joululahjaksi. Mutta, mies perkele ei itse älyäisi erota, ottaisi "täysihoidon" lasten jatkuvalla läsnäololla. Mutta mäpä opetan sitä paskiaista että "kaikkea mitä haluaa ei saa". Mä olen viestiketjun aloittajan puolesta pahoillani! Kaikki sympatiani saat. Olen itse saman tuskan käsissä. Miehen pettäminen selvisi eilen, nytkin on jossain "työmatkalla". Ei vastaa viesteihin ja yrittää edelleen valehdella päin naamaa. Vitsi mikä idiootti. Silti olen surusta ja vihasta sekaisin. PRKL
Pistää vihaksi sekä sun että viestiketjun aloittajan ja monen muun puolesta. PRKL!
Onnea teille, olette onnen ansainneet.
siihen että suhde ei toimi. Jos olet vain lapsia siittänyt miehelläsi mutta mitään muuta et ole antanut niin syytä vain itseäsi.
Katso peiliin ja mieti minkä takia oet miehen edes ottanut? Onko mies ollut vai siittäjä ja ja kulissi perhe kylmälle ämmälle? Kukaanhan ei petä jos saa kotoo sitä mitä tarvitsee. Jos taasen olet olet väksin ottanut miehen alunperinkin joka ei ole koskaan rakastanut sinuun niin silloin kumppani pettää alusta astikkin.
Jos ei vastaa viesteihin niin miksi väkisin yrität pitää selaista johon et kykene? Kuules oma on vikasi jos otat sellaisia miehiä joita et kykene pitään. Katso sinne peiliin ja tarkasti. Millä ominaisuuksilla otit miehesi alunperin niin käytä nyt niitä samoja ominaisuuksia hyväksesi.
juuri tuota vastausta odotinkin. Tiedän ettei kukaan ole yksin syyllinen. Mutta, pitääkö esim. sinun tuomita toisia tietämättä lainkaan mikä heidän suhteensa historia on? Mikä on suhteen toisen puolen historia? Oisko kotonta opittuja malleja? Kyvyttömyyttä käsitellä ongelmia tms? On sinulla kuule elämästä vielä kovasti opittavaa!! Toivotaan vaan että opettaa kestokykysi mukaan, ettei ota liian koville... Poor you... Elämä ei hei ole niin mustavalkoista kuin sinä pienessä päässäsi luulet!
Oletko itse siis niitä "ihania auttajia", niile miehille joilla on "kylmä ämmä" kotona?... hieman kuulostaa sellaiselta tuo viisas vastauksesi.
Minun mielestäni miehen pitäisi myös antaa avioliitossa vaimolleen muutakin kuin pelkkää seksiä. Kyllä minä odotin helliä sanoja, apua kodin- ja lastenhoitoon, pieniä yllätyksiä esim. hääpäivänä yms. Mutta turhaan odotin! Ainoa mitä mies minulta tarvitsi oli seksi sekä puhtaat vaatteet, ruoka ja siisti koti. Lapset oli pidettävä hiljaisena jotta isä saa rauhassa katsoa telkkaria ja lukea lehtiä kotona ollessaan. Ja kun sitä seksiä ei enää kotona saanut tarpeeksi, niin oli etsittävä muualta. Siellä varmaan löytyy niitä helliä sanoja, kosketuksia ja keskustelua joita kotona ei ollut enää vuosikausiin.
Olipas rumasti ja samalla niin hemmetin hyvin sanottu. :)
Nähtävästi edellisen kirjoittajan kalikka kopsahti. Vastauksesi kertoi kaiken. Sääliksi käy sinun kaltaisten lapsia.
Että teitä ymmärtämättömiä lyödyn lyöjiä sitten riittää! Mä en oikeasti jaksa ymmärtää mitä hemputtia te teette tällaisilla palstoilla morkkaamassa muutenkin maassa olevia?
Voimahalit kaikille petetyille ja jätetyille! Kyllä se elämä vielä muuttuu paremmaksi, uskokaa vain. Jos mies ei osaa ymmärtää ja menee pilaamaan koko perheen yhteiselon, on se hänen menetyksensä, eikä sinun arvoisesi siis.
Jos on naimisiin menty ja luvattu haluta rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä, pitäisi miehenkin tajuta että sillä on jokin merkitys. Kun on ongelmia ne pitää yhdessä selvittää, eikä kadota puhumatta jonnekin "ymmärrystä" saamaan.
Parempaa jatkoa kaikille kovia kokeneille.
Molemmille aviopuoliskoille sattui se virhe ,että pitivät toisiaan ITSESTÄÄNSELVYYKSINÄ!!! Eli aina se on tos vaikka en pimppaa annakkaan ja aina se on tos vaik tyydytänki vain ittenei ja naiseni ei ehdi saada esimerkiksi.Aidan takana vihreenpää...siispä sinne!Eikö olekkin typerää,mutta niiiiin totta!!Naiset unohtaa olla naisia miehilleen ja miehet unohtavat pitää lastensa äitiä MYÖS NAISENA!!! Häijyintähän täss onkin se ,miten hankitaan salarakas ja rysäytetään tähän itsestäänselvään elämään tää pommi,ilman ennakko varoitusta ja puhumista tyytymättömyydestään.Siis puhutaan ei riidellä!!
pillun annon vähyyskö oikeuttaa lähtemään "rintamakarkuriksi"?
jaa sinä sitä jakorasiaas, niin paljon kuin sielu sietää, mutta turha vetää seksiä joka asiaan!
Todistettavasti annettu ainakin kolmesti, kas kun ei pillun puutteeseen kuollu!
Eikä pillua anneta vaan partnerit viettelevät toisensa. On ne perkele teerilläkin soihdinmenot!
Tämä ilkeä ihminen on kirjoittanut hyvin moneen aloitukseen tai mihin vaan sopii tämän tekstinsä, että 'tutustuitko tarpeeksi etukäteen, miksi menit naimisiin, miksi miksi..." Purkaa juuri omaa katkeruuttaan, vai jopa omien vanhempiensa puolesta, en sitä osaa sanoa, mutta jos itsellä ei ole avioero, niin voisipa pysyä pois tältä palstalta.
Luin myös juuri asiasta, että parisuhteessa elävä, joka ei ole eroa kokenut ei voi ymmärtää sitä vihan ja tuskan määrää, joka jätetyllä on. Vaan sanoo jätetyn purkaessa tuskaansa: "noin kauheako se oli, miksi kestit niin kauan, miksi menit naimisiin?", ja jos jätetty puolustaa lähtenyttä, "Noin ihanako se on, miksi sitten erositte". Mene pois täältä, itselläsi ei taida kaikki olla niin hyvin kuin kuvittelet, jos täällä pitää edelleen pyöriä.
Mikä saa toisen naisen sanomaan mielestään pahimman herjauksen toiselle, jota ei edes tunne? Kyllä minäkin säälin lapsia, mutta en todellakaan heidän äitinsä vuoksi. Sinulla olisi nyt syytä katsoa peiliin. On niin helppo olla täällä anonyymina ilkeä, eikö?
Taidat vain pitää yhden sanan kirjoittamisesta. Vaikka jotain asiaan liittyvää edellinen kirjoittikin, niin ei se ollut asian ydin lainkaan. Toisen ihmisen unohtaminen oli, itsestäänselvyytenä pitäminen oli, puhumattomuus oli.
"Kiva sana " ymmärsi kirjoitukseni punaisen langan!! En mie jaa enkä muutoinkaan kiusaa niitä aidantakaa vilkuilevia :) miehiä.Kun sitä vain parisuhteessa jotenkin "unohtaa" mihin aikoinaan tässä rakastui...hänestä tuli itsestäänselvyys.Yleensä erotaan juuri sen takia että tulee se "ylimääräinen" sexykumppani,siksi esimerkkini oli myös tollainen!!Muut murheethan yleensä kestetään,paitsi pettämistä seksuaalisesti.joko valkeni rintamaveteraanillekkin,sinä törkyturpa!!!
mitenkään pystyt, että tuollainen mies ei ole sinun arvoisesi kun sinut ja lapsesi ja kodin jätti...
Ihminen on erehtyväinen. Koskaan ei voi olla varma, mitä toisen päässä liikkuu.
Älä syytä itseäsi missään tapauksessa tapahtuneesta.
Mies meni ja kohta huutaaa takas. Ludmila ei kauaa kiinnosta koska eihän kyseessä ole kuin tunne-elämän pako, asioista jita ukko ei osannut kyennyt halunnut hoitaa.
Sinun on jaksettava kosksa olet se vahvempi osapuoli, vaikka tunnet itsesi heikoksi ja jne.. Lasten takia. Lapset ovat se syy ja sinä itse olet syy jaksaa.
Kilauta rohkeasti "ammatt auttajalle" liiku, älä vatvo asioita. Vaikeeta mutta ajattele niin, että asiat mihin et voi vaikuttaa niin yritä jättää ne pois ajatuksista.
Terveisin
Jagob
... niin, samat tunteet on koettu niin monet kerrat meilläkin. Ja tarpeeksi monta kertaa yritetty. Viimeisin paljastuminen on onneksi niin musertava, että se ratkaisee kaiken. Olen lukenut juuri sattumalta käteeni osuneen kirjan : Laura Day: Eläköön kriisi! Voimaa ja rohkeutta vaikeista ajoista - ja kumma kyllä minulla ei enää ole niin paha olla ja ymmärrän, että vanhaan ei enää voi palata. Joku tuossa kirjoitti, että lopeta vatvominen. Se on hyvä neuvo: Dayn mukaan tapahtuneita asioita vatvoessasi käyt aina uudelleen ja uudelleen trauman läpi. Rauhoita ja tee kaikkea muuta, katso mitä hyvää voi eri vaihtoehdoissa olla edessäsi ja lopulta kaikki käy paremmaksi. Todella. Kävi kuinka tahansa. Minullakin kolme ihanaa lasta.
30v aviossa ja mies löys naisen naapurimaasta joka kans haluaa tänne asumaan.
Miten voi olla noin voimakasta heidän rakkaus että mies jätti kaiken naisen takia ja jo rakentaa yhteistä kotia.
Vaikka meillä oli kaikki hyvin avioliitossa?
Voiko miehen pää mennä noin sekasin vai osaako vieraat naiset sen sotkea mutta hirveetä jälkeä voi rakkaus saada aikaan.
Tuntuu kuin omaa tekstiäni lukisin.. meillä sama homma, se läheisin ja rakkain-aviopuolisoni kertoi aivan yllättäen että hänellä on toinen nainen ja jättää minut ja lapset...3 pientä. On hankittu talo, autot jne ja kaikki piti olla oikeasti hyvin. Tämä on niin järkyttävää, olen täysin tunnemyrskyn keskellä ja toivon vain että jaksan taas yhden päivän iltaan asti.. tätä ei toivoisi kenellekään, suru ja pettymys sydämessä, viha ja loukkaus ovat järkyttävän suuria. Voimia sinulle, et ole ainoa..tsemppiä, jospa aika meitä auttaisi.
Kiitos kaikille lohdullisia tai rohkaisevia viestejä kirjoittaneille. Eihän se tuskaamme vähennä, että tiedämme kanssasisaria (-veljiä?) olevan, mutta tuntuu silti hyvältä tietää. Epäileviä tuomaita mahtuu aina sinne, missä joku uskaltaa sydäntään avata. On kai turvallista ajatella, että tuokin saa ansionsa mukaan, niin ei tarvitse tutkia omaa empatiakykyään tai -kyvyttömyyttään.
Olen järjestänyt asioitani nyt niin, että haen ensin vähän sairaslomaa, hankin hyvän asianajajan ja toden totta, vaikka sanoin miehelleni, että itse saa kaiken raadollisen eroprosessin hoitaa, aion hakea niin eroa kuin lasten huoltajuutta. En pettymyksestä huolimatta halua katkaista lasten ja isän suhdetta, mutta tämä raastava aika on osoittanut, että mies ei ole entisensä. Ei kykene puhumaan mistään asiasta, vastaa kuin murkkuikäinen ja marttyyrina siitä, että näytän avoimesti tuskani ja pettymykseni, nimittää itseään jo ex-isiksi - lapsille!
Selkeitä merkkejä romahduksesta ovat mielestäni myös se, että hän seuraa minua salaa työpaikallani, vääntää kasvonsa sairaaseen ilmeeseen ja huutaa lasten kuulleen kuinka hullu akka ja ärsyttävä olen. Kertoo 8-v. tytölle, ettei uskalla mennä nukkumaan kun äiti tappaa.
Kaikki tämä pelottava järjettömyys hiipi mieheni mieleen kuin varkain. Romahdus oli täydellinen yllätys ja lopullinen sekoaminen tapahtui kun sain hänet kiinni jälleen pettämisestä. Viestejä Valkovenäjälle - siinä oli suhde, joka korvasi kokonaisen perheen ja 20 vuotta elämästä.
Olen tämän kaoottisen ajan myötä menettänyt uskoni ihmisiin, En ikinä enää luota kehenkään. En ikinä enää odota onnea tai tasapainoa - kunhan selviäisin sortumatta kohtalokkaisiin pakokeinoihin.
Tähän ketjuun vasta nyt eksyneenä sanon, että samoin täällä. Rohkeutta ja elämäniloa meille kaikille jätetyille naisille.
Ei venakko kauan lämmitä, onhan se nähty, mutta ei meidän kannata sitä miettiä.Ei ole enää meidän asia.
Yhdestä asiasta kuitenkin muistutan: Pidetään kaikki huolta, ettei mies kaada syyllisyyttä meidän kannettavaksemme. Ja katsotaan, ettei meitä petetä enää raha- ja omaisuusasioista sovittaessa. Sellaistakin olen nähnyt, kun näitä olen olen nähnyt. Koskaan en kumminkaan luullut omalle kohdalleni sattuvan.
Isot halit ja toivon voimia, sillä niitä tarvitset nyt jos koskaan.
Miehesi käytös on jo lapselle henkistä väkivaltaa ja uhkaa, pelottelee noin pientä lasta.
Puhu asiasta läheisillesi ja älä epäile kutsua/pyytää apua.
Avioeroni on loppusuoralla ja olen jo muuttanut omaan asuntooni mutta ajatukset tuntuvat pyörivän vain eron ympärillä,kuten sinullakin.Hyvänä hoitona tuntuu olevan jatkuva tekeminen,urheileminen ym..Lapset ovat jo lähes aikuisia ja olemme yhteydessä usein.Vaikka olen mies niin ei tämä juhlaa ole,ystävät tulevat tärkeämmiksi kriisi tilanteissa.Asiasta reilusti puhuminen työkavereille helpottaa,itse en puhunut erosta ennenkuin se tuli ilmi(olisi pitänyt).Jaksamista!
Kunhan saa puoli vuotta menemään niin alkaa jo vähän helpottaa, kolmen vuoden päästä alkaa jo olla selvillä vesillä.Olen päättänyt että en mene enää ikinä naimisiin enkä tee enää kenenkään kanssa lapsia ja huusholli tulee olemaan nimissäni varmasti.Nykyajan ihmiset elävät niin hyvin että niiden on sitten keksittävä kaikenlaisia vastuksia elämäänsä jos ei muuta niin erotaan sitten, kyllä olen onnellinen että olen selvinnyt jo kaikesta paskasta, erosta on jo kohta 7 vuotta.