Kuinka moni on valmis vaihtamaan paikkakuntaa töiden takia????
Itse olen valmistumassa oleva sinkku 22 v. insinöörityttö ja pitkään pohdittuani totesin, että olen valmis muuttamaan oman alan hommien perässä muualle. Vaikeaahan se tulee olemaan kun ei ketään tuttuja uudessa kaupungissa ole, ja iän kasvaessa sitä vaikeampi on tutustua uusiin ihmisiin. Opiskeluiden takia jo aikanaan vaihdoin kaupunkia, mutta opiskellessa on melko helppoa hankkia ystäviä. Töiden suhteen en ole niinkään varma.
Olenko ainoa, joka voisi jättää perheensä ja ystävät työn takia?
Itse olen valmistumassa oleva sinkku 22 v. insinöörityttö ja pitkään pohdittuani totesin, että olen valmis muuttamaan oman alan hommien perässä muualle. Vaikeaahan se tulee olemaan kun ei ketään tuttuja uudessa kaupungissa ole, ja iän kasvaessa sitä vaikeampi on tutustua uusiin ihmisiin. Opiskeluiden takia jo aikanaan vaihdoin kaupunkia, mutta opiskellessa on melko helppoa hankkia ystäviä. Töiden suhteen en ole niinkään varma.
Olenko ainoa, joka voisi jättää perheensä ja ystävät työn takia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Haalarihommissa vaihtui pysyvä osoitteeni neljästi ja valtakunta kaksi kertaa.
Poikamiesinssinä osoitteen vaihto kahdesti.
Perheen perustamisen jälkeen, lasten kanssa neljästi.
Osoitteen vaihdolla tarkoitan myös paikkakunnan vaihtoa!
Penskojen lähdettyä jäi vaimo vakituiseen osoitteeseen itselläni oli neljä pysyvämpää ( yli vuosi ) asuinpaikkaa ja lukuisasti lyhyempiä.
Jos ystävät ovat omaa elämää ja uraa tärkeämpiä niin jää ihmeessä kotiin.
Omasta liikkuvuudestani arvelen johtuneen helppouden lopettaa ajoissa työn teko.
= riittävän vahva talous (tp:n vaihdot) ja riippumattomuus henkisesti jostain, yhdestä organisatiosta.
Suurin osa opiskelukavereitani on itsensä korvaamattomiksi tuntevia muumioita joita hirvittää ajatus joskus 68:na vastaan tulevasta, pakollisesta eläköitymisestä!
Turhaan kiusaat itseäsi poismuutolla!
Totta kai ne kaverit elättävät sinut tulevaisuudessakin sinne kotipaikkakunnallesi!
Jotkut ressukat hakevat ensimmäisen, koulutusta vastaavan työpaikan vaikka Ivalosta.
Jotkut hurjat oikein ulkomailta.
kiitos vastauksestanne...
Mutta itsekseni pohdin, että kyllähän sitä vähän aikaa aina huonompaakin hommaa vois tehä, ja hakea jatkuvasti kotikaupungista oman alan töitä. vieraaseen kaupunkiin muuttaessa sitä jotenkin asettaa työt tärkeimmäksi arvoksi elämässä, enkä mä sitä ihan vielä purematta niele. Mutta toisaalta kyllä mä viä enemmän pelkään, että jumiudun johonkin p-hommaan, enkä sieltä enää ylös pääse. Kaippa sekin elämäniloa syö. Ja ehkä sieltä uudelta paikkakunnalta jotain kavereita tarttuu matkaan mukaan...
Juuri työpaikkoja vaihtamalla sain monipuolisempaa kokemusta ja vaihtojen yhteydessä paremmat ehdot.
Lapsiperheen pääasialliselle huoltajalle silläkin oli merkitystä.
35:n tietämillä aloimme vaimon kanssa suunnitella työelämästä vetäytymistä omilla ehdolillamme 50:n tietämissä.
Toteutimme sen 52/47 vuotiaina.
Nyt olemme voineet toteuttaa mielitekojamme, elämänilolla.
Kyllä työsisällöllä on ollut merkitystä.
Soveltuvuustesteissä minua on luonnehdittu mm. seuraavasti: "Pitää enemmän matkan teosta kuin perillä olosta".
= 4 - 5 vuotta samassa tehtävässä niin jalkapohjiani alkoi "kutittaa".
Monipuolisella kokemustaustalla ja ennakkoluulottomalla asenteella oli helppo löytää mieleisiään askareita.
Ei tosin aina!
Valmistuin ja oman alan töiden perässä lähdin 600km päähän, koska vuoden hakemisen jälkeen ei ollut vielä tärpännyt. Kaikkeen tottuu:) Suosittelen lähtöä toiselle paikkakunnalle, ellet halua tehdä "paskahommia" ja muuten ei tärppää. Tsemppiä! Ainahan voit palata takaisin ja se on helpompaa, kun olet päässyt jo aloittamaan ja sinulla on tärkeää kokemusta.
Kerran olen aiemmin muuttanut töiden takia toiselle paikkakunnalle ja nyt aion tehdä saman toistamiseen. Oman alan töitä (eikä paljon muutakaan) ei täältä kertakaikkisesti irtoa. Kun ikää tulee lisää, pois "kotoa" lähteminen on aina rankempaa ja tuskallisempaa... en tee tätä todellakaan mielelläni, mutta kun kerran työttömyydelle ei muuta vaihtoehtoa ole, niin pakko mikä pakko. Onneksi ihminen sopeutuu melkoisen hyvin. Mua auttaa se, että ajattelen, että kyseessä on tilapäinen ratkaisu ja tämä työkokemus on vain plussaa, kun sitten haen töitä täältä kotikonnuiltani.
Mua erityisesti pelottaa, että joudun nyhjään yksinäni jossain yksiössä, ja vaikka niitä harrastuksiakin olis, niin kuinka helppoa niistä sitten on saada ystäviä...
Mutta tosiaan ei taida olla edessä muuta vaihtoehtoa kuin muutto...
minäkin lähden kotiseudultani nyt toiseen kaupunkiin vakituisen työn perässä, koska täältä kaupungista en ole töitä saanut. minun onnekseni mukaan lähtee mieheni ja lapseni, mutta ystävät ja vanhemmat jää. mutta, kaikkeen tottuu.. ajan kanssa.
eiköhän se koti ole siellä, minne sen haluaa rakentaa =)
ja saahan niitä uusia ystäviäkin, mutta sekin vie aikansa.
Missä hyvä, siellä isänmaa!
Jos ne ystävät ja kaverit ovat niin äärettömän tärkeitä niin tulevien vuosien toimeentulo ja elämän perusteiden rakentaminenkin onnistunee heidän varassaan?!