Pohdin usein, kuinka vielä elän mieheni kanssa, kun suhteemme kuitenkin on varsin erikoinen. Mieheni ei koskaan aloita juttelua, alussa (melkein 30 vuotta sitten) ei esim. toivottanut "heitä" kun lähti töihin, sanonut hyvää yötä illalla, ei kertonut työpäivästään ja kun kyselin, hän ärähti: "älä kuulustele!". Muistan näiltä vuosilta kaksi kertaa, jolloin hän on aloittanut tosiasiakeskustelun (hän ei puhu muita kuin tosiasioita). Seksi kyllä kelpaa ja se onkin ainoa asia, josta olen koskaan kuullut hänen sanovan nauttivansa. Hänen mielisanansa on "ei" lähes kaikkiin ehdotuksiin. Hän on erittäin vaativassa työtehtävässä ja pärjää hyvin ja nauttii työstään kohtuullisesti. Olen huomattavan usein ahdistunut ja kyselen itseltäni, onko mitään järkeä olla tässä suhteessa. Mutta olisiko kuitenkin se, että on toinen ihminen vierellä elämässä, niin suuri arvo sinänsä, ettei siitä halua luopua. Mahdanko tehdä itselleni pahaa. Ja teenkö hänelle pahaa, kun en voi häntä hyväksyä sellaisena kuin hän on jatkamalla vaan. Hän on tavallaan hellä, eikä vähääkään fyysisesti väkivaltainen.
Kannattaako jatkaa?
Blond magic woman
282501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Miehesi on kuin minun mieheni, hieman parempikäytöksinen tosin.
Olen pohtinut samoja asioita kuin sinä, mutta tässä sitä vielä ollaan. Taidan olla saamaton raukka.
En ymmärrä miksi alennat itesesi tuollaisen käytöksen vastaanottamiseen. Kukaan ei ole niin ala-arvoinen että ansaitsee tuollaista kohtelua. Olin kerran kauan sitten avioliitossa, jossa minua ei kohdeltu kuin vaimoa vaan kuin kaatopaikkaa tai korkeintaan piikaa...
vaan tänään olen oikean Prinssin kauniilla jalustalla, hän rakastaa minua ja näyttää sen päivittäin sanoilla, teolilla, eleillä, ilmeillä....
On eroa sammakoilla ja prinsseillä!
Saanko tehdä henk koht kysymyksen "Prinssin oma":
Kauanko olet nyt ollut naimisissa Prinssin kanssa?
Mistä löysit hänet?
Onko liitosta lapsia, jotka muuten aina muuttavat suhdetta?
Kiitos, jos viitsit vastata.
...mihin miehessä alunperin ihastuit. Veikkaan että hän ei ole muuttanut käytöstään vähääkään siitä kun tapasitte, joten väitän että ihastuit juuri näihin piirteisiin joista nyt valitat. Jos vaihdat miestä niin olen lähes satavarma että päädyt parhaimmillaan toisen samanlaisen kanssa yhteen, ja pahimmassa tapauksessa sellaisen joka miehekkään jykevyyden sijasta hakkaa sinua.
Olette kuitenkin olleet jo yhdessä melkein 30 vuotta; eikös siinä vaiheessa ole niin ettei edes tarvitse sanoa mitä ajattelee kun toinen tietää kuitenkin? Joten mieti todella tarkasti mitä oikeastaan haluat ennenkuin lähdet miestä vaihtamaan, ruoho kun voi näyttää vihreämmältä aidan takana mutta totuus on usein ihan muuta.
Miehesi käytöksestä sen verran, että se on vain hänen persoonallisuutensa, ei hän mitään pahaa sillä tarkoita. Tuo on erittäin luonteenomaista käytöstä ns. intuitiivisille, hyvin loogisille ihmisille. Syy miksi he eivät puhu tunteistaan on yksinomaan siinä, että he eivät koe siihen mitään erityistä tarvetta; hän olettaa esim. että ymmärrät hänen rakastavan häntä, eikä sitä ole siis syytä sanoa. Päinvastoin, tällaisten ihmisten kannalta katsottuna itsestäänselvien asioiden hokeminen on loukkaus toisen älyä kohtaan, koska "älykäs ihminen tajuaisi kyllä sanomattakin".
Itse asiassa tuossa "intuitiivis-loogisessa" jutussa oli pointtia.
Alkuper. kirjoittajahan puhuu siitä, että mies ei puhu. Että hyvin harvoin aloittaa keskustelin, ja silloin tosiasioista.
Ei hän sitä "valita", että mies ei puhu tunteistaan, niin kuin sinä tulkitsit. Lueppas AP:n teksti uudelleen.
...se sitten mielestäsi valittaa?
...mikäli tietäisi tarkan persoonallisuustyypin niin voisi jopa antaa ohjeita siitä miten hänen kanssaan voi kommunikoida.
Pyysin sinua itseäsi lukemaan viestin uudelleen ja huolellisemmin.
Mutta voinhan minäkin sen toki sinulle auki kirjoittaa.
Eli alk.per. puhuu siitä kun mies ei koskaan aloita keskustelua. Ja suhtautuu kaikenlaisiin ehdotuksiin negatiivisesti. Eli mies on tällainen yksin viihtyvä tyyppi, joka ei juuri puhu eikä puhka. Ei koskaan oma aloitteisesti aloita keskustelua ja kysyttäessäkin jostakin asiasta saattaa ärähtää, että "älä kuulustele!"
Jos tälläiselle loogiselle, intuitiiviselle henkilölle kertoo, että toinen "puolisko" tarvitsee joskus pienenpienen annoksen sanoja, jotta ei ahdistaisi, eikö intuitiivisen tule ottaa se huomioon? Vai onko hänellä ikäänkuin oikeus olla täysin toisesta piittaamatta?
En tarkoita, että intuitiivisen, loogisen tyypin pitäisi muuttua, mutta eikö hänenkin tulisi oppia ottamaan toinen huomioon? Edes hitusen?
Nuorena kun mennään yhteen on tilanne erilainen ja intuitiivinen,looginen persoona on todennäköisesti jonkinverran erilailla käyttäytynyt. Hänen ominaisuutensa on kuitenkin vahvistuneet vuosien varrella ja siitä tämä puoliso nyt kärsii.
Suosittelen kaikille, erilaisille persoonille sitä, että edes kerran vuodessa sanoisivat tai näyttäisivät välittävänsä puolisostaan.
Kukin hahmottaa ja ajattelee omalla tyylillään, tuskinpa kukaan ihminen ajattelee pelkästään loogisesti tai kukaan täysin tunteella. Ainakaan alkuperäisen mies ei ajattele loogisesti nimittäin jos ajattelisi niin huomioisi paremmin naistaan. Loogistahan on että oma olo on parempi kun elää liitossa joka toimii ja liitto toimii sitä paremmin mitä paremmin huomioi toisen. Ja toisen huomioimista on juuri tervehdykset, keskustelu,.. eli en kyllä mitenkään yhdistäisi ap:n miehen käytöstä loogiseen ajatteluun, pikemminkin ajattelemattomuuteen. Ja huonoon käytökseen.
> Jos tälläiselle loogiselle, intuitiiviselle
> henkilölle kertoo, että toinen "puolisko"
> tarvitsee joskus pienenpienen annoksen sanoja,
> jotta ei ahdistaisi, eikö intuitiivisen tule
> ottaa se huomioon?
Toki, mutta hän olettaa toisen sanovan niin kun tarvitsee sitä. Jos sanoo vaan että "tarvitsee silloin tällöin annoksen sanoja", niin toinen kyllä ymmärtää (vaikkakaan ei välttämättä syytä siihen), mutta hänellä ei ole mitään keinoa päätellä milloin tämä "silloin tällöin" on. Hän ei tod.näk. myöskään tiedä mitä pitäisi sanoa.
> Ainakaan alkuperäisen mies ei ajattele loogisesti
> nimittäin jos ajattelisi niin huomioisi paremmin naistaan.
Sinä puhutkin nyt tunneälystä etkä matemaattis-loogisesta älystä. Looginen ihminen ajattelee usein että toinen ajattelee samalla tavalla kuin hän itse, ja koska mainitut huomionosoitukset ja tervehdykset jne. ovat hänelle itselleen aivan yhtä tyhjän kanssa, ei hän pysty loogisesti päättelemään miksi niillä olisi toiselle jotakin väliä, ellei toinen tee asiaa selväksi hänelle.
...olen koko ajan puhunut, tunteisiin viittasin lähinnä esimerkkinä.
Se että toinen tuppaa aina sanomaan "ei" johtuu yleensä siitä että ehdotusta ei ole perusteltu kunnolla; erityisesti se ihmistyyppi johon minä uskon ko. miehen lukeutuvan arvioi ehdotuksia täysin loogiselta pohjalta ja tekee päätökset äärimmäisen nopeasti, joten ehdotus jota ei ole perusteltu loogisesti tyrmätään automaattisesti.
Kyllä pitäisi pystyä loogisesti päättelemään jos ottaa päättelyketjuunsa muitakin muuttujia kuin omat tuntemuksensa.
Mieshän on vaativassa työssä ja menestyy hyvin siinä. Voiko olla mahdollista että missään tehtävässä menestyy ellei tervehdi yhteistyökumppaneita, kollegoja ja asiakkaita? Mielestäni ei. Tai ellei keskustele heidän kanssaan? Eli hän on jollain päättelyketjulla kuitenkin havainnut sen että on välttämätöntä huomioida muut ihmiset esimerkiksi tervehtimällä ja keskustelemalla. Erityisen suurta päättelykykyä ei kaiketi tarvita siihen että ymmärtää vaimonkin olevan ihminen. Eli vaimoakin pitää tervehtiä kuten muitakin ihmisiä jos haluaa pärjätä kotielämässä.
Ja mielestäni voidaan myös olettaa että kun kaikesta päätelleen mies on vähintään 40-50-vuotias että hänelle olisi joku (vaikka äiti) jossain vaiheessa kertonut että ihmisiä pitää tervehtiä. Se on fakta. Looginen päättelyketju tukeutuu faktoihin.
"Silloin tällöin" ei ole loogisesti yhtä kuin "silloin kun sanon". Ellei itselle tule koskaan tarvetta sanoa toiselle jotain mutta toinen on sanonut että tarvitsee "silloin tällöin" sanoja niin silloinhan looginen, liiton tärkeäksi kokeva ihminen, määrittää hetket "silloin tällöin" omalla tyylillään. Vaikka satunnaisgeneraattorilla. Lätkii vaikka kalenteriinsa satunnaisesti muistutuksia että "puhu vaimolle". Joillekin se on helpompaa, joillekin vaikeampaa mutta jokainen pystyy siihen jos kokee sen tärkeäksi. Toki sellainen tapaus vaatii vaimolta enemmän palautetta kuin toisenlainen henkilö, esim jos
"silloin tällöin" on tullut määriteltyä aikaväleiksi "joka toinen vuosi".
Kuitenkin ihmisellä pitäisi olla tarve miellyttää itselleen rakkainta ihmistä. Jos toinen osoittaa tyytymättömyyden merkkejä niin siinä vaiheessa pitäisi tulla tarve tehdä jotain paremmin.
> Voiko olla mahdollista että missään tehtävässä
> menestyy ellei tervehdi yhteistyökumppaneita,
> kollegoja ja asiakkaita?
Riippuu siitä mitä hommia tekee. Monissa tiede- ja asiantuntija-ammateissa tyyppi voi olla vaan kertakaikkiaan niin pätevä että ns. sosiaalisia puutteita katsotaan läpi sormien.
Väitän edelleen että tällainen ihminen ei osaa automaattisesti päätellä kumppaninsa tarpeita, koska yhdessä ollaan siitä huolimatta että hän ei ole niitä ennenkään sen kummemmin huomioinut. Toisaalta hän saattaa myös olettaa että toinen ei niistä välitä sen enempää kuin hän itsekään, koska jos välittää, hänen oma arvionsa toisesta on saattanut olla turhan optimistinen.
> Jos toinen osoittaa tyytymättömyyden merkkejä
> niin siinä vaiheessa pitäisi tulla tarve tehdä
> jotain paremmin.
Nyt osuitkin juuri naulan kantaan; minusta kun näyttää siltä että alkup. kirjoittaja ei joko ole tällaisia merkkejä osoittanut, tai sitten hän ei ole tehnyt sitä tavalla jonka miehensä ymmärtäisi tyytymättömyyden merkiksi. Suuri osa tunneihmisten hupsuttelusta menee loogiselta ihmiseltä täysin ohi, joten hän ei yleensä katso tarpeelliseksi reagoida ellei asiayhteyttä hänen omiin toimiinsa tehdä täysin selväksi.
Ja tuossa kohtaa sitten erottaa älykkään ihmisen vähemmän älykkäästä. Asiayhteyden käsittäminen. 30 vuoden liitossa loogisenkin ihmisen jolla hiukankaan on minkäänlaista älliä päässä pitäisi pystyä havaitsemaan asiayhteys oman käyttäytymisensä ja suhteen toimivuuden välillä. Voihan toki olla mahdollista että mies ei ole todellakaan huomannut asiayhteyttä näiden kahden asian välillä mutta se taas kertoo aika huonosta päättelykyvystä, niin loogisesta kuin muustakin. Sen suhteen on ristiriitaista että samainen henkilö voi menestyä erittäin vaativassa työssä hyvin. Ellei ole sosiaalisia taitoja niin pitää olla sitten jotain jolla niitä korvata. Ja päättelykyky ei ainakaan tunnu olevan se joku joka sitä korvaa. Väitän että myös tutkijan ammatissa pitää pystyä päättelemään ja havaitsemaan asiayhteyksiä.
Itse olen sitä mieltä että tällainen tapaus kertoo enemmän ihmisen arvoista. Vaativassa työtehtävässä menestyminen vaatii panostusta työelämässä. Se kertoo siitä että mies on panostanut työelämäänsä. Vaimo taas kertoo avauksessaan ettei mies ole panostanut kotielämäänsä. Siinä arvomaailma. Työ on siis vaimoa tärkeämpää. Niin yksinkertaista. Toki ajattelutyylejä on monia mutta kaikilla ajatteluketjuilla pitäisi päätyä samaan lopputulokseen. Panostetaan siihen mikä on tärkeää.
Olisin sanonut samallalailla, yhtä fiksusti jos olisin osannut.
Olen päätynyt samaan lopputulokseen oman siippani kohdalla. Moni asia lähtee arvoista.
...muista kuitenkin että ne ihmiset joilla on kaikista korkein älykkyysosamäärä on usein ns. nörttejä, eli sosiaaliset taidot puuttuu melko kokonaan. Nämä tyypit ovat vastuussa kaikista ihmiskunnan tieteellisistä saavutuksista joten tyhmiksi heitä ei mielestäni voi kutsua, mutta jostain syystä he ovat kuitenkin ihan pihalla ihmissuhdeasioissa... psykologian puolellakin matemaattinen ja tunneäly erotetaan toisistaan; kyky yhdessä ei suinkaan takaa kykyä toisessa.
Ehkä vastaus löytyy sieltä prioriteettipuolelta, se on mahdollista. Tällainen ihminen kohdistaa kaiken energiansa asioihin (esim. työ) missä hän pääsee soveltamaan kykyjään, se on pikemminkin kutsumus kuin pelkkää harrastuneisuutta. Mikään ei voi mennä tärkeysjärjestyksessä sen edelle, ei edes ihmissuhde, paitsi ehkä tilapäisesti. Näinollen olisi kai luonnollista olettaa että sosiaalisten taitojen oppiminen ei ole kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä, koska jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin muiden ihmisten olemassaolo ei kokonaisuudessa merkitse tälle ihmistyypille kovinkaan paljon; Einstein esim. tapasi kuljeskella kadulla yöpuvussa mumisemassa ihan vaan vittuillakseen taviksille. Kyllä hekin tietty läheisistään välittävät, mutta asiat ja ajatukset ovat silti tärkeämpiä kuin ihmiset.
Se miten suuri älykkyysosamäärä on riippuu siitä miten älykkyysosamäärä määritellään. En ole tutustunut siihen suureeseen sen tarkemmin, mutta ilmeisesti mittauksessa ei oteta huomioon sosiaalista älykkyyttä? Jos mitataan vain matemaattista älykkyyttä niin toki on loogistakin että jos kaikki paukut on menneet siihen puoleen niin se saattaa olla pois muista puolista jos vielä on niin että ihminen keskittää voimavaransa vahvojen puolien kehittämiseen eikä huonojen vahvistamiseen. Eli esim matemaattisesti älykäs keskittyy matematiikkaan eikä mihinkään muuhun. Ja se voisi tosiaan selittää senkin että henkilö, jolle ei ole sosiaalista älykkyyttä juuri suotu, ei sitten viitsi sitä kehittääkään eikä koe sitä tärkeäksi ja siten esim ei läheisilleen juuri huomiota ymmärrä antaa.
Kuitenkin voisin kuvitella että ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä ja sen takia sosiaalisten suhteiden laiminlyönti aiheuttaa pidemmän päälle onnettomuutta. Siis vaikka saisi suurta iloa ja tyydytystä tieteestä niin se ei kuitenkaan pidemmän päälle riitä.
Älykkyyden mittaaminen on jo itsessään kiinnostava aihe, mittaaminen kun on aina niin suhteellista. Riippuu niin siitä mitä piirteitä pidetään älykkyyden osoituksena.
> ilmeisesti mittauksessa ei oteta huomioon
> sosiaalista älykkyyttä?
Joo ei, Mensa esim. käyttää yksinkertaisia kuva-arvoituksia joissa pitää päätellä millä kuvalla jokin sarja jatkuu tms. Mitään kielellisiä tai kulttuurikohtaisia juttuja ei ole mukana, kuvat on yleensä jotain palloja. Mittaa loogista älyä hyvin tehokkaasti mutta ei sitten mitään muuta.
Tunneälyn mittaamisessa on se ongelma että sitä pystyy oppimaan, kun taas loogista älyä ei kovin kamalasti voi harjoittelemalla petrata. On esim. tunnettu tosiasia että psykopaatit ovat erittäin hyviä ohjailemaan ihmisiä, siitä huolimatta että heillä ei itsellään ole lainkaan tunteita. Kyllä sosiaalisia taitoja siis voi oppia, mutta usein materiaalin löytäminen on vaikeaa, koska sen on oltava loogis- eikä tunnepohjaista. Eli suomeksi ihmisen käyttäytymistä pitää tutkia kuin koneen toimintaa jotta tällainen ihminen ymmärtää sen.
> voisin kuvitella että ihminen tarvitsee ympärilleen
> muita ihmisiä ja sen takia sosiaalisten suhteiden
> laiminlyönti aiheuttaa pidemmän päälle onnettomuutta.
Se riippuu kyllä aika paljon ihmistyypistä, nämä tieteelliset tyypit viihtyvät yleensä erakkoina. Kyllä hekin varmasti jotain kontaktia kaipaavat, mutta siihen voi riittää esim. kirjeenvaihto tai satunnainen kupponen kahvia ajatusten vaihdon yhteydessä. Se on ns. "mukavaa" aina ajoittain, mutta ei todellakaan mikään korvaamaton asia. 98% ajasta muut ihmiset koetaan kuitenkin vain ärsyttäväksi häiriöksi, joten en voi olla siitä ihan samaa mieltä että he tarvitsisivat "muita ihmisiä ympärilleen".
Taidettiin jo vähän siirtyä yleisemmälle tasolle aloittajan aiheesta, mutta sen verran sanoisin siitä vielä että voihan se tosiaan olla mahdollista että aloittajan mies on "tiedemies" joka ei kaipaakaan sosiaalisia suhteita eikä siten halua niissä kehittyäkään. Kuitenkaan puhtaasti tieteelle eläviä ja siitä nautintonsa saavia tuskin on hirveän paljoa joten ehkei se ole hirveän todennäköistä. Ja vaikka ko mies sellainen olisikin niin jos naista ei miehen tyyli ja kohtelu miellytä niin sitten joku muutos asiaan pitäisi saada. Riippuu sitten miehestä että miten muutos toteutuisi. Omaa aktiivisuutta siinä tarvittaisiin joka tapauksessa. Tosiasiahan kuitenkin on että sen verran muista ihmisistä kiinnostusta miehellä on ollut että hän on naimisiin joskus mennyt.
Itse sosiaalisena ihmisenä olen aina ajatellut niitä ihmisiä onnettomina joilla ei ole mielestäni riittävästi sosiaalisia suhteita. Säälinyt kun ajatellut miten pahalta itsestä tuntuisi jos olisi niin vähän sosiaalisia suhteita ja samalla ihmetellyt että mikseivät sitten ole aktiivisempia niiden luomisessa. Mutta ehkä se tosiaan on niin ettei kaikilla ole tarvettakaan juuri minkäänlaiseen sosiaaliseen kommunikointiin. Itselle ei tiede riitä kuin mausteeksi, joillakin se on sitten varmaan toisinpäin. Kiitos kun toit sen ajatuksen esille.
Se voi tietty olla että vedän liian pikaisia johtopäätöksiä aloittajan miehestä, koska olen itse juuri tällainen tiedemies-tyyppi - sillä erotuksella, että minulla on myös sosiaalinen, empaattinen puoli. Ei me nyt kuitenkaan niin harvinaisia olla, mielenkiinnon ei välttämättä tarvitse suuntautua tieteeseen vaan yleisesti vaikka teknologiaan, tai sotastrategiaan. Ei varmaan kuulosta erityisen luontevalta, mutta tiedemiehillä ja muinaisilla sotapäälliköillä tuntuu olevan erittäin paljon yhteistä. :-)
Aloittajan suhteen palaan silti alkuperäiseen kommenttiini: kun ovat kerta alunperin yhteen päätyneet niin ei ne piirteet todellisuudessa voi hänelle pelkästään negatiivisia olla. Se varmaan auttaisi paljon että tiedostaisi miten tällaisen ihmisen kanssa tulisi kommunikoida.
Sosiaalisten suhteiden määrä on suhteellista; minulla on muutama erittäin hyvä ystävä, pari tuttua siihen päälle, ja tietty rakas veli; se riittää minulle. Valitettava tosiasia on että mikäli heitä olisi enemmän niin minä kokisin jatkuvan yhteydenpidon hirveäksi rasitteeksi. Kun olen sosiaalisella tuulella ja kavereiden kanssa tulee istuttua iltaa niin tietty nautin siitä kovasti, ja tässä tilanteessa käyttäydyn myöskin kunnon seuramiehen tavoin; mutta se on täysin puuskittaista, eikä varsinaista tarvetta viettää aikaa muiden ihmisten kanssa kuitenkaan tule kuin ehkäpä muutaman kerran kuukaudessa.
Sosiaalinen älykkyys/muut älykkyyden "lajit".
Sosiaalinen älykkyys on mielestäni erittäin tärkeä laji ja sitä olisi syytä arvostaa enemmän.
Muutoin älykäs ihminen, esim. isä ei kovinkaan älykkäästi toimi jos perhe, lapset ja varsinkin jää kolmosluokan kohtelun saajaksi kun samaan aikaan muut ihmiset kotioven ulkopuolella saavat huomattavasti parempaa ykkösluokan kohtelua.
Mitä hyötyä ihmisen älykkyydestä on jos sen hintana on pahoinvoiva perhe ongelmineen.
Taustalla saattaa toki olla selittävinä tekijöinä arvovalinnat ja se perinteinen turvaton ja rankka lapsuus, jonka aiheuttamat pelot ja muut oireilut kaatuvat varsinkin vaimon niskaan.
Kyllä, sosiaalinen älykkyys on hyvin tärkeää ja olen samaa mieltä siitä että sitä pitäisi arvostaa. Uskon että sitä arvostetaankin. Ehkei älykkyystestissä mutta tosielämässä sitäkin enemmän, sillä sosiaalisesti älykkäät ihmiset yleensä pääsevät elämässä pisimmälle. Ne, joilla sosiaalinen älykkyys on jäänyt vähemmälle, siitä varmasti itse kärsivät.
Jos on kuitenkin niin että sosiaalista älykkyyttä voi kehittää, kuten Inxj sanoi, niin siinä tapauksessahan kenenkään ei kuitenkaan tarvitse tahtomattaan "jäädä" sosiaalisesti lahjattomaksi. Sosiaalisia taitoja voi kehittää. Joillekin se on helpompaa, joillekin vaikeampaa, mutta kaikille se on mahdollista. Ja tiettyyn rajaan asti kuitenkin myös pakollista. Siksi onkin hyvä kysymys että mikseivät jotkut niissä kehity. Ilmeisesti ei kiinnosta niin paljoa. Joten palataan arvomaailmaeroon. Eli ihan jokainen osaa ottaa vaimonsa huomioon ja kohdella häntä hyvin jos kokee sen riittävän tärkeäksi.
Käyttäytymiseroja voidaan ymmärtää kun ymmärretään että ihmiset ovat lähtökohdiltaan erilaisia mutta 5-kymppisen miehen käytös vaimoa kohtaan 20 vuoden liiton jälkeen kertoo kyllä mielestäni miltei pelkästään miehen tärkeysjärjestyksestä ja kiintymyksestä kuin hänen älykkyydestään.
Oliskohan tuo miehellä yleistä käytöstä. Meillä on tyttö ja poika, samanlaisen kasvatuksen kai saaneet, koska ikäeroa alle 2v. Aikuisia jo, mutta mökillä esimerkiksi voi yhtäkkiä vain näkyä auton perävalot ja poika häipyi. Yhtään ei tiedä, menikö kylälle ostamaan ongenkoukkua tai kaverin luokse puutalkoihin ja viipyy iltaan asti.
Kymmeniä kertoja puhuttu ja selitetty, että se ei ole kontrollia vaan kuluu hyvään käytökseen huikata, että häivyn pariksi tunniksi. Tytär aivan luontevasti ilmoittaa menonsa.
Kokevatkohan miehet ilmoittamisen jonkinlaiseksi tossun alla olemiseksi ja epämiehekkääksi. Heit ja hyvät yöt, sama juttu. Kyllä on omituinen olo, kun aamulla huomaa auton häipyneen pihasta ja tarkoittaa, että itse olen ollut vaikka pesukonetta täyttämässä.
Tämä nyt on kotipsykologiaa, mutta minusta tuntuu, että näillä ihmisillä, jotka aina sanovat ensin ei, on huono itsetunto, kaikki pitää olla hallussa ja itselle pitää saada mietintäaikaa.
Usein myös loukkaantuvat, jos vaimo esimerkiksi kertoo jonkin hauskan mokan, jonka mies on tehnyt.
Hirvittävä pelko, että ei muiden mielestä ole virheetön.
Sinun pitää itse tietää kuinka huonosti voit tai voisitko saada elämääsi muita virikkeitä ja elää tuppisuusi kanssa kuitenkin kohtuullista elämää.