Olemme itse mieheni kanssa eron partaalla. Epäilen että miehelläni on toinen rakas/hyvä rakas naispuolinen "ystävä", mutta mieheni on luonteeltaan niin ylpeä ettei koskaan sitä myöntäisi ellei jää "rysän päältä kiinni".
Minua on aina harmittanut ja suututtanut se, ettei ihmisillä ole rohkeutta erota ennen kuin on toinen katsottuna valmiiksi. Vasta sitten uskalletaan lähteä ja heittää loukkaus suoraan vanhan kumppanin kasvoille. Näin tulee vaan loukattua lisää sitä joka jätetään, niin kuin ei ero muutenkin olisi riittävän tuskallista.
Muutenkin, saattaisi olla fiksua miettiä elämäänsä ihan hissukseen ja yksinään pitkästä liitosta erottua, eikä suin päin sännätä uuteen suhteeseen kun vanhakin on vielä käsittelemättä.
Mitä mieltä muut ovat?
Minua on aina harmittanut ja suututtanut se, ettei ihmisillä ole rohkeutta erota ennen kuin on toinen katsottuna valmiiksi. Vasta sitten uskalletaan lähteä ja heittää loukkaus suoraan vanhan kumppanin kasvoille. Näin tulee vaan loukattua lisää sitä joka jätetään, niin kuin ei ero muutenkin olisi riittävän tuskallista.
Muutenkin, saattaisi olla fiksua miettiä elämäänsä ihan hissukseen ja yksinään pitkästä liitosta erottua, eikä suin päin sännätä uuteen suhteeseen kun vanhakin on vielä käsittelemättä.
Mitä mieltä muut ovat?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Jos kokee oman parisuhteensa epätyydyttäväksi niin mielestäni siitä pitää ihan ensiksi keskustella oman aviopuolison kanssa. Miettiä yhdessä voisiko liittoa parantaa ja olisiko yleensä mitään tehtävissä avioliiton jatkamiseksi. Jos ei, niin sitten ero ja vasta sen jälkeen ruvetaan katselemaan uusia kumppaneita. Mutta nykyään taitaa olla hyvinkin yleistä, että toinen nainen/mies löydetään avioliiton aikana ja sitten onkin hyvä syy erota. Näin teki minunkin mieheni ja se oli kyllä aikamoinen järkytys. Takana melkein 30 yhteistä vuotta, elämä kunnossa, ei riitoja yms. Mutta eipä mies ollut kuulemma tyytyväinen.
Noin meilläkin. Uskoin ja luotin ja sitten "putosin", kun tajusin valheet.
ja vielä tällä hetkellä, kyllä, olen katkera. Miehelleni tämä ero on ollut niin helppo ja hän vain katsoo tulevaisuuteen ja uuteen onneensa. Itse en VIELÄ pysty, toivottavasti joskus. Nyt tuntuu siltä, että hän vei elämästäni törkeästi 15 vuotta ja tylysti vaan yllättäen vaihtoi uuteen ja nuorempaan. Läksiäisiksi vielä vei itsetuntoni ja koko tulevaisuuden pitkäksi aikaa. Että katkera kyllä olen, en voi muuta.
Hmm...
Epäilet?
- et tiedä.
Aiheeton epäily, syö suhdetta.
Enpä asettaisi miestäni epäilyluupin alle jos ei hän mihinkään itse ole lähdössä, eikä ota asiaa puheeksi.
Jos se sinua vaivaa, niin kysy suoraan!
koska eivät anna koskaan suoraa vastausta, vaan valehtelevat viimeiseen asti
ihmisiä kun ollaan niin kaikki ei ole niin yksinkertaista. Mulla ainakin kävi niin että tuli ihastus joka avasi silmät. Tässä sitä sitten on käsitelty omaa elämää ja suhdetta sen jälkeen jo monta kuukautta mieheni kanssa. Tulevaisuus on edelleen avoinna..
Mutta tarkoitan siis sitä, että joskus vain joku asia avaa silmät. Vasta tämän jälkeen havahduin ajattelemaan, ja huomasin että suhteessamme on paljon pielessä. Ajatukset ovat yrittäneet tulla läpi jo muutaman vuoden, mutta en ole uskaltanut hyväksyä niitä, vaan jättänyt ne huomioimatta ja taka-alalle.
Näin minun tilanteeni. Näin on mun aivot/sydän toiminut.
Kuka menee sanomaan ovatko taka-alalla pyöriät ajatukset pelkkää epävarmuutta vai tosiseikkoja? Sen osoittaa vasta elämä. Entä jos et koskaan olisi kohdannut tätä joka silmäsi avasi? Olisitko elänyt loppuelämäsi epäilevällä mielellä, ja olisiko se ollut oikein puolisoasi kohtaan... Itse arvostan naista joka kertoo tunteistaan rehellisesti. Myös epäröinnistään. Haluan ymmärtää häntä, sillä tiedän etten ole maailman ainoa ja ihanin ihminen, vaikka parhaani hänen vuokseen yritän. Jollei parhaani riitä, en halua häntä sitoa itseeni väkisin ja valheilla. Avioliitosta päätettäessä kaikki oli selvää, mutta ei oikein voitu jättää avioliittoa väliinkään "siltä varalta että joskus kymmenen vuoden päästä ei ehkä enää rakasteta toisiamme". Emmehän tienneet millaisia tunteita elämä tuo, millaisia elämäntilanteita. Tärkeintä on uskallus puhua ja rehellisesti, eikä tuudittautua kulisseihin.
Olen siis edellisen viestin kirjoittaja..
Ja olen ihan samaan mieltä kanssasi. Ja kyllä, asiat olisi pitänyt ottaa aikaisemmin esille. Olisi pitänyt uskaltaa ajatella ja puhua. Nyt sen tiedän, enkä toista samanlaista virhettä toivottavasti elämässäni tee. Rehellinen pitää pystyä olemaan, sekä toiselle että itselleen.
Oppia ikä kaikki. Mutta onneksi ollaan pysähdytty edes nyt. Mennyttä ku ei takaasi saa.
Erosin lasten isästä hänen löydettyä toisen. Kova kolaus mutta tosiasia on ettei kukaan "löydä" toista jos avioliitto on kunnossa, kyllä siellä jokin mättää.
Löysin aikanaan uuden miehen ja menin hänen kanssaan yhteen. Olin ahdistunut siinä suhteessa mutta en olisi eronnut ellei nykyinen olisi astellut eteeni ja vienyt jalat alta. Kolmen viikon päästä muutin hänen luokseen ja täällä olen ollut kohta viisi vuotta. Elämäni paras suhde.
Oletko itse ajatellut, että moni ei edes huomaa avioliitossa/parisuhteessa olevan mitään ns. pielessä tai ettei se perustukaan rakkauteen, ENNEN kuin kohtaa ihmisen joka vie jalat alta.
Onko järkevää erota kun kohdalle osuu joku hetken huuma, jonka kanssa ei mitään suhteen tapaistakaan edes ole? Ja sitten viikon kuluttua erohakemuksen jättämisestä ymmärtää kuitenkin rakastavansa puolisoaan. Sekö on fiksu veto?
Fiksu ihminen ei elvistele fiksuudella. Fiksulla on avara ja ymmärtäväinen sydän - ei syyttävä.
No sitä, että sinua on nyt kovasti (ehkä) loukattu. Olette eroamassa ja silloin kaksi lähtee kulkemaan omia teitään. Loukattuna sinun on parempi huolehtia miehen hyvinvoinnin sijaan omastasi ja mennä hiljalleen sitä omaa erosta-paranemis-prosessiasi. Jos hän on hätiköinyt eikä pysähdy asioita kelaamaan, asia tulee hänelle vastaan enemmin tai myöhemmin. Muuten olen samaa mieltä kanssasi. Voimia nyt paljon,sure surusi ja kyllä se siitä hiljalleen lähtee. :) Miehen teoille et voi enää mitään ja edes mies itse ei voi historiaa muuttaa, joten ole varovainen sen suhteen, että keskityt miehen tekoihin koska luonnollinen katkeruus ja viha voivat olla pahaksi juuri sinulle.
Niin selvennykseksi vielä, etten ole ollenkaan varma että miehelläni olisi toinen rakas. Tätä tapaa erota vasta kun toinen on valmiiksi katsottuna olen pohtinut monesti ennenkin, siis jo ennen omaa kriisiämme tai edes sitoutumistani.
On vaan jotenkin niin vaikea ymmärtää, ettei muka olisi huomannut omassa suhteessa minkäänlaista ongelmaa, ennen kuin joku toinen ihminen sen osoittaa.
Tarkoitukseni ei ole tuomita niitä joille näin käy, mutta jotenkin kuitenkin uskon, että vanha pitää miettiä ja järjestellä mielessään valmiiksi ennen kuin alkaa uutta. Siis uskon vilpittömästi (siis vain uskon- en tiedä) että se on jokaisen omaksi parhaaksi. Minkä taakseen jättää, se on tapana edestä löytää.
Et muutenkaan "puhu" yhtään mistään kun kirjoitat.
Voisimmeko seuraavaksi alkaa pohtia miten käy, jos miehen pituus on 188 cm, vaimon pituus 166,5 cm ja tyttölapsi on 16-vuotiaana 158 cm pitkä. Onko tässä aiheet avioeroon?
tähän asiaan...no minä löysin uuden miehen ja jätin entisen..ei ollut entinen suhde oikein kohdallaan...riitoja ym, etten enää jaksanut. Löysin uuden suhteen jonka kanssa muutin suurinpiirtein samantien asumaan saman katon alle..aluksi kaikki oli ihanaa..sitten tuli vaikeuksia..paljon vaikeuksia.vanha liitto ja ero alkoi kaihertaa mieltä.Kumpikaan meistä ei ollut käynyt omaa eroaan läpi.Suhteemme oli about entinen..mutta jostain löytyi vielä kipinä joka sytytti rakkauden uudelleen välillemme... saimme uuden alun..kumpikin pääsi käymään eron kipeät asiat läpi..katsotaan miten käy...
Samaa mieltä sinun kanssasi. Ensin ihmisen pitäisi selvittää asiat itsensä kanssa ja vasta sitten "sännätä" uuteen suhteeseen, jos sinne on pakko sännätä...
Onko aina noin?
Miksi minun kakkosavioliitto on toistaiseksi onnistunut? Taustaa: mentiin naimisiin -78, saimme kaksi lasta. Kotiolot muuttuivat oudoiksi, ankeiksi. Tapasin naisen johon rakastuin. Sitä kesti puoli vuotta kunnes kerroin vaimolle. Vaimo suuttui tietysti ja manasi minut naisineni alinpaan helvettiin. Erosimme -88. Naiseni pysyi rinnallani kaiken sen todellisen helvetin ajan mitä avioerosta seurasi. Kiukuttelevat lapset ja noita-akka ex vaimo. Ex vaimo jätti meidät aikanaan rauhaan ja lapsetkin sopeutuivat. 12 vuotta on eletty rauhassa ja onnessa. Saimme myös kaksi yhteistä lasta.
Toinen kysymys kuuluu: milloin eroamme kun ei tämän pitänyt mielestäsi onnistua?
Esikoispoikani tyttöystävän vanhemmat ovat myös eronneet ja tyttöä pelottaa sitoutua koska luulee erojen olevan perinnöllistä. Poikani on miettinyt tätä erikoista piirrettä tytössään, ja pohtii mitä hänen kannattaa tehdä. Rohkaisin häntä kuuntelemaan sydäntään ja hiukan myös järkeään. Sillä minä uskon edelleen avioliittoon ja rakkauteen, nuoruuden virhearviosta huolimatta.
Entä sinä?
Mikähän ne kotiolot muuttaa niin ankeiksi ja ikäviksi, että rakastuminen toiseen on helppoa? Tuntuu, että tuossa tilanteessa pitäisi keskustella asioista ja miettiä puolison kanssa yhdessä kotiolojen parantamista.
Tätä keskustelua olisin toivonut mieheltänikin. Toki kotiolot muuttuvat kun perheeseen syntyy lapsia. Ainakin meillä minun aika meni täysin lasten hoitamiseen sillä mies ei osallistunut kotitöihin ja lastenhoitoon mitenkään. Hänelle oma työ ollut aina tärkeintä ja yrittäjänä tehnyt jatkuvasti pitkää päivää ja pitkää työviikkoa (vähintään 6 päivää). En varmaan enää ole niin "hemaiseva" kun 27 vuotta sitten tavatessamme. "Onneksi" mieheni uusi rakkaus on minua vanhempi, joten se edes lievittää vähän tuskaa. Valitsemalla vanhemman naisen mieheni varmistaa sen, että pääsee varmasti pois lapsiperheen elämästä. Toisaalta pienet lapset pitävät häntä kiinni vielä avioliitossamme ja toisaalta tekevät valinnan vaikeaksi.
Käymistämme keskusteluista et tietenkään tiedä enkä niitä ala yleisesti setvimään, keskusteltu kuitenkin on eikä mikään ole selvinnyt. Kun toisella ei ole mielenkiintoa parantaa oloja koska ne hänen mmielestään ovat hyvät, niin mikäs siinä. Minä olin omituinen ja tyytymätön. Akathan on aina oikeassa. Ja muuten, miksi sinä et ottanut asioita puheeksi kun sitä kerran toivoit. Jotenkin jäi se maku ettet arvostanut miehesi työtä tai et avioliittoa solmiessa ymmärtänyt miten tärkeää työ on hänelle. Eipä silti ei minunkaan ex ymmärtänyt eikä hyväksynyt kaikkea sitä mitä työ vaati, mutta työstä saatu raha kelpasi ja mielellään. Naista ei tee hemaisevaksi hänen ikänsä tai ulkoiset seikat vaan kokonaisuus. Se mitä pääkopan sisältä tulee se vaikuttaa myös olemukseen. Mínulle vaimoni on kaunis. Saattaa olla muidenkin miesten mielestä, mutta he eivät tunne sitä kauneutta minkä minä tunnen. Tunnen hänet ja rakastan häntä. Kuin hän myös minua.
Olen kyllä yrittänyt keskustella miehen kanssa, mutta hän sanoo vain ettei osaa puhua eikä tiedä mikä mättää. Ei vaan ole enää kivaa!
Avioliittoon mennessämme mieheni teki aivan muuta työtä; viikonloput vapaata ja normaali työaika. Häntä kuitenkin kiinnosti yrittäjyys ja olinkin kannustamassa häntä siihen. Ja omasta mielestäni kannustin ja annoin kaiken tukeni hänelle, jotta hän pystyisi täysipainoisesti omaan työhönsä keskittymään. Hoidin kodin ja lapset, mies sai viettää vähän vapaa-aikansa leväten. Ehkä tämä olikin väärä "kannustus", olisi pitänyt vaatia häntä osallistumaan perheen elämään enemmän. Toivottavasti uusi nainen osaa kannustaa miestäni paremmin. Ja ehkä eron myötä minäkin saan enemmän vapaata, jos mies suostuu lapsia joskus tapaamaan. Epäilen kyllä ettei hänellä ole aikaa sellaiseen.
Tiedätkö että miehelläsi on myös omat aivot. Ei hän pompi pelkkien kannustusten perässä sen mukaan mihin suuntaan kannustetaan. Tiedoksesi vielä, tunnen ymmärrystä miestäsi kohtaan. Ex miestäsi. Kaiken tietävä ja vaativa vaimo kotona on hyvä keino tappaa mielenkiinto parisuhteeseen. Kun tapaa sellaisen naisen joka arvostaa sellaisen kuin itse on, ei ole mikään ihme jos haluaa eron. Sen naisen kanssa on hyvä elää loppuelämä. Mitähän olisin tehnyt jollen tätä naista olis tavannut. Vähitellen pikkuhiljaa kuollut henkisesti ja lopulta fyysisesti ja olisin ollut mullan alla jo iät ajat. Tai ehkä olisin ymmärtänyt lähteä muutenkin, luulisin niin.
Vastaan vähän ohi teidän keskustelunne..
Ei näissä perusteluissa mitään vikaa. Ongelman ydin ainakin meillä on se, että mies jatkoi avioliittoa kanssani samalla seurustellen toisen naisen kanssa. Aika arvoton ja hyväksikäytetty olo on, kun tämä paljastui. Varmaan vielä pitkään. Jos olenkin ollut tällainen kaiken tietävä ja vaativa, niin ei sekään oikeuta tähän karmeaan valehteluun ja ihmisen mitätöintiin. Reilusti pois suhteesta, jos se siltä tuntuu.
Niinpä, sinua harmittaa, kun jäät kakkoseksi. He-hee! Miehes on löytänyt tuoreen tortun, jotta ilolla nautiskellen maistelee!
Sinä olet hänelle vain kuivannut pullapitkon vanha kantapala. Niin vanheneville naisille usein käy! Olisi kannattanut miettiä jo vuosia sitten, kannattaako oma paha mieli, pelot ja vitutus purkaa omaan mieheen.
Onnea miehellesi! Hän tulee onnelliseksi joko nykyisen tyttöystävänsä kanssa, tahi sitten vaihtaa vielä oarempaan.
pitääkö kuolemaan pyrkiminen aloittaa heti vihkimisen jälkeen ?
moni nainen tuntuu ajattelevan niin... henkistä kidutusta ja kuolema. eivät halua elää miehensä kanssa vaan tappaa sen.
ihmetellään kun mies haluaakin elää eikä kuolla. haukutaan kakkosnainen huoraksi kun miehellä on iloa.
eka vaimo ei ymmärrä mitään. pihtaa seksiä kun 'avioliittoon kuuluu muutakin'. mutta kakkosnainen onkin pelkkää seksiä. ykkösvaimo ei suostu hyväksymään että joku voisi rakastaa hänen exx miestään. kun ei itsekään rakastanut.
pisteeet viksuille miehille.
Itse olen puolitoista vuotta katsonut ja ihmet. Meillä ei riitoja ym. ollenkaan.Minä hoidin kodin ja lapset ja oman työni, mies oman työn ja "nikkaroinnit"kotona jos oli joskus tarvis. Tavalliseen arkeen ei juurikaan osallistunut. Itse en ehkä huomannut häntä oman väsymykseni takia. Olisi hän voinut myös auttaa, niin en olisi ollut niin puhki.Koskaan hän ei puhunut jos joku painaa tms. Sitten eräänä pvänä vaan ilmoitti muuttavansa. OLi kuulema tylsistynyt. Kerran on palannut, mutta ei kestänyt vaan kähti taas. Erota ei "halua" vaan haluaa kuulema yrittää vielä. Silti ei osaa puhua minulle eikä ulkopuoliselle. Väittää vaan päänsä olevan sekaisin. Ei ilm. ole käynyt pätkääkään tätä eroa läpi. Pyyhkäissyt vaan uuteen ja koittaa lakasta ajatukset maton alle ja odottaa että ne hoituu itsekseen. Itse en ole vieläkään selvinnyt, enkä pysty edes ajattelamaan uutta suhdetta.Ainakin yritän itse käsitellä asiaa, välillä itken,huudan,rakastan ja vihaan vuorotellen. Toivon et tää tuska joskus loppuis. Parempaa jatkoa sinulle ja tsemppiä!
nolo mieheksi jos aina palaa samaan "paskaan". Jossain iässä se ratkaisu on tehtävä. Täytyy sanoa olen tehnyt ratkisun ´vasta nyt lähi aikoina. Toivon sinun heräävän elämään ja lopettavan yhden miehen perään odottavan tulevaisuutesi, koska parempi elää yksinään kuin "paskassa" parisuhteessa
ennenkuin se jättää sinut et koe sitä niin pahana
iskuna. Tiedän mistä puhun koska olen rakastunut vieraaseen naiseen oman avioliittoni ollessa yhtä sekasotkua jo useita vuosia. Vaimoni ei vielä tiedä suhteestani mutta toivon että huomaa käytöksestäni muutoksen ja haluaa avioeron ja pikaisesti. Tämä uusi suhde oli täysin harkittu teko ei hetken mielijohde. Olin yksinkertaisesti kyllästynyt elämään suhteessa jossa ei ole tunnetta eikä mitään yhteistä muuta kuin talo ja lapset.
mitä vastuun pakoilua!! toivot että vaimo huomaa käytöksestäsi ja hakee eroa! Haloo hei!!! Sinä olet se joka tässä on tekemässä jotain, älä vieritä eroa vaimosi niskoille. Hän kenties kuitenkin toivoo edelleen, että suhteenne lämpiää takaisin. Ole mies, ja ota vastuu teostasi. Voi että ottaa pattiin...olin kyllästynyt... hooh hoh. Ei sitten tullut mieleen keskustella ongelmista vaimosi kanssa, ja hakea sitä kautta muutosta elämääsi? voi lapsi ja vaimo parat...
Puhumattakaan siitä kun mies huomaa pitävänsä sittenkin miehistä.
teitä tuntuu riittävän. Parempi sun on erota tavalla tai toisella, eihän tuollaista päättöksentekokyvytöntä vellihousua kukaan jaksaisi kovin kauaa.
Vie mahtavat ominaisuutesi uuteen suhteeseen, niin kyllä se siitä ludviutuu.
Minä olen nyt kuutisen kuukautta itkenyt sitä, että miehellä paljastui olleen toinen suhde. Olin huomannuut muutoksen käytöksessä ja aloin puuhata meille seksuaali/parisuhdeterapiaa, lastenhoitajaa, jotta saisimme yhteistä aikaa jne. Mies ei puhunut ei pukahtanut, kunhan ärisi suunnitelmilleni. Sitten pam, olenkin vain kodinhoitaja, kynnysmatto, johon voi pyyhkiä jalkansa lähtiessään/tullessaan toisen naisen luota. En voi ymmmärtää, että mies, jonka kanssa olen ollut yhdessä kohta 20 vuotta ei voinut sanoa minulle mitään. Tämä arvottomuuden tunne on aivan kamalaa. Olenko ihminen lainkaan. Siihen sinäkin ajat vaimoasi. Paskiainen olet, hyi helvetti.
todella ajoi juuri minut tähän mitä olen tehnyt ja tulen tekemään joten se todella auttaa ihmistä ja jopa miestä koska se aukaisee silmät todelliselle perhe helvetille.
Menit siis ENSIN parisuhdeterapiaan? Olisipa minun miehenikin tehnyt niin ensin, niin olisi ollut keskustelua. Vaan ei, hänellä on oiekus rakkauteen, vaan hänen mielestään ei minulla, koska ei tehnyt elettäkään päästääkseen minua pois avioliitosta. Valitettavasti olen uskollista sorttia, että en lähtisi tuolle tielle, jos on olemassa puoliso.
olin niin pitkään ennenkuin huomasin että tästä ei tule mitään. Terapia oli minun idea vaikka vaimo sanoi että se ei enää hyödytä ja mitä koti töihin tulee voin sanoa että en ole sohvalla makailija ja lisäksi sanottakoon että vaimo oli se joka aloitti viime kesänä minun savustuksen ulos talosta että se siitä.
Sanot "... huomaa käytöksestäni muutoksen ja haluaa avioeron ja pikaisesti". Vaimosi kuitenkin on sitä halunnut jo viime kesästä? Ette siis pysty päättämään kumpi jää ja kumpi lähtee. Voi huokaus. Siinähän kiehutte omissa liemissänne.
Säästetään tuo aikasempi p***nen ja hyi helvetti pelkästään sitten minun miehelleni. Sinulla on eri tilanne, eikä sinä mitään. Kuulosti kyllä aivan toiselta alunperin, mutta niin sitä saa nettikirjoituksista ihan väärän kuvan, kun ei tiedä koko asiaa.
että kestän mitä vaan, mutta en mä kestä. Keräsin aikani materiaalia itselleni helpottaakseni omaa tuskaani parisuhteessa, jonka luulin auttavan vielä pari vuotta että nuorin lapsi täyttää 18 v. Tällä hetkellä hävitän ylimääräisen materiaalin pelkästään lasten hyväksi. Ai niin vaimo on ravintolassa ja toivottavasti löytää itsensä tasoista seuraa.
yritin 26 vuotta. Yritä itse joskus.
suhteessa se vaimo on sanonut lähtevänsä aina, vaan eipä ole lähtenyt, joten eiköhän uhittelun aika ole ohi ainakin minun osalta
ihan ite kertoisit vaimollesi, että olet pettänyt häntä. Ei taida sen vertaa munaa ukolla olla. Älytöntä antaa toisen "hoksata" , että jokin on vialla. Halooooo!
Kukaan ei ole meille tainnut luvata, että elämä on helppoa tai edes reilua, vaan sitä ei aina muista.
Parempaa toivottavasit meille kuitenkin tästä eteenpäin.
vaimo on kehunut jo 22 vuotta että parempaa on tarjottu muualla niin kai miehilläkin jokin oikeus ilman uhkailua toteuttaa tämä asia harkittuna ei hetken mielijohteesta vai onko nykyisin niin, että naiset saa tehdä tai ajatella muita kunhan oma mies ei katsele eikä puhu vieraiden naisten kanssa ainakaan hymyssä suin.
Tuollaisessa lapsellisessa uhkailupelissä ei ole kyse rakkaudesta vaan jostain muista henkilökohtaisten tarpeiden toteuttamisesta.