Miksi joka puolella tuntuu olevan yleinen asenne siitä, että sinkun täytyy olla surkea, itseensä käpertynyt orpo vailla mitään seuraelämää. Tai sitten jos sitä seuraelämää on, sätitään huoraksi ja jakorasiaksi.
Seurustelin kuuliaisesti viitisen vuotta normi seurusteluikään saavuttuani. Olin pikkutytöstä asti haaveillut satuhäistä ja omasta auvoisesta perheestä. Onneksi sain herätyksen siirtyessäni toisella paikkakunnalle opiskelemaan. Tajusin missä sudenkuopassa oli elänyt koko ikäni. Häät oli jo suunnitteilla, onneksi ei sentään vielä lapsia tulossa. Vaihdoin sivua ja aloitin ensimmäistä kertaa itsenäisen elämän, jota en ole katunut päivääkään. Erosta entiseen on nyt pari vuotta ja mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän itseäni tunnen ja osaan kuunnella.
Sinkkuus on minulle vapautta mennä ja valita seurani. Tuleva työ houkuttaa haastavuudellaan ja uudet ihmissuhteet piristävät aina arkea. En katso olevani kevytkenkäinen jos vaihdan kumppania muutaman kuukauden välein. Olen vain ensimmäistä kertaa uskollinen itselleni, mikä tuntuu hyvältä. Ehkä joskus vielä haluan vakiintuakin, mutta sen aika ei todellakaan ole nyt. Elämä voi olla ihanaa kun osaa ottaa vastaan uuden päivän erilaisine kujeineen ja seikkailuineen. Elämästä voi myös nauttia, vaikka oman arvomaailman säilyttääkin.
Seurustelin kuuliaisesti viitisen vuotta normi seurusteluikään saavuttuani. Olin pikkutytöstä asti haaveillut satuhäistä ja omasta auvoisesta perheestä. Onneksi sain herätyksen siirtyessäni toisella paikkakunnalle opiskelemaan. Tajusin missä sudenkuopassa oli elänyt koko ikäni. Häät oli jo suunnitteilla, onneksi ei sentään vielä lapsia tulossa. Vaihdoin sivua ja aloitin ensimmäistä kertaa itsenäisen elämän, jota en ole katunut päivääkään. Erosta entiseen on nyt pari vuotta ja mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän itseäni tunnen ja osaan kuunnella.
Sinkkuus on minulle vapautta mennä ja valita seurani. Tuleva työ houkuttaa haastavuudellaan ja uudet ihmissuhteet piristävät aina arkea. En katso olevani kevytkenkäinen jos vaihdan kumppania muutaman kuukauden välein. Olen vain ensimmäistä kertaa uskollinen itselleni, mikä tuntuu hyvältä. Ehkä joskus vielä haluan vakiintuakin, mutta sen aika ei todellakaan ole nyt. Elämä voi olla ihanaa kun osaa ottaa vastaan uuden päivän erilaisine kujeineen ja seikkailuineen. Elämästä voi myös nauttia, vaikka oman arvomaailman säilyttääkin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuo on vähän kuin minun kynästäni. mistään en ole niin tyytyväinen kuin ekan velvollisuussuhteen päättymisestä. elämä on, oma.
samaa mieltä kanssasi. mulla 3 velvollisuus/säälisuhdetta takana. eli ei kiitos enää.
ihanaa kun on aikaa ajatella itseään, eikä tarvitse miettiä ketään muuta. :)
Muutama säälisuhde takana. Ne olivat aika perseestä, mutta enää en kiusaa itseäni ryhtymällä sellaisiin.
En ole toistaiseksi joutunut ratkaisuani katumaan.;)
ja kumppanin vaihtamisesta pikaisesti:
Oma ymmärrykseni (jonka kerron nyt noin miljoonannen kerran täällä) on, että seurustelusuhteen tarkoitus on nimenomaan näyttää sovitaanko yhteen vai ei. Siksi ihmettelen niitä, jotka tuomitsevat lyhyeksi (tai vähän pitemmäksikin) jääneet suhteet. Ei etukäteen voi tietää, sovitaanko yhteen, ja jos ei sovita niin parempihan se on päättää seurustelun alkuvaiheessa kuin vasta sitten, kun on sitouduttu ja kenties hankittu lapsiakin.
Elämä *on* ihanaa ja jokainen päivä ainutlaatuinen, ja siksi se kannattaa elää täysillä.
todellakaan vaadi seksisuhdetta, sillä se tekee naisesta vain helpon nakin.
Siis tutustuminen jää ihan lapsenkenkiin, niin sanoakseni.
Mielestäni tutustuminen juuri henkisellä tasolla on se oikea juttu ja vasta kun ollaan tehty avioliittopäätös ja menty avioliittoon, niin seksi kuuluu siihen luonnollisena osana.
Minä ainakin halusin tutustua toiseen osapuoleen
ehdottomasti ihmisenä, vaikka rakastuneita oltiinkin.
Säästettiin avioliittoon ja niin oli ehdottomasti kaikkein paras. Voin vain kunnioittaa mieheni tapaa suhtautuesssani minuun,
kaikki rakkaudesta.
Tapasin 4 kk: n aikana, jolloin kävin "ulkona"
ennen tulevan mieheni tapaamista, pelkkiä akateemisia renttuja, eli miehiä, jotka halusivat pelkkää seksiä, joten sanouduin heti irti tanssikeikan jälkeen heistä enkä ole todellakaan katunut.
Koska oli sitä ulkonäköä, olisi ollut vientiä ja
elämä olisi mennyt pirstaleiksi, jos ei olisi ollut sekä kotikasvatusta että omia vaatimuksia.
Kuinka monta kertaa vielä meinaat tuon saman tarinasi täällä syöttää? Miksi joku haluaa todistella itselleen ja toisille tuntemattomille itseään noin suureellisesti vakuutellen. Onkohan sulla kuitenkaan kaikki ihan hyvin?
Olis ollut kyllä vientiä, kun olin niin kaunis....ja ihan kuule miehiä, joita seksi kiinnostaa...oho! Mitähän miehesi nykyään harrastaa....?
Itse tapailen säännöllisesti n. 5-kymppistä miestä (itse 28-vuotias), jolla kotona on kaikki ok, mutta kaipaa välillä jotain muuta kuin ihan ok:ta. Tämä suhde onneksi miellyttää molempia. Hän ei halua erota, enkä minä halua vakitusita suhdetta niin vanhan miehen kanssa, mutta seksi on kieltämättä hyvää.
päättänyt (jo 15 vuotta sitten) ettei aio enää koskaan mennä naimisiin, selibaatissako silloin pitäisi loppuelämä viettää?
Vaihdat muutaman kuukauden välein?
Mistä löydät niin paljon sopivia? Vaihdat kuin kenkää? Onko seksisuhteita vai ihan seurustelua? Toiseen voi tutustua ilman että ottaa toisen kumppaniksi?
Sanoinko, että vaihdan muutaman kuukauden välein?
"En katso olevani kevytkenkäinen jos vaihdan kumppania muutaman kuukauden välein."
Vaihdan milloin vaihdan, se tässä oli pointtina. Kumppanuus voi syntyä hyvinkin lyhyessä ajassa, mutta se ei silti edellytä riippuvuutta. Kumppani voi myös suotuisissa olosuhteissa säilyä hyvänä ystävänä. Elämä on tulkintoja täynnä. Tässä tuli yksi.
Olen seurustellut kohta vuoden, olen nuori, vasta 20 ja päässä pyörii koko ajan sinkkuelämä ja mitä kaikkea se sisälsi. On ollut läheltä piti-tilanteita muiden miesten kanssa,mutta olen kuitenkin ollut uskollinen. Poikaystäväni on kuusi vuotta vanhempi ja kokeneempi, ihan kaikilla elämänaloilla - ihmissuhteet mukaan lukien. Hän on hyvin rakastunut minuun, ja mustasukkainen. Minulla taas on pakottava tunne lähteä lentoon, tavata uusia ihmisiä ja mennä ja tulla miten haluan. Rakastan poikaystävääni, mutta vapauden kaipuu on kasvava ongelma tällä hetkellä ja huomaan myös tulevani kateelliseksi hänelle, jos tulee tilanne jos poikaystäväni kokemukset tulevat esille.
Mikä neuvoksi? Mistä tietää, onko kyse satunnaisesta mieliteosta vai omasta epävarmuudesta ja itsetuntonsa pönkittämisestä?
Rakastan flirttailua, ja sinkkuaikoinani olen ottanut vastaan miesten huomionosoitukset, nykyään en voi. Eilenkin baarissa juttelin todella mukavan pojan kanssa, ja alkoi ahdistaaa ja ärsyttää, koska mietin, mitä voisi tapahtua ja minkälaiseen uuteen ihmiseen voisin tutustua, JOS en seurustelisi.
En osaa nauttia nykyisestä onnestakaan jos en paremmasta tiedä. Silti olen sitoutunut.
(kylläpäs on ristiriitaista tekstiä)