Työntekijää ei arvosteta

Mxzzr

Vuosi painettu töitä hikihatussa ja ei kiitoksen sanaa ole kuultu, ei pikkujouluja, ei jouluateriaa, ei jouluna minkäänlaista muistamista. Uudenvuoden alla kysyimme että kait sitä tunti pari aikasemmin päästään näin vuoden lopussa kun on vuosi painettu niin päästiinhän sitä mutta se oli palkasta pois.Koko ajan pitäs vaan tahtia kiristää ja mistään muusta ei sais puhua työpaikalla kuin työstä, työstä, työstä. Pitävät meitä koneina. Palkan korotukset ja ylityö korvaukset ei tule kuuloonkaan kun sanotaan että eikö se ole hyvä että on töitä. Kaikki vieraat työntekijät talossa ovat täysin kypsiä tähän toimintaan. Ei voi sanoa kuin että nihilistien toimintaa. En tiiä kauanko enää jaksaa tuommosta mutta kun ei niitä työpaikkoja oikeen ole mistä valita tällä perällä.

12

3333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lhyf

      Minulla sama tillanne ja aijon irtisanoutua!

      • täysin leipiintynyt

        aion lähteä kun joku paikka löytyy

    • Arvostus on ilmaista

      Ilmeisesti tuota tapahtuu aika monella tyäpaikalla ainakin matalapalkka aloilla.
      Koska olen jo monta kertaa vaihtanut työpaikkaa ja aina vaan sama kohtelu.
      Kiitollinen pitäis olla että saa työtä tehdä.
      Kuka pelkästään työtä pitää kiitoksena, kysyn vaan? Jotain merkillistä on tapahtunut työnantajille, kun millään ei ole enää väliä, tehoa TEHOA vaan lisää, ne taitaa kuvitella että meillä suomessa työolot saataisiin samanlaiseksi kuin kiinassa, jota he tuntuvat ihailevan niin kovasti..
      Meidänkin johtaja oli oikein nähnyt sen vaivan että kävi itse kuvaamassa työntekoa kiinalaisittain ja näytti kuvaelmansa meille.
      Kuvitteli kai että meidän pitäisi sen nähtyämme tuntea olevamme niin hyvässä asemassa ja valittamatta.

      • Uusi Suomi

        Kyllä Suomessa alkaa puhaltamaan pikku hiljaa uudet tuulet, kun nuoret polvet alkaavat huomaamaan, että on elämässä muutakin kuin työ! Toisin kuin nämä vanhat polvet, jotka kieltämättä ovat eläneet vaikeita aikoja sodan,laman yms. jälkeen ja tottuneet tekemään luumurska suu pielessä töitä aivan kuin mitään muuta ei olisikaan. Nyt nämä työelämästä 5-10 vuoden päästä eläkkeeelle siirtyvät yrittävät ruoskia meitä uuden ajattelumallin onnellisia nuoria samanlaiseen orjuuteen missä itse viettivät elämänsä. Tosin eivät onnistu minun tapauksessa.

        Annan henkilökohtaisesti työlle vain sen asrvon minkä se ansaitsee, En koko elämääni!

      • Mxzzr

        Joo kuulostaa harvinaisen tutulta.

      • minä suunnittelen
        Uusi Suomi kirjoitti:

        Olen 25vuotias nainen ja tehnyt 3-9kk pätkätyösuhteita nyt suunnilleen 6v.
        Nyt alkaa riittämään! Olen jo vuoden miettinyt että alan tekemään osa-aika töitä, että voin NAUTTIAKIN elämästä! Kyllä monet tuttunikin ovat sitä mieltä että ei se raha tee onnelliseksi vaan vapaa-aika. Joten olen täysin samaa mieltä edellisen kanssa siitä että 10v päästä voi olla tiukat ajat kun nuoret ei ryhdykään samaan kiskonnan kohteeksi kun nykyään n.40-50 vuotiaat.

        Palkat paremmiksi ja oikeat elämän arvot!!

      • ----------
        minä suunnittelen kirjoitti:

        Lisään vielä edelliseen, että jos on ollut n.15 työpaikassa 6v aikana, niin vähemmästäkin alkaa mennä henkinen terveys. Toista se oli varmaan ennen kun sai vakipaikan samantien, nyt sitä tuskin saa koskaan. Mutta eipä haittaa, kerään nyt rahaa ja lähen ulkomaille nauttimaan elämästä.

      • hahahha
        Mxzzr kirjoitti:

        Joo kuulostaa harvinaisen tutulta.

        Eipä taida tulevaisuudessa juuri 80-luvulla syntyneet raataa kokopäivä työssä huonolla liksalla! :)

      • Anonyymi
        minä suunnittelen kirjoitti:

        Olen 25vuotias nainen ja tehnyt 3-9kk pätkätyösuhteita nyt suunnilleen 6v.
        Nyt alkaa riittämään! Olen jo vuoden miettinyt että alan tekemään osa-aika töitä, että voin NAUTTIAKIN elämästä! Kyllä monet tuttunikin ovat sitä mieltä että ei se raha tee onnelliseksi vaan vapaa-aika. Joten olen täysin samaa mieltä edellisen kanssa siitä että 10v päästä voi olla tiukat ajat kun nuoret ei ryhdykään samaan kiskonnan kohteeksi kun nykyään n.40-50 vuotiaat.

        Palkat paremmiksi ja oikeat elämän arvot!!

        vapaa-aika tekee hyvää jos kukkarosta löytyy tukea. ja mitä jos koko pelastustoimi, inftapalvelut ja muut yhteiskunnan tarjoamien palveluiden tuottajat menevät osa-aikaiseksi.

      • Anonyymi

        Ne mulkut pomot haluavat että kilpailette halpatyövoiman kanssa, että voivat kiristää työvauhdin niin kovaksi että lähdette vain jalat edellä sieltä jutkun firmasta ulos.

        Vai luuleeko joku pölvästi ettei raskas kuluttava työ tuo kulumia ja vaivoja ja siten sairauslomia, ja kun menette saikulle niin seuraavissa YT:ssä laittavat ulos, siinä kiitos duunareille.

        Älä tee liikaa töitä, äläkä tee ylkkyä älä myöskään jousta kun ei se firmakaan mitään jousta eikä sitä kiinnosta paskaakaan sinun hyvinvointisi.

        Kun kuormitus on liian kovaa kannattaa sellainen paskatyö lopettaa siihen paikkaan, ei ole sen arvoista.

    • Anonyymi

      Tekemättä mitään on ilmeisesti elämän tavoit?
      Kyllä se elämä täällä menee siten, että jos et keksi keinoa saada tiliä nukkuessa niin teet töitä kuolemaan saakka!
      Millä perusteella naapurisi sinua elättäisi, omalla työnteollako, vai mitä mietteitä tulee mieleen?

      Työ ei ole aina sitä "herkkua", mutta itsenäisyyden se antaa omiin hetkiin ja vapaa-ajan valintoihin selkeän oikeutuksen!

      Ihminen elää tällä planeetalla x määrän aikaa, joten on siitä maksettava jotain ja maksuvälineenä se oma työpanos. Voi toki alkaa kalastamaan ja keräilemään metsän antimia ja elää sillä, mutta ei toimi vanhoolliset elämän selviytymiset.
      Meillä on kaikilla yhteiskunnan velvoite, koska niitä etuja käytämme!

      Itse koen oman elämäni siten, että olen päällikkö omassa elämässä, koska olen työssä ja omilla rahoillani teen hankinnat jos tarve, saati lomailen oman suunnitelman mukaan minne haluan!

      Itkekää kiitosten puutteesta ja pipareista joita ei saanut vaikka tili/ terveyspalvelut/työvaateetus/jne. on ok , aikuistukaa oikeasti tähän maailmaan ja todellisuuteen!

      • Anonyymi

        Turha kai se on työtä tehdä jos siitä ei edes makseta mitään. Tekee sitten sitä mikä oikeasti kiinnostaa, vaikka venyttelee pippeliä päivät pitkät.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      102
      9659
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4967
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4702
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      1
      2732
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2431
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      105
      1662
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1458
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      51
      1397
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      58
      1397
    10. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1306
    Aihe