Keskustelimme alla onnellisesta parisuhteesta.
Pettäminen on niin kovin yleistä. Me suomalaiset olemme tunnetusti jöröjä, emmekä liiemmin puhu tunteistamme, tunteiden näyttämisestä puhumattakaan.
Siitä mieleeni tuli ajatus, mahtaako pettämisen syy olla jo lapsuudessa?
Meidänkin perheessä salattiin asioita isältä, ihan pieniä arkipäiväisiä asioita, minkä salaamista ei pidetty pahana. Kuten vaikka äidin ja lasten salasuklaalevy tai salalimpparipullo tai vaivihkaa ostettu vaate tms. Sellaisia äidin ja lasten pikkusalaisuuksia. Eihän ne nyt muka haitannut, kun kerran ei talous niihin pikkuhankintoihin kaatunut.
Varmasti monessa perheessä toimitaan samoin, että sanotaan lapsille, että pidetään tämä meidän pikkusalaisuutena. Ja loppujen lopuksi nehän ovat ihan lapsen mittapuun mukaan isoja asioita. Opetammeko näin lapsillemme salalun ja seläntakana touhuamisen alkeet? Lapsi sitten aikuisena voi käyttää lapsuuden oppejaan vaikka pettämiskuvioiden salailussa.
Toinen asia on puhumattomuus. Monet vanhemmathan pitävät mykkäkoulua. Tietysti lapset sen huomaavat. Jos vanhemmat ovatkin riidelleet ja keskustelleet ongelmastaan, niin se on tapahtunut lasten näkemättä ja kuulematta. Lapset eivät tiedä mitään mahdollisesta keskusteluyrityksestä ja oppivat, ettei kumppanin kanssa tarvitse puhua ongelmista. Riittää kun itse tekee mitä tahtoo, ei puhu vähään aikaan kumppanilleen ja sitten ne vaan ratkeaa ongelmat kuin itsestään.
Minulla on sellainen mielikuva, että ystäväpiirissäni em. käyttäytymismallit parisuhteissa ovat hyvin yleisiä. Annammeko tosiaan lapsillemme jo ensimmäiset eväät imeväisinä uskottomuuden tielle ja vahvistamme opetusta läpi lapsuuden?
Pettäminen on niin kovin yleistä. Me suomalaiset olemme tunnetusti jöröjä, emmekä liiemmin puhu tunteistamme, tunteiden näyttämisestä puhumattakaan.
Siitä mieleeni tuli ajatus, mahtaako pettämisen syy olla jo lapsuudessa?
Meidänkin perheessä salattiin asioita isältä, ihan pieniä arkipäiväisiä asioita, minkä salaamista ei pidetty pahana. Kuten vaikka äidin ja lasten salasuklaalevy tai salalimpparipullo tai vaivihkaa ostettu vaate tms. Sellaisia äidin ja lasten pikkusalaisuuksia. Eihän ne nyt muka haitannut, kun kerran ei talous niihin pikkuhankintoihin kaatunut.
Varmasti monessa perheessä toimitaan samoin, että sanotaan lapsille, että pidetään tämä meidän pikkusalaisuutena. Ja loppujen lopuksi nehän ovat ihan lapsen mittapuun mukaan isoja asioita. Opetammeko näin lapsillemme salalun ja seläntakana touhuamisen alkeet? Lapsi sitten aikuisena voi käyttää lapsuuden oppejaan vaikka pettämiskuvioiden salailussa.
Toinen asia on puhumattomuus. Monet vanhemmathan pitävät mykkäkoulua. Tietysti lapset sen huomaavat. Jos vanhemmat ovatkin riidelleet ja keskustelleet ongelmastaan, niin se on tapahtunut lasten näkemättä ja kuulematta. Lapset eivät tiedä mitään mahdollisesta keskusteluyrityksestä ja oppivat, ettei kumppanin kanssa tarvitse puhua ongelmista. Riittää kun itse tekee mitä tahtoo, ei puhu vähään aikaan kumppanilleen ja sitten ne vaan ratkeaa ongelmat kuin itsestään.
Minulla on sellainen mielikuva, että ystäväpiirissäni em. käyttäytymismallit parisuhteissa ovat hyvin yleisiä. Annammeko tosiaan lapsillemme jo ensimmäiset eväät imeväisinä uskottomuuden tielle ja vahvistamme opetusta läpi lapsuuden?
Vastaukset 2
Vanhimmat
paljon perää kun rupeaa miettimään eri perheiden "kasvatus"periaatteita.No kyllähän sillä geeniperimällä jotain tän asian kanssa on tekemistä.
Kyllähän ne geenit ja tavat jostakin "peritään"..
omalta kohdalta voin nimittäin sanoa, että olen elänyt juuri tuollaisen lapsuuden. Oli salaisuuksia, oli mykistä vanhempien kesken.
avioliitossani olen kuitenkin uskollinen. Avioliittoa on takana jo kohta 20 vuotta.
Mulle on kuitenkin lapset niin tärkeät, että uskollisuus on ollut ihan ehdoton juttu. En nimittäin pysty kuvittelemaan, että äitinä ohjaisin lapsiani uskollisuuteen ja rehellisyyteen ja olisin itse vastaavasti käynyt vieraissa ja valehdellut. Koska... pettäminen tulee ilmi, ennemmin tai myöhemmin.
Ja hyvä on ollut näin. Puhtaalla omallatunnolla voin kasvattaa lapsiani kohtaamaan elämän ihanuudet ja karikot.
Suurimpana tiennäyttäjänä voisin ehkä sanoa olleen isäni. Hänen suustaan olen kuullut sanat siitä miten tärkeää uskollisuus on. Ei yhtään hullumpi eväs ole ollut elämän tielleni. Kiitos siitä hänelle. :)