Myönnetään, olen tällänen naisiin pelokkaasti suhtautuva herrashenkilö ja pahaksi onnekseni löysin uudeksi naisystäväkseni hyökkäävän naaraan. Myönnän myös, että olen aika tumpelo seksuaalisessa kosketuksessa vastakkaiseen sukupuoleen (olen myös kokematon) Minua aika paljon ärsyttää tämän uuden ystäväni seksuaalikeskeisyys ja miesmäinen käytös= tekee aloitteen aina. Miksi naiset pyrkivät miehen paikalle tässäkin asiassa?
"Hiirulainen"
Kiimainen nainen
15
2283
Vastaukset
- on erilaiset
seksuaaliset tarpeet, ja kun ne eivät kohtaa, niin on turha puhua mistään naisten halusta pyrkiä miehen paikalle. Nythän oli kyse pelkästään siitä, että naisella on haluja enemmän kuin sinulla.
- vaikeaa joskus
Jos toinen on kokenut tai muuten rohkeampi tekemään aloitteita, voi hiljainen ja kokematon jäädä jyrätyksi, oli mies tai nainen. Parasta etsiä tasapaino pian.
Nainen voi olla aktiivisempi siinä kuin mies, ja puhua avoimesti seksuaalisista toiveistaan, kun taas kumpi tahansa voi niissä asioissa olla vähän estynyt ja häpeilevä. Jos kaksi yhdessä hengaa, sukupuolinen kiinnostus täytyy tunnustaa siinä taustalla hyvin merkittäväksi, ja hyvä jos asiat selvitetään ajoissa. - NevilleR
mieli kysyä että mikähän se tumpelon pieniaseisen miehen paikka sitten olisi tässä tapauksessa. Mutta ehkäpä parasta jättää asia sikseen.
/Nev - Tasapaino rulettaa
Eivät ne naiset mihinkään miehen paikalle pyri. Kyllä naisillakin
voi olla enemmän himoja kuin miehellä. Minä luulin että minulla
on kova seksivietti, mutta yksi entinen naisystävä kyllä
vei voiton kirkkaasti. Häntä halutti vieläkin useammin.
Kyllähän sen tavallaan otti kohteliaisuutena kun kelpasi,
mutta on se kyllä rankkaakin, jos seksivietit ovat täysin eri
tasoa. - g-mies_jerry_cotton
Mihin vitun miehen paikalle? Eikö se tee alotteen jota panettaa?
Mitään ei saa jos ei älyä pyytää.- Anonyymi
Täytyy kysyä että neiti tahdotko nussia
- kysymyksen...
niin mikä oli se ongelma????
- auts.
No kun nämä "Lady Dominat" aina oikein ETSIVÄTKIN HIIRTÄ parikseen, jonka voivat sitten murskata ja alistaa, heheee...!
- o... :)
LadyDominat kyttää kadunkulmassa *iskeäkseen* viattoman uhrin... :)
- ollukka
o... :) kirjoitti:
LadyDominat kyttää kadunkulmassa *iskeäkseen* viattoman uhrin... :)
..kadunkulmassa, ihan vaan uteliaisuudesta...
..jos vaikka lenkille tästä lähtisi ;-)
- miehen elo
Se on niin väärin, kun mies joutuu tekemään aina alotteen ja naiset vaan odottavat. Mutta se se vasta onkin väärin, kun nainen tekee alotteen ja yrittää miehen paikalle. :D
- Anonyymi
Jos suuri kalu ja naise tietää että on suuri kaluinen herra ei mitään hätää
- Anonyymi
Ensin vikistään, ettei naiset tee alotteita ja kun tekee, itketään taas.
- Anonyymi
Minulle yksi nainen levitti vitun Hotellissa ja pyysi naimaan. Oli ollu sukupuoli tauti en uskaltanut join viinaa siinä tuolilla ja katselin vittua vuoteella. Hän sano tule ja nai se on kuiva jo ei ole tautia...en uskaltanut.
- Anonyymi
Jos on iso kulli niin naiset haluaa sellaista äijää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005368662Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5370824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102231Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1671242Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17896Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40784Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57752Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72744- 46725
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657