Aloitanpa pitkästä aikaa uuden keskustelun...
Meille ero tuli syksyllä, kun sitä itse halusin - olinhan miettinyt sitä jo kymmenkunta vuotta ja nyt tein ratkaisun. Ostin oman talon (ja sain niskaani isot velat) ja muutin siihen lasten kanssa. Mies asuu entisessä parin kilometrin päässä meistä. Virallinen ero tuli voimaan joulun alla (päätös tipahti postista joulujen välillä).
Päällisin puolin asiat ovat nyt mallillaan - mutta...
Meillä on viralliset paperihommat vielä hoitamatta, ja se rasittaa minua valtavasti! Mies maksoi minulle suurehkon summan ostaessani talon, mutta omien laskujeni mukaan se ei kuitenkaan riitä kokonaissummaksi - vaikka osan miehen omaisuudesta olen luvannut vapaaehtoisesti olla huomioimatta osituksessa.
Meillä on kaksi lasta, joista enää toinen alaikäinen (toinen täysi-ikäinen mutta vammainen). Lapsen elatussopimus on myös tekemättä, mutta mies on suullisesti luvannut maksaa tietyn summan (jotain on maksanutkin), johon olen tyytyväinen - mutta edelleen ne paperit..! Aina kun yritän sanoa noista virallisista jutuista, niin toinen "pakenee" ja sanoo, että hoidetaan hoidetaan; kunhan ehditään. Alan kohta huolestua tosissani - osittain miehen kannalta, koska onhan hänen hoidettava oman asuntonsa lainhuudatukset yms ajallaan!
Miten muuten tässä tapauksessa ositus edes hoidetaan, kun se tehdään "jälkikäteen" - kun suurin osa tasingosta on jo maksettu muutama kuukausi sitten???
Noiden virallisten hommien lisäksi minua ahdistaa se, ettei minulla ole minkäänlaista omaa elämää siitä huolimatta, että olen nyt virallisestikin vapaa ja asun ikiomassa kodissa! Viihdymme talossa lasten kanssa erinomaisesti, mutta olisi toki mukavaa, jos elämämme todella käytännössäkin olisi sitä mitä olettaisi tässä vaiheessa...
Mies lainaa säännöllisesti minun autoani viikonloppuisin milloin milläkin verukkeella (käy sairasta äitiään katsomassa), vaikka hänellä on omakin auto, mutta kun se on työkalu ja iso sellainen, niin sillä ei "kehtaa" käydä joka paikassa! Ja vaikka aina ensin on tarkoitus lainata autoa ehkä yhdeksi illaksi, niin useimmiten se käytännössä tarkoittaa koko viikonloppua. Eli minulla ei ole koskaan kulkuneuvoa viikonloppuisin omiin menoihimme!!! Eihän meillä kai miehen mielestä ole mitään tarvetta autokyyteihin viikonloppuna.
Joulun alla kun yritin selittää tarvetta käydä hoitamassa joulostoksia, niin hän kyyditti minua kaupasta toiseen ennalta suunnitellun "reitin" mukaisesti - ja niin jäikin aika paljon asioita hoitamatta, kun ei voinut tehdä mitään ylimääräisiä mutkia matkaan.. Ja aina kuitenkin kuskia piti odotella milloin missäkin kadun kulmassa, kun ei tullutkaan ajallaan! Aika vaan kului aivan hukkaan odotellessa - ihan kuin ennen vanhaan; ja sen ajanhan halusin jo jäävän taakse. Kuvittelin, että "ostaessani" itselleni vapauden, saisin myös viimein vapauden liikkua omaan tahtiini...
Lisäksi mies kutsuu itse itsensä meille kylään ja tulee pahemmin ilmoittelematta. Jouluaattona hän puoliväkisin tuli meille yöksi - ja vain makasi sohvalla estäen meidän muiden normaalin illanvieton!!!
Uuden vuoden aattona mies kulki edestakaisin oman ja meidän asunnon väliä, ja tunki itsensä kahvipöytään kun meillä oli ystäviä vierailemassa...
Eihän tuossa kai mitään olisikaan, jos meillä olisi normaalit välit, mutta kun lapset eivät voi sietää isäänsä eivätkä haluaisi olla juuri missään tekemisissä hänen kanssaan. Mies on eräänlainen "häirikkö" - ihminen joka luulee olevansa hauska, mutta tosiasiassa höpöttelee omiaan (kovalla äänellä), keskeyttää toisten keskustelut ja ei osaa itse keskustella mistään muusta kuin omaan ammattiinsa liittyvistä asioista. Tämä olikin yhtenä suurena syynä siihen, että me lasten kanssa halusimme lähteä omille teillemme - haluttiin rauhoittaa elämää...
Muutenkin mies tarkkailee ja vahtii hyvin tarkkaan minun tekemisiäni ja menemisiäni (soittaa muutaman kerran päivässä tehden "tikusta asiaa"), joten eihän minulla edes voi olla omaa elämää!!!
Toisaalta minulla onkin vähän sellainen tunne, että en haluaisikaan uutta miestä rinnalleni (ystäviä on muutama, mutta ei mitään vakavaa). Jos ja kun olen yhdestä miehestä halunnut eroon, niin onko minulla edes OIKEUTTA haaveilla uudesta rakkaudesta????
Tulipahan taas melkoisen sekava sepustus, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun saakka - ja kommentoisi asiallisesti!!!
Siis miten saisin tilanteen tasapainoon??? Niin kauan kun meillä on asioita hoitamatta (myös osa tavaroista vielä entisessä asunnossa), en voi kai alkaa riitelemäänkään...
Meille ero tuli syksyllä, kun sitä itse halusin - olinhan miettinyt sitä jo kymmenkunta vuotta ja nyt tein ratkaisun. Ostin oman talon (ja sain niskaani isot velat) ja muutin siihen lasten kanssa. Mies asuu entisessä parin kilometrin päässä meistä. Virallinen ero tuli voimaan joulun alla (päätös tipahti postista joulujen välillä).
Päällisin puolin asiat ovat nyt mallillaan - mutta...
Meillä on viralliset paperihommat vielä hoitamatta, ja se rasittaa minua valtavasti! Mies maksoi minulle suurehkon summan ostaessani talon, mutta omien laskujeni mukaan se ei kuitenkaan riitä kokonaissummaksi - vaikka osan miehen omaisuudesta olen luvannut vapaaehtoisesti olla huomioimatta osituksessa.
Meillä on kaksi lasta, joista enää toinen alaikäinen (toinen täysi-ikäinen mutta vammainen). Lapsen elatussopimus on myös tekemättä, mutta mies on suullisesti luvannut maksaa tietyn summan (jotain on maksanutkin), johon olen tyytyväinen - mutta edelleen ne paperit..! Aina kun yritän sanoa noista virallisista jutuista, niin toinen "pakenee" ja sanoo, että hoidetaan hoidetaan; kunhan ehditään. Alan kohta huolestua tosissani - osittain miehen kannalta, koska onhan hänen hoidettava oman asuntonsa lainhuudatukset yms ajallaan!
Miten muuten tässä tapauksessa ositus edes hoidetaan, kun se tehdään "jälkikäteen" - kun suurin osa tasingosta on jo maksettu muutama kuukausi sitten???
Noiden virallisten hommien lisäksi minua ahdistaa se, ettei minulla ole minkäänlaista omaa elämää siitä huolimatta, että olen nyt virallisestikin vapaa ja asun ikiomassa kodissa! Viihdymme talossa lasten kanssa erinomaisesti, mutta olisi toki mukavaa, jos elämämme todella käytännössäkin olisi sitä mitä olettaisi tässä vaiheessa...
Mies lainaa säännöllisesti minun autoani viikonloppuisin milloin milläkin verukkeella (käy sairasta äitiään katsomassa), vaikka hänellä on omakin auto, mutta kun se on työkalu ja iso sellainen, niin sillä ei "kehtaa" käydä joka paikassa! Ja vaikka aina ensin on tarkoitus lainata autoa ehkä yhdeksi illaksi, niin useimmiten se käytännössä tarkoittaa koko viikonloppua. Eli minulla ei ole koskaan kulkuneuvoa viikonloppuisin omiin menoihimme!!! Eihän meillä kai miehen mielestä ole mitään tarvetta autokyyteihin viikonloppuna.
Joulun alla kun yritin selittää tarvetta käydä hoitamassa joulostoksia, niin hän kyyditti minua kaupasta toiseen ennalta suunnitellun "reitin" mukaisesti - ja niin jäikin aika paljon asioita hoitamatta, kun ei voinut tehdä mitään ylimääräisiä mutkia matkaan.. Ja aina kuitenkin kuskia piti odotella milloin missäkin kadun kulmassa, kun ei tullutkaan ajallaan! Aika vaan kului aivan hukkaan odotellessa - ihan kuin ennen vanhaan; ja sen ajanhan halusin jo jäävän taakse. Kuvittelin, että "ostaessani" itselleni vapauden, saisin myös viimein vapauden liikkua omaan tahtiini...
Lisäksi mies kutsuu itse itsensä meille kylään ja tulee pahemmin ilmoittelematta. Jouluaattona hän puoliväkisin tuli meille yöksi - ja vain makasi sohvalla estäen meidän muiden normaalin illanvieton!!!
Uuden vuoden aattona mies kulki edestakaisin oman ja meidän asunnon väliä, ja tunki itsensä kahvipöytään kun meillä oli ystäviä vierailemassa...
Eihän tuossa kai mitään olisikaan, jos meillä olisi normaalit välit, mutta kun lapset eivät voi sietää isäänsä eivätkä haluaisi olla juuri missään tekemisissä hänen kanssaan. Mies on eräänlainen "häirikkö" - ihminen joka luulee olevansa hauska, mutta tosiasiassa höpöttelee omiaan (kovalla äänellä), keskeyttää toisten keskustelut ja ei osaa itse keskustella mistään muusta kuin omaan ammattiinsa liittyvistä asioista. Tämä olikin yhtenä suurena syynä siihen, että me lasten kanssa halusimme lähteä omille teillemme - haluttiin rauhoittaa elämää...
Muutenkin mies tarkkailee ja vahtii hyvin tarkkaan minun tekemisiäni ja menemisiäni (soittaa muutaman kerran päivässä tehden "tikusta asiaa"), joten eihän minulla edes voi olla omaa elämää!!!
Toisaalta minulla onkin vähän sellainen tunne, että en haluaisikaan uutta miestä rinnalleni (ystäviä on muutama, mutta ei mitään vakavaa). Jos ja kun olen yhdestä miehestä halunnut eroon, niin onko minulla edes OIKEUTTA haaveilla uudesta rakkaudesta????
Tulipahan taas melkoisen sekava sepustus, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun saakka - ja kommentoisi asiallisesti!!!
Siis miten saisin tilanteen tasapainoon??? Niin kauan kun meillä on asioita hoitamatta (myös osa tavaroista vielä entisessä asunnossa), en voi kai alkaa riitelemäänkään...
Vastaukset 8
Vanhimmat
kiinni. Niin kauan kuin suostut exäsi tahtoon, ei mikään edisty.
Laita asiat järjestykseen:
1. Ukolle rajat
- ei kyläile jos ei ole sovittu
- ei lainaa autoa tai muita tavaroita
2. Ulkopuolinen asianajaja ositusta hoitamaan
3. Elatus- ja huoltajuusasia
- jos ei yhteisymmärrystä, niin vie
asia käräjäoikeuteen.
Turhaa suostut ukon tahdon alla elämään, miksi sitten erositkaan?
KUKAAN ei lainaa autoasi, jos et itse avaimia anna
KUKAAN ei tule asuntoosi, jos et itse päästä
Ositus; Ilmoita miehellesi kirjallisesti, että tulet hakemaan pesänjakajaa, mikäli hän ei suostu asioista sopimaan.
Elatusapu; ota yhteyttä paikkakuntasi lastenvalvojaan, he ottavat yhteyttä mieheesi.
Puhelinsoitot;
Kun miehesi soittaa, vaikka kysyisi sinulta mitä, totea, että on vähän kiire, oliko jotain asiaa ja sanot vaan kylmästi moi.
Voipi olla "julmaa" mutta, kukaan ei anna sinulle elämääsi, sinun pitää olla se, joka asettaa rajat.
Nyt olet kynnysmattona edelleen.
koko ongelman exmiehesi niskaan, taitaa olla niin, että sinä olet vähintään yhtä riippuvainen hänestä mitä hän sinusta.
Viimeinen kappale antoi sinut ilmi. Et ole saanut edes viimeisiä kamppeitasi entisestä kodista etkä voi etkä halua käydä riitelemään. Voi --tu. Tavarastako sinun elämäsi on kiinni? Etkö saa tavaraa kaupasta, niissäkö sinun vapautesi on.
Tosiaan niinkuin joku toinen jo sanoi, kukaan ei ota autoasi väkisin, ei tule ovesta ellei sitä avaa. Soittelutkin loppuu viimeistään jos vaihtaa numeron. Välttämättä ei tarvitse edes sitä tehdä; voi olla vastaamatta. Harvalla on sellaista puhelinta, mikä itsekseen vastaa ja alkaa puhua sinun suullasi. Sellaista ei taida olla kellään.
Ei kukaan lähde kierrättämään ketään jouluostoksille väkisin, vaan epäilemättä sinä annoit asialle oman suostumuksesi. Kenties ajattelit, että saatpahan kantoapua, eikä tarvitse itse selvitä kaupungin jouluvilinässä.
Vika on vähintään yhtä paljon sinussa itsessäsi.Taidatpa jollain tapaa nauttia kun saat ylenkatsoa typerästi käyttäytyvää lastesi isää.
"onkin vähän sellainen tunne, että en haluaisikaan uutta miestä rinnalleni."
Todella, tuli sama ajatus mieleen, koskien koko elämääsi. Ihan kuin et haluaisikaan elää omaa elämääsi, vaan pitelet jostain sairaasta syystä exää pihdeissäsi sen sijaan, että kylmästi vaan heittäisit irti ja antaisit pärjätä omillaan.
Onko sinulla edes oikeutta haaveilla paremmasta. Tällä muodoin siunaat tuon rumban. Ihan itse. Älä syytä pelkästeen miestäsi, sinä lisäät tuohon omaan osuutesi; ei se muuten pyöri.
uskomattoman kylmiä. Siitä vaan pihalle ja vastaamatta puhelimeen, vaikka kyseessä on lasten isä.
Kyllä tässäkin heppoisin perustein avioeroa aloitettu hommaamaan.
Vammainen lapsi ja nyt pitäisi naisen sitten ruveta vanhoilla päivillään bilehileksi.
Mieti nyt elämääsi.
haluatko olla koko loppuelämäsi yksin tai jossakin vakipanosuhteessa vai tutun ja turvallisen miehen kanssa jonkinlaisessä kanssakäymisessä.
Vaikutat kuitenkin suhteellisen lämpimältä ihmiseltä.
Miehestäsi täydellinen irtaantuminen on todella paha ratkaisu, et kuitenkaan löydä edes sellaista eikä uudella jätkällä ole minkäänlaista historiaa suhteessanne.
Miehesi tuntee paikan kodikseen, ajattele sitä.
Jokainen ihminen ei ole niin tunneköyhä, että voisi luopua läheisistään ja jouluna on tosi kornia heittää joku pellolle lopullisesti.
Mieti nyt niitä tunteitasi.
Toinen tulee hyväksyä sellaisena kuin on.
Parempaan voivat molemmat pyrkiä.
Pyydä hänen autonsa sinun käyttöösi silloin, kun hän haluaa laitata sinun autoasi. Mitä järkeä on siinä, että olet itse ilman autoa? Käyt sitten sillä toisella autolla omilla asioillasi, jos ei miehesi voi sillä liikkua. Niin ja hae loput tavarasi pois entisestä kodista.
Jos lapsesi ovat myös halunneet eroon omasta isästään, niin mikä on sitten muuttunut, jos hän siellä jatkuvasti vierailee ja vielä ilman kutsua tai muuten sovittua käyntiä. Mitä lapset hänen käynnestään tykkäävät? Onko teillä oikeasti muuttunut mikään muu kuin osoitteet?
Myönnetään, että olen liian pehmeä - mutta asioissa on niin monta puolta! Olen yrittänyt luovia tässä jotenkin niin, etteivät muut osapuolet joutuisi kovin pahasti kärsimään ylimääräistä.
Autoa olen antanut lainata siksi, että todellakin miehen äiti on huonossa kunnossa (=kuolemaisillaan) ja häntä pitää käydä joskus katsomassa, onhan hän kuitenkin lasten isoäiti. Ja vaikka me lasten kanssa emme siellä enää käykään, niin olen jotenkin ajatellut että jos miehen on helpompi käydä siellä minun autollani kerran viikossa, niin olkoon niin toistaiseksi. Siitä vastapalveluna hän hoitaa auton tankkaukset ja huollot (on suhteita ja hoituvat noin helpoimmin). Minulla kun on vielä aika paljon opeteltavaa noissa teknisissä asioissa...
Ja kun miehen oma auto on sellainen, että se vaatii kuorma-autokortin, niin minä en sillä voi ajaa - kuten joku kirjoittaja ehdotti.
Niin hänellä on vielä avaimet minun autooni itsellään.
Osa tavaroistamme on todellakin vielä entisessä asunnossa, kun isossa talossa on tavaraa niin paljon, etten edes halunnut ihan kaikkia rojuja heti vaivoikseni (kun ei ollut pakko), vaan olen halunnut edes yrittää saada uuden kodin jotenkin asuttavaksi pikkuhiljaa. Ja kun siellä käyminen on melko vastenmielistä - eikä sinne "pääse" aina kun haluaisin, vaan pitää suunnitella etukäteen milloin miehelle sopii...
Osa tavaroista on sellaisia, mitkä pitää irrottaa entisestä paikastaan ja siihen tarvitsen miehen apua (mutta kun ei ehdi hoitaa asiaa) ja osa on sellaisia, mitä ei voi henkilöautolla kuljettaa. Eli kyytiapua myös tarvitaan.
Ei minulla ole varaa ostaa kaikkea uudelleen - eikä kaikkea voi edes rahassa mitata, eikä voi ostaa kaupasta.
Eikä mies meillä sentään päivittäin vieraile, vaan vain silloin kun auto on hänen käytössään viikonloppuisin - minun kun sitten pitää kyyditä hänet taas kotiinsa. Ja välillä hän saattaa käydä tuomassa meille jotakin tavaraa. Ja usein ulko-ovi on lasten kavereita varten auki, joten helppohan siitä on tulla, ilman että kukaan avaa ovea..
Kyllä minä oikeasti haluan päästä miehestä eroon! Mutta toisaalta olen yrittänyt antaa tilaisuuden, että pojan ja isän välit normalisoituisivat edes jollain tavalla. Alussa kun isä huusi, että ei halua ikinä enää nähdäkään lapsiaan eron jälkeen, ja sitä en kuitenkaan halua!!!
Tyttären ja isän välit ovat niin huonot, että tuskin ihan helposti palautuvat normaaliksi.
Ja nyt kun olen joustanut näinkin paljon eri asioissa, niin olemme kuitenkin puheväleissä. Mutta jos yritänkin pitää vähän enemmän puoliani, niin tulee mielettömät riidat - ja niitä en enää haluaisi, koska tiedän millainen mies on suuttuessaan... Mielettömään raivokohtaukseen ei kummoista kipinää tarvita!
Kai minun on vaan kärsittävä niin kauan, että saadaan asiat pikkuhiljaa hoidettua asiallisesti?
Vielä noista puheluista sen verran, että yleensä mies soittaa työpuhelimeeni, joten en voi tietää kuka soittaa ja siihen on pakko vastata!
Miehen luonne on todella vaikea. Hän on toisaalta yksinäinen reppana (ainoat "ystävät" ovat minun sukulaisiani ja heillekin tuosta alkaa jo tulla melkoinen riesa), mutta toisaalta oikea tyranni - ja mieliala saattaa muuttua ihan hetkessä jostain mitättömästä pikkuasiasta. Hän kun omasta mielestään on aina oikeassa joka asiassa! Ja jos jokin ei ole mieluista, niin sitten repeää ja sen kuulee kyllä naapuritkin!!! Siksi mieluummin yritän olla hiljaa ja huomaamaton...
Sinun vedettävä se raja mihin itse tahdot, tai pitää jotta "asialliset" välit säilyvät mutta kukin pääsee jatkamaan elämäänsä.
Oikeastaan nykytilanne omaisuuden kannalta on sinun etusi, voit vaatia pesänjakajaa milloin vain ja hän ei välttämättä kohtuullistaisi kuten olet vapaaehtoisesti tekemässä.
Lasten elatuksen, tapaamiset ja huoltajuuden voi viedä myös oikeuteen ... milloin vain, joten jälleen "avoin" tilanne sinun etusi. Vaikka ymmärrän, että asiat tahtoo selviksi...
Mutta kuten sulle kerrottu, jos tahdot niin lakimies, pesänjakaja, ja käräjäoikeuden tuomari saa asiat hoidetuksi aivan varmasti ... Sinun tiedettävä, kannattaako se vai jaksatko kuten nyt asiat etenevät.
Kiitos kannustavista sanoista M36, eiköhän nämä asiat tästä hoidu ajallaan.. Sinun kommenttiasi minä tässä oikeastaan odottelinkin!
Piti vaan päästä jotenkin purkamaan näitä ajatuksia, se aina selkiyttää ajatuksia ja helpottaa elämää.