Päänsärky

Moi. Olen aloitellut ennen joulua kohentamaan kuntoa. Aerobista sellaista ja painoa on myös saada pikkuhiljaa tiputettua.
Treenaan salilla kun en tykkää vielä tähän aikaan ulkoilla. Treenaan juoksumatolla, soutulaitteella ja cross trainerilla vai mikä se nyt onkaan. Aikaa kuluu vähän päälle tunti ja laitteiden näyttöjen mukaan kilokaloreita kuluu n. 900.

Joskus tulee sitten päänsärky joka kestää seuraavaan päivään. Nestettä en kovin paljoa nauti treenin aikana. Johtuisiko nestehukasta vai mistä.
4603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nestehukka vyö paljon vettä tai laihaa mehua ja sitten syö jotain sokeripitoista (hedelmiä yms.) ennen ja jälkeen treenin ja juoda kannattaa paljon sillä hikoilet tossa tunnissa sellaset puolilitraa

Äänestä
  • Kärsin toisinaan itse samasta ongelmasta, mutta oma päänsärkyni on migreeniä. Migreenin voi laukaista moni tekijä, esim. syömättömyys, juomattomuus, fyysinen rasitus, stressi, auringonvalo, väsymys, niska-hartia-jumit, tietyt ruoka-aineet jne.

    Olen huomannut migreenin alkavan varsinkin salitreenin (kyykkäyksen) jälkeen. kyykätessä kun tuota painetta tahtoo päähän tulla. Muuten en kärsi verenpaineesta.

    Eli kuten tuo aikaisempi kirjoittaja totesi, huolehdi juomisesta ja siitä, ettei veransokeri pääse laskemaan.

    Äänestä

tulee kans kovan jalkakyykky-treenin jälkeen päänsärky,mutta se loppuu aika pian.Olen pähkäillyt asian kanssa ja epäillyt liian alhaista verenpainetta(60/112),eli ajatukseni mukaan veri pakkauttuu reisiin ja sitä ei sitten nuppiin enää riitä ,eli olisi jonkinlaista hapenpuutetta.Ensiapuna itselläni on laittaa pää alaspäin,ja mielestäni se auttaa.Nämähän jutut on täysin epätieteellisiä,ainostaan omaan kokemukseen perustuvia.

Äänestä
  • ...se lähtisikin noin helposti pois! Ei onnistu, migreeni iskee ja jyskyttää oman aikansa. Ja ne perhanan lääkkeetkin maksaa Kela-korvauksenkin jälkeen 5 egee kpl. Just nyt on taas semmoinen toispuoleinen jyskyttävä migreeni. No, mut se siitä. Kattellaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Möhköfantti kirjoitti:

Moi. Olen aloitellut ennen joulua kohentamaan kuntoa. Aerobista sellaista ja painoa on myös saada pikkuhiljaa tiputettua.
Treenaan salilla kun en tykkää vielä tähän aikaan ulkoilla. Treenaan juoksumatolla, soutulaitteella ja cross trainerilla vai mikä se nyt onkaan. Aikaa kuluu vähän päälle tunti ja laitteiden näyttöjen mukaan kilokaloreita kuluu n. 900.

Joskus tulee sitten päänsärky joka kestää seuraavaan päivään. Nestettä en kovin paljoa nauti treenin aikana. Johtuisiko nestehukasta vai mistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu