Taustatiedot: 3 vuotta ollaan tunnettu ja sittemmin noin puolet siitä ajasta seurusteltu.
Niin siis reilu puoli vuotta on jo läpikäyty melkoista tunteiden vuoristorataa. Tunteet on ailahdellut vihasta rakkauteen. Enää ei tunnu löytyvän yhtäkään sopuisaa viikkoa. Jälkeenpäin ajateltunahan kaikki meni paremmin kun oltiin kavereita, mutta asioiden kulkuahan ei taaksepäin pysty muuttamaan, eikä kaveriaikoihin enää ole paluuta. Ongelmille on aina ennen tuntunut löytyvän syy ns. ulkopuolisista tekijöistä, kuten työstressistä /huonosta tyäpaikasta, rahahuolista, koulukiireistä (kun vielä opiskelin). Nyt kuitenkin kaikki on mallillaan, hyvä työ ym. mutta parisuhde ei tunnu antavan mitään, entisaikojen ystävyyden ja luottamuksen tunteetkin ovat kaikonneet. Yhdessäolo tuntuu enemmänki velvollisuudelta kuin vapaasta valinnasta tapahtuvalta ratkaisulta. Saatan ärsyyntyä pienistäkin asioista ja hänen piirteistään ja olen alkanut miettiä jospa kaikkeen löytyykin syy rakkauden puutteesta. Mutta miten kertoa ihmiselle joka on ollut viimeiset 3 elämän keskipiste ettei rakastakkaan. Toiseksi minua huolestuttaa myös pystynkö pysymään päätöksessäni, olen muutaman kerran yrittänyt jättää hänet,mutta lopulta hän on saanut pääni kääntymään. tuntuu niin pahalta katsoa kun lähimmäinen on niin onneton ja anelee toista mahdollisuutta ja haluaahan sitä itsekin uskoa muutoksee ja uuteen alkuun. Olen jo viikkoja miettinyt tätä sisällni ennen kuin otan asian puheeksi, koska haluan olla varma ja vankkumaton kun asiasta alan keskustelemaan, vaan voiko sitä koskaan olla täysin varma jättäessään ihmistä joka kuitenki tulee aina olemaan tärkeä ja iso osa yhtä isoa elämöänvaihetta ja aikakautta. En haluaisi loukata, mutta se tuskin on mahdollista. Tiedän että hän varmasti ehdottaa että vielä yritettäisiin, joten olisiko paras olla mahd. kylmäkiskoinen vai lempeä ja ymmärtäväinen, kun en oikein osaa olla hänelle ilkeäkään vaikka se varmasti hänen kannaltaan olisi helpoin tapa irottautua vanhasta ja lähteä uuteen?
Niin siis reilu puoli vuotta on jo läpikäyty melkoista tunteiden vuoristorataa. Tunteet on ailahdellut vihasta rakkauteen. Enää ei tunnu löytyvän yhtäkään sopuisaa viikkoa. Jälkeenpäin ajateltunahan kaikki meni paremmin kun oltiin kavereita, mutta asioiden kulkuahan ei taaksepäin pysty muuttamaan, eikä kaveriaikoihin enää ole paluuta. Ongelmille on aina ennen tuntunut löytyvän syy ns. ulkopuolisista tekijöistä, kuten työstressistä /huonosta tyäpaikasta, rahahuolista, koulukiireistä (kun vielä opiskelin). Nyt kuitenkin kaikki on mallillaan, hyvä työ ym. mutta parisuhde ei tunnu antavan mitään, entisaikojen ystävyyden ja luottamuksen tunteetkin ovat kaikonneet. Yhdessäolo tuntuu enemmänki velvollisuudelta kuin vapaasta valinnasta tapahtuvalta ratkaisulta. Saatan ärsyyntyä pienistäkin asioista ja hänen piirteistään ja olen alkanut miettiä jospa kaikkeen löytyykin syy rakkauden puutteesta. Mutta miten kertoa ihmiselle joka on ollut viimeiset 3 elämän keskipiste ettei rakastakkaan. Toiseksi minua huolestuttaa myös pystynkö pysymään päätöksessäni, olen muutaman kerran yrittänyt jättää hänet,mutta lopulta hän on saanut pääni kääntymään. tuntuu niin pahalta katsoa kun lähimmäinen on niin onneton ja anelee toista mahdollisuutta ja haluaahan sitä itsekin uskoa muutoksee ja uuteen alkuun. Olen jo viikkoja miettinyt tätä sisällni ennen kuin otan asian puheeksi, koska haluan olla varma ja vankkumaton kun asiasta alan keskustelemaan, vaan voiko sitä koskaan olla täysin varma jättäessään ihmistä joka kuitenki tulee aina olemaan tärkeä ja iso osa yhtä isoa elämöänvaihetta ja aikakautta. En haluaisi loukata, mutta se tuskin on mahdollista. Tiedän että hän varmasti ehdottaa että vielä yritettäisiin, joten olisiko paras olla mahd. kylmäkiskoinen vai lempeä ja ymmärtäväinen, kun en oikein osaa olla hänelle ilkeäkään vaikka se varmasti hänen kannaltaan olisi helpoin tapa irottautua vanhasta ja lähteä uuteen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei. Olen ollut lähes samanlaisessa tilanteessa, mutta toisena osapuolena. Jos todella haluat ja uskot teidän tulevaisuuteen, ole hänen kanssaan kaikesta huolimatta.
Tuollainen "yritetään/koitetaan vielä" -asenne ei auta alkuunkaan. Jokin päätös on tehtävä ja sen on oltava selkeä. Jos tiedät, että hän ei ole se oikea, jätä hänet. Tehkää selkeä loppu suhteellenne, joka on hänen kannaltaan varmasti paras loppu kaikelle.
Mieti ja tee ratkaisusi. Se on vaikeaa ja pelottavaa, mutta välttämätöntä. Tuossa tilanteessa miehesikin varmasti toivoo vain päätöstä, oli se sitten mikä tahansa.
Kiinnostaisi kovasti tietää millaiseen ratkaisuun sinun tilanteessasi päädyttiin ja miten siihen suhtauduit ym. muuta yleistä asioidemn kulusta. Itse en ilmeisesti osaa olla selkeä linjan vetäjä ja nyt asiat ja tunteet ovat sotkussa ja solmussa. Olisi kiva keskustella jonkun toisen kanssa tällaisista asioista ja niihin liittyvästä problematiikasta.
koen ihan samaa tunteiden vuoristorataa, vihaan ja rakastan..erosin ja palasin, kun mies otti takaisin ja nyt mietin eroa taas, mies tahtois sitoutumista,välillä erokin voisi olla kuulema parempi, mutta sitten haluaa taas olla yhdessä.. välillä riitoja, turhautumista, välillä yhteisolo kohtuullisen helppoa, mutei yhteisiä harrastuksia, kiinnostuksen kohteita, mitään tekemistä yhdessä kuin leffojen katselu :/ kiduttavaa ollako vaiko eikö oloa-kokemuksia, neuvoja kellään? Rakkaus-viha-helppous-vaikeus suhde ollut jo vuosia. miten tästä selviytyy