Mikä mulla on kun elän onnellisessa parisuhteessa ja rakastan kultaani tosi paljon, mutta silti välillä mietin, että oisko tuolla mulle joku parempi. Ehkä syynä on se kun tämä on mun ensimmäinen poikaystävä, mutta luulen että hän on se oikea, mutta kuitenkin tulee välillä mieleen et aikun vois olla viikon sinkkuna ja mennä katsastaa tarjontaa.
Poikaystäväni ei ole yhtään sellainen mitä ennen haavekuvissani kuvittelin tulevan poikaystäväni olevan, ehkä se erillaisuus vetikin puoleensa ja rakastuin häneen.
Mutta miten teillä muilla...vaikka olisitte onnellisia oman kullan kanssa niin mietittekö muita?
Poikaystäväni ei ole yhtään sellainen mitä ennen haavekuvissani kuvittelin tulevan poikaystäväni olevan, ehkä se erillaisuus vetikin puoleensa ja rakastuin häneen.
Mutta miten teillä muilla...vaikka olisitte onnellisia oman kullan kanssa niin mietittekö muita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Emme koskaan voi tietää, kuka olisi ollut oikein ja paras kaikista juuri minulle sopivin. Vaikka nyt omana tuntuisi kuinka ihanalta, juuri nurkan takana saattaa olla vielä ihanampi, joka kykenee tuottamaan minulle vielä suuremman nautinnon, ja arvostamaan, kunnioittamaan ja lohduttamaan ihan hurjasti enemmän, joku vielä ulkoisesti haluttavampi ja menestyvämpi ja pitempään terve, enemmän ansaitseva, kannustava ja hoitava oikean turvallisuuden antava isä lapsille jne jne jne. Et todella voi tietää, mitä menetät, kun yhteen sitoudut, ja kun hänen kanssaan totut mukavaan, tuttuun elämään, jäävät haaveet kaihertamaan ...
Voi myös käydä niin, ettei juuri kulman takaa löydykään ketään ihanampaa ja parempaa. Silloin tekemäsi ratkaisu vasta harmittaakin. Itse en ainakaan lähtisi jos olisin onnellinen, mutta jos muutut onnettomaksi niin lopeta suhde ihmeessä, sellaisen jatkamisessa ei ole enää mitään järkeä.
Niinhän se on et onnellisessakin suhteessa kaipaa välillä seikkailuja ja muiden miesten kokeilua, se on vaan inhimillistä. Varsinkin jos ei ole kokemuksia alla. Itsekin tunsin neljän vuoden suhteessa tosi pahaa uutuudenkaipuuta ja jännityksen poltetta, mutta sepä olikin monella tapaa huono suhde muutenkin. Kokemuksesta voin sanoo et suurimmassa osassa miehistä ei oo mitään niin tajunanräjäyttävän erikoista et hyvää kannattas heittää menemään joidenkin kertapanojen takia. Nyt mulla on ihana mies ja siltikin välillä ois houkutuksia...mut pakko hillitä itsensä, kun kaikkea ei vain kertakaikkiaan voi saada.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä monta vuotta. Olen onnellinen hänen kanssaan ja hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. En voi väittää, etten kertaakaan näiden vuosien aikana olisi miettinyt, millaista saattaisikin olla jonkun toisen kanssa, mutta sen voin rehellisesti sanoa, etten kertaakaan ole missään määrin vakavissani halunnut kuitenkaan olla kenenkään toisen kuin oman rakkaani kanssa. Mieheni on hauskin, kultaisin, luotettavin ja uskollisin mies, kenet olen ikinä tavannut. Hän on paras ystäväni, rakastettuni, kaikkeni. Jos luopuisin hänestä vain hetken päähänpiston tai seikkailunhalun takia, en antaisi sitä itselleni ikinä anteeksi. Suhteeseen tulee totta kai arki eikä kenenkään kanssa voi joka hetki olla kivaa, mutta jos elämässä aina haikailee, josko asiat voisivatkin olla vielä ihan pikkiriikkisen paremmin, ei ikinä voi keskittyä olemaan onnellinen. Suurin aarre ihmiselle on toinen ihminen ja jos löytää ihmisen, jonka lähelle haluaa jäädä, on lapsellista ja lyhytnäköistä ajatella pelkästään omia hetkellisiä mielihalujaan ja tehdä niiden pohjalta mitä todennäköisimmin vääriä ratkaisuja. Ruoho on harvoin vihreämpää aidan toisella puolella ja yhden illan jutuissa se onnellisuus ei ainakaan piile.