Olen parikymppinen nuori nainen. Asun vielä(kin)
kotona, joten joudun joka päivä kuulemaan, kun isäni solvaa äitiäni. Väkivalta on vähentynyt, mutta aika ajoin tilanteet silti kärjistyvät.
Miten te jotka olette kokeneet sama olette pärjänneet? Tuntuiko muutto pois kotoa raskaalta, koska huoli äidistä tuntuu silti takaraivossa? Onko miessuhteissa ongelmia lapsuuden takia??
Vinkkejä pärjäämiseen, kiitos!!
kotona, joten joudun joka päivä kuulemaan, kun isäni solvaa äitiäni. Väkivalta on vähentynyt, mutta aika ajoin tilanteet silti kärjistyvät.
Miten te jotka olette kokeneet sama olette pärjänneet? Tuntuiko muutto pois kotoa raskaalta, koska huoli äidistä tuntuu silti takaraivossa? Onko miessuhteissa ongelmia lapsuuden takia??
Vinkkejä pärjäämiseen, kiitos!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä olin 12 kun vanhempani erosivat väkivallan takia. Olen katsellut sitä ja etenkin kuunnellut, vaikka muistikuvat ovat mitä ovat.
Olen sen miettinyt päässäni ja mennyttä en voi muuttaa, mutta ei sitä tarvitse taakkana kantaa mukanaan. En mainosta taustaani mutta kerron jos koen, että voin tarinallani jotain auttaa ja todistaa että aikuisena pärjää jos niin haluaa.
Äitisi tekee omat päätöksesi ja sinä omasi, voit ainoastaan tuke häntä.
Luottamuksesta ihmisiin uskon taustallani olevan jonkin verran merkitystä, mutta yritän elää sen kanssa koko ajan kasvattaa henkistä vahvuuttani ja opetella luottamaan eikä kuvitella ihmisistä aina ensin pahaa. Päivä kerrallaan.
Tällä hetkellä olen perheellinen ja onnellinen, ikääkin jo reilusti päälle 30 ja menneisyys on siellä jossain kaukan, on vain huominen.
Pärjäile ja keräile voimia omaa elämää aloittaaksesi....kyllä se kantaa!
kun lapset ovat lähteneet pesästä. Eli saattavat pysyä yhdessä niinkauan kun lapset asuvat kotona. Olen yli neljäkymmentä ja sinkkuna vierähti hieman pidempään. Miehet katsastin tarkkaan, etten vaan väkivaltaista miestä itselleni saa. Mielessä pyörii useasti nuo lapsuusajan muistot, mutta aina olen yrittänyt pitää elämänilon yllä ja elää ilman katkeruutta ja painaa nuo asiat unohduksiin. Oma elämä on elettävä ja toivottavasti parhaimmalla mahdollisella tavalla, eli ei voi menneissä märehtiä. Olet nuori ja elämä on avoinna edessäsi! Nauti kaikesta, mitä se tarjoaa tulevaisuudessa, turhia murehtimatta!
Kotona väkivalta oli fyysistä isän puolelta, jossain määrin minua mutta paljon enemmän äitiä kohtaan. Sitä jatkui oikeastaan koko lapsuusiän, mutta ei selvinpäin vaan ainoastaan humalassa.
Sittemmin kun muutin pois kotoa, tilanne jotenkin laukesi ja fyysinen väkivalta loppui jonka vuoksi juuri koenkin pois muuttoni hyvänä asiana. Tosin tilalle tuli sitten kaikki haukkumiset ja vähättelyt sun muut loukkaukset äitiä kohtaan.
Uskoisin, että on tällä kaikella varmaan jotain vaikutusta miessuhteisiinikin ollut, mutta en ole kyllä koskaan hakenut syytä lapsuudesta vaan lähinnä itsestäni.
Minä olen asunut lähes 18-vuotiaaksi asti kotona, ja kotoa muutin suoraan nykyisen aviomieheni luokse.
Äitini kaikki miehet (3kpl:tta) ovat olleet väkivaltaisia, joten varsinkin niinä iltoina, kun vanhemmat ottivat alkoholia, sai pelätä, olisivatko kaikki aamulla hengissä. Jokusen kerran tuli juostua naapuriin apua soittamaan, ja olen viettänyt öitä evakossa naapureilla, mummolassa ja jopa turvakodissa.
Kun muutin kotoa pois, olo tuntui yllättäen paremmalta. Sain itselleni kertalaakista hyvän miehen, eli en ole kokenut tarvetta ripustautua renttuihin. Itse en käytä juuri lainkaan alkoholia. Kaksi kertaa olen elämäni aikana juonut sen verran, että seuraavana aamuna on ollut krapula, muuten tyydyn muutamaan siideriin silloin tällöin.
Minä olen kertonut äidilleni kantani hänen asumisestaan väkivaltaisen miehensä kanssa, ja ilmaissut huoleni. Mutta koska hän ei välitä minun tunteistani tai omasta parhaastaan, olen sanoutunut irti vastuusta. En voi suojella aikuista ihmistä, joka ei itse halua tulla suojelluksi! Yritän elää omaa elämääni, ja pitää huolta omasta perheestäni.
Et ole menneisyytesi vanki, jos et halua olla!
Itse kävin juuri lainaamassa kirjastosta Tommy Hellstenin kirjan Virtahepo Olohuoneessa, kun sitä on kovasti suositeltu minulle menneisyyteni takia. En ole vielä lukenut sitä, mutta ehkäpä se olisi sinullekin lainaamisen arvoinen kirja, kun ottaa huomioon kokemasi asiat.
Pärjäile, ja kulje rohkeasti kohti omaa tulevaisuuttasi =o)!
Itselläni oli väkivaltainen isä, joka humalassa löi äitiä, tosin lyöntikertoja oli melko vähän, riitoja kyllä joka kerran kun oli kännissä, mutta muistan sen, että pelkäsin aina isän juomista. Lapsiaan ei lyönyt, mutta asia jätti minuun jälkensä niin, että en voi sietää väkivaltaista miestä itselläni. Yksi joka yritti olla, sai saman tien mennä, en vaan pysty enkä halua väkivaltaista miestä itselleni. Vanhemmat erosivat kun olin 11-vuotias, se rauhoitti tilanteen siltä osin, tosin äiti sairastui psyykkisesti sen jälkeen ja siinä oli taas yksi murhe lisää :(. Menneisyydessä ei tosiaankaan pitäis liikaa velloa, mutta kyllä se muistot jättää, tietyn tuskan mieleen. Itselläni oli em. asioista johtuen levoton nuoruus, vaikka lapsena olinkin tosi kiltti. Olen käynyt terapiassa 15-vuotiaasta lähtien enkä tiedä milloin voisin edes alkaa elämään ilman sitä, se on tietty henkireikä mulle. Elämä kun on ollut sellaista kaaosta. Elän päivän kerrallaan, luottamusta en voi kyllä sanoa omaavani ihmiseen kovin paljoa mutta jotenkin yritän silti selvitä koettelemuksista.
Olin 7-vuotias kun näin ensimmäisen kerran isäni hakkaavan äitiäni... Sen jälkeen huutaminen, hakkaaminen ja solvaukset ovat kuuluneet normaaliin arkipäivään. Isällä on myös alkoholiongelma, vaikka ei sitä itse myönnäkään.
Olen tällä hetkellä 18 ja syksyllä, jos hyvin käy, niin lähden opiskelemaan ja samalla pääsen muuttamaan pois kotoa. Olen todella iloinen, koska tiedän etten joudu katsomaan tätä p*skaa enää kauaan. Toisaalta olen todella huolissani äidistä ja hänen hyvinvoinnistaan. Olen yrittänyt saada äidin hakemaan avioeroa, mutta turhaan. Aina isä onnistuu vakuuttelemaan lopettavansa juomisen ja hakkaamisen.
Vihaan isääni enemmän kuin mitään maailmassa! Ja hänen käytöksensä on vaikuttanut miessuhteisiin siten etten luota miehiin. Kuvittelen että kaikki miehet ovat samanlaisia p*skoja. Vaikka toisaalta tiedän ettei asia kuitenkaan näin ole, niin en silti uskalla luottaa keneenkään.