Saisinko apuanne kunto-ohjelman suunnitteluun?

Minä ja poikaystäväni olemme päättäneet parantaa elintapojamme ja aloittaa säännöllisen (3-4 krt vk:ssa) kuntosalilla käynnin. Ongelma vain on siinä, että emme kumpikaan omaa aiempaa tietämystä/ kokemusta näistä asioista ja täällä lukemieni juttujen perusteella olen tullut sellaiseen ymmärrykseen, että kiinteytys-/rasvanpolttomielessä tuo kunto-ohjelman alustava suunnittelu on erittäin kriittistä.

Tiedän, että saavuttaakseni "kiinteämmän" vartalon minun tulee kasvattaa lihasmassaani samalla kun oikeaoppisen ruokavalion voimin kuihdutan rasvakerrostani pois.

Olisin erittäin kiitollinen, jos voisitte auttaa minua suunnittelemaan itselleni (myöskin poikaystävälleni, jos mahdollista) jonkinlaisen kuntosali-ohjelman. Ottaisin hyvin mielelläni vastaan myös apua noiden ravintoasioiden kanssa.

Tarkentaakseni vielä:

Minä olen 19-vuotias tyttö, 160cm/48kg. Ymmärrän kyllä, että olen normaalipainoinen, enkä mikään lihapulla. Voitte jättää turhat varoittelut sikseen. Ymmärrän myöskin, että en pysty muokkaamaan ruumistani yhtä paikallisesti kuin toivoisin, mutta totuus on, että omaan varsin leveän vyötärön ja melkoisen löysän takapuolen (Koska en vuosiin ole harrastanut minkäänmuotoista liikuntaa ja olen ravinnut itseäni lähinnä äklörasvaisella roskaruoalla..).. Nämä alueet koen eritoten ongelmakohdiksi. Ylävartaloni on kyllä mielestäni ihanteellisen kevyt.

Minulla on siis mahdollisuus kuntosalilla käyntiin ja uimiseen. Olen myös valmis radikaaleihin muutoksin ruokavalion suhteen. Tahdon puhdistua ja uudistua kokonaan.

Näillä tiedoilla toivon kovasti, että voisitte armeliaasti auttaa minua. Vaikkapa suunnitella jonkinlaisen esimerkki-ohjelman? (Sen pitäisi kattaa sekä aerobinen, että anaerobinen) En tosiaankaan osaa itse miettiä mitään toistojen/ sarjojen määriä tai muuta sellaista. :)

Ja vaikka olen aloittelija, en lähde mihinkään nössöilyyn. Vetreä ja sisukas nuorukainen minä olen ja aion todellakin pinnistää kaiken irti itsestäni.
3437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kunto nousee,kun muistaa seuraavat kolme asiaa: Säännöllinen liikunta, terveellinen ravinto ja lepo. Koska teillä ei ole aikaisempaa kokemusta salilla käymisestä, kannattaa opetella liikkeet oikein. Kysy muilta vinkkejä. Varmasti auttavat mielellään.
Oikeat suoritukset:
http://www.paskasoft.com/cybercoach/liikkeet/index.html

Veikkaan, että 3-4 krt viikossa on teille näin alussa liikaa. Kuukauden parin kuluttua olisitte jo lopussa. Aloita n.2 krt viikossa! Jaa ohjelma siten yhtämoneen osaan. 2-3 sarjaa/liike ja toistoja sarjassa 10-15. Tasaisesti koko kroppa. Sopiva ohjelma kyllä muotoutuu teille ajan kanssa. Sama ohjelma ei käy kaikille!!!

Harrastakaa myös muuta liikuntaa. Muuten punttisali alkaa tuntua "puulta".Esim. uintia, juoksua,pyöräily....

Netistä googlettamalla ja kirjastosta löytyy tarkempaa tietoa.Tiedän tilanteenne, sillä itsekin olin samassa jamassa vuosia sitten. Selailemalla netissä ja kyselemällä asiat pikku hiljaa selvis.

Käyppä seuraavilla sivuilla:
http://www.kutri.net/sali.html

http://www.mmkuntotalo.com/index.html?n=951

http://www.tuuli.net/

Oleppas hyvä. Toivottavasti et lopeta kuntoilua jo parin kuukauden sisällä. Näin monelle valitettavasti käy...

Äänestä
  • Kiitos tästä! Koetamme hyödyntää ohjeitasi :)

    Äänestä

Suosittelen myös kuntosaliohjausta. Monella salilla on sellainen palvelu, että siellä laaditaan juuri sinulle ja tarpeisiisi sopiva ohjelma. Maksaa jonkun verran, mutta itse ainakin olen ollut tyytäväinen. Ohjaaja käy läpi laitteet kanssasi ja katsoo että teet liikeet oikein. Jonkun kuukauden kuluttua ohjelma päivitetään.

Ja oikeasti kannattaa aloittaa rauhallisesti! kuteb täälä on jo neuvottukin. Silloin sitä jaksaa tehdä pidempään ja saa liikunnasta elämäntavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valaistumisen kokenut kirjoitti:

Minä ja poikaystäväni olemme päättäneet parantaa elintapojamme ja aloittaa säännöllisen (3-4 krt vk:ssa) kuntosalilla käynnin. Ongelma vain on siinä, että emme kumpikaan omaa aiempaa tietämystä/ kokemusta näistä asioista ja täällä lukemieni juttujen perusteella olen tullut sellaiseen ymmärrykseen, että kiinteytys-/rasvanpolttomielessä tuo kunto-ohjelman alustava suunnittelu on erittäin kriittistä.

Tiedän, että saavuttaakseni "kiinteämmän" vartalon minun tulee kasvattaa lihasmassaani samalla kun oikeaoppisen ruokavalion voimin kuihdutan rasvakerrostani pois.

Olisin erittäin kiitollinen, jos voisitte auttaa minua suunnittelemaan itselleni (myöskin poikaystävälleni, jos mahdollista) jonkinlaisen kuntosali-ohjelman. Ottaisin hyvin mielelläni vastaan myös apua noiden ravintoasioiden kanssa.

Tarkentaakseni vielä:

Minä olen 19-vuotias tyttö, 160cm/48kg. Ymmärrän kyllä, että olen normaalipainoinen, enkä mikään lihapulla. Voitte jättää turhat varoittelut sikseen. Ymmärrän myöskin, että en pysty muokkaamaan ruumistani yhtä paikallisesti kuin toivoisin, mutta totuus on, että omaan varsin leveän vyötärön ja melkoisen löysän takapuolen (Koska en vuosiin ole harrastanut minkäänmuotoista liikuntaa ja olen ravinnut itseäni lähinnä äklörasvaisella roskaruoalla..).. Nämä alueet koen eritoten ongelmakohdiksi. Ylävartaloni on kyllä mielestäni ihanteellisen kevyt.

Minulla on siis mahdollisuus kuntosalilla käyntiin ja uimiseen. Olen myös valmis radikaaleihin muutoksin ruokavalion suhteen. Tahdon puhdistua ja uudistua kokonaan.

Näillä tiedoilla toivon kovasti, että voisitte armeliaasti auttaa minua. Vaikkapa suunnitella jonkinlaisen esimerkki-ohjelman? (Sen pitäisi kattaa sekä aerobinen, että anaerobinen) En tosiaankaan osaa itse miettiä mitään toistojen/ sarjojen määriä tai muuta sellaista. :)

Ja vaikka olen aloittelija, en lähde mihinkään nössöilyyn. Vetreä ja sisukas nuorukainen minä olen ja aion todellakin pinnistää kaiken irti itsestäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu