Tätä palstaa lukiessa näkee selviä syitä miksi suomessa erotaan paljon.
Mustavalkeita ovat ihmisiä, joidenkin mielestä ero on aina väärin?! Lapset kärsivät erosta 100% varmuudella. Liittoa pitäisi jatkaa liki henkensä uhalla, koska se kerran on solmittu. (tuonhan kaikki kieltävät, mutta tuota tarkoittavat syyllistäessään kanssakulkijaa eron hetkellä)
Toinen osa kulkijoista ymmärtää että ero on yksilöllinen ratkaisu ja useissa tapauksissa hyväksi kaikille osapuolille.
Jos katsotaan ihmisiä toisen liittonsa keskellä, nähdään että mustavalkeat ihmiset jotka tulivat jätetyiksi, tulevat jätetyksi uudelleen, katkeroituvat ja jauhavat samaa kulunutta pururataa, jossa näkyy vain yksisuuntainen totuus, kaikkeni minä yksin tein, mutta mikään ei toiselle riittänyt?
Noinhan totuus ei ole.
Ne jotka eroavat tekevät suuren työn, tutkien itseään ja oppien virheistään. He eivät ole mustavalkeita vaan katsovat asioita sekä omasta että lasten, hyvin usein myös puolison näkökulmasta ennen lopullista ratkaisua, joka keskimäärin vie 4 vuotta, eikä ole hetken huuma ja heitto, vaan pitkään kytenyt ongelmavyyhti, johon ratkaisua ei paljosta yrittämisestä huolimatta ole löytynyt.
Katsoisin tämän palstan kulkijoita kriittisin silmin, siellä missä vihaa lietsotaan, siellä missä sorretaan, siellä missä syyllistetään, siellä asuu se keskeneräinen ihminen joka ei pysty käsittelemään omia ongelmiaan ja tulee kerta toisensa jälkeen sen tosiasian eteen etteivät omat suhteet toimi. (tuo kärjistyy lauseisiin, kaikki miehet, kaikki naiset)
Pelkkä rahan tuonti kotiin tai kotitöiden jako, marttyyrinä olo ei riitä, tarvitaan halua kasvaa ihmisenä.
Jokainen tämän palstan kulkija voisi rohkaistua ja käydä siellä pariterapiassa, jos sieltä ei ratkaisuja löydy jolla liittoa voisi jatkaa, sieltä löytyy avaimia jatkaa elämää liiton jälkeen.
Ilman että lapsia nostetaan barrikaadeille, tai näiden taakse mennään marttyyriksi oma itsensä unohtaen.
Syy eroon ei koskaan ole vain siinä osapuolessa joka petti, jätti ja lähti. Ei vaikka tuo tulisi kuinka yllättäen, ei vaikka se leimahtaisi salamana, koskaan asia ei ole vain toisen syy ja toisen pyhyys.
Niin kauan kuin väittää muuta, ei ole käsitellyt omia ongelmiaan, ei uskaltanut katsoa omaa tonttiaan.
Nämä ovat tosi asioita ja kuten joku viisas jossain sanoi. nämä ovat asioita jotka pitää oppia jotta suhde toimii. Joko ne oppii ensimmäisessä liitossa tai toisessa, joiltain voi mennä kahdeksan suhdetta/liittoa, ehkä joku ei opi koskaan.
Joskus suhdetta voi korjata, joskus vuosia jatkuva "yritys" suhteen korjaamiseksi on pahasta lapsille ja aikuisille.
Mustavalkeita ovat ihmisiä, joidenkin mielestä ero on aina väärin?! Lapset kärsivät erosta 100% varmuudella. Liittoa pitäisi jatkaa liki henkensä uhalla, koska se kerran on solmittu. (tuonhan kaikki kieltävät, mutta tuota tarkoittavat syyllistäessään kanssakulkijaa eron hetkellä)
Toinen osa kulkijoista ymmärtää että ero on yksilöllinen ratkaisu ja useissa tapauksissa hyväksi kaikille osapuolille.
Jos katsotaan ihmisiä toisen liittonsa keskellä, nähdään että mustavalkeat ihmiset jotka tulivat jätetyiksi, tulevat jätetyksi uudelleen, katkeroituvat ja jauhavat samaa kulunutta pururataa, jossa näkyy vain yksisuuntainen totuus, kaikkeni minä yksin tein, mutta mikään ei toiselle riittänyt?
Noinhan totuus ei ole.
Ne jotka eroavat tekevät suuren työn, tutkien itseään ja oppien virheistään. He eivät ole mustavalkeita vaan katsovat asioita sekä omasta että lasten, hyvin usein myös puolison näkökulmasta ennen lopullista ratkaisua, joka keskimäärin vie 4 vuotta, eikä ole hetken huuma ja heitto, vaan pitkään kytenyt ongelmavyyhti, johon ratkaisua ei paljosta yrittämisestä huolimatta ole löytynyt.
Katsoisin tämän palstan kulkijoita kriittisin silmin, siellä missä vihaa lietsotaan, siellä missä sorretaan, siellä missä syyllistetään, siellä asuu se keskeneräinen ihminen joka ei pysty käsittelemään omia ongelmiaan ja tulee kerta toisensa jälkeen sen tosiasian eteen etteivät omat suhteet toimi. (tuo kärjistyy lauseisiin, kaikki miehet, kaikki naiset)
Pelkkä rahan tuonti kotiin tai kotitöiden jako, marttyyrinä olo ei riitä, tarvitaan halua kasvaa ihmisenä.
Jokainen tämän palstan kulkija voisi rohkaistua ja käydä siellä pariterapiassa, jos sieltä ei ratkaisuja löydy jolla liittoa voisi jatkaa, sieltä löytyy avaimia jatkaa elämää liiton jälkeen.
Ilman että lapsia nostetaan barrikaadeille, tai näiden taakse mennään marttyyriksi oma itsensä unohtaen.
Syy eroon ei koskaan ole vain siinä osapuolessa joka petti, jätti ja lähti. Ei vaikka tuo tulisi kuinka yllättäen, ei vaikka se leimahtaisi salamana, koskaan asia ei ole vain toisen syy ja toisen pyhyys.
Niin kauan kuin väittää muuta, ei ole käsitellyt omia ongelmiaan, ei uskaltanut katsoa omaa tonttiaan.
Nämä ovat tosi asioita ja kuten joku viisas jossain sanoi. nämä ovat asioita jotka pitää oppia jotta suhde toimii. Joko ne oppii ensimmäisessä liitossa tai toisessa, joiltain voi mennä kahdeksan suhdetta/liittoa, ehkä joku ei opi koskaan.
Joskus suhdetta voi korjata, joskus vuosia jatkuva "yritys" suhteen korjaamiseksi on pahasta lapsille ja aikuisille.
Vastaukset 39
Vanhimmat
'jalat' suustani! Osasit sanoa parhaiten sen, mitä minä aiemmin olen yrittänyt. Ja ennenkin olen mainostanut kirjaa Jälleenrakennus, jonka ohella lisää voi opiskella toisesta saman henkilön tekemästä kirjasta. Oppii tuntemaan itseään!
oli todella asiallinen teksti. Se on totta että syyllistäminen, haukkuminen ja yritys muuttaa toinen mieleisekseen tuhoaa parisuhteen. Ainut mitä todella voi tehdä auttaa toista kasvamaan aikuisena.
annoit ajattelemisen aihetta!
"tunnet puolisosi ja itsesi, vasta sitten kun olette eronneet".
Siitä voi oppia ja kasvaa. Syyllisen etsiminen ei vie ketään eteenpäin, siinä ihminen jää omaan liejuunsa kiehumaan ja katkeroituu.
Tätä tuttua huttua, bullshittia ja eronneiden jargonia.
Saanko kysyä, onko ketjun aloittaja itse eronnut (ja nyt päässyt tähän seesteiseen muka-analyyttiseen tilaan?)
Tuo kasvamisen ideologia jne., yök. Monenko eron jälkeen ihminen on kasvanut täyteen ihmisen mittaan kirjoittajien mielestä?
kerran jälkeen aina vähän etiäpäin:-)
entä tekö parisuhteessa (kynsin hampain) pysyvät olette täydellisiä kehittyneitä ihmisiä?!
Mitäs ne hyvinvoinnin tilastot sitten kertovat?
Ihan aidosti toivon, että ihmiset voisivat hyvin ja vaikkeivät jatkuvasti niin kuitenkin pääsääntöisesti. Löytäisi tavan olla ihminen! ei tarvis tännekään tulla mollaamaan toisia!
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla.
Myös "akka50" siteerausheitto "tunnet puolisosi ja itsesi, vasta sitten kun olette eronneet" on täysin totta.
Aloin (taas) puhumaan vaimolleni erosta, mutta hän olikin keksinyt (hänelle) uuden aseen: hän ei päästä lapsia muka luonani käymään, sekä ei halua minuun pitää mitään yhteyttä.
Tuo koston ajatus oli hänessä mulle uutta, jota en ole juuri huomannut 20 vuoteen. Hän kyllä uskovaisena aina sanoo, että pitää antaa anteeksi..jne..mutta tuollaisia uhkauksia päästelee sitten suustaan. En tiedä, kuinka tämän hänelle selitän, vai selitänkö mitään, kun ei kykene ymmärtämään lasten parasta.
Käsitin, että koit liittosi latteaksi ja seksittömäksi. Käsitin, että nuorin lapsesi on jo 18.
Nyt puhutkin vaimosi kiristävän sinua, esim lapsilla.
Minkä oikeastaan jätät kertomatta?
Mikä mättää?
Löysit uuden naisen, ja se siitä?
Tarkennan, että vaimo aikoo kääntää jo aikuiset lapset mua vastaan..siis tekee kaikkensa, että näin käy!!!
Tilanteessa ei ole mukana vieraita. Kaiken alkusyy on jossain pimennossa, joka johti vaimoni haluttomuuteen jo lähes 10 v sitten. Viimeiset 3 v totaalikieltäytymistä.
Lasten vanhemmat eivät omista lapsia. Lapsilla on aina oikeus molempiin vanhempiinsa ja heidän tapaamiseen, yhdessäoloon ja molempien kasvatukseen ja molempien sukuihin.
Poikkeuksen tästä tekee vain väkivaltainen käyttäytyminen ja lasten kaltoinkohtelu, josta tulee olla näyttö.
Mitkään muut eroon johtaneet syyt, ei oikeuta kiristämään lasten tapaamisoikeudella. Lapset ei eroa vanhemmistaan vaan vanhemmat toisistaan!
Totta puhut "akka50" mutta kun en tuota saa vaimolleni menemään perille!!! En voi mitään, kun hän ei oivalla millään tuota asiaa.
Vaimollani on ylivoimakas ote jo aikustuviin lapsiini. He ehkä pelkäävätkin häntä hieman.
kylläpä on toimiva suhde!!!
Kasvaminen tarkoittaa sitä että ottaa elämän eri haasteet vastaan ja tekee nille jotain, eheytyy ihmisenä. Siihen ei siis tarvita eroja. Jokaisella meistä on omat haasteemme, joillakin se liittyy parisuhteeseen, joillakin vaikkapa lapsettomuuteen, vammautumiseen, kuolemaan tai lasten syntymään (Lapset muuttavat perusteelisesti ja loppuelämäksi elämämme) jne. Oikein oivallettuna, vastoinkäymisistä voi ja tulee oppia jotain.
Itse en mpuolestani jaksa uskoa sit skeidaa, että se on vaan älykkyyttä, viisautta ja omaa erinomaisutta että 20 vuotiaana valitsee puolisonsa kerralla oikein.
Mielstäni olemme exäni kanssa kaksi ihan ok ihmistä, mutta emme yhdessä - olimme toisille ne "väärät". En tuntenut itseäni, en ollut valmistautunut siihen, että toinen ei halunnutkaan samaa tulevaisuutta kanssani. Kompromissit tarkoittivat sitä, että minä joustan, hän ei.
Eroprosessi keksti n 4 vuotta, jolloin joutui pohtimaan asioita tarkoin. Eron jälkeen, koska minä olin jättäjä, toimin tukena myös miehelleni.
Tunnen myös jätetyn maailman, seurustelin noin vuoden. Jälkeenpäin huomaan, että tuhon siemenet olivat kylvetty jo lähtötilanteessa. En oikeasti ollut valmis sitoutumaan siihen ihmiseen ja pidin hänet etäällä itsestäni. Opin että en edes lähesty vakavammalla mielellä ihmistä, ellen ole varma tunteistani. Toiselle ei saa sitä tehdä, lopulta siitä kärsii vain itse.
Olen vahvistunut paljon. Enää eivät pienet asiat hetkauta, enkä pelkää isojakaan asioita parisuhteessa. Nyt vasta osaan olla oma itseni ja hyväksyä toisen vajaavuudet. Eli rakastaa.
itsesi puhtaaksi kärsimyksestä jonka kenties juuri sinä ja sinunkaltaisesi ovat tehneet, ole ensin rehellinen itsellesi, olet itsekäs oman nautintosi etsijä, lapset..niin kyllä ne lapset pärjään kun äiskällä/iskälle tuli pikainen kriisin poikanen ja antoi iskälle/äiskälle kenkää ja löysi uuden miehen/naisen..jokainen uusi suhde on makea alussa mutta väkisinkin tulee tylsemmäksi ajan myötä, usot sie? tiedätkös miksi kutsutaan psykologiassa sitä kun itse tekee pahaa, mutta syyhän on siinä jolle sitä tekee, se on projisointia..eli jätetty onkin se syyllinen, ei se niin vaan mene.
sen kummemmin pahaa kuin kukaan muukaan.En tarvitse suurempia puolustusmekanismeja. Sinunkin ilmaisusi sisällölle löytyy kyllä oma nimensä.
*En ole tehnyt sen kummemmin pahaa kuin kukaan muukaan.*
pah. Lilly varmaan tietää, millainen ihminen sanoo noin - psykologiasta en tiedä.
Sinä et ole minua oikeutettu tuomitsemaan, et täällä maan päällä etkä taivaassa! Voit itse valita elämisesi tavan, mutta et voi väittää olevasi sen enempää oikeammassa totuudessa elämän suhteen! Enkä ole sen huonompi ihminen kuin sinäkään! maailmassa on monia
kulttuureja, joissa ajan kulmista ei mitata meidän tapaan lineaarisesti vaan jollain muulla tavalla. Niinpä heille se, mitä me pidämme menetettynä
tilaisuutena, joka ei koskaan tule toistumaan, onkin vielä käyttämätön mahdollisuus, joka voi koska tahansa tulla uudelleen eteen. Näin ajatellen ei tarvitse katua sellaista mitä on jättänyt tekemättä tai tehnyt mielestään
väärin koska aina tulee uusi tilaisuus. Milloin tilaisuus tulee - siinä yksi elämisen yllätyksistä, joita kannattaa odottaa.
olen vaurioittanut kenenkään henkeä, omaisuutta yms. Kukaan ei ole kuollut sen vuoksi, vai onko? Onko esim. sinulle siitä aiheutunut jotakin menetyksiä? Yhteiskunnallisesti ei käsittääkseni ole aiheutunut vahinkoa, joten vertaus varkaisiin ja varastamiseen ja varkaan luuloihin on kyllä outo!
Jos jätät puolisosi vaikka hänessä ei olisi mitään perustavanlaatuista vikaa (alkoholismi, väkivaltaisuus yms.) hänessä on vain se vika että olet häneen kyllästynyt ja haluat vaihtelua, et kysy että rakastaako puolisosi kenties sinua vaan lässytät joidenkin kulttuurien käsityksistä ajan ja tekemisien suhteen..siis Haloo! nyt elät tässä kulttuurissa jossa ihan oikeasti jättäminen sattuu, voit sille jätetylle tunkea käsiin vaikka minkälaista opusta siitä että menettäminen onkin saavuttamista, hölynpölyä!! olet satuttanut toista ihmistä henkisesti! Piste. Sinä olet sen tehnyt, ei kukaan muu, vai väitätkö että joku toinen jätti? Elä tässä ja nyt, älä siirrä syyllisyyttäsi toisen harteille, jos petät, sinä sen teet, jos jätät! sinä sen teet, ei se puoliso!
se kyllästymistä on. Ja siitä voisin kertoa paljon kuka jätti ja kenet ja rakastiko kukaan ketään!Ja voin paljastaa, ettei se yksin häneen sattunut vaan minuun myös, ja aika paljon kauemmin kuin häneen!teimme myös töitä sen eteen että asiat olisivat muuttuneet, vaan eivät olleet enää korjattavissa.
Äläkä SINÄ tule puhumaan mulle syyllisyydestä yhtään mitään!
sinulle syyllisyydestä, koskapa selkeästi tunnet sitä. Ja jos jätit olet tuskasi ansainnut, voit hölpöttää vaikka mitä siitä että jätetty on syyllinen, vaikka selkeästi reaktiosi kertoo että " se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" Elikkä sinä olit se jättäjä jos kerran "ettei se yksin häneen sattunut vaan minuun myös" siis hei SINÄ siellä herää ja huomaa että selittämällä pahat ja toista ihmistä satuttavat asiat eivät miksikään muutu, Musta ei ole Valkoista, usko pois.
mun ei onneksi tarvi selittää yhtään mitään yhtään mistään.
Ja sinähän voit tulkita asiat ihan kuten haluat.Nauti sinä siitä ja Onnellista jatkoa sinulle!
asiallista asiaa sinun kirjoituksessasi on. Allekirjoitan pääosin. Olen itse kirjoittanut vaihtelevasti( harvakseltaan) palstalle ja pyrkinyt tarkastelmaan asioita monesta näkökulmasta. Kokemusta löytyy niin omasta elämästä ( olen itsekin eronnut ja ollut jättäjä) kuin lukuisista eronneiden(perheiden) kohtaloiden seuraamisesta/mukanaolosta, joissa olen ollut ja lähipiiristäkin heitä löytyy.
Elän tasapainoista normaalia elämää, vaikka vuosia sitten oma eroni ei ollut henkisesti helppo - onkohan kenenkään. Läheiseni ja ystäväni sanovat, että omaan todelliset "korvasieniaivot" sillä pyrin liikaakin pohtimaan ihmisten tilanteita liiankin monipuolisesti ja kaikkien osia huomioiden. Olen ollut eroperheiden kanssa tekemisissä monella tapaa. Kuullut asiantuntijoita ja lisäksi lukemalla/opiskelemalla pyrkinyt olemaan ajan tasalla. Tiedän mm huostaanottotilanteista ja niiden taustoista tavanomaista enemmän. Kuullut ja nähnyt, silmiään ja korviaan ei ole voinut sulkea, vaikka haluaisi.
On varmaan ihmisiä, jotka ajattelevat noin, että lapset kärsivät aina erosta - siis 100% varmuudella ja yhdessä on pysyttävä ainakin lasten vuoksi. Pakottamalla ei saa toimivaa suhdetta ja toki niin on, että toimivaan suhteeseen tarvitaan kaksi aikuista ja jos toinen on haluton mihinkään rakentavaan, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero.
Nykyaikana toivoisi kouluihin ym jopa opetusta ja valmennusta nuorille parisuhteen hoidossa, sillä kovin heppoisin unelmin saatetaan perhe perustaa, eikä ongelmien kohdatessa kyetä niitä ratkaisemaan oikein, vaan turvaudutaan jopa väkivaltaan.
Itse en ajattele, enkä koe että lapsi kärsii aina ja olen nähnyt ns "hyvin toimivia eroja" myös, eivätkä lapset ole oireelleet eivätkä vaikuttaneet kärsineiltä.
Eri asia sitten se, mitä lapsi sisällään kokee, mutta kykenee salaamaan. Aivan kuin me aikuisetkin kykenemme.
Kenenkään ei pidä jatkaa liittoaan henkensä uhalla ja onko oikeasti ketään, joka noin toivoo?
Onko näissä mielipiteissä, kuten muissakin elämäämme/kohtaloitamme sivuavissa asioissa se pointti, että itsekukin lukee siten,että poimii näistä vain itseään palvelevan ja omia käsityksiä vahvistavan/kieltävän viestin? Rivien välistäkin etsivä osaa löytää...
Mutta juolahti mieleen yhtäkkiä, että on olemassa kuitenkin ns kevytmielinen erokin
(ainakin joissain tapauksissa) onhan olemassa kevytmielinen velkaantuminenkin? Kun on henkisesti kyvytön hoitamaan raha-asioitaan, niin sama ilmiö löytyy myös tunne-elämän/ihmissuhteiden puolelta. Narsistilta ainakin onnistuu.
Erilaisia kohtaloita ja ratkaisuja löytyy niin kauan kuin ihmiset eivät muutu stereotyypeiksi ja toistensa klooneiksi. Onneksi olemme erilaisia ja yhtä ainoaa oikeaa ohjetta ei siksi ole olemassa avo/avioeroonkaan. On ainakin jotain ohjetta? Ihmisyyttä ja inhimillisyyttä enemmän, itsekkyyttä vähemmän!
Hmm niin kyllä erosin, ja vaikka mieheni ensin uhkasi lopettaa minut, hänkin nyt puolivuotta jälkeen kaiken on yhteydessä sukuuni ja toivoo etteivät nuo alun tuskassa huudetut hölmöydet pilaisi heidän välisiään suhteita.
Ja lapset? Siinä lakitekstejä allekirjoittaessamme katsoimme ex:n kanssa toisiimme ja totesimme että aikuisina hoidamme asiat ilman turhia riitoja, koska kärsijänä ovat aina lapset.
Lapsilla on laajennettu tapaamisoikeus, ex piti entisen kodin ja meillä molemmilla on jo uutta kaveria katsottuna.
Voi olla että olemme menossa syvälle syteen tai saveen, tai voi olla että viiden vuoden kriisin jälkeen tämä kaikki on meille kaikille uusi ja parempi alku.
Lasten "kärsimyksistä" en voi varmalla sanoa, ainakin koulu nyt sujuu paremmin, yöt nukutaan rauhallisemmin, ja lapsilla on tilaa ja vapaus olla lapsia, ilman että kodin ilmapiiri on jatkuvasti kuin miinakentällä kulkemista.
Kumpikaan meistä ei ole tuonut uusia ehdokkaita lasten eteen, kaikki sujuu "vapaavuoroilla" nyt eletään todella paljon lasten ehdoilla, se tosiasia mielessä, että tärkeintä on rakentaa uudenlainen turvallisuuden tuntu ja luottamus elämään.
Täydellisyyttä en tavoittele, mutta järjenkäyttö omassa elämässä sallittakoon.
Ja kyllä minä olin se joka haki eroa, minä olin se joka viisivuotta luki kaiken parisuhteesta kirjoitetun, tilasi ajan terapiaan, ja mieheni oli se joka kaiken jälkeen oli todella aidon järkyttynyt ja yllättynyt että hain eroa?
Hänen mielestään mikään mitä viiden vuoden aikana tapahtui, ei todentanut sitä että suhteessamme oli "todellisia" ongelmia, kuten alkoholi, mustasukkaisuus, arvoristiriidat ja henkinen väkivalta.
Hänen silmiinsä kaikki oli ihanaa.
Ja niinhän se oli, mutta sen kaiken minä maksoin itselläni. Lopulta olin pelkkä ihmisen raato ja lapseni kärsivät vielä minua enemmän. En enää jatkanut liittoa lasten tähden, vaan erosin jotta nämä saisivat muutaman vuoden tervettä lapsuutta, jonka varaan lähteä omaa elämäänsä rakentamaan.
Elämä ei koskaan ole vain mustaa ja valkeaa, se on laaja kirjo eriasteisia harmaan sävyjä.
Ja mieheni? Hän oppi sen että vaikka elämä hänen silmiinsä näytti täydelliseltä, se ei sitä ollut, hän tietää ettei voi muuttua niin paljon kuin pitäisi, jotta liittoa olisi mahdollista jatkaa.
Tähän kohtaan tullaan hyvin usein kun alkoholisti puoliso raitistuu ja ikisyyllinen perheestä katoaa, pyhimyksen osaan tottuneen puolison on vaikea hyväksyä syyllisyyttä puoleen liiton ongelmista.
Sanoin miehelleni vuosi ennen eroa että, mikäli en saa omassa kodissa elää raittiina, ilman jokapäiväistä ponnistelua, mikäli hän ei voi vähentää alkoholin käyttöään, en voi jatkaa liittoa.
Ei ollut ihastumisia, ei pettämistä, oli vain kaksi ihmistä joiden elämää ei voinut enää sovittaa yhteen.
kun näitä juttuja tulee tänne lukemaan ja kommentoimaan täytyy muistaa , että yleensä(vaikka koskaan ei sais yleistää)kaikki kirjottavat tänne aina omasta näkökulmastaan ja kokemuksistaan! se tulee ihmisellä ihan luonnostaan. eli se mielessä lukea näitä eikä jättää heti kommenttia jos jonkun mielestä asia ei oo niin ku joku muuu kirjoittaa,, ei näisssäkään jutuissa oo yhtä ja oikeaa, asiat ei oo mustavalkoisia,,, värit ei maailmassa riitä ,niiin monta on mieltä kun on miestäkin,,, nykyään kait miestäkään sanan tilalla pitäis olla henkilö.. kait-))
sillä sitä ei ole!
"Ne jotka eroavat tekevät suuren työn, tutkien itseään ja oppien virheistään."
Miten siis selität sen, että minun aviomieheni lähti viikon pikasuhteen jälkeen. Emme olleet ehtineet olla edes tuota sinun mainitsemaasi neljää vuotta naimisissa. Ja naimisiinkin menimme mieheni pitkän ruinaamisen jälkeen.
Mieheni lähti, eikä edes omien sanojensakaan mukaan oppinut mitään tästä prosessista. Teki päätöksen hetken mielijohteesta, koska hän vaan hurmaantui uudesta naisesta, jonka jätti parissa kuukaudessa ja rupesi ruinaamaan takaisin kotiin. On tehnyt tempun aikaisemminkin myös edelliselle vaimolleen.
Eli minun totuuteni ei ole se, että ihmiset analysoivat eroaan ja oppivat virheistään. Minun totuuteni on, etteivät he niin tee, mutta minä en silti tule tänne yleistämään omia kokemuksiani myös muiden totuuksiksi.
Sinä sanot:
"Katsoisin tämän palstan kulkijoita kriittisin silmin, siellä missä vihaa lietsotaan, siellä missä sorretaan, siellä missä syyllistetään, siellä asuu se keskeneräinen ihminen joka ei pysty käsittelemään omia ongelmiaan"
Minä sanon:
Katson sinua siis kriittisin silmin, koska tulet tänne syyllistämään kanssakulkijaa eron hetkellä. Sinä vaan syyllistät jätettyjä, sillä itse olet jättäjä.
Mutta en ajatellut ottaa syyllisyyttä vastaan.
Liittosi oli lyhyt, mietitkö mitkä olivat omat syysi mennä naimisiin? Tässä sanot että mies painosti?
Syytät miestäsi siitä että painosti naimisiin ja siitä että lähti viikon pikasuhteen jälkeen ja sinä??
Sinullako ei missään kohtaa ollut valinnan mahdollisuutta?
Ja tiesit että mies teki noin edellisillekin? Ettet vain tunkiolta tuota hyväkästä rakkaudellasi poiminut?
Näyttää että sinussa on paljon asioita joiden kanssa et ole sinut.
Kai sinä nyt opit virheestä, etsit tulevaisuudessa miehen joka ei "ruinaa" sinua naimisiin, jonka taustalla ei ole nippua edellisiä "pikaliittoja" jotka ovat päätyneet eroon. (vai luokitteletko kaikki miehet paskoiksi tuon yhden tapauksen jälkeen)
Jos sinä et mitään liitostasi oppinut? voin toivottaa vain surullista elämää.
Kyllä yksi ihmisuhteissa onnistumisen edellytys on että avioliittoon astutaan vapaasta tahdosta ja omaa harkintakykyä käyttäen.
ja miehesi? Hän kuuluu noihin jotka mainitsin, voi viedä kahdeksan liittoa tai ehkei opi koskaan? en minä unohtanut hänenlaisiaan.
Meidän muiden, on vain hyväksyttävä että hänenlaisiaan on, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, hänenlaisensa kyllä paljastavat itsensä, kuten sinäkin koet jo tuossa naimisiin meno vaiheessa käyneen, hän ruinasi.
Sinun tehtäväsi tuollaisessa kohtaa olisi ollut pudottaa suomut silmiltä ja katsoa totuutta. Ruinaaminen tuskin on rakkautta, mutta me ihmiset haluamme pitää yhtä ja toista "muka tunnetta" rakkautena, ja se on omaa tyhmyyttämme, ei julman tai ilkeän puolison vika.
Sinua katson suoraan silmiin. Jos vilkaiset peiliin huomaat ehkä, että teit virheitä itsekin, ehket varsinaisesti liiton aikana, mutta jo ennen sitä.
Luulen että olet oppinut jotain erostasi, myönsit tai et.
Nyt olet vihainen tultuasi jätetyksi, viha on hyvä tunne, sen avulla jaksaa yli kipeimmän kohdan.
On jotain asioita jotka elämässä vain ovat totta, niitä voi katsella eri suunnasta mutta kun ollaan täysin rehellisiä totuuksia löytyy. En tainnut missään vaiheessa sanoa että mielipiteeni olisi ainut oikea.. käytän usein sanoja "yleensä" "ehkä" jne.
En ole ehdoton, yritän vain näyttää missä voi mennä vikaan ja se viha? Sen keskellä voi taitavasti ohittaa ne omat virheensä ja kuvitella kaiken syyn olevan toisessa osapuolessa kuten sinä tässä sanot.
Mutta onko vika yksin miehesi? Sinähän tiesit mitä otit jo naimisiin suostuessasi?
Vastuu itsestä on vaikea kantaa, jos peilejä pelkää.
mieltä kanssasi! Etkä sinä myöskään ole syyllistänyt ketään, sen paremmin jättäjiä kuin jätettyjä!
keittiöpsykologi!
Rupeat analysoimaan ihmisiä muutaman rivin perusteella ja teet siitä johtopäätöksiä, miten ihmiset ovat elämässään toimineet, vaikka sinulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä heidän elämässään tapahtuu.
Keskity sinä nyt vaan sen oman peilisi tutkimiseen ja jätä jeesustelut tällä palstalla.
Rehellisyyden nimissä: sinä et tiedä mistään mitään. Asiat eivät todellakaan ole niin mustavalkoisia, kuin sinä omassa yksinkertaisuudessasi luulet. Ja samaan aikaan syytät omassa viestissäsi muita mustavalkoisuudesta. Hah - pata kattilaa soimaa.
Siellä voi käydä juttelemassa, samat asiat tulevat esiin elämässä siellä ja täällä, syyttää voi aina vastassa olijaa, mutta vastuu itsestä on itsellä.
Se joka tuota ei suostu hyväksymään vaan itkee ikuisesti että muut ovat paskoja, on keskeneräinen ihminen.
Tuota voi kiertää ja kääntää mutta noin se vain on, sen jälkeen kun tuon ymmärtää voi lakata itkemästä tälläkin palstalla elämän kurjuutta ja kokeilla välillä elää.
Jos kerran itsensä kanssa tasapainossa olevan ei tarvitse roikkua täällä palstalla itkemässä, niin voisitko hiukan avautua siitä, mitä SINÄ kaikessa erinomaisuudessasi sitten täällä teet?
Mikä on sinun selityksesi ja puolustuksesi?
Mikä sinut ajaa tänne uudelleen ja uudelleen?
Tuskin kenenkään elämäntehtävänä on vain käydä pelastamassa lampaita avioeropalstalla. Eikö sinulla siis ole elämää???
"Vastuu itsestä on itsellä"...ota siis vastuusi ja kävele. Minä kyllä kannan vastuun itsestäni, älä siis turhaan yritä tulla sorkkimaan minun elämääni.
kun kompastelet ja makaat rähmälläsi ja huudat ettei ole oma syysi ettet katso jalkoihisi.
Kuten tässä parin viimepäivän aikana on ollut puhetta, useat täältä etsivät tietoa ja ohjeita, ja jos pelkästään sinunlaisesi itseään itkevät tässä kulkisivat, kuka teitä kurjia opastaisi elämäntiellä?
Aina pitää olla niitä, jotka pyyteettä auttavat kanssakulkijoita.
Minä itse kuljen tässä siksi että opin teidän muiden virheistänne, kaikkia virheitä ei tarvitse itse tehdä ja virheeksi todeta, joskus riittää että katsoo kuinka toinen kuraojaan kaatuu räpiköimään.
Tartuhan nyt kiltisti käteeni niin vedän sinut tielle takaisin, tuollainen kiukkuaminen on niin turhaa ja lapsellista.
naurattaa tämä sananvaihto! Laitetaan kaikki kumisaappaat jalkaan niin päästää kimpassa kuraojaan räiskimään mudalla toisiamme! :-D
Huutamisen ja raivoamisen takanahan on paha olo= avunhuuto...
Nyt kyllä kompastuit oikein urakalla omaan näppäryyteesi :-D
Missäs kohtaa minä kompastuin?
Mistä päättelet että minä makaisin rähmälläni ja huutaisin?
Mitä virheitä minä olen tehnyt?
Ethän sinä edes tiedä kuka minä olen. Mistä voisit siis päätellä vastaukset edellisiin?
Sinäkö pyyteetön? Paskanmarjat! Sinä olet itseäsi täynnä oleva narsisti, joka käyt täällä boostaamassa omaa pikku egoasi. Se sinä olet!
Puhut kuin tuntisit minut? jota sinäkään siis et tee, koska tämä on nimettömien kulkijoiden palsta.
Mutta toisin kuin sinä, minä en ole tuskissani, olen iloinen, en ole katkera, korkeintaan olen surullinen, mutten huku tuohonkaan tunteeseen.
Ehket sinä kaatunut, ehkä hyppäsit pituutta kuraojaan ja putosit pyllyllesi tarkoituksella.
Mistäpä minä syitäsi tiedän, mutta sen näkee jokainen sinua katsova että olosi on kurja ja purat sen minuun. Toki annan syytä, en kiellä, koska voin toimia purkupaikkanasi, sen teen.
Jatka toki, kääntelen poskea ja toista, ei tämä koske, koska mikään mitä sanot ei koske minuun, silloin jos on sinut itsensä kanssa kestää seisoa aloillaan, eikä se edes ole vaikeaa.
Vasta kun osut kohtaan jota en itsessäni myönnä, punastun ja tunnen oloni tahkeaksi. Noin ei ole vielä käynyt ja jos käy? Tulen kiittämään sinua kauniisti, koska nuo ovat kohtia joita en itse voi itsestäni löytää.
sinun täytyy sitten huutaa ja haukkua toisenlaisia näkemyksiä esittäville ihmisille?toki eri mieltä voi olla, mutta ei kai ole tarkoitus ryhtyä arvostelemaan kenenkään persoonaa?Ketä sellainen auttaa, ei ainakaan niitä, jotka kenties haluavat mennä eteenpäin ja selvitellä ajatuksiaan ja tunteitaan.
joka haukkuu täällä joka toisessa viestissä muita aivoinvalideiksi ja sivistymättömiksi lapsosiksi...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000010&posting=22000000021313858
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000021601482#22000000021601482
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000095&posting=22000000021717662#22000000021717662
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000021808075#22000000021808075
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000009&posting=22000000021875136#22000000021875136
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000021984116#22000000021984116
jne. jne
mielenkiinnosta! Olet nähnyt paljon vaivaa! Älä jätä kiveäkään kääntämättä, edelleenkään! :-)
Etsi vielä lisää! Ja vastaukseni olivat juuri oikealla tasolla kommentoitaviin nähden!
Jotkut netissä ja chateissa roikkuvat ihmiset menettävät ennen pitkää realiteetin tajun. Kun paljon lukee muiden kirjoituksia, kokemuksia ja ohjeita, alkaa itsekin elää niiden mukaan ja elää toisenlaisessa maailmassa - virtuaalimaailmassa.
Chattaajien "ystävät" löytyvät chatista, ja pian kännykästä ja sähköpostista. Mihin katosivat elävän elämän ystävät, jotka eivät harrasta internettiä?
Tämän palstan teksteistä monet tuntuvat olevan virtuaaliplaneetalta, ei tosielämästä. Toki joukkoon mahtuu sitkeitä tasapainoisesta elämästä kiinni pitäviä - enkä tarkoita tasapainoisella sitä että takerrutaan avioliittoon koska se on joskus solmittu.
Tämän palstan perusteella ei kannata tehdä tilastoja. Monet kirjoittavat eri nimimerkeillä samasta aiheesta kun puolustavat henkeen ja vereen "oikeuttaan" tuhota petturiexän elämä, lasten kustannuksella usein.
Lopetin suhteeni edelliseen avovaimooni siinä vaiheessa kun hän alkoi roikkua netissä, chateissa ja keskustelupalstoilla kaiket vapaa-ajat. Viikonloput istui tietokoneella. Kaveripiiri vaihtui: alkoi tapailla chattikavereitaan ja vanhat frendit unohtuivat.
Se meni ok siihen asti, kunnes hän alkoi paasata minulle avioliitosta, lapsista ja erosta. Vuodessa hän ikään kuin kävi läpi nuo vaiheet elämässämme, vaikka emme olleet edes keskustelleet naimisiinmenosta tai lapsista. Lopulta hän lähes rähisi minulle eromme syistä ja jakoi jo lasten huoltajuuksia (lievästi liioitellen..). Sain kuulla todella hyviä perusteluja kun hän vetosi "keskustelupalstoilla sanottuihin asioihin". Hän alkoi siis uskoa näitä hörhötyksiä.
Yritin jutella hänelle, että jättäisi netin vähemmälle, mutta ei hän kuunnellut. Asunto oli minun ja kun edes ehdotin, että meidän kannattaisi harkita eroa, hän hyökkäsi päälle kuin yleinen syyttäjä ja oli heittämässä minua ulos koska eron aloite tuli minulta. Emme voineet keskustella enää mistään.
Kannoin kaiken lakikirjallisuuden mitä löysin ja selvitin hänelle asunnon olevan minun omaisuuttani ajalta, jolloin emme edes tunteneet ja hän on muuttanut sinne, emmekä ole naimisissa. Lyhyeksi ajaksi hän heräsi, ymmärsi olevan se joka siitä asunnosta lähtee. Mutta taas nettikeskustelujen jälkeen pää kääntyi. Joku oli kehottanut häntä pitämään puolensa asunnosta. Siinä vaiheessa asunto alkoi jo ällöttää minua.
Vaikka olisin jäänyt sinne, tuon sekoilun muistot olisivat ikuisesti kaivelleet mieltäni. Siipalle nousi tie pystyyn jo pankissa kun ei saanut lainaa ostaakseen asunnon minulta. Olin hänen mukanaan, ja siippa alkoi sitten pankissa ehdottaa pankkivirkailijalle, että eikö tähän voi soveltaa avioeron ositusta, jolloin hän ikään kuin lunastaa vain minu osuuteni eli puolet. Häpesin silmät päästäni. Virkailija ei ensin saanut sanaa suustaan, mutta lopulta rohkeni kysymään olemmeko sittenkin naimisissa. Kun selvisi ettemme ole, hän sanoi aika napakasti siipalleni että hänen kannattaa hankkia oikeudellisia neuvoja tässä tapauksessa.
Siitä suivaantuneena siippa hankki jostain lakimiehen ja uhitellen väitti minun joutuvan vielä oikeuteen. Mitä lie järkeä lakimies hänelle hakannut päähän, kun hän sitten ymmärsi mitä meidän erossamme tapahtuu: hän muuttaa pois, koska ei voi ostaa asuntoani. Niin hän sitten muutti ja vei tietokoneenkin mukanaan (vaikka se oli minun, mutta oli jo vanha eikä minkään arvoinen ja olin uutta kaavailemassa).
Tuon kokemuksen jälkeen olen kavahtanut joka kerta kun joku tuttava tai työkaveri kertoo chattailevansa tai lukevansa jotain keskustelupalstaa. Omia epäluulojani lieventääkseni olen viime aikoina lukenut näitä suomi24 palstoja eri aiheista. Työkaveri kertoi tämän olevan keskustelupalstoista asiallisin. En voi väitellä aiheesta, koska vertailuja en aio edes suorittaa. En ihmettelisi vaikka entinen avopuolisoni lukisi tämänkin ja palaisi neuvomaan minua elämässäni.
Ehkä ongelmasi on toisaalla, ehkä sinä olet se joka pelkää netin imevän todellisen maailman kiduksiinsa. Matrix ilmiö tuskin koskaan tulee ihan todeksi.
Mitä naisystävääsi tulee, ei hän välttämättä nettiydyttyään hulluksi tullut. Saattoipa olla niinkin että oli hullu jo kun häneen törmäsit mutta suhteen vakiintuessa "turvallisuuden tunne" sai naisen näyttämään todellisen luontonsa.
Suomi 24 palsta on oman kokemukseni mukaan hörhöyden huippu. Asiallisempaa keskusteluseuraa löytää "virallisilta" keskustelusivuilta, joille joutuu rekisteröitymään omalla nimellään, vaikka käyttäisikin keskustelussa nimimerkkiä. Tuolla missä ylläpitäjä "virallinen taho" tuntee keskustelijat pysyy keskustelu asiallisena.
Itse suhtaudun alkoholin "kohtuukäyttäjiin" kuten sinä nettipalstoilla roikkuviin ihmisiin, jos vastaantulija sanoo käyttävänsä alkoholia kohtuudella, kavahdan taakse kuin ruttotautista paetakseni, nykysuomessa kun tuo "kohtuus" hyvin ja erittäin harvoin tarkoittaa muuta kuin viikoittaista räkäkännäämistä.
Jokaisella meillä on opinkappaleemme elämässä.