Mua on ruvennu ärsyttään ihmiset, jotka sanoo et ulkonäöllä ei ole väliä... tai että se ei loppupeleissä ratkaise. Aaargh!! mä oon täysin sitä mieltä et ulkonäöllä on PALJON merkitystä ja se etupäässä kuitenkin ratkaisee, toki luonnekin merkitsee.
Mä oon xl kokoinen, siis lihava tyttö. Oon nyt 20v pian täytän 21 ja en oo koskaan seurustellut. Mä kelpaisin miehille ainoastaan seksiseuraksi, sitä seuraa ois tungokseenkin asti. Moni mies onkin sanonut, että olisin kivaa petiseuraa, mutta seurustella eivät mun kanssani halua koska eivät kehtaa sitä muille myöntää tai haluavat jonkun edustavamman. Mä ymmärrän heitä täysin!!
En nyt kaipaa sit mitään juttua et "laihduta niin löydät miehen" olen tällainen ja sillä sipuli ja jos en kelpaa näin, olkoot. Mietin vain, et onko syytä elää? en halua olla yksin koko loppuelämää. Jotkut siihen pystyy mutta mä en, oon hyvin hellyydenkipeä ja tahdon antaa paljon rakkautta. No, en ole liian kranttukaan. Ainut ehto on (monet lihavista ystävistäni on ottanut tällaisen mulle epämieluisan miehen) et en halua junttia renttua. Vaan ihan asiallisen ja sosiaalisen kuten itsekin olen.
Mun hyvä ystävä on hoikka nätti ja isohkorintainen. Hän on seurustellut jo tosi monesti. En sano että hän on kuitenkaan siis mikään typerä ämmä joka vaihtaa miestä kuin paitaa. Hän vain löytää viimeistään parin kuukauden päästä aina uuden. Asutaan pikkukaupungissa, hänen ei oo tarvinnu koskaan hakea rakasta kovinkaan kaukaa, mulle on usein sanottu et tää on niin pieni paikka, mene hakeen kauempaa niin löytyy. Mutkun ei löydy ja syy on selvä: ulkonäkö. Olen kiva tyttö, useat on kehuneet luonnettani maasta taivaaseen.
Eli tän jutun tarkotus oli se et ärsyttää ihmiset "kyllä sä vielä jonkun löydät" tai "ei se ulkonäkö merkitse" noin sanoo AINOASTAAN ihmiset joilla ei oo omakohtaista kokemusta/jotka on nättejä. Tai ihmiset jotka on todella sokeita.
Lisäksi vielä haluan mainita, et hyvin harvat miehet kohtelee lihavaa kuin ihmistä. Hoikka, nätti ystäväni esim baarissa saa kuin kuningattaren kohtelua, "onpa sinulla kauniit silmät" - tyyliin, minä saan sellaiset kourivat, käpälöivät seksiä ehdottelevat miehet kimppuuni. Eli miehet luulee lihavan olevan helppo nakki; helppoa seksiä. Hoikkia taas katsellaan seurustelumielessä.
No tää juttu nyt oli vain tällainen, piti kirjoittaa kun olin niin apealla, joka vihaisella mielellä =) älkää viitsikö sit saarnata mitään.. asiallisia kommentteja kiitos.
Mä oon xl kokoinen, siis lihava tyttö. Oon nyt 20v pian täytän 21 ja en oo koskaan seurustellut. Mä kelpaisin miehille ainoastaan seksiseuraksi, sitä seuraa ois tungokseenkin asti. Moni mies onkin sanonut, että olisin kivaa petiseuraa, mutta seurustella eivät mun kanssani halua koska eivät kehtaa sitä muille myöntää tai haluavat jonkun edustavamman. Mä ymmärrän heitä täysin!!
En nyt kaipaa sit mitään juttua et "laihduta niin löydät miehen" olen tällainen ja sillä sipuli ja jos en kelpaa näin, olkoot. Mietin vain, et onko syytä elää? en halua olla yksin koko loppuelämää. Jotkut siihen pystyy mutta mä en, oon hyvin hellyydenkipeä ja tahdon antaa paljon rakkautta. No, en ole liian kranttukaan. Ainut ehto on (monet lihavista ystävistäni on ottanut tällaisen mulle epämieluisan miehen) et en halua junttia renttua. Vaan ihan asiallisen ja sosiaalisen kuten itsekin olen.
Mun hyvä ystävä on hoikka nätti ja isohkorintainen. Hän on seurustellut jo tosi monesti. En sano että hän on kuitenkaan siis mikään typerä ämmä joka vaihtaa miestä kuin paitaa. Hän vain löytää viimeistään parin kuukauden päästä aina uuden. Asutaan pikkukaupungissa, hänen ei oo tarvinnu koskaan hakea rakasta kovinkaan kaukaa, mulle on usein sanottu et tää on niin pieni paikka, mene hakeen kauempaa niin löytyy. Mutkun ei löydy ja syy on selvä: ulkonäkö. Olen kiva tyttö, useat on kehuneet luonnettani maasta taivaaseen.
Eli tän jutun tarkotus oli se et ärsyttää ihmiset "kyllä sä vielä jonkun löydät" tai "ei se ulkonäkö merkitse" noin sanoo AINOASTAAN ihmiset joilla ei oo omakohtaista kokemusta/jotka on nättejä. Tai ihmiset jotka on todella sokeita.
Lisäksi vielä haluan mainita, et hyvin harvat miehet kohtelee lihavaa kuin ihmistä. Hoikka, nätti ystäväni esim baarissa saa kuin kuningattaren kohtelua, "onpa sinulla kauniit silmät" - tyyliin, minä saan sellaiset kourivat, käpälöivät seksiä ehdottelevat miehet kimppuuni. Eli miehet luulee lihavan olevan helppo nakki; helppoa seksiä. Hoikkia taas katsellaan seurustelumielessä.
No tää juttu nyt oli vain tällainen, piti kirjoittaa kun olin niin apealla, joka vihaisella mielellä =) älkää viitsikö sit saarnata mitään.. asiallisia kommentteja kiitos.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Näinhän se on. Ulkonäkö ratkaisee. Ei mitään sisäistä kauneutta ole olemassakaan. Monestikko näkee kaupungilla pareja joissa toinen osapuoli on helvetin paljon rumempi kuin toinen? Aika harvoin ja silloinkin kyse on yleensä rikkaasta rumasta miehestä ja naisesta joka arvostaa rahaa.
Eli et ilmeisesti ole hyväksynyt omaa tasoasi ihmissuhdemarkkinoilla ja tähtäät liian ylös.
Totta kai ystäväsi, joka on hoikka, nätti ja vielä isorintainenkin, löytää helposti miesseuraa. Tuollainen ulkonäkö antaa jo sinällään anteeksi paljon puutteita sillä luonnepuolella. Ja kuten sanoit, ettei hän ole typerä ämmä, niin kuullostaa kovasti miesten unelmanaiselta. Ainakin meikäläisestä kuullostaa todella hyvältä.
Ja jos ei sopivan tuntuista miestä löydy, niin en suosittele tyytymistä mihinkään hätäratkaisuun. Turha sinne sohvan nurkkaan on mitään lökäpöksyä hommata röhnöttämään.
Minkälainen mies muuten on juntti renttu ? onko kyseessä niin sanottu sohvaperuna vai puhumaton puupökkelö ?
tai olla sellainen 'kyllä sä vielä jonkun löydät' tyyppi, mutta uskoisimpa silti, että löydät jonkun. Itse olen melko hoikka, käyn salilla säännöllisesti ja mulla on isot rinnat. Lisäksi olen kihloissa. Silti myös kaverini (asuvat toisessa kaupungissa, eri puolella Suomea), jotka ovat lihavia, ovat löytäneet ja saaneet miehiä.
Se on paljon luonteesta kiinni, saako niitä miehiä vai ei, ja missä mielessä. Esimerkiksi yksi kaverini tunsi ettei koskaan löytäisi varmaan edes yhden illan juttua, mutta risteilyltä alkoi yksi suhde, joka sittemmin päättyi välimatkan takia, ja toinen pitempi suhde sen sijaan on jatkuu edelleen. Hänen miesystävänsä on vain ylpeä siitä, että hänellä on sellainen tyttöystävä. Esittelee kaveriani kaikille ystävilleen jne.
Asuimme kaikkien kavereideni kanssa ensin pienessä kunnassa. Sieltä heille ei seuraa löytynyt! Nyt kun he ovat päässeet suurempiin ympyröihin, on heillekin löytynyt seuraa vaikka muille jakaisi. Olen siis hieman sitä mieltä, että paikkakunnan vaihdos tai muualta etsiminen voisi olla hyvä ratkaisu sinullekin.
Toivon, ettet pahastunut mistään. Yritin kertoa oman kantani ja kavereideni kokemukset, joista voisi olla apua sinullekin..
mikset voi alkaa kuntoilemaan ja keventämään? onko sinulla joku terveydellinen este? Pidätkö itsestäsi ehkä enemmän pullukkana kuin sopusuhtaisena?
hölmö kysymys. kysyisitkä tupakoitsijata miksi tupakoit.miksiköhän ihmiset polttavat, juovat viinaa, ovat pelihimoisia, käyttävät huumeita jne jne
Niin. Hyviä kysymyksiä nuo kaikki. Vastakysymyksen esittäjä oivalsi kyllä hyvin asian =) olen yrittänyt laihduttaa monia kertoja, onnistunutkin joskus, ja yrittänyt ihan tosissaan. Minusta ei vain ole siihen. Lihon todella helposti, laihtuakseni voin syödä tosi vähän. En oo mikään laiska sohvaperuna, vaikka olenkin iso. Lenkkillä käyn väh. joka toinen päivä, enkä tarkoita kilometrin etanakävelyä. Olen loppujen lopuksi jopa ihan sinut itseni kanssa. Se muiden ihmisten suhtautuminen mua kohtaan, et mua ei kohdella edes ihmisenä, raivostuttaa. Pitäisikö mun alkaa ostamaan rakkautta kauniilla kehollani? en pidä sitä oikeana rakkautena että joku mies ei huoli mua tällaisena, mut laihempana rakastaisi mua. Entä jos lihon taas? ei ei. No, ymmärrä tai ole ymmärtämättä =)
minusta on ikävää huomata tällaista suhtautumista (kaksi edellistä vastinetta, tyyliin hölmöä ja ymmärrä tai ole ymmärtämättä) näihin kysymyksiin, vaikka jäljemmässä oli ainakin jaksettu vastata. Ei tupakkaa ole pakko polttaa, sen pystyy lopettamaan, huumeita ei edes tarvitse kertaakaan elämässään nähdä, viinasta pääsee eroon ja läskitkin lähtee, jos niin haluaa. Tarkoitatte varmaan, että se tahto ei riitä? Että jotkin asiat vain on, etkä niille mitään voi, koska olet heikompi niitä vastaan? Oli syy mikä tahansa (myös geeniperimä) niin ihminen pystyy muuttumaan ja voittamaan nämä ns. vietit, riippuvuudet ja elämykset. Jonkun mielestä on sairasta luopua hyvästä ruoasta ja makuelämyksistä, toisen mielestä itsensä monivuotinen kiduttaminen tupakkalakolla, koska elämähän on laiffii, ja ei täällä niin pitkään olla, että turhaan sitä nekin vuodet taistella.
Aivan!! Elämä on todellakin rikasta! Sinä voit päättää millaisen siitä teet! Lohduttakaa toki toisianne, että se on vaan näin, ei sille mitään voi, jne. Ei edes mallit tai muuten elämässään menestyjät voi saada kaikkea! Jostain ihmisen täytyy tinkiä, jos mieli parantaa tottumuksiaan, ja tilanne kohta vaihtuukin tinkimisestä ja luopumisesta mahdollisesti uusiin elämäntapoihin.
Yritän tässä vihjata esim. tähän laihdutusilmiöön. Aluksi et edes osaa asettaa tarpeeksi kovia vaatimuksia ruokailullesi, jos aluksi olet tottunut hyvään ja runsaaseen ruokaan ja pahimmillaan muihin lisäherkkuihin. Mikä on asenteesi nälkään/kipuun/pakottavaan tunteeseen tehdä jotain mistä pyrit eroon? Sinulta vaaditaan jokatapauksessa kovia hermoja ja motivaatiota tavoitteittesi saavuttamiseksi. Ei riitä, että syöt vähemmän, vaan sinun tulee voida jaksaa nälkää, väsymystä ja kipua. Laihdutus on urheilulaji, niin on tupakasta luopuminenkin, kun se tehdään kunnolla. Kun olet jokapäiväisesti taistellut tavoitteesi eteen pari-neljä vuotta, niin voit huomata tapojesi muuttuneen, enää ei edes haluta muuta kuin kevyttä ruokaa, vatsasi on pieni, voimistelet ja liikut aina, kun siihen mahdollisuus tulee. Treeni on rankkaa. Koskaan et voi lopettaa valmiina.
Mutta eihän tuossa yllä ole mitään järkeä? Sairasta? Sinä päätät. Minä olen tehnyt kaiken tämän ja teen edelleen. Olen elämäni kunnossa. Hallitsen fysiikan ja psyyken. Olen tyytyväinen itseeni ja en ole ainut. Joudun luopumaan monista asioista ja elämyksistä, mutta saan jotain tilalle. Sinä teet itse omat valintasi.
Ei se rakkaus muuten tule pelkästään olemalla haluttava, tai treenattu, tai muuta. Joku ihastuu kokonaisuuteen, joku kaipaa mielenvikaisesti urheilijaa toinen taiteilijaa, kolmas ymmärtäjää. Meitä on onneksi moneksi, mutta sopusuhtaisena on enemmän tarjontaa. Rakkaudella saa ihminen ymmärtää mitä tahtoo, mutta miksei ihminen saisi vaikuttaa ulkonäön toiseen ihmiseen suhtautumiseensa? Rakkaus on mielestäni sitä, että tuntee olonsa hyväksi toisen lähellä, tahtoo tälle kaikkea hyvää ja niin edelleen. Jos ei tunne oloaan hyväksi jonkinnäköisen ihmisen kanssa, niin vaikeapa on rakastua, vaikka varren päässä olisi maailman muuten ihanin persoona.
Noh..tekstiä tuli reilunpuoleisesti. Se joka löysi tuolta jutun pointit, niin sitää tulla onnitelluksi :) Teroitan vielä, että itselläni on lihavuus perinnöllinen rasite ja ominaisuudet liikuntaa ajatellen heikot, mutta kovalla työllä ja vahvoilla päämäärillä, sekä toisten ihmisten tuolla olen kyennyt kehittämään itseäni. Joka päivä on elettävä sitä roolia, mitä haluan, jos en halua paluuta luonnon määräämään. Se, joka ei sitä itsensä pakottamista muuksi, kuin mitä on luonnostaan, halua voi sitten pitää valitukset sisällään.
Kaikille tervettä elämää ja haaveita, työtä ja positiivista jaksamista =)
en kysy heiltä. Tiedän sen miksi näin on, mutta eikö olisikin syytä ajatella myös kyseisen henkilön tätä asiaa? Voinko tehdä mitään asian eteen? Jos en voi, eli sairaus tai jokin muu hyvä syy (fyysinen, psyykkinen kykenemättömyys) sen estää, niin sillä hyvä! Tehdään elämästä mahdollisimman hyvä ja siedettävä silti. Jos kykenen, niin miten ja sitten teet sen. Alle kirjoitinkin hieman lisää asiasta. Pitääkö ihmisen alistua luonnolle aina? Joskus se on järkevää, mutta silloin ei pidä valittaa...
NO JOS SÄ SANOT ETTÄ SUSTA EI OLE LAIHDUTTAMAAN NIIN MITÄ SITTEN VINGUT?! MIKS YLIPÄÄTÄNSÄ KIRJOTIT TON VIESTIN!!? HÄH? ah caps lock unohtuu aina
Huoh. No jospa lukisit ton viestini nyt uudestaan niin ehkä tajuaisit.
Ihan fiksu oli tekstisi. =)
Olet todella voimakastahtoinen, jos pystyt kaikkeen tuohon =)
Minä en pysty, siis pitemmän päälle. Olen joskus laihduttanut useita kymmeniä kiloja. Se vaati hirvittävää kamppailua, juuri tuollaista kuin kerroit. Sitten se vain alkoi luisua, tuli pari kiloa lisää ja siinä sitä taas mentiin. =( ehkä vielä joskus ;)
lisäksi olin tuolloin juuri murrosiässä, kun laihdutin. Muistan sen kun saman ikäiset pojat, jotka oli aiemmin haukkuneet mua läskiksi yms ja nauraneet päin naamaa, yrittivät nyt iskeä minua olinhan hoikempi ja kauniimpi. Silloin ensimmäisen kerran aloin pelkäämään, että onko rakkaus vain tuota? että ainoastaan kauniina voi saada rakkautta. (no,kaunis olen vieläkin sanokoot muut mitä haluaa) Kai olen kehittanyt tästä lihavuudesta jopa jonkunlaisen suojamuurin itselleni, etten vain törmäisi kehenkään pahaan ihmiseen =) lihavana sitä tietää, ketkä ystävät on niitä oikeita. Vois sanoa et jopa pelkään laihtumista. Koska oon aina ollut iso. Mut toisaalta haluan kyllä laihtua ja yritän parhaani mukaan. Tosiaan, ehkä vielä joskus =)
Toivon, et ymmärsit tästä tekstistä jotain. ei tää kyl liittynyt silleen mitenkään alkup. tekstiini =)
en tod yritä, ainakaan tahallaan ruikuttaa siinä kiloistani, vaan siitä että en saa ihmismäistä kohtelua. Sentään maailmassa on muitakin lihavia kuin mä, ja paljon lihavampiakin. Mahdun vielä ihan normaaleihin vaatteisiin =D
kiitos kaikille vastanneille. =)
Ehkä sun pitäisi olla eka sinut ittensä kanssa. Ihminen vaikka se olis kuinka kaunis mutta huokuu epävarmuutta ei ole yhtään niin kaunis kuin sinut itsensä kanssa oleva lihavampi ihminen joka säteilee elämäniloa ja itsevarmuutta. Ja mä tiedän mistä puhun... Jos lihavuus on sun mielestä este ni mitäs sanot siihen, että mä istun pyörätuolissa? Ei takuulla lehtiotsikko aines tyttöystävä näin maalaisjärjellä ajatellen vai mitäs luulet... Silti mulla on ollu mies juttuja... Kaikki lähtee omasta asenteesta .. jos sä ite teet jostain ongelman muutkin tekee takuulla mut jos et tee niin ei muutkaan tee... Sitäpaitsi sä oot viel hyvin nuori sul on aikaa löytää viel vaikka mitä uroksia, ja etsimällä ei löydy ikinä mitään ne vaan tulla tupsahtaa eteen.=)
Tää ei varmasti lohduta mut odotapa vielä kun pääset työmarkkinoille..Siellä sen huomaa kanssa kuinka kauniit ja laihat ihmiset otetaan paremmin töihin vaikka oliskin epäpätevimpiä..Ulkonäkö ratkasee sielläkin aika paljon..(ainakin palvelualoilla) Mutta ei kuitenkaan kaikkee..
Ite myöskin lihavana ihmisenä voin sanoa, että jos ite keskittyy pelkästään siihen omaan painoonsa ja kuvittelee että se ratkasee kaiken ni niin siinä kyllä käy sitten. Mut jos ihan oikeesti pystyy olemaan tyytyväinen itteensä semmosena ku on ni ihmisetki alkaa ajattelemaan toisin. Ei kukaan kunnioita sua jos et itekään kunnioita ittees. Siitä se lähtee.
Ja sitten vielä huom.! Lihavatkin voi olla kauniita ja miesten ihailemia. Itse ainakin oon tavannu useitakin lihavia naisia, joilla on niin positiivinen luonne että sen näkee heti niin kauniita että ne kääntää miesten päät vaikkei missimitoissa olekaan.
Harmi kun en ite niihin kuulu =)
Mä olen kokonut saman jutun.Opiskeluaikana varsinkin ajattelin koko ajan vain painoani ja sitä mitä muut ajattelevat minusta.Sitten tapasin muutamia todella hyviä ystäviä ja rupesin hyväksymään itseni.Se on juuri näin että kun on elämä tasapainossa ja arvostaa ja hyväksyy itsensä niin ihan varmasti muutkin sen huomaa.Ei tosiaan tarvi ajatella joka päivä painoaan vaan on aidosti se mikä on.Oma asenne on tärkein.Silloin ihan varmasti löytyy myös miehiä jotka haluaa aidosti tutustua.
No tuota, olen jo työelämässä, ja kaiken lisäksi palvelualalla =) ei oo koskaan ollut sitä ongelmaa että en olisi töitä saanut ulkonäköni takia. Ehkä en ole vielä NIIN lihava, että ihmiset kiinnittäisivät silleen huomiota. No mutta, sanoinpa nyt tuonkin =P
"En nyt kaipaa sit mitään juttua et "laihduta niin löydät miehen" olen tällainen ja sillä sipuli ja jos en kelpaa näin, olkoot. Mietin vain, et onko syytä elää? en halua olla yksin koko loppuelämää."
että, onko syytä elää.
Sitten toteat, että et halua tehdä mitään sen eteen, että kiloja lähtisi pois.
Ruoka tärkeämpää kuin elämä?
Outo yhtälö.
"En nyt kaipaa sit mitään juttua et "laihduta niin löydät miehen" olen tällainen ja sillä sipuli ja jos en kelpaa näin, olkoot."
Tuostakin pätkästä huolimatta:
Miksi haluat olla lihava? On vain omaa syytäsi, että olet lihava. Kuka sitä nyt haluaisi minkään hyytelökasan kanssa liikkua - paikoillaan vois tietenkin maata pimeässä.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja aloita kevyt lenkkeily vaikkapa viisi kertaa viikossa ja tarpeeksi pitkiä aikoja. Juosta ei tarvitse eikä saakaan. Sen kun kävelet ja ajattelet elämääsi. Puolessa vuodessa saat niin paljon kiloja pois, että et enää ikinä halua niitä takaisin.
Asenteesi on vain saamattomuutta ja itsesi pettämistä. Jos todella haluat jonkun, niin tee itsellesi jotakin positiivista eli laihduta. Se on mahdollista ja saat kaupanpäälle itsellesi paremman olon, alat arvostaa itseäsi todella ja huomaat, että sinua aletaan haluta ystäväksi. Jos et tee itsellesi mitään, niin älä myöskään odota mitään.
Häpeä nuori ihminen!
LAIHDUTA ÄLÄKÄ MARISE!
Et voi tosta vain sanoa, että laihduta. Ei se niin vain onnistu. Itse olen ollut lihava ja olen pyöreä vieläkin. Yritin tosissani laihduttaa monella eri tapaa. Ei vain onnistunut, eikä sitä auttanut yhtään ihmiset, jotka patistelivat laihduttamaan. Lopulta sain 30 kg pois. Mun kohdallani siihen tarvittiin eräänlainen leikkaus terveydellisistä syistä. Ja sanotaanko näin, että sillä ruokamäärällä, jolla minä oon laihtunut, ei kukaan normaali ihminen pystyisi laihduttamaan saati elämään normaalia päivää tuntematta nälkää vaikka olisi kuinka kova tahto.
Ei se ruokavalio ole mikään tärkein, vaan KEVYT pitkäjaksoinen liikunta. Jos syö vähän, niin lihaksisto pienenee ja seuraa ettei tarvitsekaan energiaa niin paljon kuin ennen ja siitä seuraa, ettei laihdu...
Kun liikkuu kevyesti, palaa RASVA, lihakset pysyvät kunnossa ja polttavat energiaa enemmän kuin ennen, josta seuraa laihtuminen
Kun liiku kovaa, kuluu hiilihydraatteja enemmän kuin rasvaa (suhteellisesti), josta seuraa, että rasva jää elimistöön ja liikunnan jälkeen kaipaa hiilihydraatteja ja ei siis tapahdu mitään.
Toki ruokavaliolla on merkitystä: sokeria vähemmän, rasvaa vähemmän, kuituja enemmän hedelmiä ja marjoja, maitoa (kevyt-) ym. Kannatta käyttää kinkkua makkaran tilalla (kinkussa rasvaa yleensä noin 3 % ja makkaroissa 20 % ja enemmän.
Kerralla syödään sen verran kuin nälkä vaatii ja välipaloiksi vain hedelmiä ja leipää + kinkkua.
Kaikkein tärkein on TAHTO ja USKO omaan asiaan. Laihtuminen ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii kuukausia ja vuosia.
Tee itsellesi suunnitelma eli tavoite - vaikkapa 0,5 - 0,75 kiloa viikossa äläkä masennu, vaikka mitään ei tapahdu joka viikko, vaan jatka kevyttä lenkkeilyä (ei siis juoksua alkuun), niin varmasti pian (=pitkän ajan kuluessa) alkaa paino tippua.
Uskokaa itseenne ja jatkakaa liikuntaa niin kauan, että paino putoaa. Lenkit pitää olla tuollaiset 10 km ja niitä noin 3 - 4 kertaa viikossa ja joka viikko – jos jää väliin, niin seuraavalla viikolla enemmän…
Sairaudet on sitten erikseen!
Entäpä jos sinua hyljeksitään koska sinulla on punaiset hiukset? Pitääkö sinun silloin joko
A värjätä hiuksesi tai
B olla valittamatta
Jos siis olet itse tyytyväinen oloosi ja hiuksiisi.
No, ehkä välillä kaipaisit sitä että sulautuisit massaan, koska elo olisi silloin helpompaa. Mutta periaatteessa olet sitä mieltä ettei hiustenväristä tulisi välittää. Eikä oikea välittäminen voi olla kiinni hiuksista.
Entäpä jos sinua hyljeksitään koska sinulla on punaiset hiukset? Pitääkö sinun silloin joko
A värjätä hiuksesi tai
B olla valittamatta
Jos siis olet itse tyytyväinen oloosi ja hiuksiisi.
No, ehkä välillä kaipaisit sitä että sulautuisit massaan, koska elo olisi silloin helpompaa. Mutta periaatteessa olet sitä mieltä ettei hiustenväristä tulisi välittää. Eikä oikea välittäminen voi olla kiinni hiuksista.
Olen 20 vuotias nainen. Kommenttini ei varsinaisesti liity alkuperäiseen kirjoitukseen, mutta halusin tuoda oman tarinani julki.
Vielä noin vuosi sitten olin reilusti ylipainoinen tytöntyllerö. Olen koko elämäni ajan ollut lihava ja sen seurauksena koulukiusattu. Itsetuntoni oli lähempänä nollaa kuin kymppiä. Olen aina omistanut positiivisen ajatusmaailman ja luultavasti juuri sen takia selvisin koulukiusaamisesta, vaikkei se mitään helppoa ollut. Monet itkut olen itkenyt ja miettinyt ihmisten julmuutta. Kiusaamisen ja lihavuuteni takia aloin välttelemään saman ikäisiä nuoria, koska kukapa nyt tieten tahtoen olisi halunnut tulla kiusatuksi. Muutuin ujoksi, jota olen kai osittain vielä tänäkin päivänä.
Noin vuosi sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja laihduttaa. Ei sillä ettenkö olisi laihduttamista koskaan aiemmin kokeillut, mutta se ei todellakaan ole ollut niin helppoa kuin mitä sen luulisi olevan. Aloin kuntoilla joka päivä. Pyöräilin kuntopyörällä 30 kilometrin lenkkejä 5 krt viikossa, lenkkeilin ja vähensin ruokavaliostani kaikki ylimääräiset pois. Tuloksia alkoi syntyä. Vaatteet jäivät isoiksi ja roikkuivat päälläni. Aloittaessani laihduttamisen vaatteeni olivat kokoa 42-44, mutta tänä päivänä vaatekokoni on 38. Nykyään on aivan älyttömän ihanaa mennä vaatekauppaan ja löytää vaatteita, jotka näyttävät hyviltä päälläni. Vielä vuosi sitten minulle ei olisi tullut mieleenkään laittaa päälleni rohkeita paitoja, mutta tänä päivänä nautin siitä, että voin näyttää muotoni ja kulkea baareissa ilman, että miettisin koko ajan sitä mitä mieltä muut ovat ulkonäöstäni. Itsetuntoni on kasvanut valtavasti laihtumisen myötä ja uskallan jo tehdä paljon sellaisia rohkeita asioita, joita en varmasti olisi aiemmin uskaltanut tehdä. Laihtumisen myötä olen löytänyt rakkautta hetkellisesti elämääni ja minusta on ollut aivan tajuttoman hienoa huomata, että miten joku toinen ihminen voi olla kiinnostunut minusta.
Nykyään puhutaan paljon sisäisestä kauneudesta ja siitä, että miten ihminen on muutakin kuin pelkkää ulkokuorta. Tuo on mielestäni täyttä puppua. Usein ensimmäinen asia mihin huomio toisessa sukupuolessa kiinnitetään on ulkonäkö. Jos ulkonäkö ei miellytä niin tuskimpa monikaan haluaa tehdä lähempää tuttavuutta, vaan jatkaa matkaansa. Itse olen vasta 20 ja tässä iässä monet ihmiset ovat vielä niin pinnallisia, etteivät he näe ulkokuorta syvemmälle. Toki poikkeuksia löytyy, sitä en voi kieltää. Voin vain puhua omista kokemuksistani.