todella toimiva

asia toisinpäin kuin sinulla. Olen ollut jo yli 19 vuotta naimisissa ( 26 V yhdessä). Tunteeni (loput) vaimoa kohtaan hävisivät viime keväänä alkaneen koko kesän kestäneen riidan myötä. Yritin vielä syksyllä kasata itseni ja yrittää paikata avioliittoa perheterapeutin avulla. Se onnistui hetkeksi, mutta sitten huomasin että pelkkä seksi ei tule pelastamaan tätä liittoa jos ei ole tunnetta mukana. En pysty keskustelemaan ihmisen kanssa joka aloittaa aina keskustelun huutamalla ja uhittelemalla eri asioilla. Nyt olen ottanut itselleni aikaa jota naiset ei näytä ymmärtävän ollenkaan vaikka yrittää miten selvittää asian olevan meidän parisuhteen hyväksi kävi miten kävi. Nyt olen jo valmis luovuttamaan ja aloittamaan elämäni uudelleen toisenlaisessa ympäristössä. Tähän tosin on auttanut kuvioon astunut toinen nainen jonka kanssa olen pystynyt keskustelemaan paremmin kuin koko naimisissa olo aikana vaimon kanssa ja ilman uhittelua ja huutamista myös kipeistäkin asioista.

43 v kirjoitti:

asia toisinpäin kuin sinulla. Olen ollut jo yli 19 vuotta naimisissa ( 26 V yhdessä). Tunteeni (loput) vaimoa kohtaan hävisivät viime keväänä alkaneen koko kesän kestäneen riidan myötä. Yritin vielä syksyllä kasata itseni ja yrittää paikata avioliittoa perheterapeutin avulla. Se onnistui hetkeksi, mutta sitten huomasin että pelkkä seksi ei tule pelastamaan tätä liittoa jos ei ole tunnetta mukana. En pysty keskustelemaan ihmisen kanssa joka aloittaa aina keskustelun huutamalla ja uhittelemalla eri asioilla. Nyt olen ottanut itselleni aikaa jota naiset ei näytä ymmärtävän ollenkaan vaikka yrittää miten selvittää asian olevan meidän parisuhteen hyväksi kävi miten kävi. Nyt olen jo valmis luovuttamaan ja aloittamaan elämäni uudelleen toisenlaisessa ympäristössä. Tähän tosin on auttanut kuvioon astunut toinen nainen jonka kanssa olen pystynyt keskustelemaan paremmin kuin koko naimisissa olo aikana vaimon kanssa ja ilman uhittelua ja huutamista myös kipeistäkin asioista.

Kun tulee ikää ja kokemusta oppii ymmärtämään asioita. Haluaisi muuttaa avioliiton takaisin ystävällismieliseksi Yhteiselämäksi. Mutta se ei onnistu kun toinen osapuoli on juuri kuten kuvailit "En pysty keskustelemaan ihmisen kanssa joka aloittaa aina keskustelun huutamalla ja uhittelemalla eri asioilla". Itse oppii ymmärtämään ja kunnioittamaan, mutta vastakaikua ei saa.

Minulle kävi myös niin, että väsyin yrittämiseen. Pari vuotta happanin siinä nurkissa. Alkoi jo terveyskin pettää kun en kestänyt sitä jatkuvaa sotatilaa. 21-vuotinen avioliitto päättyi kun tapasin ihanan naisen, joka ymmärsi ja joka kunnioitti myös minua. Hänen kanssaan meille muodostui hyvä Yhteiselämä, molemminpuolista kunnioitusta. Myös hänellä on raskas ero takana ja siitä kaksi lasta. Silloin alussa meillä oli vielä kummankin lapsia huollettavana. Nyt he ovat jo kasvaneet aikuisiksi.

Riidoilta ei olla vältytty. Mutta riidoissa on eroja. Meillä ne ovat erimielisyyksiä, joita ratkaistessa emme syyttele, manipuoloi, halvenna, vähättele. Vaan kerromme mielipiteemme, yritämme nähdä myös toisen kannan asiassa. Keskustelemme ja harkitsemme. Alkuvaiheilla äänikin joskus nousi. Nykyään keskustelemme hyvinkin jopa sivistyneeseen sävyyn. Rakastan hänen tapaansa puolustella mielipiteitään.

Tässä iässä sitäpaitsi mitkään asiat eivät ole riidan arvoisia. Kumpikin antaa helpommin periksi kuin nuorempana. Päädymme melkein aina luontevaan kompromissiin. Toisen ihmisen mielipide voi olla hyvinkin avartava ja tuoda täysin uudenlaisia näkökulmia asioihin.

Entinen vaimoni vieläkin nälvii ja ihmettelee miksi vaihdoin hänet naiseen joka on ainoastaan kaunis. En tiedä näkevätkö muut häntä kauniina (entinen vaimoni nyt ainakin?), mutta minulle hän on persoona, tasapainoinen, ymmärtäväinen ja rakastava. Jos hän yhtäkkiä muuttuisi huutavaksi kiukkukasaksi, varmasti niin sanottu kauneus muuttuisi rumuudeksi. En ole koskaan ymmärtänyt miksi naiset arvostelevat toisiaan vain ulkonäön perusteella.

Tämän suhteen alussa edellinen vaimo manasi meille lyhyttä yhteiselämää. Tämä on nyt kestänyt 25 vuotta. Minä olen eläkkeellä ja vaimoni jää ensi vuonna. Eiköhän loppu olisi jo tullut, jos olisi ollut tullakseen.

Rantavaari kirjoitti:

Kun tulee ikää ja kokemusta oppii ymmärtämään asioita. Haluaisi muuttaa avioliiton takaisin ystävällismieliseksi Yhteiselämäksi. Mutta se ei onnistu kun toinen osapuoli on juuri kuten kuvailit "En pysty keskustelemaan ihmisen kanssa joka aloittaa aina keskustelun huutamalla ja uhittelemalla eri asioilla". Itse oppii ymmärtämään ja kunnioittamaan, mutta vastakaikua ei saa.

Minulle kävi myös niin, että väsyin yrittämiseen. Pari vuotta happanin siinä nurkissa. Alkoi jo terveyskin pettää kun en kestänyt sitä jatkuvaa sotatilaa. 21-vuotinen avioliitto päättyi kun tapasin ihanan naisen, joka ymmärsi ja joka kunnioitti myös minua. Hänen kanssaan meille muodostui hyvä Yhteiselämä, molemminpuolista kunnioitusta. Myös hänellä on raskas ero takana ja siitä kaksi lasta. Silloin alussa meillä oli vielä kummankin lapsia huollettavana. Nyt he ovat jo kasvaneet aikuisiksi.

Riidoilta ei olla vältytty. Mutta riidoissa on eroja. Meillä ne ovat erimielisyyksiä, joita ratkaistessa emme syyttele, manipuoloi, halvenna, vähättele. Vaan kerromme mielipiteemme, yritämme nähdä myös toisen kannan asiassa. Keskustelemme ja harkitsemme. Alkuvaiheilla äänikin joskus nousi. Nykyään keskustelemme hyvinkin jopa sivistyneeseen sävyyn. Rakastan hänen tapaansa puolustella mielipiteitään.

Tässä iässä sitäpaitsi mitkään asiat eivät ole riidan arvoisia. Kumpikin antaa helpommin periksi kuin nuorempana. Päädymme melkein aina luontevaan kompromissiin. Toisen ihmisen mielipide voi olla hyvinkin avartava ja tuoda täysin uudenlaisia näkökulmia asioihin.

Entinen vaimoni vieläkin nälvii ja ihmettelee miksi vaihdoin hänet naiseen joka on ainoastaan kaunis. En tiedä näkevätkö muut häntä kauniina (entinen vaimoni nyt ainakin?), mutta minulle hän on persoona, tasapainoinen, ymmärtäväinen ja rakastava. Jos hän yhtäkkiä muuttuisi huutavaksi kiukkukasaksi, varmasti niin sanottu kauneus muuttuisi rumuudeksi. En ole koskaan ymmärtänyt miksi naiset arvostelevat toisiaan vain ulkonäön perusteella.

Tämän suhteen alussa edellinen vaimo manasi meille lyhyttä yhteiselämää. Tämä on nyt kestänyt 25 vuotta. Minä olen eläkkeellä ja vaimoni jää ensi vuonna. Eiköhän loppu olisi jo tullut, jos olisi ollut tullakseen.

parisuhde oiskin vain kauneudesta ja seksistä kiinni niin varmaan en ajattelisikaan eroa mutta kun ei ole kyse pelkästään näistä asioista. Vaimoni on todella kaunis ja seksuaalinen ihminen jonka takia muut oikein ihmettelevät kuinka voin toimia tällä hetkellä niin kuin toimin ja seksiä olisi todellakin kotonakin tarjolla. Mutta toisen ihmisen kauneus ei oikeuta vaatimaan toisen pakollista muuttumista sellaiseksi kuin hän itse haluaa (parempaa olisi kuulemma tyrkyllä). Luulisin että olen ruvennut kasvamaan ihmisenä ja näkemään asioita ja omia tarpeitani eri näkökulmalla. Se täytyy myöntää että tämmöinen rupeaa todella käymään terveyden päälle. Minulla on ystäviä naisissa ja miehissä jotka ovat kokeneet saman aivan vuoden sisällä ja eronneet. He yrittivät jo kesällä antaa hyviä neuvoja, mutta päätin silloin vielä yrittää pelastaa avioliiton. Nyt varsinkin tämä uusi nais tuttavuus on kertonut kaiken minkä hän itse koki vastaavassa tilanteessa ja näitä eri henkilöitä kuunnellessa huomasin että kaikki ovat kokeneet saman kuin minä ennen eroa, joten kyllä ihminen vetää automaattisesti puoleensa saman henkisiä ihmisiä jotka ymmärtävät ja kunnioittavat samoja asioita kuin minäkin.
Nyt en enää pysty enkä varmaan haluakaan yrittää pelastaa avioliittoani.

43 v kirjoitti:

parisuhde oiskin vain kauneudesta ja seksistä kiinni niin varmaan en ajattelisikaan eroa mutta kun ei ole kyse pelkästään näistä asioista. Vaimoni on todella kaunis ja seksuaalinen ihminen jonka takia muut oikein ihmettelevät kuinka voin toimia tällä hetkellä niin kuin toimin ja seksiä olisi todellakin kotonakin tarjolla. Mutta toisen ihmisen kauneus ei oikeuta vaatimaan toisen pakollista muuttumista sellaiseksi kuin hän itse haluaa (parempaa olisi kuulemma tyrkyllä). Luulisin että olen ruvennut kasvamaan ihmisenä ja näkemään asioita ja omia tarpeitani eri näkökulmalla. Se täytyy myöntää että tämmöinen rupeaa todella käymään terveyden päälle. Minulla on ystäviä naisissa ja miehissä jotka ovat kokeneet saman aivan vuoden sisällä ja eronneet. He yrittivät jo kesällä antaa hyviä neuvoja, mutta päätin silloin vielä yrittää pelastaa avioliiton. Nyt varsinkin tämä uusi nais tuttavuus on kertonut kaiken minkä hän itse koki vastaavassa tilanteessa ja näitä eri henkilöitä kuunnellessa huomasin että kaikki ovat kokeneet saman kuin minä ennen eroa, joten kyllä ihminen vetää automaattisesti puoleensa saman henkisiä ihmisiä jotka ymmärtävät ja kunnioittavat samoja asioita kuin minäkin.
Nyt en enää pysty enkä varmaan haluakaan yrittää pelastaa avioliittoani.

Kävipä niin tai näin, muista että olet tavallinen ihminen tavallisine tunteineen. Ero ei ole helppo vaikka itse olisi aloitteen tekijä.

Epätoivon tunteiden vallassa eroon "syöksyminen" voi jättää pahan maun. Eroa voi "valmistella" itselleen miettimällä suhteen alkuaikoja. Muistella sitä mikä oli hyvää. Miettiä missä on mennyt pieleen. Myös omaa osuutta. Kun ymmärtää, että tie on kuljettu loppuun on helpompi erota. Ero on muutakin kuin oikeuden päätös ja eri osoite ja aivan riittävän raskas joka tapauksessa.

Kannattaa myös varoa ettei liikaa tukeudu toiseen samanhenkiseen. Sillä jos se suhde loppuu on tuplasti tyhjän päällä.

Mielen malttia ja omaa henkistä tasapainoa kannattaa vaalia harrastamalla aluksi vaikka väkisin jotain mikä vie ajatukset muualle ja tuottaa mielihyvää. Itse aloin käydä pitkillä lenkeillä ja johti siihen että nykyään käyn kesäisin maratooneilla. Vaimoni löysi maalaamisesta henkireiän eronsa aikoihin. Emme siis roikkuneet toisissamme paljoakaan, mikä kenties antoi tilaisuuden kummallekin kasvaa ihmisenä omaa tietään. Se ei kuitenkaan erottanut meitä vaan lähensi.

Kaikkea hyvää elämäsi valintoihin, mitkä ne sitten tulevatkaan olemaan. Pidän nyt kuitenkin ensi alkuun peukkuja, että saisitte vaimosi kanssa asioitanne purettua. Tai ainakin alkaisitte jotenkin ymmärtää toisianne. Olisiko mahdotonta kokeilla rauhallista keskustelua muistelemalla yhdessä suhteenne alkuaikoja, positiiviselta kannalta?

Rantavaari kirjoitti:

Kävipä niin tai näin, muista että olet tavallinen ihminen tavallisine tunteineen. Ero ei ole helppo vaikka itse olisi aloitteen tekijä.

Epätoivon tunteiden vallassa eroon "syöksyminen" voi jättää pahan maun. Eroa voi "valmistella" itselleen miettimällä suhteen alkuaikoja. Muistella sitä mikä oli hyvää. Miettiä missä on mennyt pieleen. Myös omaa osuutta. Kun ymmärtää, että tie on kuljettu loppuun on helpompi erota. Ero on muutakin kuin oikeuden päätös ja eri osoite ja aivan riittävän raskas joka tapauksessa.

Kannattaa myös varoa ettei liikaa tukeudu toiseen samanhenkiseen. Sillä jos se suhde loppuu on tuplasti tyhjän päällä.

Mielen malttia ja omaa henkistä tasapainoa kannattaa vaalia harrastamalla aluksi vaikka väkisin jotain mikä vie ajatukset muualle ja tuottaa mielihyvää. Itse aloin käydä pitkillä lenkeillä ja johti siihen että nykyään käyn kesäisin maratooneilla. Vaimoni löysi maalaamisesta henkireiän eronsa aikoihin. Emme siis roikkuneet toisissamme paljoakaan, mikä kenties antoi tilaisuuden kummallekin kasvaa ihmisenä omaa tietään. Se ei kuitenkaan erottanut meitä vaan lähensi.

Kaikkea hyvää elämäsi valintoihin, mitkä ne sitten tulevatkaan olemaan. Pidän nyt kuitenkin ensi alkuun peukkuja, että saisitte vaimosi kanssa asioitanne purettua. Tai ainakin alkaisitte jotenkin ymmärtää toisianne. Olisiko mahdotonta kokeilla rauhallista keskustelua muistelemalla yhdessä suhteenne alkuaikoja, positiiviselta kannalta?

olen harrastanut jo monta vuotta sillä ilman liikuntaa ei kukaan jaksa huonossa suhteessa joten väittäisin olevani sen suhteen hyvässä kunnossa ja vaimo on maalannut tehnyt keramiikka/posliinitöitä jo yli 20 vuotta ja mitä suhteen alkuaikoihin tulee ne käytiin jo läpi parisuhdeterapiasssa moneen kertaan syksyn aikana ja sen seurauksena hävisi minun viimeinenkin halu seksiin kotona. Sen olen päättänyt jos ero tulee se en ole minä vaan vaimo joka ehdottaa eroa jotta hän saa rauhassa toteuttaa oman uhkailunsa. Olen myös pitänyt varani uuden suhtteni kanssa ja varautunut myös siihen että se ei saata kestää mutta maailmasta löytyy kyllä muitakin ihania naisia.

edes tunteet auta!

just, me ollaan oltu 20 vuotta yhdes,ollaan 40-vuotiaita ja nykysellään mua ei huvita sänkyhommat mieheni kanssa, tämä johtuu esim.jos jotain riitaa on ollu niin vaiks olen koittanu miten puhua,itkeny ja volvonut öitä niin mies on vaan kääntäny selkänsä ja alkanut nukkumaan,itse on mielestään ns.täydellinen ja muita moittii, ja lastemme kasvatus on mun vastuulla, ei joko osaa tai halua eli kyllä mun tunteet on hiipunu ku tuntuu menevän noi sukset ristiin joka asiassa.Mun ukkoni ei vaan näköjään käsitä että haluaisin olla rauhassa ilman käpälöintiä,tarttis vissiin rautalangasta vääntää. Ihanaa että sulla on onni potkassu ja ihana suhde.