Otetaan tämä aihe erikseen, kun tämän asian kanssa painin. On aika lailla kahta mielipidettä. Kun lapset ovat kouluikäisiä ja miehellä työpaikka, mutta asuinpaikkakunta sellainen, jossa itsellä ei ole tulevaisuutta, ei kavereita eikä sukua. Mutta puoliso sanoo, että jos lähden muualle, se on ero. Kumpi on tärkeämpi, työ vai perhe? Vastatkaa yhdellä sanalla.
Kumpi on tärkeämpi
työ vai perhe
11551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Perhe.
....
Perhe!
Nykyisin vain tuntuu, että markkinatalous asetetaan usein perheiden (JA ETENKIN LASTEN!) edelle... Tuntuu, että nykyisin pidetään vain työssä käyviä äitejä kunnollisina huoltajina, vaikka kotona olevasta äidistä voi olla lapsille paljon enemmän iloa. Ja kuinka kiva on lasten tulla koulusta, kun äiti on laittamassa välipalaa ja huolehtimassa heistä.
Raha ei tuo onnea, vaikkakin se helpottaa elämää.
Sori, nyt tuli vastailtua muutenkin kuin yhdellä sanalla...
Sinä itse. Jos puolisosi vaatii sinua pysymään kotiorjana vain oman etunsa vuoksi, vaihda puolisoa. Ota lapset mukaan ja jätä se urpo sinne tuppukylään. Sitä elää vain kerran, ei kannata elää vain muille. Tee se miltä itsestäsi tuntuu.
Eihän tuon edes pitäisi mietityttää. Lapset ja perhe kaikkein tärkeimmät.
Kun nykymaailmassa liian usein pannaan oma etu perheen edelle, niin siitä myös maksetaan kova hinta: yhteiskunta on pullollaan psykiatrista hoitoa vaativia lapsia. Sukulaiseni on tarhassa päivähoitajana ja kovasti sielläkin jo tuossa vaiheessa tuntuu olevan tasapainottomia lapsia.
Sisareni hoiti lapset kotona teini-ikäisiksi asti, osan tästä ajasta perhepäivähoitajana. Ja kyllä se lapsista näkyy: ovat tasapainoisia hyvin pärjääviä yksilöitä.
Ensin hankitaan työ, sitten perhe. Tosin kun minulla ei ole työtä, niin ei tule perhetäkään olemaan.
Alkuperäinen: Itselläni oli vakituinen työpaikka ja koulutus kahteen ammattiin jäädessäni äitiyslomalle. Silloisessa työssäni pystyin käyttämään hyväksi molempia ammattejani. Usein kuulee tuota, että ensin pitäisi olla työ. Jos jää perheellisenä työttömäksi, niin pitääkö perheestä luopua, tämä on siis alkuperäisen kysymyksen tarkoitus.
Tuo on joku ikivanha ajattelumalli, että ensin työ sitten lapset. Harvapa tänä päivänä on samassa työpaikassa eläkeikään asti... (ennen oli ajat toiset...). Eikä työpaikka, tai koulutus tee kenestäkään sen parempaa vanhempaa.Monet teiniäiditkin saattavat olla hyviä vanhempia, vaikka peruskoulukin on vielä kesken...
Jos sinulla ei ole avioliitossa pahempia kriisejä niin mietin, että miksi edes suunnittelet hajottavasi perheesi vain sen takia, että olet työttömänä?
Kannattaa varmaan listata paperille elämäsi tärkeimmät asiat ja sen pohjalla voisit miettiä mikä sinulle on tärkeätä. Onko avio/avoliitto? kenties työ? Lapset? Hieno talo ja paljon mammonaa?
Nämä ovat sellaisia asioita mihin kukaan muu ei pysty vastaamaan kuin sinä itse.
...Jos jää perheellisenä työttömäksi, niin pitääkö perheestä luopua,..
Tuohan on jo ajatuksenakin hullu. Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi rikkoutuneita perheitä ilman tuollaisia ajattelumallejakin.
Mietihän vähän: Nyt koet itsesi onnettomaksi, vaikka sinulla on perhe ja kenties kaikki muukin hyvin, vain työ puuttuu.
Mieti, olisitko todella sitten onnellisempi, kun perhe on hajalla ja kaikki kärsivät, niin vanhemmat kuin lapsetkin - siis sinäkin, jos yhtään lapsistasi piittaat.
Elämä on kompromisseja täynnä. Kompromissia ei kuitenkaan pidä tehdä perheen kustannuksella, eikä etenkään lasten. Lapset ovat ne, joita erotilanteessa vähiten ajatellaan, mutta jotka erotilanteessa eniten kärsivät ja saavat kenties elämän kestävän vamman. Lapset eivät ole pyytäneet tulla tähän maailmaan, sinä olet miehesi kanssa heidät hankkinut ja sinulla miehesi kanssa on vastuu siitä, että he saavat mahdollisimman hyvät lähtökohdat selvitä tässä yhä kovenevassa, itsekkäämmäksi muuttuvassa ja raaistuvassa maailmassa.
Vaikka nyt olet työtön, niin muutaman vuoden sisään suurista ikäluokista on eläköitynyt jo niin moni, että työtilanne varmasti paranee. Odottele vielä sen aikaa, kyllä sinä vielä työtä saat perheestä huolimatta.
Aika karu vastakkainasettelu. Sinun oma henkinen hyvinvointisi vaiko perhe... Onhan se niinkin että saatat aikaa myöten katkeroitua ja/tai alat masentua sosiaalisen elämän puutteen takia tai siksi että tunnet, ettet joltain osin pysty toteuttamaan itseäsi. Silloinhan oma henkinen tilasi heijastuu myös perheeseen, eikä se varmaan hyvää tee. Sinuna yrittäisin vielä puhua miehen kanssa, ihan kunnon syvällinen keskustelu ja koetat saada hänet ymmärtämään, miksi työssäkäynti paikkakunnan ulkopuolella (edes jonkin aikaa) voisi parantaa tulevaisuudennäkymiäsi ja miten se hyödyttäisi koko perhettä. Kuulostaa vähän siltä kuin olisi pientä luottamuspulaa? Vai haluaako mies pitää sinut alistettuna nyrkin ja hellan välissä?
Mieti tärkeyden sijaan mikä tekee sinut onnelliseksi. Millaisen elämän elettyäsi voisit sanoa olleesi onnellinen?
Jälkiviisautena sanoisin, että työn ja perheen suhde on parempi selvittää itselleen ennen perheen perustamista niin mahdollista dilemmaa ei välttämättä synny.