Kaikki alkoi kun amiksen ensimmäisenä syksynä kaksi kaverusta löysi toisensa, he pitivät toisiaan bestiksinä, jakoivat salaisuudet ja viettivät joka päivä aikaa yhdessä. Riitoja tuli ja meni, mutta aina se toinen kaivoi toisensa jostain. Ystäväni masentui vakavasti aivan yhtäkkiä, hän yritti tappaa itsensä kaikilla keinoilla. Tuin häntä mahdollisuuksien mukaan, vedin jopa juttuun omat vanhempani mukaan jotka "varjelivat" tyttöä.Kävin hänen kanssaan psykologin puheilla, puhuin hänen kanssaan myös omista tuntemuksistani häntä kohtaan,halusin auttaa. Vuodet kuluivat mutta lääkkeet eivät enään auttaneet, osasto otti hänet vastaan ja sillä polulla hän on vieläkin.
Minulla matka jatkui "yksin", muutin vuosien päästä mieheni kanssa eri paikkakunnalle ja aloitin koulun. Ystäväni on vieläkin laitoksessa telkien takana,vahvojen lääkkeiden alaisena. Joka ikinen päivä hän jaksaa minulle soittaa, monta kertaa päivässä vaikka ei asiaa olekkaan. Puhelimeni ovat täynnä hänen viestejään. Jos en vastaa hänen puheluihin tulee viesti: "onko jotain tapahtunut, mikä on, miksi et vastaa?"
Minusta on alkanut vuosien mittaan tuntua etten jaksa enään kuunnella tätä ystävääni. Hänen kanssaan en voi jakaa omia asioitani, hän ei enään kykene ymmärtämään maailmalla tapahtuvia asioita. Hän elää omaa elämää omassa maailmassa. Jäänyt lapsen tasolle, ei kestä järkytyksiä eikä iloja. Kuin eläin kaltereiden takana. Muut hänen ystävänsä ovat jättäneet hänet, minä yritän jaksaa kuunnella häntä mutta NYT voimani ovat loppu. Hänen vietettyään lomansa (2vrk) meidän luona, itkin yöllä yksin kun en jaksa enään häntä. Hän on eri planeetalta kuin minä. En jaksa hänen hihitystä kävelevästä kilpikonnasta, joka toikkaroi telkkarissa (riittää puhumista koko viikoksi siitä..), en jaksa kun hän ei halua pitää itsestään huolta millään tavoin, en jaksa hänen valitusta ja vinkumista joka asiasta. Kaikki asiathan ovat hänelle "uutta". Eniten pelottaa se, että joskus nuoruudessa lupasin hänelle että hän on tuleva lapsieni kummi ja kaasoni. Mieheni kanssa nämä ovat lähivuosien suunnitelmissa ja en todellakaan haluaisi lapsilleni tälläistä kummia joka viiltelee itseään ja ottaa milloin mitäkin nappeja.
Pitääkö minun mennä jonkun ammattiauttajan puheille vai jatkanko samaa rataa? Ystävä alkaa jo häiritsemään minun päivääni, stressaan hänestä jo liikaa. Puhunut olen vanhemmilleni ja muille ystävilleni, he ovat sanoneet että olisi aika sanoa hänelle suoraan, että näin ei voi jatkua. Kummallakin on oma elämä ja tämä ystäväni häiritsee puheluillaan ja viesteillään jo minunkin elämää. KOhta istun hänen kanssaan kahdestaan telkien takana. Olen hoito-alalla, tiedän että tälläisiä tapauksia ei pitäisi ottaa henk.koht mutta miten sen voi tehdä kun hän ei ole minun potilas,vaan ystäväni...vielä hetkisen?
Minulla matka jatkui "yksin", muutin vuosien päästä mieheni kanssa eri paikkakunnalle ja aloitin koulun. Ystäväni on vieläkin laitoksessa telkien takana,vahvojen lääkkeiden alaisena. Joka ikinen päivä hän jaksaa minulle soittaa, monta kertaa päivässä vaikka ei asiaa olekkaan. Puhelimeni ovat täynnä hänen viestejään. Jos en vastaa hänen puheluihin tulee viesti: "onko jotain tapahtunut, mikä on, miksi et vastaa?"
Minusta on alkanut vuosien mittaan tuntua etten jaksa enään kuunnella tätä ystävääni. Hänen kanssaan en voi jakaa omia asioitani, hän ei enään kykene ymmärtämään maailmalla tapahtuvia asioita. Hän elää omaa elämää omassa maailmassa. Jäänyt lapsen tasolle, ei kestä järkytyksiä eikä iloja. Kuin eläin kaltereiden takana. Muut hänen ystävänsä ovat jättäneet hänet, minä yritän jaksaa kuunnella häntä mutta NYT voimani ovat loppu. Hänen vietettyään lomansa (2vrk) meidän luona, itkin yöllä yksin kun en jaksa enään häntä. Hän on eri planeetalta kuin minä. En jaksa hänen hihitystä kävelevästä kilpikonnasta, joka toikkaroi telkkarissa (riittää puhumista koko viikoksi siitä..), en jaksa kun hän ei halua pitää itsestään huolta millään tavoin, en jaksa hänen valitusta ja vinkumista joka asiasta. Kaikki asiathan ovat hänelle "uutta". Eniten pelottaa se, että joskus nuoruudessa lupasin hänelle että hän on tuleva lapsieni kummi ja kaasoni. Mieheni kanssa nämä ovat lähivuosien suunnitelmissa ja en todellakaan haluaisi lapsilleni tälläistä kummia joka viiltelee itseään ja ottaa milloin mitäkin nappeja.
Pitääkö minun mennä jonkun ammattiauttajan puheille vai jatkanko samaa rataa? Ystävä alkaa jo häiritsemään minun päivääni, stressaan hänestä jo liikaa. Puhunut olen vanhemmilleni ja muille ystävilleni, he ovat sanoneet että olisi aika sanoa hänelle suoraan, että näin ei voi jatkua. Kummallakin on oma elämä ja tämä ystäväni häiritsee puheluillaan ja viesteillään jo minunkin elämää. KOhta istun hänen kanssaan kahdestaan telkien takana. Olen hoito-alalla, tiedän että tälläisiä tapauksia ei pitäisi ottaa henk.koht mutta miten sen voi tehdä kun hän ei ole minun potilas,vaan ystäväni...vielä hetkisen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kai sun on pakko sanoa sille suoraan, kuinka kovasti sua rasittaa ja ahdistaa hänen juttunsa ja omituisuutensa. Sä et ymmärrä sitä hänen maailmaansa, eikä sun tarvitsekaan. Eiköhän sillä ole tarpeeksi seuraa, kun siellä on hoitajat ja muut potilaat. Se taitaa olla muutenkin lääketokkurassa vähän väliä, ettei edes tajua mitä missäkin tapahtuu. Naureskelee vaan kilpikonnille ja sen sellaista.
Iskikö se masennus sille ihan yhtäkkiä, vai tapahtuiko sen elämässä jotain sellaista mikä sen laukaisi? Voit myös vaihtaa puhelinnumerosi ja pistää sen salaiseksi.
Se että hän on jo hoidossa on tarpeeksi, sinun ensisijainen tehtäväsi on huolehtia itsestäsi ja omasta terveydestäsi, vaikka ystävyys velvoittaa.. et voi jatkaa enää, sillä ystäväsikään ei varmasti halua, että joudut itsekin hoitoon, hän tuskin haluaa ottaa sellaista omalle tunnolleen.
Jos tuntuu, ettet jaksa niin lopeta. Miehesikin haluaa kanssasi tulevaisuuden jan perheen, pidä itsestäsi huoli, se on sinun velvollisuutesi itseäsi ja miestäsi sekä perhettäsi ja sukulaisiasi kohtaan, sillä jos sinä menetät terveytesi, niin huolestutat perheesi ja ystäväsi. Ethän voi perustaa perhettäkään, jos menetät terveytesi ja kuntosi tuollalailla, ei meidän ole tarkoitus hukata tulevaisuuttamme ja terveyttämme kenenkään takia, vaikka olisimme kuinka ystäviä. Sillä sinä olet tehnyt voitavasi ja yrittänyt minkä olet pystynyt, kaikella on rajansa ja kaikilla on rajansa. Täytyy toimia oman jaksamisensa mukaan, jos tuntuu, että enää ei jaksa eikä voimat riitä, niin on luovutettava ajoissa, ei sinusta ole sitten ystävällesi eikä kellekään muullekaan hyötyä kun olet menettänyt itsesi, ja menettänyt tulevaisuutesi ja haaveesi siinä, että yrität enemmän kuin mihin pystyt.
Kuten olen kuullut erään tosiasian olevan, KUKAAN EI VOI RAKASTAA TOISTA ENNEN KUIN RAKASTAA ITSEÄÄN, ELI JOS ET RAKASTA ITSEÄSI ET VOI RAKASTAA TOISTAKAAN, JOTEN OPETTELE RAKASTAMAAN ENSIN ITSEÄSI NIIN SITTEN VOIT VASTA OSATA RAKASTAA TOISTA. Kun kristinusko opettaa rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsikin, niin näiden opetusten perusteella, jos et rakasta itseäsi niin ethän voi rakastaa toistakaan, sillä opetetaanhan rakastamaan toista niin kuin itseä, ja jos ei rakasta itseä ei voi rakastaa toista.
Tässä tapauksessa yritän sanoa, että jos rakastat isteäsi niin huolehdit silloin ensin omista tarpeistasi, sillä jos et huolehdi ensin itsestäsi, niin et voi huolehtia toisestakaan. Ota nyt oma hyvinvointisi etusijalle, kun se on kunnossa niin jaksat paremmin kantaa huolta toistenkin hyvinvoinnista ja osoittaa rakkautta toisille. Joskus on pakko osata luovuttaa ystävyyskin, kaikkea ei ole tarkoitettu kestämään ikuisesti, vaikka itse olisi niin kuvitellut ja halunnutkin.
Voimia sinulle ja apua omien päätösten tekemiseen, vaikka et tekisikään minun neuvojeni mukaan, toivottavasti ratkaisu löytyy ongelmaan.
Elämän on kuljettava eteenpäin,on elämän rikkautta jos elämän varrella muodostuneet ystävyys suhteet kulkevat läpi elämän.
Sinun on ensin tehtävä itsellesi selväksi kuinka paljon menetät jos hylkäät ystäväsi,voitko elää ja unohtaa asian ettei se jätä aukkoa sieluusi.
Suosittelisin sinua olemaan itsekäs,elä ja nauti omasta elämästäsi ja rajaa tuon ystäväsi yhteyden pidot hetkiin jolloin sinulla on aikaa.
Onko pakko katkaista välit kokonaan,tuolle ystävällesi saatat olla ainoa henkireikä elämässä vaikkei se siltä sinusta tunnu.
Tekisin sinuna niin että kertoisin tuolle ystävälle asiat kaunistellen niin että pidät yhteyttä kerran kuukaudessa,ja elämän tilanteesi vuoksi sinulla on muita kiireitä jatkossa joten ette tule näkemään tai soittelemaan enää entiseen malliin.
Todella hirveä asia. Olet ainoa, minkä vuoksi ystäväsi jaksaa elää. Kuinka on mahdollista, että nykyään ei parane millään vaan jää sairaaksi? Jos teet jotain radikaalia, on vaarana, että ystäväsi ei kestä sitä. Mutta mikä olisi sopiva ratkaisu? Onko sinun mahdollista jutella hoitohenkilökunnan kanssa? Olisiko mahdollisuutta sopia yhdestä puhelusta päivässä aluksi. Sitten esim. puhelu joka toinen päivä. Pystytkö selittämään hänelle, että et pysty pitämään häneen yhteyttä kuin kerran päivässä. Sano hänelle, että olet itse sairastumassa ja tarvit tilaa omille ajatuksille. Muista painottaa, että hän on sinulle tärkeä ja et hylkää häntä.
Olisiko mahdollista, että hommaat toisen puhelimen, johon vastaat kerran päivässä ja toinen normaalissa käytössä?
Heipä hei ja kiitos vastauksista!
Eräänä iltana, kun katseltiin elokuvaa mieheni kanssa soi puhelimeni jatkuvasti, kumpikin alkoi hermostua tilanteeseen ja niin laitoin viestin ystävälleni.. "Anna minulle hetki levähtää,älä vie minua mukanasi sinne missä sinä olet, jonkun toisen täytyy olla aina toisessa päässä. En jaksa koko ajan puhua ja viestitellä, alan henkisesti olla loppu jos näin jatkuu. Rauhoitetaan tilanne ja soitellaan silloin tällöin kun oikeaa asiaa tulee,ok?"
Sen jälkeen tämä ystävätär ei ole pahemmin soitellut, silloin tällöin laittaa viestiä ja minä hänelle. Kun asiaa tulee niin soitellaan toisillemme, mutta vain sen aikaa linjoja pidetään auki kun asiaa on. Ystäväni on kertonut asiasta hoitajille (ihme..) ja minulla on puhelin numerot heillekkin päin jos jotain asiaa jatkossa tulee.
Elämä on lähtenyt aika hienosti käyntiin, en kanna enään niin painavaa riippaa mukanani vaan annan mennä tuuliajolla hetken aikaa. Ei sitä taas tiedä milloin karikko saattaa tulla eteen, mutta sen tiedän ettei lippua pidä koskaan laskea liian alas. Kiitos kaikille!