Häpeän tunne petettynä

Varmaankin pahinta uskottomuudessa on se, että muut tietää. Ei niinkään itse uskottomuus. Sääli ja sympatia kaikkien "tietoisten" taholta kun ei oikein paranna itsetuntoa ja anna elämäniloa - vaan siinä käy aivan päin vastoin. Kyllä pyykki pestäisi pestä ihan asianosaisten kesken.

Siitä voi tietysti olla montaa mieltä, antaako vain heikot anteeksi.... Omasta mielestäni anteeksiantaminen on tosi ryhdikästä. Jos olet saanut sellaisen kuvan, että anteeksianto on heikkojen puuhaa, niin ehkä se kuvastaa vain noiden toisten omia traumoja?

liian kauan ja häpesin. Yritin kaikinkeinoin,että mieheni lopettaisi.

Kyllä minä häpesin,kun muut tiesivät,en minä.
Häpesin silloinkin kun hän jäi eka kerta kiinni,häpesin sitä,että annoin anteeksi.
Kuitenkin luotin,että kaikki loppuu aikanaan.
Hän pääsi liian helpolla.
Woi Woi kun kadun noita vuosia...olin hänen nöyrin palvelijansa,yritin tehdä kaiken,ettei olisi valittanut.Tässä tulos.Kaikki meni kuin yhdellä vetäisyllä vessasta alas.

Miksi hänelle ei enää kelpaa ne naiset,mitä silloin oli ????En enään tiedä kuka oli korvike minä vai ne toiset naiset????
Kakkoset voivat nyt ylpeillä tekosillaan ja minä hävetä silmät päästäni..petturiukon takia.

ihmeellistä, että esimerkiksi meidän tapauksessa pettävää kumppania ei hävetä lainkaan, hän on niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan ... ehkä hän tuntee itsensä voimakkaaksi, olevansa allonharjalla, kun pystyy ikään kuin kontroloimaan tilannetta. Hänhän tässä on voittaja! Ja sitä on vaikea hyväksyä.

Mulla oli myös kaikkein pahinta se, että tiesin toisten ihmisten tietävän exäni pettämisestä (annoin siis hänelle aikoinaan anteeksi, mutta jäi sitten uudestaan kiinni).

Tottakai itse pettäminen sattui, mutta kyllä se oli yhtä paha isku ylpeydelle. Sanoinkin exälle, että kestäisin asian paljon paremmin, jos olisi edes hoitanut homman salassa kaikilta ihmisiltä. Pitkän aikaa oli sellainen olo, etten olisi halunnut mennä mihinkään, missä tapaisin näitä asiasta tietäviä. Vihasin sitä ajatusta, että joku säälisi minua, koska minulla on pettävä mies... tai sitten naureskelisi, kun minulla ei siinä tilanteessa ollut voimia lopettaa koko suhdetta.

En kai oikeastaan koskaan päässyt siitä asiasta kunnolla yli, vaikka kuinka yritin. Ja uskon, että suhde olisi loppunut, vaikka exä ei olisi toista kertaa jäänytkään kiinni. Oikeastaan olin helpottunut, kun sain siitä syyn lähteä.

Mutta oikeastaan tuo petetyn häpeä on ihan nurinkurista... pettäjänhän siinä kuuluisi hävetä.

Voimia sinulle, ehkä jonain päivänä helpottaa.

minäkin ja tuntuu pahalta liikkua ulkona ,käydä kylässä.Olen esim. tämän pettämisen ilmitulon jälkeen laihtunut ja jos joku asiasta ihan normaalisti huomauttaa ,ihastelee ,niin ne jotka luulevat tietävänsä syyn ,hyssyttelevät tai keskustelu vaikenee,loppuu kokonaan.
Miehelläni ja minulla on myös yhteisiä kavereita ,joista yksi autoi peittelyssä... no nyt kun kohdataan ei katso päin ei tervehdi...kai hävettää?
Mies oli alkuun ehdottomasti sitä mieltä ,että kenellekään ei kerrota ja olisi varmaan helpompaa ,jos ulkopuoliset ei tietäisi.Pettäjille vaan tiedoksi ,ei pettäminen pysy salassa.Ei vaan se ,että vaimo saa tietää ,vaan myös lapset(meillä murrosikäiset ja eivät hyväksy isänsä käytöstä)Myös sukulaisten ja ystävien reaktiot ovat olleet yllätys miehelleni ,kukaan ei ymmärräkään häntä. Myös tämä toinen nainen kertoi kavereilleen ja Suomi on yllättävän pieni.
Miestäni ei hävetä ,katuu ,tuntee olevansa paska ,mutta häpeä on minulla... olen epäonnistunut elämäni tärkeimmässä projektissa...avioliitossa!
Minä en ole antanut anteeksi ,enkä tiedä kykenenkö siihen koskaan.