Olen 22-vuotias tyttö täältä jostakin.
Painan huikeat 124 kiloa.
Olen ollut koko ikäni ylipainoinen ja sen seurauksena musta on tullut arka ja syrjäänvetäytyvä.
Lapsuus oli kamalinta aikaa mitä muistan, ikuinen huoli siitä, että missä äiti on ja mitä, jos hälle on sattunut jotakin kapakka kieroksellaan.
Mä olin vuosi tolkulla kotona missä ruokakaapit ammotti tyhjyyttään ja vihdoin aamuöisin, kun äiti saapui reissuiltaan ruokakassin kanssa missä oli maidot lämmenneet ja sipsit murskaantuneet.
Söin aina kuin viimeistä päivää eihän sitä tiennyt koskaan koska saisi seuraavan kerran ruokaa, menisikö päivä tai pahimmassa tapauksessa kokonainen kuukausi, jos äiti oli pistänyt samantien kaikki rahat menemään.
Koulua vaihdoin vähintään kerran vuodessa ja koulussa käynti oli yhtä piinaa kiusaamista ja kyyläämistä, supattelua meidän perheestä olihan se outo, kun äitini oli nainut mun ollessa kymmenen vuotias mustan miehen jonka kanssa ne avoimesti kylänraitilla juopottelivat olihan se parempi tietenkin kuin ne miehet keiltä äidin kanssa saatiin selkäämme.
Siinä ollessani viisitoista vuotias aloin pitämään isääni yhteyttä ja vaikka olin laihduttanut painostani huikeat 50kiloa olin siis lähellä normaalipainoa isäni joka ei ollut nähnyt mua vuosiin haukkui mua ryyppykavereittensa kuullen läskiksi, lihatiskiksi, kamalan kokoiseksi vuorekisi ym.
Siittä mun viimeisetkin itsekunnioituksen rippeet hävisi ja aloin itsekin juoda ja olin suoraan sanoen huorana, että sain rahaa ruokaan.
Sitten, kun olin seitsemäntoista mut raiskattiin jäin kotiin en enään käynyt ulkona ja lihoin.
Muistona raiskauksesta on tämä kone.....eihän mulla muuten tähän olis ikinä ollu varaa....
Mulla ei ole ammattia ei töitä odotan vain neljän seinän sisällä kuolemaa.
Tosin välillä tulee parempiakin hetkiä, että rupean laihduttamaan ja käyn jopa lenkilläkin, mutta en tiedä lopulta kuitenkin kaikki tuntuu niin turhalta.
Ei mun elämä aivan noin kamalaa ole ollut miltä tämä tiivistetty teksti saa sen vaikuttamaan, olisi vaan niin mukava saada kiinni elämästä ja oppia edes hitusen antamaan itsellekin arvoa ja luottamaan sen verran itseensä, että uskaltaisi kaupankassalla sanoo "kiitos"
Painan huikeat 124 kiloa.
Olen ollut koko ikäni ylipainoinen ja sen seurauksena musta on tullut arka ja syrjäänvetäytyvä.
Lapsuus oli kamalinta aikaa mitä muistan, ikuinen huoli siitä, että missä äiti on ja mitä, jos hälle on sattunut jotakin kapakka kieroksellaan.
Mä olin vuosi tolkulla kotona missä ruokakaapit ammotti tyhjyyttään ja vihdoin aamuöisin, kun äiti saapui reissuiltaan ruokakassin kanssa missä oli maidot lämmenneet ja sipsit murskaantuneet.
Söin aina kuin viimeistä päivää eihän sitä tiennyt koskaan koska saisi seuraavan kerran ruokaa, menisikö päivä tai pahimmassa tapauksessa kokonainen kuukausi, jos äiti oli pistänyt samantien kaikki rahat menemään.
Koulua vaihdoin vähintään kerran vuodessa ja koulussa käynti oli yhtä piinaa kiusaamista ja kyyläämistä, supattelua meidän perheestä olihan se outo, kun äitini oli nainut mun ollessa kymmenen vuotias mustan miehen jonka kanssa ne avoimesti kylänraitilla juopottelivat olihan se parempi tietenkin kuin ne miehet keiltä äidin kanssa saatiin selkäämme.
Siinä ollessani viisitoista vuotias aloin pitämään isääni yhteyttä ja vaikka olin laihduttanut painostani huikeat 50kiloa olin siis lähellä normaalipainoa isäni joka ei ollut nähnyt mua vuosiin haukkui mua ryyppykavereittensa kuullen läskiksi, lihatiskiksi, kamalan kokoiseksi vuorekisi ym.
Siittä mun viimeisetkin itsekunnioituksen rippeet hävisi ja aloin itsekin juoda ja olin suoraan sanoen huorana, että sain rahaa ruokaan.
Sitten, kun olin seitsemäntoista mut raiskattiin jäin kotiin en enään käynyt ulkona ja lihoin.
Muistona raiskauksesta on tämä kone.....eihän mulla muuten tähän olis ikinä ollu varaa....
Mulla ei ole ammattia ei töitä odotan vain neljän seinän sisällä kuolemaa.
Tosin välillä tulee parempiakin hetkiä, että rupean laihduttamaan ja käyn jopa lenkilläkin, mutta en tiedä lopulta kuitenkin kaikki tuntuu niin turhalta.
Ei mun elämä aivan noin kamalaa ole ollut miltä tämä tiivistetty teksti saa sen vaikuttamaan, olisi vaan niin mukava saada kiinni elämästä ja oppia edes hitusen antamaan itsellekin arvoa ja luottamaan sen verran itseensä, että uskaltaisi kaupankassalla sanoo "kiitos"
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos haluat jakaa ajatuksia niin [email protected] :)
Teidän surulliseen ongelmaanne ei ole kuin yksi ratkaisu ja se on jääkaapin ja teidän kylkiluiden välillä eli kuulostaa ilkeältä mutta: muulla tavalla ei saa liikakiloja pois kuin syömällä vähemmän, aina vain vähemmän, joka kerta vähemmän lautaselle, itse laihduin näin tehdessäni vuodessa 35 kg eikä tehnyt heikkoakaan. Söin koko ajan mitä muukin perhe - mutta vähemmän kuin ennen.Välipaloja en ottanut lainkaan, joo, kyllä oli ensimmäisen kuukauden ajan koko ajan helv - -
moinen nälkä, mutta sain niin totaalisen paskahalvauksen kerran kun sovitin kaupassa xxxll farkkuja että ei saateri, nyt riitti. Takaisin kilot eivät ole tulleet, mutta enpä toisaalta kaiketi koskaan voi syödä"normaalisti" eli aina on kytättävä mitä syö. Ihmedieetit on ihan hanurista, niistä ei hyödy kuin niiden keksijät.
Jätin veke rasvan, sokerin, makeiset, limpparit,
sipsit eli kaikki ylimääräinen. Mutta tiedättekö mitä; kyllä se kannatti! Nyt puen ylleni vaatteita joita olen ostanut about 1988!!!
Olet osittain oikeassa, että laihtuu, kun syö vähemmän.
Kuitenkin viisarin tarinasta mulle tuli käsitys, että viisari syö masennukseen.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että masentuneena ei pidä aloittaa laihdutusta, vaan ensin pitää saada elämänsä muilta osin vakaalle pohjalle.
Viisarilla ei ole tainnut koskaan olla perheensä taholta oikein opittua ruokailutottumuksia.
Tiedän itsekin nuoruudestani, kun rahat olivat tiukalla, että silloin tuli syötyä, kun oli rahaa ja sit tuli paasto jaksoja.
Viisarin olisi tärkeää tässä tapauksessa rohkaista mielensä ja uskaltautua hakemaan itselleen apua esim.aluksi terveyskeskuksesta noihin muihin traakisiin kokemuksiin.
Viisarin kannattaisi pikkuhiljaa ruveta elämään nousta aamuisin syödä aamupala ym.eli saada päivärytminsä ja syömisensä oikeisiin kellonaikoihin sopiviksi.
Vasta sitten, kun mieli piristyy, niin voi harkita laihtumista, jos sen näkee tarpeelliseksi, mutta ensisijaisesti mielestäni olisi tärkeää elämänlaatu.
Täti,joka on kokeillut kaikki mahdolliset ihme-dieetit(WW:stä alkaen)ja ollut koko ikänsä ylipainoinen (suru-ilo)syöppö; laihdutti viime vuoden aikana 40kg:a ja tämän vuoden tavoite on 20!!!! HYVÄ MINÄ!!!
Ravitsemusteraupeutti(toisissa kunnissa diabetes-hoitaja) auttaa laatimaan 1800kcal:n ruokalistan/pvä jos omat taidot eivät riitä! Ja vaa'alla voi myös käydä samassa paikassa.
Tällä ravintomäärällä putoaa 1/2-1kg viikossa ja pysyy poissa.(Jopa enemmän,riippuu liikunnan määrästä).
Painon putoaminen alensi roimasti verenpainettani ja toi mukanansa liikkumisen ilon,jota en ole koskaan ennen tuntenut! Ikäneidon nahkakin kutistui melko mukavasti:)
Tiedän,että loppuikäni saan tarkkailla syömistäni,mutta onko sen väliä jos saan olla terveempi ja kauniimpi (ja ostaa Kaupan Vaatteet:)
Aika moni ylipainoinen on laihduttamisen expertti,minkä useasti innokkaat langanlaihat terveysalan ammattilaiset unohtavat."Appelssiini mielummin kuin suklaa patukka"-juttu ei auta mitään,Ärsyttää!!
WW-Kerhon idea on juuri siksi hyvä että kaikki ovat/olleet paksuja,mutta bisnes on bisnes ja jouleja on liian vähän -->solukko haluaa takaisin hävinneen vararavinnon ja katastrofi on valmis ..ja joku rikastuu!!
Lasten ylipainosta puhutaan paljon,viime tiedot ovat olleet:"tartuttava heti,ennen kuin ongelma on liian iso" ja "ei saa puuttua,kun se ei auta kuitenkaan" valitse vapaasti!
Aikuisena,laihtuneena -ikuisena "lihavana"- olisin toivonut vanhempieni enemmän puuttuneen syömiseeni ja liikkumiseeni aikanaan,syöneet itsekin terveemmin ja liikkuneet kanssani..
Ylipainoinen ,yksinäinen lapsi ei halua osallistua harrastus-ja liikuntaryhmiin syrjinnän(lapset ja ohjaajat)vuoksi,joten Haloo vanhemmat..pallo on teillä..vai onko kiire?? Toivotan kaikille hillittömän paljon potkua,jokainen kilo on voitto!!!!!!
Kouluterveydenhoito voisi uudistautua tällä saralla..romuttaa ja rakentaa uudelleen,vihjeeksi=)
suomi24 sekoilee
Oli rankkaa luettavaa tekstisi ja olen pahoillani kohtalostasi. Minäkin painoin viellä 2 vuotta sitten 110kg. Olin kokeilut vaikka mitä kuureja, paino laski aina välillä ja nousi sitten taas takaisin ja vähän ylikin, niinkuin on käynny monella muullakin.
Sitten päätin että unohdan laihduttamisen enkä pidä sitä koko ajan mielessä ,koska kuitenkin ratkean aina ylensyömään.
Päätin tarkkailla ainoastaan rasvaa ja sokerin lopetin kokonaan. Luovuin liharuuasta ja minimoin rasvan kaikessa. Jos tarvitsin rasvaa ruuan valmistukseen käytin Benecoli-öljyä. Leivoin sämpylät itse, kun leivässä on piilorasvaa.Ja leivän päälle benecol-margarinia.
Vitamiineja nautin, monivitamiinin, c-vitamiiniä, b-vitamiiniä, omega3, e-vitamiiniä, beetakaroteenia ja ubikinonia.
Söin vihanneksia raakana, wokissa ja uunilaatikkoina, hedelmiä, puuroja ja kerran viikossa nuudelleja, niistä en voinut luopua. Söin mahdottomia määriä aluksi, pidin huolen että en tunne nälkää.
Myöhemmin ruoka määrä väheni ja oloni oli taivaallinen. Ja sitten painokin alkoi pudota, mutta en myöskään tarkkaillut sitä. Olin päättänyt unohtaa laihduttamisen ja syödä vain hyvin ilman rasvaa ja sokeria.
Sanoin itselleni usein, että en ole laihdutuskuurilla,olen vain muuttanut ruoka tapani, syödä voin vaikka kuinka. Jos siinä sivussa laihdun niin, hyvä niin.Vaakaa käytin vasta kahden kuukauden kuluttua ja sen jälkeen kerran kuukaudessa.
Kävelin myös paljon.
Puolitoista vuotta ja painoin 60 kg.
Totuin tällaiseen ruokaan ja koska tunnen oloni todella hyväksi näin ,olen siinä melkein pysynytkin.
En kuitenkaan ole pelkästään kasvissyöjä, syön joskus lihaa tai kalaa, mutta enintään kerran viikossa. Olen vaan"lihapäivän" jälkeen väsynyt joten haluankin pitää sen harvassa.
Tässä oli semmoista itse suggestia, että laitoin itseni unohtamaan laihduttamisen, joka yli 20 vuotta oli epäonnistunut. Sain normaalin painon ja hyvän olon ymmärtämällä, että mitä "rööristä" työnnän alas, sellainen on vointinikin.
Näin minulla toivon, että tästä löytyisi sinullekkin apua.